Painajaisia, klemmarimurhia ja näppyläröhelöpeltoja
Olen tässä varovaisesti pähkinyt, että joulun ja uuden vuoden väliaika tulisi olla joulurauhan siivittämää, eli yhtä auvoa eli sellaista jouluhymistelyä. 🙂 Tuli sellainen tunne, ettei ikävistä tai koomisistakaan asioista voi kirjoittaa, koska se tietää jotenkin huonoa uudelle vuodelle. Kärsittekö te tälläisistä ihmeellisistä mielen pakkomielteistä tai huonoa onnea tuottavien asioiden epäilyistä?
Päätin kuitenkin toimia omia tuntemuksiani vastaan ja kirjoitella taas älyttömyyksiä. Kaikki tosiaan alkoi siitä, kun toissayönä näin taas merkillistä unta. Olin serkkuni kanssa mummin Sipoon mökillä, mökin aitassa. Yhtäkkiä aitta alkoi huojua ja heilua ja kukas se siellä, kuin uusimman Walking Deadin uusimman tuotantokauden pääpahis, hinaamassa aittaa ja meitä aitan sisällä olevia, ylös vuorille. Ööh mille vuorille, ei Sipoossa ole vuoria?!
Sain unessa tirkisteltyä pienestä ovenraosta ja samalla kehottaen serkkuani soittamaan äidilleen. Mobiililaite ei luonnollisestikaan toiminut, ei ollut sitä kuuluisaa kenttää/verkkoa. Näinhän ne aina kauhuelokuvissakin menee.
Yhtäkkiä kummasti kädessäni oli klemmari, jonka suoristin pitkäksi piikiksi ja sillä sitten tuikkasin pahalaista pääkoppaan ja humps kauhea tyyppi kuolla kupsahti. Uni päättyi siis hyvin, jos ei kauhumomentteja oteta huomioon. Itse elävän elämän yö ei päättynyt hyvin, vaan alkoi valveilla olo ja unen ja päivän rajamaailman hörhöilypohdinnat.
Jeffrey Dean Morgan, joka ihastutti leffassa PS I love you ja Greyn anatomian sydänvikaisena Dennynä, Supernaturalin huolehtivana isänä ja onkin nyt yhtäkkiä sarjamaailmojen kamalin pahalainen, joka on järkyttänyt television saralla mieltäni ehkä eniten, siitä oikeutuksena klemmarimurha…
Kaikkihan sen tietää, että yöllä huolet maximoituu ja suden hetkellä ihminen on hauraimmillaan. Suden hetki on jotenkin aavemainen ja pelottava ja tällöin herätessäni monesti tunnen ahdistusta. Usein aamullakin herättyäni koen, että yö ei ollut hyvä ja etten nähnyt hyviä unia. Vasta oikeastaan aamun kulku kertoo siitä minkälainen päivästä tulee eli onnistuneella aamulla on paljon merkitystä.
Öisin tulee mietittyä vaikka mitä ja joskus öisin syntyy myös uusia blogipostausideoita ja kirjoitan ne valmiiksi mielessäni ja aamulla nakutan puhtaaksi koneella.
Painajaisyönä satuin miettimään, ehkä aasin siltana tuosta Walking Dead ohjelmasta, sillä onhan sekin pullollaan tähtiä, että miksi filmitähdillä ei ole näppylöitä?! Juu, juu, on sensurointi, retusointi, kuvankäsittely, kaikki nämä, mutta entäs, kun filmitähdet saapuvat vaikka Oscar gaalaan mekoissaan ja missään heidän kehojen osa-alueilla ei ole näpyn näppyä?! Ei naamassa tietenkään, koska nassua nyt tietenkin on kupattu erilaisissa kasvohoidoissa, mutta ei selässä, ei vartalossa, ei käsivarsissa, ei missään. Eikö se ole inhimillisesti ajateltuna suorastaan mahdotonta, vaikka olisi kuinka imetty kaikkia eri kehon osia?
Minulla on aina näppylöitä, on käsivarsinäpyt, on selkänäpyt ja juuri löysin kaksi isoa mustapäätä mahastani ja mietin miten en ollut niitä aiemmin hoksannut, himputin vatsapoimut! Miehillä on myös sellaista takapuolirupea, eli pienen pieniä näppyjä takapuolet täynnä ja kauhukseni olen miettinyt, että ehkä minullakin on sellaista, en vain näe hyvin omaan takapuoleeni, joten en tiedä. Parempi myös etten kysy plusnäköiseltä mieheltäni, vaan antaa miehen olla likinäköisessä usvassaan ja luulla ihoni olevan samettia.
Juu no eihän näillä ajatuksilla ole yleismaailmallisesti mitään iloa tai hyötyä, mutta kyllä haluaisin kovasti tietää, minä tälläinen tavallinen näppyläinen nainen, että miten filmitähdet ym. erityisolennot tekevät sen, miten heidän käsivarsissaan esimerkiksi ei ole sellaista pienen pientä ryhelmäröpelönäppypeltoa, miten heidän iho on niin siloisen sileä. Minkälaisessa näppyjen imulaitteessa he käyvät, onko miljonääreillä aivan eri konstit?
Näin jälkikäteen on harmillista ajatella, että aamun väsymys ja huonot yöunet johtuivat Walkind Dead mökkipainajaisesta ja filmitähtien näpyttömyyden miettimisestä, siltikin haluaisin vastauksen kysymykseeni, kun se yön pikkutunneilla niin kaihersi.
Kait koko postauksen pointti oli se, että ihmismieli on sitten merkillinen asia ja miten yö ja päivä ja mietteet sekoittuvat toisiinsa. Miten joskus tulee öiseen aikaan sitä parhainta hengen tuotosta, miten joskus yöunet taas varastaa niinkin mitätön asia, kuin filmitähtien näppyläkato?! No annan hieman armoa itselleni, näppyjä siivitti klemmarimurha unessani.
Omaa oloa huojentaakseni utelenkin, mikä on kaikista pöljin ja pienin murhe, joka on varastanut yöunesi, seuraatko Walking Deadia, näetkö painajaisia enemmän, kuin hyväläisunia ja jos jollain on tietoa, miten saada kaikki näpyt pois iholta, niin anti palaa vaan. Jos sellainen näppyjen imukuppilaite on keksitty, niin ties vaikka sellaiseen menisin.
Näissä merkeissä nyt tuulettumaan ulkosalle happea haukkaamaan, sillä on merkillisen korjaava vaikutus. Korjata pitää myös hiuskuontaloani, joka on taas pissan värinen ja miksi se ei vaan vaalennu, no se johtuu vaihdevuosista, mutta siitä lisää toiste. 😉 Iloa harmaaseen päivään kaikille, terkuin kauhea näppyläinen klemmarimurhaaja. 😮
