Elämä on täynnä pieniä ihmeitä ja Daisy tuoksuarvonnan voittajat!

Pari pientä hassua ”munaisaa” asiaa ja Facebookiin eilinen muistomuistuttaja sai miettimään elämän pieniä ihmeitä. Ystäväpariskunta asui vielä muutama vuosi sitten Espoossa, mutta löysivät unelmien talon täältä Porvoosta. Nyt heillä on vaikka mitä viljelmiä, joista minä en ymmärrä yhtikäs mitään ja kanoja!

Ystävä on tuonut välillä meille omien kanojensa munimia munia ja oi, että miten hyvältä aidosti onnellisen kanan muna maistuu ja hei tuo muna on vielä kauniimpikin, kuin kaupan munat.

Sitten niihin pieniin ja ihmeellisiin muihin asioihin, jonka alla oleva Facebook muisto innoitti. Ostin typyille kummallekin hiihtolomalla tuplina Kindermunat ja kotiin tullessa niitä olikin vain pariton määrä eli kolme. No kyllähän munat on vallan vikkeliä epeleitä, joten ajattelin, että numero nelonen on pompannut pois kassista ja jäänyt kassalle. Mutta  mitä silmäni eräänä päivänä näkivätkään, pieni Kindermunanen onkin ollut ulkona ottamassa happea useamman päivän ajan ja minä vielä ajellut autoni aina sen suojaksi useamman kerran. Automme ovat vielä pienessä mäessä, mutta siellä se pikkukinderi on vaan loikoillut hyvinvoivana ja pulleana.

Kindermunanen ja alla oleva hanskatarina kertoo siitä, että elämässä tapahtuu pieniä selittämättömiä ihmeitä ja tälläisiä ihmeitä pitää oikein syleillä, sillä onhan se jo muutenkin sellainen suuri ihme, että ihminen syntyy maapallolle ja että maapallo on ylipäänsä syntynyt ja että tällä palleroisella asuu tuhansittain eri alien lajikkeita. No nyt meni taas himppasen hörhöllä scifiksi, mutta katsellaan tälläkin viikolla eloa ihmeitten kautta, niin johan kummasti valaistuu viikko!

Sitten vielä mansikkaisista ja munaisista tunnelmista Marc Jacobs Daisy arvontojen voittajiin ja voittajat ovat:

Daisy Dream Marc Jacobs Kiss eau de toilette kuulostaa tuoksulta, joka sopisi minulke.
Aivan ihana arvonta ❤️
[email protected]
Raparperirakkaus! <3 Daisy Dream Marc Jacobs Kiss eau de toilette kuulostaa ihanalta – olisi minun valintani. Daisya en ole vielä omistanutkaan. Peukut pystyssä mukana yhdellä arvalla,
Maisa
[email protected]
Vielä ehdin mukaan!
Marc Jacobsin Daisya käytän parhaillaankin ja olen pitänyt siitä kovasti <3 ja pullo on vielä niin kauniskin, kuten nämäkin.
Daisy Marc Jacobs Kiss eau de toilette olisi valintani, jos arpa osuisi kohdalle.
heta(at)kotikone.fi

Sydämelliset onnittelut kaikille voittajille ja muistattehan muut, että parasta aikaa on vielä voimassa upea Avon arvonta eli kannattaa osallistua siihen, jos voitto ei nyt osunut kohdalle ja muutenkin, sillä ihania Avon meikkejä on tarjolla onnekkaalle voittajalle. 🙂

Aurinkoista päivää ja kolme onnellista voittajaa saa pian oman pienen ihmeen Daisy tuoksun muodossa, olen teihin tämän päivän aikana yhteydessä ja toki minullekin saa laittaa yhteystiedot sähköpostiin [email protected], jos ennättää ensin. 🙂


31 thoughts on “Elämä on täynnä pieniä ihmeitä ja Daisy tuoksuarvonnan voittajat!”

  • Voi jee! Ihanaa saada uusi kevät tuoksu itselleni. Luulenpa, että tämänkin joudun tyttären kanssa jakamaan 😊
    Ihmeellistä ja ihanaa päivää sinulle Tiiuli ❤️

  • No voi jehna, mikä löytö! Tytär muutti asuntoa viime viikolla ja lauantaina käväistiin pikaiseen sähkölamppukaupassa, piti saada uuteen kämppään sekä tavallinen poltin kattovalaisimeen ja jääkaappiin pieni lamppu. No, ajaa suhuuteltiin kämpältä toiselle ja etsin sitä pikkulamppua joka paikasta, auton kävin läpi moneen otteeseen ja totesin, että joko se a) jäi kauppaan tai b) on tippunut jonnekin sitä mahdotonta tavaramäärää lastatessa ja purkaessa. No, taas kerran ajettiin vanhan kämpän pihaan ja mikäs se siellä oli? Autojen parkkipaikalla (ihme ettei kukaan ollut ajanut sen yli)omassa pikkupaketissaan se juuri ostettu jääkaapin lamppu! Hyvä ettei itkuun purskahdettu, kun sähkökauppa oli jo kiinni ja viikonloppu tulossa ja jääkaappi pimeänä. Huh! Terveisin toinen täti-ihminen!

    • Aivan mahtava tarina, nämä on juuri näitä. Elämä on aidosti ihmeellistä ja ajoittain elämää on kivaa katsella ihmeiden kautta. Ihanaa päivää ja kevättä sinulle ja tyttärelle <3

  • Ihana tiistai-illan ylläri! Iloinen arvontavoittaja kuittaa ja kiittää. 🙂 Lähetin sinulle sähköpostia.
    Kiitos myös onnittelijoille!
    Maisa
    [email protected]

  • Onnea voittajille! Oma äitini nuorena neitona pudotti pyykkiä pestessään kultaisen korvarenkaan mereen. Mikä lie merenneito sen napannut, kun muutaman vuoden päästä uimaan mennessään, äiti huomasi jotakin kiiltävää merenpohjassa. Ja niin uskomattomalta kuin kuulostaakin, se oli juuri samanlainen korvakoru. Kyllä ihmeellisiä asioita tapahtuu. Mukavaa viikkoa Tiia! Sinun blogiasi on tosi kiva lukea. Omaat todellakin kirjoittamisen lahjan! T. Sari

    • OOh ihana ja uskomaton tarina. <3 Ajatella miten on myrkskyissä ja aallokoissa ollut ja silti on jaksanut sieltä tulla takaisin äitisi luokse. <3 Kiitos kauniista sanoista ja aurinkoa päivään Sari <3

  • Piemet ihmeet, ne onkin elämän suola 👍
    Äitini antoi mulle kultaisen kaulaketjun muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa ja voi minä onnetoon sen heti pudotin. Enkä voinut sitä hänelle edes kertoa. Hautajaispäivän jälkeen näin umen, että äiti kopisti oveen ja kun menin avaamaan ovea hän otti oikean olkapäähäni ja sanoi"kuule" ja lause jäi siihen yhteem sanaan
    Seuraavana päivänä ihan vieras henkilö toi sen kadonneen kaulaketjun minulle. Se oli muutaman kuukauden ollut lumen alla. Tällaisia ihmeitä 💕

    Kivaa päivää Sinulle Tiia💕💖💕💖

    • Aivan ihana tarina ja muisto, kiitos kun jaoit sen täällä Kuin äiti olisi sen takaisin johdattanut. <3 Aurinkoa päivään ihanuus <3

  • Onnea voittajille!! Oi miten ihania sattumuksia ja onnenkantamoisia, ei koskaan tiedä, mitä ihmeellisyyksiä päivä tuo tullessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud