Hurmosshoppailin taas Liiterissä!

Hurmosshoppailin taas Liiterissä!
Tulipahan taas shoppailtua Lidlissä ja mukaan tarttui tällä kertaa pari vaatekappalettakin. Lidlistä löytyy nykyään miltei kaikki, ei tosin ananslightlimua, jos sitä vielä saisi, niin olisin aika onnellinen. Pakastealtaan Macaronit on hyvä hätävara yllätyskyläilijälle tai itselle napsittavaksi muuten vaan ja oikeastaan Lidlistä löytyy ihan liikaakin nykyään lemppariherkkuja. Muuten Liedellä-lehti on myös tosi kiva ja joulun numero onkin jo ilmestynyt. 

Noh mitäs vaatteita tuli sitten Liiteristä shoppailtua, perinteiset farkkulegginsit vai onko nuo jegginsit? Osaako joku kertoa mitä eroa on legginseillä ja jegginseillä muuten? Kymmenen euroa kustansi nuo kivat mukamas farkun näköiset, mutta kokonaisvaltaisesti joustavat pöksyt. Näitä olen ostanut tässä viime vuosien varrella jo useammat parit ja  nämä uutuuttaan hehkuvat tulivat kuin kreivinaikaan, sillä vasta olin Tallinnassa vastaavilla ja niissä oli iso reikä takapuolessa ja pelkäsin, että selkähieronnassa se reikä paljastuu. Eihän se reikä nyt muuten haitannut polvipituisen mekon alla tietenkään, ihan käyttökelpoiset pöksyt muuten, kuin mitkät. 
Ihan paras löytö pitkään aikaan oli kuitenkin tämä mekko, sillä joku outo houkutus on tänä syksynä ollut tälläiseen tummempaan vihreään ja kurpitsan sävyyn. Koska kurpitsa ei lainkaan päälleni ja sävyihini sovi, niin kompensoin tätä värien himotusta tällä vihreällä. Kyseinen mekko maksoi 15e ja on just sellainen kiva, joka joustaa ja taipuu, mutta ei ainakaan näytä trikoolta, vaan sellaiselta aavistuksen juhlavammalta materiaalilta, olematta juhlamekko kuitenkaan. Käy farkkulegginsijeggiensien kanssa, voihan nimihirviö ja sukkisten ja korkkareiden, neuletakin tai jakun tai sellaisenaan eli todella monikäyttöinen. Tällä viikolla hommasin, joten Lidlin laareissa näitä hyvinkin vielä saattaa olla. 
Tälläisiä shoppauksia tällä kertaa ja fiilistelyjä. Muuten siitä Klum-kokoelmasta olisin vain halunnut sellaisen mustan paljetti mikä lie bomberin vai pomperin vai minkälie pompulatakin. En tiedä mikä ihmeen himoitus glitteriin ja paljettiin on. Aikanaan hieman naureskelin, siis hyvällä, jos joku tykkäsi kimalluksesta ja pohdin, ettei minulle koskaan. Nyt saa kimaltaa sitten ihan kaikki, vaikka koko tämä nainen eli koko koreus. Niin sitä sanotaan näin yksinkertaistettuna, kun nainen rupistuu, niin sen kovempi himo kimallukseen eli mitä enemmän harakka, sen enemmän kultaa himoaa, pitää kyllä niin paikkaansa!
Siksipä tuo ystävän antama etukäteissynttärilahjakin on aivan ihana, kun se niin kovin kimaltaa. Minni ja Mikkikin katsokaas alkavat olla ihan ikäloppuja jo. 

Kysymys kuuluukin, glitterillä vai ilman ja paras löytösi Lidlistä ikinä ja saa olla ruokaakin. Mukavaa keskiviikon jatkoa kaikille. <3


60 thoughts on “Hurmosshoppailin taas Liiterissä!”

  • No tämä nyt ei ole tähän kohtaan kaikkein hohdokkain elikkäs glitterein vastaus, mutta Lidlistä löytyy yleensä kylän parhaat lehtikaalit, pinaatit ja avokadot :). Ja vielä vähän aikaa sitten kivankokoisia ja -hintaisia sushipakkauksia, mutta eivät kuulemma menneet kaupaksi, joten lopettivat niitten ostamisen/myymisen. Ja pah! En usko tota, ettei tehneet kauppaansa, koska aina kun olisin halunnut ostaa, hyllyt oli sushin kohdalta tyhjinä.

    Jaa niin. Viimeisin ei-ruoka-hankinta Lidlistä oli muistaakseni pitkä vatupassi. Ilman glitteriä 🙂

    • Annukka anteeksi, että kesti reissun takia vastata, sillä tämä kommentti on niin kiva ja se hohdokkuushan ei piile glitterissä lainkaan. <3

      Olen bongannut niitä sushipakkauksia monesti ja ihmetellyt miksi ei ole näkynyt niitä enää, noh onpa tyhmää. Mielestäni silloinkin kun niitä oli, menivät kuin kuumille kiville, mutta ehkei sitten kaikkialla Suomessa, mene ja tiedä. <3

      Oijoi glitterinen vatupassi se se vasta komea olisikin.

      Ihanaa viikonloppua Annukka <3

  • Ihan supermakee toi mekko, pitääkö lähteä pikkujouluvaateostoksille Litukkaan : ) Vaikka olenkin ollut vannoutunut K-ruokaputiikkien kannattaja, niin Lidlistä on pakko aina käydä hakemassa sitä sinistä vichyä ja tuorepestoa, joka on taivaallista! Yksi vielä tuli mieleen, eli se ranskalinen aito siideri, jota aina on siellä Ranskan teemaviikoilla!

    • Mekko on aika yes ja testikäytössä jo ja tykkäsin kovasti. Hoikentava tai niin ainakin haluan kuvitella, hih.

      Tuorepesto on muuten Lidlissä tosi hyvää ja vichyä jos jonkinlaista ollaan raijattu monesti, mutta sitä ranskalaista siideriä en olekaan maistanut, vaikka pullon olen aina bongannut eli kiitos Heli vinkistä ja mukavaa lauantaita <3

  • Kivoja löytöjä olet tehnyt. <3
    Mitään parasta löytöä ei nyt heti tule mieleen, mutta kyllä joitakin vaatteita on tullut sieltä kotiutettua. Lidlin ruusuja ja krysanteemejä himoitsen aina ja niitä tuleekin usein ostettua siellä käydessä.
    Bling-blingiä tottakai! 😉
    Mukavaa keskiviikkoa Tiia! <3

  • Lidlistä olen ostanut toppeja ja sukkia, kaapissa on yksi kesämekkokin, jota käytin kerran viime kesänä. Olisin käyttänyt useamminkin, jos vain säät olisivat sallineet.

    Ruokakauppana Lidl on meillä vakiokauppa. Mm. joulun alla Deluxe-tuotteissa on chilitahnaa, joka on mielestäni ihanaa.

  • Lidl on minulle herkkukauppa eli usein tulee haettua juuri Deluxe-tuotteita – jättikatkoja, mätiä jne. Lisäksi aina kun on jo maakampanja käy kurkkimassa erikoisjuustoja, ilmakuivattua kinkkua, oliiveja omnomnom.

    Yhdet talvilenkkarit olen Lidlistä ostanut ja ihan hyvin olen niillä suojasäällä pärjännyt. Liukkaille en ilman pitäviä pohjia enää lähde. Olen yrittänyt kerran metsästää sitä lentolaukku mutta kun viideskin Lidl myi "ei oota" luovutin 😀 Heidi Klum mallisto olisi kiinnostanut mutta aamusta ei päässyt edes kauppaan kun palaveria pukkasi 😀

    • Aah Deluxe-herkut on kyllä ollut Lidliltä niin oiva veto. Maakamppikset on ihan parhautta ja erikoisjuttuja ja mm. juustoja saa niin edukkaasti, ettei mistään.

      Ai niin se lentolaukku, se meni ohi ja niin ehti Klum mallistokin mennä, ei vaan löytynyt enää sopivia kokoja.

      Ihanaa viikonloppua Marjo <3

  • Kivat legginsit/jegginsit/tregginsit löysit:) Mulla on Liiteristä ostettuna ainakin viidet vastaavat pöksyt. Ne on niin mukavat ja kivat. Yhdet löysin kesällä jostain jämierien jämälaarista ja hintakin oli hulppeat 3,75!
    Ruokaostoksilla käymme myös aika usein Lidlissä paitsi, että ukkelin mielestä sieltä ei saa kaikkea mitä hän haluaisi, mutta mulle kyllä välttää;)

    • HIh <3

      Ne on niin mukavat ja olen käyttänyt ihan puhki. Uijui hyvään hintaan olet saanut, ei siis maksanut oikeastaan mitään. 🙂

      Juu ehkei ihan ihan kaikkea saa, kuten ananaslightlimua, mutta miltei kaikkea onneksi saa.

      Ihanaa viikkistä <3

  • Legginsit on ne perus trikoopöksyt, jegginsit sitten taas jeans legginsit eli farkkuleggarit ja sitten on vielä kuule tregginsit, jotka on sellaisen verkkarimaiset leggarit. Mun paras ostos Lidl:stä on pitsireunaiset mustat legginsit ja armeijan vihreä trikoomekko.
    Ihana tuo mekko, jonka ostit <3

  • Ihania ostoksia olet tehnyt.

    Kyllä glitteriä saa olla jonkin verran. Esimerkiksi jossain yksittäisessä vaatekappaleessa glitteröinti on kuin piste iin päälle ja tuo kivaa kimalletta ehkä muuten asialliseen vaatetukseen.

    Nyt täytyy myöntää, etten tiedä, mikä on paras Lidl-ostokseni, kun siellä niin harvoin käyn. Ehkä kuitenkin nykyään tulee sorruttua paistopisteen herkkuihin. Ikävä kyllä. Ei pitäisi, mutta minkäs teet, jos olet herkkujen perään. 🙂

    Kivaa viikon jatkoa. <3

  • Legginssit tai jegginssit parasta kun ovat venyvää sorttia, eivä niin kiristä vyötärönseurulta. Hih voipa joku kysyä, jotta minkä vyötärön, hih ☺☺☺
    Ihanan näköisen mekon ootkin löytänyt.
    Joskus tuloo käytyä liiteris ja askeleet käy kummasti sinne paistopisteen äärelle ☺
    Ja nyt kun vinkkasit nuo Macaronit, niin niitä on pakko saada seuraavalla keralla,
    kun Lidliin eksyn ☺
    Mukavaa keskiviikkoehtoota Sinulle Tiia Ystäväin ♫♥♫♥♫

  • No hieman glitteriä jos pakko 😉
    Parhaat löytöni Lidlistä liittyy taidemaaleihin, isot akryylimaalituubit 4kpl 6€. Mut näitä ei taida olla myynnissä kun muutaman kerran vuodessa.
    Viimeksi ostin taidetarvikkeita sieltä neljä muovikassillista, eikä mennyt montaa kymppiä 😀

    • Hieman on just hyvä, tosin on sitä joskus ollut vähän enemmänkin. .)

      Hei tuo on ihan mahtava löytö ja joskus ollut niitä tyttärelle tosiaan ostettu myös, ajattele mikä säästö. Tämä oli kiva vinkki, kiitos Hertta-Viola ja ihanaa viikonloppua <3

  • Kivoja löytöjä – ja Glitteriä tarvitaan aina joskus. ♥

    Paras löytöni. Hmm… Ehkä ne Heidi Klum -tennarit, kun en mennyt sellaisia edes ostamaan. 😀 Tai salivaatteet. Mulla on salilla oikeastaan vain Lidlin vaatteita (miinus kengät, ne on Niket): niin hyviä trikoita ja paitoja.

    🙂

  • Kivoja shoppailuja, mekko näyttää tosi kivalta. Lidlissä käyn nykyisin noin kerran viikossa ostamassa monia perusruokatarvikkeita ja tietysti mukaan tarttuu aina jotain vaihtelevista tarjouksistakin. Niin ja kukkakimputhan siellä ovat edullisia, niitäkin ostan aika usein. Muutaman vaatekappaleenkin olen sieltä ostanut ja varsinkin urheiluvaatteisiin olen ollut todella tyytyväinen.

  • Ooh Lidlhän on ihan deli-kauppa, sinne menen, kun pitää saada jotain eksklusiiviherkkuja! Klumin mallistosta himoitsin melkein kaikkea sähkönsinistä, etenkin asusteista huivia ja laukkua, mutta toistaiseksi olen vielä jättänyt kauppaan. Täytyypä nyt mennä pikimiten katsomaan, josko vielä olisi jotain aarteita jäljellä… Tosi kivan näköinen mekko & ja anna vaan säihkyä ja kimaltaa!

  • Ihmeesti sieltä Litmasesta aina tavaraa ja herkkuja lähtee mukaan, vaikka ei menisi kuin yhtä leipää hakemaan =) Meillä on jo sääntö, että jouluksi haetaan sieltä kinkkusiivut ja savulohi. Ovat siellä parhaan makuiset ja sopivan kokoisissa paketeissa kahden hengen talouteen. Samalla tietenkin suklaat ja joulupullat.
    Harmillisen harvoin on vaatteissa kunnolla isoja kokoja ja ne meneekin heti, ei täältä kauempaa ehdi jaolle koskaan .

  • Minäkin hehkutan Lidlin puolesta ja siellä tuleekin käytyä säännöllisesti. Omia suosikkeja on lasten vaatteet. Isommalle ne pyjamat on ihan parhaita ja sitten tietenkin ne vauvan vaatteet, ihania! Vähän aikaa sitten oli sitä suloista pilvikuosia, jota tuli hamstrattua. 🙂

  • Ihania ostoksia tuolta Liiteristä löytyy❤️ Juuri tällä hetkellä sanoisin mieluisimmaksi ostokseksi joulukalenterin jonka viime vuonna ostin sieltä, sinne voi sitten joka vuosi laittaa jotain pieniä ylläreitä.. Herkuista ykkönen on suklaa vanukas, sellainen iso ruskea purkki..nimeä en muista mutta on niiiiiiin ihanan herkullista:) Jos makeaa tekee mieli niin tuota on ostettava.. Leppoisaa päivää❤️

  • Kivoja löytöjä!
    Niin harmittaa, ettei Lidl mennyt täällä Norjassa. Mokomat norskit eivät ottaneet omakseen, koska olivat epäluuloisia ulkomaalaisia tuotteita kohtaan!!!
    Suomen lomillani käyn aina liiterissä ja sehän on kuin tutkimusmatka.

    Kylläpäs nyt alkoivatkin taas harmittamaan nämä norskit. Mutta kiva postaus kuitenkin 🙂

    Hyvää viikonloppua <3

    • Hih sama se oli, kun Lidl tänne tuli, mieskin totesi, eihän täällä ole mitään tuttua, hah. Nyt on vakikauppa. Toivottavasti teillekin tulee, sillä Norjassa on kyllä ruoka ym. todella kallista.

      Kivaa viikonloppua ja tervetuloa Suomeen seikkailemaan Liiteriin <3

  • Lidliä – ainakin täällä päin "köyhän ihmisen kauppana" – vähätellään. Turhaan ja väärin. Siellä on herkkusuille mahtava valikoima. Eli herkut tulee ensimmäisenä mieleen. Vaatteita en ole vielä kokeillut. Mutta varmasti vielä. Mekko on tosi nätti ja monikäyttöinen. Nuo harakkahommat on kovin tuttuja!

  • Shoppailen Lidlissä satunnaisesti, lähinnä ruokaa. Kävisin useamminkin, jos siellä olisi parempi valikoima levitettä ja jugurttia, ja jos niiden jauheliha ei haisisi kammottavalta (juu, pikkusieluinen nuuskuttelijafriikki täällä…). Eniten tykkään jäätelöistä! Voi jestas niitä ihania neliskanttisia jätskirasioita ja niiden makuja <3 Vakkariostos on myös manhego-juusto ja paistopisteen tuotteet. Ja joka kerta hiplaan myös läpi ne vaate- ja tavaralaarit. Joskus mukaan tarttuu juttuja, joskus ei. Se on aina vähän kuin kirpparilla ollessa – jos hyvä tuuri käy, voi löytää aarteita 🙂

    • Jädet muuten on aivan loistavia, kunnon vanhan ajankin vaniljaa ja edukkaimmin hinnoin. Juustot on loistavia ym. Se muuten on, ehkä Lidl on siksikin kiva, että siellä on kiva käydä suorastaan löytämässä juttuja.

      ihanaa viikkistä Tuula <3

  • Halloweenhuumassa shoppailin Litukasta itselleni aimo kasan sukkiksia. Lepakko-, pääkallo- ja luurankoaiheisia 😀 Liiterin vaatteissa on usein se harmillinen puoli, että niitä ei mun koossani löydy. Pienempiä kokoja ei joko ole tuotteessa ollenkaan tai sitten niitä on tilattu vain muutama kappale ja ovat ehtineet jo mennä. Mutta tykkään kyllä perusruokatavaran ostokset tehdä tuolla, selviää nopeasti ulos kun tietää missä kaikki tarvittava sijaitsee. Katastrofi on, jos hyllypaikkoja muuttelevat 😀

    • Oijoi wau oliko siellä sellaisia, Halloween meni jotenkin ihan ohi, taisi olla se flunssa. Totta tuo, että peruskokoja löytyy juuri paljon, kunpa Lidl alkaisi laajentamaan tuota kokopuolta, eikä niin, että kauppaan tulee kaksi kappaletta aina yhtä kokoa. Pitää aina olla niin nopea.

      Se on ihan katastrofi jos hyllypaikkoja muutellaan ylipäänsä, sillä ostosten tekeminen pitää olla nopeaa ja jouhevaa.

      Ihanaa viikkistä PauMau <3