Lumenen Sisu ja mitä on suomalainen sisu?

Lumenen Sisu ja mitä on suomalainen sisu?

Mitä on suomalainen sisu? Minulle suomalainen sisu kiteytyy isovanhempiini, siihen miten vaarini meni 17-vuotiaana vapaaehtoisena sotaan ja soti Suomen itsenäisyyden puolesta 4-vuotta. Sitä, että mummini toimi lottana ja sai tiedon oman veljensä kaatumisesta ensimmäisenä omaan esikuntaansa. Sitä, kun mummini joutui kohtaamaan omat vanhempansa ja kertoa heille poikansa kuolleen. 

Se on myös sitä, miten vaarini oli 2-vuotta Tukholmassa töissä, jotta pystyi elämättämään perheensä Helsingissä. Vaikkakin vaari oli syntynyt kultalusikka suussa, vanhemmilta ei apua pyydetty, vaan oli ylpeyden asia pärjätä omillaan ja luoda oma elämä. Sitä miten vaari vaihtoi suomenruotsalaisen etunimensä suomalaiseksi, koska koki niin suurta isänmaallista ylpeyttä, vaikka nimenmuutos oli asia, josta varmasti vaarini vanhemmat eivät pitäneet. 🙂 Tosin piti sukunimensä, niin ehkä tuossa on ollut hieman sitä perisuomalaista ”hulluutta” mukana, sisua ajoittain sekin. 

Suomalainen Sisu on myös sitä, miten isovanhempani kasvattivat neljä omaa lasta ja kasvattivat myös minut 1-vuotiaasta lähtien ja ikää heillä oli tuolloin jo 50-vuotta. Miten mummini työskenteli koko päivän kotiaskareissa ja illalla levätessäänkin kutoi sukkia ja villapaitoja perheelle. 

Suomalainen sisu on myöskin sitä, miten 95-vuotias mummini toipui juuri keuhkokuumeesta, koska odottaa viettävänsä Suomen 100-vuotisjuhlia. Tai miten mummini vastikään sanoi, että hän on hiljakseen alkanut nauttia elämästään, vaikka on haudannut yhden lapsistaan, miehensä ja kaikki sisaret ja ystävänsä. Suomalainen sisu on siten myös positiivinen asenne elämään, elämän nälkä ja uteliaisuus. 

Isovanhemmissani kiteytyy suomalainen sisu, sisukas suomalainen taipuu, eikä kaadu. On ylpeä isänmaastaan ja siitä miten on elämänsä elänyt. Kirjoitin eilen keskinkertaisuudesta, mutta koen, että minut kasvattaneet isovanhempani ovat eläneet kaikkea muuta, kuin keskinkertaisen elämän. Ovat katsoneet sotaa ja kuolemaa silmästä silmään ja säilyttäneet sydämessään hyvyyden ja anteeksiannon taidon ja siivittäneet meille itsenäisen Suomen, pelon ja tuskan kautta. 

Siksipä kun sain hyppysiini Lumenen uuden Sisu sarjan, tuli jo nimestä vahva tunne, että täydellinen sarja, joka on kuin luotu Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi. Lisäksi Sisu sarja on erittäin kaunis ja omaa huumaavan hyvän metsäisen tuoksun, joka ei ole kuitenkaan miehinen. Kuvaa täten Suomen luontoa ja metsiä ja Suomen metsissä taistelleita nuoria miehiä. Näin yksilöidysti aukeaa minulle Lumenen Sisu sarjan sanoma. 

Lisäksi Sisu sarja on loistava sarja talvipakkasille ja kaupungin saasteille altistuvalla iholle. Sisu ihonhoitotuotteissa vaikuttavat pohjoisen männynkaarna-ja kuusenoksatyviuutteiden tehokkaat antioksidantit, joista huumaavan hyvä metsäinenkin tuoksu koostuu. Koko sarjaa siivittääkin yhteneväinen ja koukuttava tuoksu. 

Harvemmin on myös tilanne, etten sarjasta pysty yksilöimään suosikkia, vaan kokonaisuudessa jokainen tuote täydentää toinen toisiaan. Sisu-iltarituaalista pääsetkin lukemaan lisää täältä. 

Lumene on brändi, jolta mumminikin ostaisi ja on ostanut, niin kauan kuin muistan. Muistan myös tunteneeni päiväkodissa ylpeyttä mummista, koska päiväkotiystävät kehuivat mummin kaunista huulipunaa ja se oli Lumenen roosan pinkki puna, mummin oma tavaramerkki. Sisu on sarja jota mummini ihokin rakastaisi ja tiedänpä jo mitä äitienpäivälahjaksi Lenita Airiston kirjan ”Elämäni ja isänmaani” kirjan lisäksi mummille ostan, Lumenen Sisu ”Moisture Remedy” kasvovoiteen. 🙂

Harvapa ihovoidesarja herättää näin paljon tunteita, mutta Lumenen Sisu onkin suomalainen ihonhoitosarja, joka herättää ilmoille minussa tietyt suomalaiset arvot. Arvot jotka olen saanut kasvatuksena jo mummin maidossa, kuten myös Lumenen ja sen pinkin roosan huulipunan. <3 Ihana Lumene ja ihana mummini mun. <3

Löytyykö tarinoita Lumenesta, isovanhemmista tai sisukkuudesta, mitä vaan saa kertoa, koska suomalaisella sisulla on monet kasvot. Onko jollain kokemusta jo Sisu sarjasta, löytyykö suosikkeja tai mitä pidätte metsäisestä tuoksusta. Minulle Sisu sarja on ihan ensimmäinen koukuttava Lumenen ihonvoidesarja ja rukoilenkin nyt Lumenea, että tuo valloittava Sisu sarjan metsäinen tuoksu saataisiin pullotettua myös hajuvedeksi tai edes body mistiksi, olisi niin ihana, aah, mutta sillä välin pahimpaan hätään suihkauttelen kasvoille raikastavaa Sisu sarjan antioxidant kasvo mistiä, nautin ja tuoksuttelen sitä. 🙂

Iloa päivään kaikille ja menkää nuuhkuttelemaan Lumenen Sisu sarjan tuotteita kauppoihin ja sulkekaa silmänne, niin pääsette matkalle suomalaiseen metsään parhaimmillaan. 

*Lumene Sisu ihonhoitotuotteet pr-näytteitä








49 thoughts on “Lumenen Sisu ja mitä on suomalainen sisu?”

  • Sisusta tulee mieleen mummini kertomat tarinat sota-ajasta. Ilman suomalaista sisua, eivät olisi varmasti selvinneet.
    Lumenen sisua en olekaan testannut.
    Ihanaa loppuviikkoa Tiia <3

    • Outi ihan samaa mieltä, isovanhemien tarinoissa kuultaa ja kantaa perisuomalainen sisu, kunpa tarinat jatkaisivat elämäänsä, eivätkä koskaan unohtuisi. <3 Kannattaa tuoksutella, Lumenen ihonvoidesarja, joka on kolahtanut kokonaisuudessaan eniten. <3

      Ihanaa loppuviikkoa Outi <3

  • Tuo sarja on aivan ihana💗
    Ja voi kuinka upeasti kuvailit suomalaisen sisun, sillä juuri tuollaista se on 💗

    Omat muistoni Lumenen tuotteista on lapsuudesta, kun mammani sisko työskenteli Lumenen edustajana.
    Aina kun kävimme hänen luonaan kylässä , iskimme kyntemme huulipunakätköön 😊

    • Sisu sarjassa on sitä jotain eli ihan ensimmäinen Lumene ihonhoitosarja, joka hurmasi täysin. Tuoksu on ainutlaatuinen.

      Onpahan pitkä Lumene historia sinulla, ollaan molemmat oltu lapsuudessa innokkaana Lumene kätköillä. Eli tiedämme mistä puhumme, kun on kyse Lumenesta. Historiaan havinaa tänään.

      Muiskuja päivään ihana Pauliina. <3

  • Ihanasti kerroit isovahnemmistasi ja sisusta ♥

    Minulle Lumene edustaa laatumerkkiä ja ostan paljon sen tuotteita. (Tai paljon ja paljon… olen aika nuuka kosmetiikan kuluttaja.) Ekat muistot Lumenesta ovat edesmenneen äitini käyttämä kakkumaskara ja sinisessä hylsyssä ollut pinkki huulipuna. Muistan sen tietyn juhlallisuuden, joka liittyi äidin meikkaamiseen. Arjessa ilman meikkiä, mutta juhlissa aina maskara ja huulipuna 🙂

    • Tuula ihanuus, kiitos <3 Oi itku sen kakkumaskaran muistin, tätini käytti sitä. Oli aika huima, siihenhän harjaan syljettiin, hih. Ihan sama mummilla, arjessa ei meikkiä, paitsi kun lähti ulos, niin aina se Lumenen vaaleanpunainen huulipuna. Juhliin hieman enemmän, muistan mummin vaaleansinisen Lumenen luomivärinkin niin hyvin. Sinisissä pakkauksissa on nostalgiaa, mutta omasta mielestä on hienoa, että Lumenen meikit ja kosmetiikka on päivitetty nyt nykyaikaan, koska olihan ne vanhat siniset hylsyt klassikot, mutta jo aikansa nähneet. Oletko vielä bongannut Lumenen uusia meikkejä, sanonpa vaan että wau. <3

      Ihanaa viikonloppua <3

    • Mustakin on upeaa, että Lumene on koko ajan päivittänyt tuotteitaan ja imagoaan. Ja nämä viimeisimmät käänteet – glow't, sisut ynnä muut on huikean oloisia! Tulee itsellekin ihan uusi mielenkiinto Lumenen tuotteisiin 🙂

      Meikkejä en ole vielä bongannut, kun olen jotenkin niin uriini kangistunut ja käytän aina samoja vanhoja (ja ripsarit jatkan vedellä ihan viimeiseen loppuun asti, apua… 😀 ). Täytyypä marssia joku kerta niitä ihmettelemään. Voisi löytää omiin meikkirutiineihinsa jotain päivitystä, mikä olisikin ihan aiheellista 🙂

    • Kiitos niin paljon, mutta helppo oli kertoa, kun esikuvina on omat isovanhemmat ja heidän kasvatuksen ja puheiden kautta opittu suomalainen sisu <3 Ihanaa viikonloppua Mira <3

  • Jännä miten Lumenesta on jälleen tullut trendikäs brändi : ) Omasta nuoruudesta muistan ne siniset purkit ja niihin voiteisiin liittyvän oman tuoksunsa – miten voikaan jäädä tuoksuista niin voimakas mielikuva! Tosin hyväja niin puhdas sellainen. Näitä uusia tuotteita en tunne, mutta pitääpäs tutustua ja käydä tuoksuttelemassa!

    • Juu ne voiteet ja jos muistan oikein lapsuudesta, niin kaikkihan oli niissä sinisissä purkeissa ja huulipunat taitavat olleen ihan viimeisiä muistoja Lumenen vanhoista ajoista. Silti olen jo pitkään jutellut blogikamujenkin kanssa, että olisi ihanaa, jos Lumenen huulipunat tulisi eleettömän kauniissa ja yksinkertaisissa hopeisissa tai kultaisissa hylsyissä. Nyt toive toteutuu, sillä mitä olen kuvista bongannut, niin Lumenen uusi look on kyllä kansainvälisestikin enemmän silmiä hivelevä Itse kyllä rakastan Lumenen kosmetiikkaa ja pääsääntöisesti juuri kaikki meikit ovat loistavia, nyt löytyi myös ihonhoitosarja joka herätti wau efektin, Sisu <3

      Minäkin muistan muuten sen Lumenen voiteenkin tuoksun ja koostumuksenkin, oi niitä aikoja, mutta oi näitäkin aikoja.

      Ihanaa viikonloppua Heli <3

  • Edesmennyt mummo, hän on mulle sisun ilmentymä. Kahdeksan lasta kasvatti yhden huoneen mökissä ilman juoksevaa vettä. Sellaiset ylellisyydet tulivat vasta vuonna 1969, kun oma lapsuuden koti valmistui, mutta nuorin oli silloin jo yhdeksän vuotias ja osa lapsista oli muuttanut jo pois kotoa. Ihan niin kuin ne ei olisi riittäneet, niin hän otti vielä vanhoilla päivillä minut kasvattavakseen. <3

    Itse en ole vielä ehtinyt kokeilla SISU-sarjasta kuin naamiota ja se on huippu!

    • Sinun mummisi on kyllä ollut kovilla ja sitkeä ja sisukas. Omilla isovanhemmilla oli kuitenkin iso koti ja vain viisi lasta kasvatettavana ja mökilläkin oli jopa munankeitin, hih en kestä, vaaaria ja vaarin vempeleitä

      Mutta silti meidän mummeissa on niin paljon samaa, rakkaus yli sukupolvien ja ottivat meidät vielä bonuslapsina kasvatettavaksi ja missä iässä. Jos meille tulisi nyt vauva kasvatettavaksi, sanoisinpa että aikamoinen juttu. Toisaalta ymmärrän tuon rakkauden, niin minäkin pikkaraisen meille ottaisin, jos tilanne olisi sellainen, että se niin vaatisi.

      No eikö olekin huippu tuo naamio, ihan mieletön. Sitten tuo Sisu sarjan tuoksu, se vaan on jotain aivan mieletöntä. Hajuveden lisäksi sarjaan voisi tulla myös tuoksukynttilöitä, sillä Sisu sarjan tuoksu on niin mieletön, että se tulisi patentoida joka paikkaan. <3

      Ihanaa viikonloppua ja meidän mummit, kannamme varmasti aina sydämessä. <3

  • Ihanasti, kauniisti ja arvostavasti kerrot isovanhemmistasi. Tuli oikein hyvä mieli siitä. Myös Lumenen Sisu vaikuttaa kiinnostavalta.

    • Airi kiitos niin paljon kauniista sanoista ja arvostan niin paljon isovanhempien elettyä elämää, kertomaa ja sitä että ottivat minutkin lapsekseen. <3

      Lumenen Sisu on ihanin ihonvoidesarja omasta mielestäni, mutta tuoksu on kyllä suht voimakas eli jos ei lainkaan tuoksuista tykkää, niin sitten kannataa valita vaikka Lumenen Lähde tai Valo, niissä on herkemmät tuoksut. Tosin Sisu tuoksukin häipyy iholta eli ei jää koko päiväksi leijuilemaan, eikä edes tunneiksi. <3

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Kauniisti kirjoitettu! Nykyään tuntuu, että valitetaan joka asiasta, mutta ei tarvitse mennä kauas menneisyyteen nähdäkseen mitä puute ja köyhyys ovat oikeasti. Sisu sarjan tuoksu kuulostaa sellaiselta, että ihastuisin siihen heti 🙂

    • Ihan totta, tosin isovanhempani eivät olleet köyhiä eli se oli asia mikä heillä oli helpompaa. Mutta vaari haki töitä Ruotsista, kun Suomessa ei sitten sillä hetkellä ollut sitä tarjolla, vaikkakin isovanhemmat asuivat Helsingin keskustassa. Eli jos miettii, että oma mieheni lähtisi Tukholmaan 2-vuodeksi töihin ja minä jäisin kolmen pienen lapsen kanssa ja olisin välissä raskaanikin. Mutta rakkauskirjeet tuolloin kuulemma vaan viuhui ja mummi lukee niitä kirjeitä tänäkin päivänä. Sodassa myöskin, on ollut enemmän, kuin tarpeeksi kärsimystä.

      Sisu sarjan tuoksu on ainutlaatuinen ja vaikuttaa siltä, että se on todella monen mieleen.

      Ihaninta viikonloppua <3

  • Minullakin tulee omat edesmenneet isovanhemmat suomalaisesta sisusta mieleen, ja toisaalta kyllä ihan koen, että minäkin omaan sisua. MM. yh vuodet lasten kanssa olivat erittäin kasvattavat.

    Tuota Deep Cleans naamioita hypistelin juuri Sokkarilla mutta 39 eur hinta sai mut eroamaan suloisesta tuotteesta 😉 Puss!

    • Kyllä yksinhuoltaja on kovilla, jos koskaan ei ole vapaata ja lapset ovat koko ajan vaan toisella vanhemmalla. Yhteishuoltajuus on hieman helpompaa, jos kuitenkin lomat puolittuu ja viikonlopputapaamisia on. Eräs ystäväni on täysin yksin lastensa kanssa ja siltikin lain silmissä hänellä on miehensä kanssa yhteishuoltajuus. Merkillisiä juttuja nämä.

      Arvostan kaikkia yh äitejä paljon, mutta arvostan myös kyllä itseäni, että olen kasvattanut miehenikin kaksi lasta ja omat, joten kaikk ansaitsisimme äitiysmitalin. <3

      Katsoin, että Sokoksen verkkokaupassa naamio on 34,90 ja jos tulisi vielä joku kantistarjous -20%… Myönnän ainoa huoleni Lumenen uudistuksen suhteen on, miten kuluttajat kokevat Lumemen nousseet hinnat, koska marketeissa on tarjolla nyt myös huomattavasti edullisempaa kosmetiikkaa. Toivon, että Lumenen silti räjäyttää potin ja upeat tuotteet ja nykyään silmiä hivelevän kauniit, räjäyttävät potin myös ulkomailla.

      Muiskuja ihanuus ja toivottavasti saat nauttia viikonlopusta, että siitä tulee hyvä. <3

    • Niin ja pakko painottaa vielä, että kyllä siinä vanhempi, joka pääsääntöisesti arkea pyörittää on kovilla. <3 Tuli tässä mieleen, että kyllä minäkin olen sisuskas, kun omakin mies oli jo Tukholmassa töissä ja me asuimme vielä lasten kanssa Latviassa ja olin vasta keisarileikattu ja pyöritin yksin koko taloutta. Olihan sekin aikamoista, mutta ei kuitenkaan jatkuva olotila ja oma mies on ollut todella osallistuva isä. <3

  • Aivan ihana teksti, josta oikein huokuu kunnioituksesi sisukkaita isovanhempiasi kohtaan <3. Teksti oli vain niin koskettava, etten Lumenesta keksi muuta sanottavaa, kuin Lumenen Sisu-sarjaa en ole kokeillut, mutta muuten Lumenen tuotteet ovat omia suosikkejani ja varmaan kaikista meikkimerkeistä se lempparein :).

    • Laura kiitos niin paljon ja kyllä itseäkin kirjoittaessa liikutti, kun mielessä seikkaili kaikki isovanhempien kertoma. Ihminen venyy, kun on pakko. Ihanaa kuulla ja jännää olisi kuulla mitähän me tykätään Lumenen uusista meikeistä, niitä en ole vielä livenä nähnyt, mutta hyvältä näyttää. 🙂

      Kiitos ihana Laura ja sydämellistä viikonloppua <3

    • Mohn kiitos kovasti <3 Juu kauppaan testailemaan iholle ja tuoksuttelemaan, aika monen fiilis on ollut todella ihastunut. <3

      Ihanaista viikonloppua <3

  • Kyllä sun isovanhemmat ovat olleet sisukkaita ja tällaisen sisun perään välillä tahtoisinkin huudella, kun tuntuu, että se suomalainen sisu on jotenkin hiipunut jonnekin!
    Ei puhuttu ennen masennuksista tai uupumuksista, vaikka olisi ollut aihetta! Huikeat vuodet on sinun mummisi saanut mittariin!
    Lumen on parantanut kyllä huimasti, tätä jaksan ihmetellä:D

    • Juu mikäs tässä on autolla kulkiessa ja mikrolla mikrotellessa, kun ajattelee ettei ennen vaikka mikroja ollut. Vaari tosin oli oikea vempele mies, eli kotona oli kaikki varustelut ja samoin kesämökillä, eli jopa kananmunankeitin kesämökillä, hih. Eli mummilla ainakin oli uusimmat kodinkoneet, mutta siltikin mielikuva mummista on, joko koko ajan siivoamassa, keittämässä, kutomassa tai jotain ahertamassa ja aina ensimmäisenä ylhäällä aamiainen kaikille tarjottuna. Puhumattakaan sodasta ja kaikesta mitä ovat isovanhemmat nähneet ja saaneet kestää, sitä ei voi edes ymmärtää, kun ei ole itse kokenut.

      Mummi on terävä, kuin partaveitsi ja asuu yksin ilman apuja ja keittää hyvää ruokaa, ahmii kirjoja, käyttää Hesariin pari tuntia ja kutoo, arvostan mummia niin paljon. <3

      Lumene on parantanut, vaikka onkin kuulunut aina meikkipussiini, mutta nyt oli toki Lumenen aika päivittää itsensä uudelleen ja saamme sanoa hyvästit vanhalle mumminkin klassikkopunalle eli siniselle hylsylle. <3

      Iloa viikonloppuun M <3

  • Osasit kiteyttää Suomalaisen Sisun kyllä todella hyvin, se on juuri sitä mitä kirjoiti. Mietin vain välillä, että puuttuuko nykysukupolvelta tuota sisua, kun välillä ei tahdota jaksaa tai kestää mitään… elämää. Kiinnostavalta kuulosti myös tuo uusi Sisu sarja. Siihen pitääkin tutustua.

    • Puuttuu mielestäni, koska sisua ei ole tarvinut harjoittaa. Uskon kuitenkin, että siellä se jokaisessa suomalaisessa uinuu ja tarvittaessa suomalainen sisu valjastetaan esille. Uskon, että monikin menee kiven läpi, jos elämä koettelee. Me nykyvanhemmat vaan teemme lapsillemme niin paljon valmiiksi. Lapsia on vähemmän ja heitä hemmotellaan enemmän ja tasoitetaan kivikkoisia teitä, siinä sitten sisu ei pääse näyttäytymään ,,

      Sisu sarja on ihana, ihanin Lumenen voidesarja ikinä, olen rakastunut <3

      Kivaa viikonloppua Katinka <3

  • Sinulla on kyllä ihana sisukas mummi♡
    Sisukkuus on meidän suvussa perintöä. Mummani jäi kahden pienen tytön yksinhuoltajaksi jäätyään nuorena leskeksi, sekä joutui myymään asuntonsa ja muuttamaan pieneen mökkiin, jossa minäkin synnyin.
    Isäni sisukkuutta olen monesti miettinyt. Hän kun talvisin lähti metsätöihn, vaikka migreeni oli heti aamulla tosi. Puolenpäivän aikaan hän raahautui kotiin ja kaatui sänkyyn ja sitten alkoi pahoinvointi, jolle ei tuntunut tulevan loppua. Muistan vieläkin tunteen, kun ajattelin, voikohan tuosta selvitä hengissä. Myöhemmin kyllä totesin, migreenikohtauksien pyörteissä, että jotenkin vain on selvittävä☺

    Tuttu tuote Lumene, mutta ei tuttu vielä sisulumene. Kutkuttaa kyllä kokeilemaan☆

    Kivaa torstaiehtoota Tiia Ystäväin💕💕

    • Aivan mieletön mumma ja isä sinulla ollut ja juuri tuohn kiteytyy mielestäni sana sisu. Sisukkuus on tahdonvoimaa vaikka läpi harmaan kiven. En ihmettele, että sinä olet niin upea ja sydämellinen ja sielukas ja vahva, kun omaat tuollaiset sukulaiset. Kaikkea hyvää viikonloppuusi ihana ma-te <3

  • Ihana kirjoitus ja täytyy oikein erityisesti kehua noita kuvia! Ihanat kuvat, Lumenet oikein ihanaisessa sielunmaisemassa.

    Halauksia ja ihanaa iltaa ♥

    • Kiitos niin niin paljon. Koen sarjan oikein sellaiseksi ihanan lämpöisen kutkuttavan hoitavaksi, juuri kun ilmat meitä koettelee, siksipä ulkona ne kuvasin. <3

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos vielä. <3

  • Voi onpa sulla vanha mummo ❤ Lumenelta tulee kyllä koko ajan upeita tuotteita, ei pysy perässäkään…Tuota sisua ois kiva koklata. Hyvää yötä Tiia ❤

    • Eikö olekin ja toinen mummini eli 102-vuotiaaksi, rämpäytteli kännykällä ja asui yksinään. 🙂 Esikuvia molemmat sitkeydessään ja sisukkuudessaan. Suosittelen kokeilemaan, on fantastinen sarja ja sellainen ensimmäinen kokonaisuus Lumenelta ihonhoitotuotteiden suhteen, että kolahti koko sarja. 🙂

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Ihana postaus sisusta <3 Kauniilta näyttää nuo Lumenen tuotteet lumihangessa 🙂 Olet taitava kuvaaja 🙂 Ihanaa viikonloppua <3

    • Voi eih, kiitos niin paljon ja jotenkin, kun nuo ovat niin hyviä suojaamaan sekä kaupungin saasteilta, että talvipakkasilta, niin luontevaa oli kuvata ne ulkona. <3

      Ihanaa viikonloppua sinullekin <3

  • Lumenen tuotteet ovat ihan ok. eivät lempituotteita, mutta tuovat ainakin muistoja mieleen. Tästä itse suomalaisuuden hehkuttamisesta ja sisun kuulumisesta vain suomalaisille taas tuli suorastaan paha mieli. Varsinkin siitä kohdasta, jossa kerroit miten isoisäsi oli vaihtanut suomenruotsalaisen nimensä SUOMALAISEKSI, koska oli niin ylpeä isänmaastaan. Oma isoisäni taisteli Suomen molemmissa sodissa ulkomaalaisena vapaaehtoisena ja lopulta kaatui, ja loppusuku onkin sitten tavalla tai toisella suomenruotsalaista, joten meillä ei ole nykyisenkään näkemyksen mukaan mitään asiaa kokea sisua tai muutakaan suomalaisena pidettyä, koska emme ole SUOMALAISIA. Tämä on minulle ikuinen vereslihan ja nuorempana sairaaloisen kiusaamisen paikka aivan kuten sinulle tuo edellisen postauksesi aihe ja täytyy sanoa, että helkkari kun kirpaisi ikävästi. Minustakin tuli nyt ihan itkua tihrustava mielnsäpahoittaja vaikka tiedän, ettet tarkoittanut mitään pahaa. Niin monta kertaa vain kun tuolla aiheella on tullut lyödyksi ja mitätöidyksi, niin sille tulee todella herkäksi.

    Minna

    • Minna kurjaa, että pahoitit mieleni, mutta ymmärräthän, että tekstini on subjektiivinen eli henkilökohtainen. En voi puhua kaikkien puolesta, vaan puhuin isovanhempieni puolesta ja miten he ovat esimerkkeinä kasvattaneet ja opettaneet suomalaisesta sisusta. 🙂

      Jokaisellehan sisu voi olla ja saa olla eri asioita. Niitä lähdin postauksen lopussakin kysymään, mitä sinulle on suomalainen sisu. Suomenruotsalaisethan ovat myös suomalaisia ja vaikka esimerkkinä kannattavat luonnollisesti suomalaista jääkiekkoa maailmanmestaruuskisoissa. Kaikkein hulluinta onkin, kun olen kuullut, kun suomenruotsalaisilta ystäviltä on kysytty kannattavatko he Suomen joukkuetta vai Ruotsin, näin nyt karkeana esimerkkinä.

      Itse koen, että voit olla aivan yhtä ylpeä ulkomaalaisen vanhempasi sisusta, ymmärtänet, että kirjoitin vain ja ainoastaan mitä MINULLE on suomalainen sisu. Lisäksi sisu sanana on suomalainen ja kuvaa suomalaista, mutta kattaa luonnollisesti globaalisti sisukkuuden.

      Vaarinihan ei sukunimeä vaihtanut vaan etunimensä ja asiaan liittyy myös tietynlaista kapinahenkeä silloisia vanhempiaan kohtaan, jotka olivat noh vanhoillisia ja suomenruotsalaista "paremmistoa". Vaarini on aina ollut aito pakkaus, eikä tavallaan pitänyt tietystä suomenruotsalaisesta paremmuudesta, mikä valitsi parempiosaisten keskuudessa Helsingin keskustassa ja kapinoi nimenvaihdolla myös tätä vastaan ja myös se oli silloin tavallaan "muodikasta". Kuten vaikka Sibelius halusi kutsuttavan itseään Janneksi. Suomi hurmoksellisuutta sodan jälkeen, joten sitä aikaa on mahdotonta lähteä tänä päivänä itse arvostelemaan, kun en ole sitä aikaa elänyt. Mielestäni jokaisella on oikeus vaihtaa nimeään niin tahtoessaan ja se on jokaisen henkilökohtainen päätös. Vaikka meidän tytär miettii, jos ottaisi avioliittoon mennessään äitinsä tyttönimen miehensä kanssa eli mieheni ex-vaimon nimen, niin emme me siitä pahoita mieltä. <3

      Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen saa olla ylpeä myös omasta kulttuuristaan ja sen hyvistä puolista. 🙂 Ihan niistä kaikista kulttuureista ja monikulttuurisuus on rikkaus. <3

      Omat isovanhempani ovat aina hyväksyneet kaikki kulttuurit, opettaneet avoimuutta ja ei tuomitsevaisuutta, joten arvostan heitä kovasti ja he eivät ole niitä ihmisiä, jotka ovat "kiusanneet tai ketään väheksyneet".

      Minuakin on kiusattu lapsena paljon erinäisistä asioista, joten jaan ja ymmärrän tuskasi ja omakin sydämeni on usein vereslihalla, joita tietyt asiat ajoittan nostaa pintaan ja niistä kiusaamisen hetkistä muistuttaa.

      Itse olen ylpeä suomenruotsalaisista sukujuuristani ja osa isän puoleisesti suvusta pujuu äidinkielenään ruotsia. Olen harmissani, ettei vaari äidinkieltään meille ruotsin kieltä opettanut, sillä se oli silloin ajan henki. Olen myös ylpeä suomalaisuudestani ja Suomen 100-vuotisjuhlista, joihin sinunkin isoisäsi on ollut osallinen ja saat tuntea rinta rottingilla samaa ylpeyttä. Isoisäsi vielä kaatui sotasankarina.

      Loppuun, saat olla todella ylpeä omasta isoisästäsi, se että ulkomaalaisena taistelee sodassa, se on todellista sankaruutta ja sisua. <3 Enkä todella halua kenenkään mieltä pahoittaa, vaan oma tekstini oli täysin subjektiivinen minulle rakkaista ihmisistä, jotka ovat minut ylimääräisenä kasvattaneet ja kuten tekstissä kerroinkin, kovia kokeneet. <3

      Parhainta viikonloppua Minna halausten kera ja toivon, että paha mielesi väistyisi ja toivon todella, että en tällä vastauksella loukannut uudelleen.

  • Tuo Sisu-öljy on ihanaa! Menee taas ostoslistalle kunhan saan yhden toisen öljyn käytettyä.

    Sisu ilmenee monin tavoin. Minulle sisukkuutta edustavat etenkin inkeriläinen ukkini ja etenkin hänen sisaruksensa, jotka joutuivat todella hurjiin oloihin, kuka Siperiaan karkotettuna, kuka Ukrainassa työleirillä tai toisen puolen etulinjaan pakotettuna. Mutta esimerkiksi moni tämän päivän pienituloinen, joka pystyy pitämään paletin kasassa kaikesta huolimatta on myös sisukas.

    • Se on niin ihana öljy, että me Lumo kuules tarvittaisiin pumppupullot! Sisu ilmenee monin tavoin ja on minusta aivan kansainvälinen ilmiö, vaikka sana sisu onkin hyvin suomalaishenkinen. Sinun ukkisi ja hänen sisaruksensa kuvaavat niin hyvin sisukkuutta armottomissa olossuhteissa ovat pärjänneet <3 Arvostan niin paljon ja koen surua, kaikki kaltoin kohdelluita kohtaan. Oma vaarinikin näki koko elämänsä painajaisia sodasta ja vartalo oli täynnä arpia.

      Aivan niin, arjen sankareita ja sisukkaita ovat yh-äidit, pienituloiset, kovia kokeneet ja niin moni muu. Sisu todellakin kattaa sisälleen paljon ja kuten Minna tuolla toteaakin, sisu ei ole suomalaisten yksinomaisuus <3

      Ihanaa viikonloppua Lumo <3

  • Upea kirjoitus suomalaisesti sisusta. Osasit hienosti kiteyttää, mitä suomalainen sisu oikeasti on ja miten se ilmenee. Minna yllä otti tekstistä itseensä, mutta mielestäni se on täysin tarpeetonta. Suomalaisilla on sisu ja sauna, muilla sitten muut juttunsa. En ole myöskään koskaan kuullut, että suomenruotsalaiset eivät saisi käyttää sisu sanaa tai puhua sisusta. Samalla tavalla tässä kaikki ollaan suomalaisia riippumatta kielestä tai alkuperästä.

    Mun mielestä suomalaiset voivat olla ylpeitä niistä asioista, mitä meillä täällä on – ei sitä tarvitse pyydellä anteeksi tai kenenkään loukkaantua. Toki ikävää, että joku saattaa loukkaantua isänmaallisuudesta tai siitä, että korostetaan tiettyjä kulttuurisia piirteitä. Kuitenkin omasta mielestäni kulttuurista saa ja pitää olla ylpeä. Tämä koskee kaikkia riippumatta siitä, mistä olet kotoisin tai mitä kieltä puhut. Edellinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joku ominaisuus olisi vain tietyn ryhmän etuoikeus. Jos virolainen pinnistää eukonkannossa suomalaisen ohi loppumetreillä, voin ihan hyvin sanoa, että olipas siinä sisukas suoritus tms, ei sisu ole suomalaisten etuoikeus, vaa sitä löytyy varmaan kaikilta kansoilta ja ihmisiltä.

    • Kiitos viisaasta kommentista. Vastailinkin jo tuolla Minnalle eli ei siitä sen enempää, postaukseni kosketti hänen henkilökohtaisia kipupisteitä. <3

      Olen sitä mieltä, että suomenruotsalaiset ja suomen kieliset ovat suomalaisia ja ainoa ero on äidinkieli.

      Olen myös samaa mieltä, että sisu yleensä on maailmanlaajuinen ilmiö ja "sauna ja sisu" käsite suomalainen kulttuuri-ilmiö eli se mistä kirjoitinkin, koska Lumenen Sisu sopi teemaan myös ja jokaisella kulttuurilla on omat juttunsa. Mielestäni kaikilla kulttuureilla on oikeus tuntea myös niistä kansallisylpeyttä. 🙂

      Olen myös sitä mieltä, että omasta kulttuuristaan saa olla ylpeä ja itse olen molemmista, vaikka olenkin vain 1/4 osa suomenruotsalainen. Kaikkhan me olemme Ruotsista tai Venäjältä tulleet muutenkin, siis likimain.

      Ihan samaa mieltä, sisua löytyy kaikilta ja mielestäni se, että joku ulkomaalaisena ja vapaaehtoisena lähtee sotimaan Suomen puolesta, se se vasta on sisua. Sisun miltei vastakohta on ne ihmiset, jotka väittävät muuta ja ovat antaneet Minnan sukulaisten kokea kiusaa ja ulkopuolistamista. 🙂

      Mielestäni sinun kommentissa kiteytyy kaikki se mitä omalla tekstilläni ajoin takaa ja ilmeisesti epäonnistuin siinä jotenkin tai sitten vaan asiat ovat aina niin, että ihmiset eri taustojensa vuoksi kokevat asian eri tavoin. Jos tämä keskustelu olisi kasvotusten käyty, niin luulen ettei väärinymmäryksen mahdollisuuksia olisi ollut. <3

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos, järkiperäistit ajatukseni loistavasti <3

  • Kyllä tässä maassa on niin paljon vahvoja ihmisiä, niin miehiä kuin naisia. Ja varsinkin naisia ♡

    Vanhin Lumene-muistoni johtaa jo edesmenneen mummoni (olisi nyt 96 v.) meikkipussiin, jossa oli 80-luvulla poskipuna sellaisessa beigessä/vaalean rusehtavassa rasiassa. Olin silloin vielä suht pieni, mutta rasiassa luki mielestäni Lumene ja todennäköisesti poskipuna ei enää ollut ihan "juuri ostettu" 🙂 Harmi, kun netistäkin löytyy aika vähän kuvia Lumenen vanhoista pakkauksista.

    Sisu-sarja kiinnostaa. Kunhan varastoja saa vähän tyhjemmiksi, niin jotain tulee varmasti ostettua.

    • Ooh ihana mummi ja juurikin Lumenessa on niin paljon historian havinaa ja muistoja <3 Lumene museo olisi kiva, jossa olisi kaikkia vanhoja meikkejä esillä.

      Sisu on hieno sarja, omasta mielestäni Lumenen hienoin ihonhoitosarja ikinä.

      Ihanaa viikonloppua muksis <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud