Ihana ja kamala kasari ja ysäri ja tuoksumuistot!

Ihana ja kamala kasari ja ysäri ja tuoksumuistot!
On jo noin vuoden ajan kytenyt ajatus toteuttaa blogin puolella postaus ”ihana kamala kasari ja ysäri ja ne tuoksumuistot”. Yllä olevassa kuvassa tyyli oli vielä suht kohdallaan, mutta sitten se ikään kuin karkasi lapasesta ja kasari ajan kammotukset veivät mennessään. Ympyrä on kuitenkin sulkeutunut ja aika pitkälle sama meikkilook ja hiuslook on tänäkin päivänä ja ollut jo vuosia. Sillä erotuksella, että vanhaan hiusväriin en ole palannut ja ties vaikka vanha hiusväri olisikin tänä päivänä jo ihan harmaa. 

Ensimmäisen ajatuksen tähän nostalgiapostaukseen kirvoitti, kun ostin vuosi sitten YSL Paris-tuoksun, joka oli yksiä suurimpia lemppareitani 80-luvulla, tuoksu jota rakastan vielä tänäkin päivänä. Toinen laukaiseva tekijä oli, kun huomasin, että ystäväni ja sukulaiseni ovat olleet todella ennakkoluuloisia, niin Poison, Opium ja YSL Paris tuoksujen täysin uusia versioita kohtaan, luullen Poison Girl, Opium Floral Shock, Opium Black Opium ja YSL Mon Paris tuoksujen olevan samoja vanhoja tuoksuja. 

Näitä pölyttyneitä ennakkoluuloja haluan nyt ravistella ja kertoa, että kyseessä on ihan omanlaisensa uudet tuoksut ja joita voi aivan vapautuneesti mennä kaupoissa tuoksuttelemaan ja välttyä täysin kasari-ja ysäriaikojen tuoksukokemukselta. Mukavaa oli myöskin katsella vanhoja kuvia ja laittaa näitä menemään myös lukioajan ystävälle ja päiviteltiin yhdessä, takaisin tuohon aikaan ei kaivata, vaikka sitä aikaa onkin ajoittain ikävä. 

Kasari-ja ysäriajoilta en kaipaa runsaita permanentteja, etutöyhtöjä, koruja joka sormessa, sinisiä kajaleja, olkatoppauksia, en myöskään kaipaa isoja rillejä, vaikka niillä olikin uusi tuleminen, ei tullut meikäläisen nokalle ei, enkä kyllä noita mokkaliivejäkään, enkä myöskään kaipaa niitä erittäin runsaita ja voimallisia tuoksuja. 
YSL Paris ostohetkellä kävin myös tuoksuttelemassa lukioaikojen toista suurta suosikkiani Diorin Poisonia ja jäin miettimään, miten siihen aikaan tuota YSL Paris tuoksua lukuunottamatta käytin rohkeita, runsaita ja voimallisia tuoksuja. Totesin myös, että itse alkuperäisen Poisonin ja minun yhteinen matka on taputeltu, mutta meninpä ja tuoksuttelin Diorin Poison Girl tuoksua ja sain huomata, että Poisoniin oli minun vielä mahdollisuus uudelleen rakastua, Poison Girlin kepeämmän tyttömäisemmän tuoksun kautta. 

Ihanaa on, että Poison Girl tuoksusta löytyy tuttua ja turvallista alkuperäisen Poisonin vivahdetta, jota niin paljon aikanaan rakastin, mutta vielä ihanampaa on, että tutusta tuoksusta on tehty nykyajan modernimpi ja pehmeämpi versio. 

Poison Girl on edelleen gourmand tuoksu, mutta aukeaa sitruksisilla nuoteilla ja ilmoille leijailee sitruunan ja appelsiinin raikkaat nuotit. (Alkuperäisen Poisonin auetessa korianterilla, metsämarjoilla, aniksella, puisilla nuoteilla ja luumulla.) 

Sydäntuoksussa Poison Girl puhkeaa kukkaan ruusuisilla nuoteilla, appelsiininkukan kietoutuessa ruusujen kanssa yhteen. (Alkuperäinen Poison sydäntuoksun kukkaisuus koostuu taasen neilikasta, jasmiininkukasta, Afrikan appelsiininkukasta, tuberoosasta, aromaattisesta hartsiöljystä, kanelista, suitsukkeen tuoksusta, ruususta ja hunajasta.)

Syvyyttä ja mielenkiintoista sensuelliutta Poison Girlille antaa loppunuotit, jotka pitävät sisällään tonkapapua, santelipuuta, vaniljaa, mantelia, kashmiria, suitsuketta ja violetinkukkaa. (Kun taas alkuperäinen Poison lopputuoksu koostuu vetiverin heinäöljystä, myskistä, santelipuusta, setripuusta, meripihkasta, vaniljasta ja violetinkukista.) Eli tuttujakin nuotteja löytyy, tehden Poison Girl tuoksusta tutun ja turvallisen, mutta silti raikkaamman ja täysin erilaisen version, kuin alkuperäinen isosiskonsa Dior Poison

Menkää tuoksuttelemaan Poison Girliä, saatatte yllättyä iloisesti, kuten minä ylllätyin, kyseessä on herkullisen mausteinen tuoksu, jonka tuoksu kestää iholla kauniisti muuttumattomana koko päivän ja joka sopii niin päivä kuin iltatuoksuksi. 

Vuosi sitten ostamani YSL Paris tosin limited edition versio asussa, on se joka alunperin sai syttymään vanhoihin tuoksumuistoihin, mutta joka kepeydessään on ajaton ja jota rakastan vieläkin. Mutta joka on kuitenkin täysin eri tuoksu, kuin YSL Mon Paris uudet EdP ja EdT-tuoksut. 

YSL Paris tuoksu aukeaa mimosalla, appelsiininkukalla, vihreillä nuoteilla, ruusulla, kassiakanellilla, orapihlajalla, hyasintilla, bergamotilla, vesikrassilla ja kurjenpolvella.

Sydäntuoksussa liljankukkaa, orvokkia, lakritsinjuurta, jasmiinia, ylang ylangia, kieloa, ruusua ja limen kukkaa. 

YSL Paris tuoksu on ensisijaisesti minulle raikas ja ruusuinen tuoksu, jossa ruusun tuoksua pehmentää ruohomainen raikkaus. Kepeydessään Paris kestää aikaa, mutta ei tarvitse, kuin sulkea silmänsä ja antaa ajatusten liidellä tuoksumuistojen kautta nuoruusvuosiin. 


Kun taas alla oleva YSL Mon Paris tuoksun EdP versio alkutuoksussa pirskahteleekin vadelmaa, mansikkaa, päärynää ja bergamottia. Sydäntuoksussa taasen tuoksu puhkeaa kukkaan kukkaisten nuottien sävyttämänä ja sydäntuoksussa vietteleekin pioni, jasmiininkukka, appelsiininkukka ja datur-kukka. Tuoksun viimeistelee patsuli, ambroxa ja valkoinen myski. 


YSL Opium oli tuoksu, jota en ole koskaan käyttänyt, mutta jonka uudempia Black Opium (kuvassa Fireworks-kokoelman limited edition pullo) ja Floral Shock versioita olen käyttänyt sydän innosta pampaten. Kyseisten uutukaisten Opium tuoksujen kanssa, on molempien tuoksujen kanssa käynyt niin, että olen sekä tätini, että ystäväni vienyt Opium-tuoksupisteen eteen ja kumpaisellakin on ollut suuri vastarinta sanoen ”ei en pidä Opium tuoksusta.” Kummankin olen saanut käännytettyä tuoksuttelemalla näitä aivan erilaisia uudehkoja Black Opium ja Floral Shock versioita ja tädiltä löytyykin tänä päivänä tuo Floral Shock.

Eli menkää ihmeessä tuoksuttelemaan nämä uudet Opium tuoksut, ne ovat aivan mielettömiä tuoksuja ja suuria suosikkeja täällä, vaikka itse alkuperäinen Opium ei koskaan ole ollut omaan makuuni. Uskon, että rakastutte ja te jotka rakastatte kahvin ja vaniljan tuoksua, Black Opium on juuri teille. 

Black Opium tuoksusta olen aiemmin kirjoittanut täällä, täällä ja täällä ja Floral Shock tuoksusta täällä. 
Vitsi oli mahtavaa katsella näitä vanhoja kuvia ja fiilistellä, hei minäkin olin joskus nuori. Heh luulin olevani tänä päivänä nuorekkaampi, kuin olen, mutta kyllä nämä nuoruudenkuvat puhuvat omaa kieltään, että nuoruus on menetetty ja se vartalo!

Mielettömän mukavaa on kuitenkin kuvien ja tuoksumuistojen kautta aidosti viipyillä hetki menneessäkin, ajoissa jolloin ei ollut huolen häivää ja vastuussa olin vain itsestäni. Tuoksumuisti on vahva ja varsin mahtava juttu on, ettei nuoruuden lempituoksujani ole lopetettu ja voin aina avata tuoksupullon ja aikamatkailla menneisyyteen. 

Upeaa myös on, että vanhoista tuoksuista on tehty uudella twistillä nykyajan versioita, joissa voin rakastaa sitä hippusta menneisyydestä, mutta luoda aivan uusia muistoja nykyisyydestä. Sillä 30-vuoden päästä tästä päivästä ajattelen, voi miten nuori olinkaan vielä tänäkin päivänä. 

Postauksen tarkoitus oli myös ravistella ennakkoluuloja vanhoista tuoksuista ja kysynkin sieltä, että onko teillä ennakkoluuloja ollut Poison Girl, Opium tuoksujen uusia versioita kohtaan ja entä täysin uutta YSL Mon Paris tuoksua kohtaan. 
Nyt haastan vielä kaikki muut bloggaajat aikamatkailemaan omassa blogissaan, tulen innoissaan lukemaan ja tähän olisi vielä mahtava kuulla, mikä oli juuri sinun lempituoksu nuorena. Lupaan googlata kaikki mainitsemanne. 🙂 Tuoksuvaa tiistaita. <3

*Postauksen Dior Poison Girl, YSL Mon Paris, Floral Shock ja Black Opium pr-näytteitä ja YSL Paris le ostettu itse

Related Posts

The Blog Awards gaala-2016 juhlahumua

The Blog Awards gaala-2016 juhlahumua

Eilen oli The Blog Awards gaala A-lehdet tiloissa. Henkisesti olin valmistautunut juhliin mielessäni jo etukäteen, valiten asun, sopivan iltatuoksun kahden tuoksun välillä ja kynsilakka vaihtui lennossa klassisesta punaisesta räväkämpään essien vuoden takaiseen syyskokoelman lakkaan ”my bottom blues”.  Normaalisti suosin klassisia pikkumustia, mutta Ivana Helsingin Moomin […]

Tätien vaatekaappi ja helmikuun parhaat palat!

Kyllä blogin pitäminen ja kuvien napsiminen on kiva asia, sillä kelailin tässä, ettei helmikuussa tapahtunut oikein mitään, mutta tapahtuihan helmikuussa ihan poikkeuksellisen paljon asioita. Laitoin tähän nyt parhaita paloja ja enemmänkin olisi ollut, mutta mennään nyt näillä. Helmikuussa oli kiva aloittaa Cellbesin kanssa yhteistyö ja […]



98 thoughts on “Ihana ja kamala kasari ja ysäri ja tuoksumuistot!”

  • Oih, Lancomen Tresor oli minun 90-luvun alun lempparituoksu! Siitä tulee mieIeleen pääsääntöisesti ihania asoita, hullua nuoruutta ja kaikkea. YSL:n Paris taas tuo mieleen, silloin ah niin tuskaisen eron, silloisesta poikaystävästä!
    Ihana postaus, onpa hauskoja kuvia!

    • Ihanaa kun muistutit tuota Tresor tuoksusta, sillä siitäkin on tullut niin mahtavia uusia versioita <3

      Eikö olekin mieletöntä miten vahvoja tuoksumuistoja tuoksut tuo mieleen, surut ja ilot, reissut ja ihan kaiken. <3
      Kiitos niin paljon, vuoden pätkät olen tätä postausta muhittanut ja tänään oli se päivä, että julkaisin 🙂

      Ihanaa viikkoa <3

  • Niin ihania kuvia! Kaunis neito <3
    Hymyilytti, kun minullakin on jossain jemmassa varmaan tuollainen samantyyppinen kuva, jossa nuorena naisena oon pynttäytynyt jakkupukuun. Nykyään en sellaista laittaisi päälleni kuin jonnekin hautajaisiin, mutta silloin niissä mentiin baariin olkatoppaukset pönöttäen 😀

    Mukavaa viikkoa Tiialle! <3

    • Sano muuuta ja minnekäs muualle tuossa blazerissa, kuin baariin menossa. 😉

      Ai karseeta ja ne olkatoppaukset, silloin oli kyllä kaikki överiä.

      Ihanaa viikkoa Tuula <3

  • Tuoksuista en osaa sanoa mitään kun omaan elämään ne eivät ole koskaan kuuluneet. Kuitenkin kiva postaus, näitä vanhoja kuvia on aina kiva katsella. Aikamoinen kaunotar olet kyllä aina ollut!

    • Varmasti tulee pintaan nostalgisia muistoja, se muoti mm. 🙂 Kiitos niin paljon, vaikka mielestäni nuo permiskuvat on ihan karseita, hih. 🙂
      Kivaa viikkoa Matkatar <3

  • Ihania kuvia, ja mikä kaunotar olet ollut myös nuoruudessasi 🙂 Nuo isot silmälasit; muistuttaa niin mun ensimmäisiä rillejä, jotka peittivät vähintään puolet naamasta 😀
    Olihan tuo kasari-ysäri ihanaa aikaa, mutta yhtään en kaipaa sinne kyllä takaisin. Ihan sama, mikä muotiin tulee taas kerran, niin ne on kyllä niin noilla vuosikymmenillä jo niin nähty ja koettu 😀
    Tuoksuista ehkä eniten on jääneet mieleen ne, jotka voi yhdistää johonkin tapahtumiin. Aikoinaan ekalta risteilyltä ostin Apple Blossomin (olikohan se noin) ja Clinique Happy tuo mieleen onnelliset ajat 🙂
    Mukavaa viikkoa 🙂

    • Heh muistan kun joku amu tokaisi "onpas isot rillit" ja silloin vasta havahduin, että totisesti miten isot ne olikaan. 😉

      Clinique Happy löytyy omasta varastosta vieläkin ja rakastin sitä tuoksua 90-luvulla ja se on tuoksu, josta tulee hyvälle fiilikselle. <3

      Ihanaa viikkoa Siru <3

  • Voi että, miten ihania kuvia, kaunis Tiia! Monesta muistuu mieleen oma esikoiseni.. ihana kasari ja ysäri♥.

  • Nuoruus- ja nostalgiakuva-pläjäyspostaukset ovat kyllä parhaita! Etkä ole kyllä paljoa vanhentunut, sillä ihan tunnistettava olet kuvissa : ) Omia inhokkituoksuja silloin kasari-ysärillä olivat juuri Paris ja Opium, mutta nyt kun on tuoksutellut niitä uusia versioita, niin ovatpa onnistuneita, voisin tykästyä ja hankkia itselleni! Kyllä vielä naurattaa miten omat ekat teinituoksut olivat juuri todella lemuavan voimakkaita mm. Cacharelin LouLou ja Poison. Tresor taisi tulla kolmantena, siitä muutaman vuoden päästä Thierry Muglerin Angel, kun lähdin Hollantiin vaihto-oppilaaksi. Aika vahvojen tuoksujen nainen täällä siis! Ja kiitos ei noita isoja silmälaseja, ihan kauhulla olen seurannut silmälasimuotia viime vuosina, joidenkin asioiden ei tartte tulla muotiin uudestaan kuten mm. polyesteriset hiihtohousut, haaremihousut, juuri ne liivit, silkki/kansitakit tai se etuotsatöyhtö, hih!

    • Hihi no olen minä ja kroppa ihan menetetty eli so last season 😉

      Eikö jännää eli hyvä, että olet tuoksutellut uusia versioita, sillä ne on niin megahyviä. Kandee tuoksutella tuo Poison Girl, kun tykkäät Pradan Candystäkin, samanmoista runsasta makeutta löytyy molemmista. <3

      Oih Cacharel muistan niin hyvin ja Anais Anais myös <3

      Juu en pystynyt lähtemään tähän silmälasimuodin uudelle kierrokselle, kun ne isot jo kerran koettu. 🙂 Toi otsis töyhtö ja permis, omg. Ihanaa tiistaita Heli <3

  • Ihania kuvia :). Monista tulee niin omat vastaavat mieleen.

    Ekassa kuvassa (joka varmaan on koulukuva?) on justiin sellainen vähän muka "kyllästynyt" ilme, joka siihen aikaan oli niin cool. Että "onko oikeesti ihan pakko ottaa tämmösiä kuvia" (vaikka tosiasiassa koulukuvaus olikin vuoden odotetuimpia tapahtumia ja sitten kun ne kuvat tuli, piti kaikkien justiin siitä omastaan sanoa, että "Iik. Kattokaa miten hirvee (vaikkei oikeasti olis ollut yhtään)" ja kehua muita..) Ja jossain vaiheessa piti niin kovin nuorena pukeutua niin kovin aikuismaisesti isosti olkatopattuun bleiseriin :).

    Näistä tuli ihan sellainen olo, että olispa kiva käväistä omana itsenään siellä 90-luvulla, mutta tulla sitten taas ihan yhtä äkkiä takaisin :).

    Kaunis olet ollut silloin ja edelleen <3

    • Se muoti oli silloin kaikilla niin sama kyllä, voi elämän kevät. <3

      On lukion ekalta tuo kuva ja oli hirvittävän ujo, joten voisin sanoa, että tuo on kauhusta kankea ujo ilme ja kyllähän koulussa varmaan muutenkin tuo ilme oli usein naamalla, kun se koulunkäynti niin otti kupoliin. 🙂

      Olisi ihan mieletöntä päästä päiväksi omana itsenään nuoruuteen, yksi pv vain, ehkä sitten myös muistaisin, etten enää halua olla tuo epävarma kipuileva nuori, mutta oli maar hauskaakin. 🙂

      Kiitos Annukka ja sydämellistä viikkoa <3

  • Voisi kyllä joskus kaivella vanhoja kuvia esille ja palailla muistoissa 90-luvulle ja 2000-luvun alkuun.. <3 Tuoksuista Kenzon L'Eau tuo itselleni muistoja ehkä peräti 6-luokalta mieleen.. Ja jossain vaiheessa eräs tuoksu H&M:n valikoimista oli ehdoton suosikki, ja YR:ltä taisi olla useampikin – nimiä en kyllä enää tokikaan muista.. Hugo Boss Hugo Woman (pyöreä pullo) oli tuoksu, johon joskus ihastuin kaupassa tuoksutellessa ja päätin, että sen vielä joskus haluan – sellainen löytyy tälläkin hetkellä jemmoistani <3

    • Ihania tuoksumuistoja voi, että niitä aikoja. Olisi kiva nähdä blogissasi kuvia nuoruusvuosilta, vink vink vaan. <3 Sama täältä löytyy tuo Paris, se vaan oli pakko hankkia <3

      Ihanaa tiistaita Mira <3

  • Musta vanhoissa valokuvissa on jotain ihanaa! Sun tyyli ei ole muuttunut mihinkään. Toi kuva missä seisot rannalla, toi vaatetus voisi olla sulla tänäkin päivänä, niin sua. <3 Mulle alussa 13-vuotiaan yksi ja ainoa oli Lancômen Trésor, käytin sitä vuosia, vaikka muut tuoksut ympärillä vaihtuivat.

    • Vanhat kuvat <3 Totta oma tyyli on pysynyt aika muuttumattomana, jollei muodin erikoisia twistejä oteta huomioon.
      Lancomen alkuperäiselle Tresorille en ole lämmennyt, mutta uusimmille kylläkin eli just hyvä unohtaa vanhat ennakkoluulot.

      Ihanaa tiistaita Jonna <3

    • Kiitos niin paljon Sari <3 Tuo kuvissa oleva Dior Poison, on uusi raikkaampi versio Poison Girl ja on aivan ihana tuoksu <3

      Kivaa viikkoa Sari <3

  • Oi mitä ihania kuvia, tuli näistä mieleen mun Latvian reissun kuvat 😍 Ja Black Opium, niin täysin ja ihan jotain muuta, kuin mitä kasarifibat tuo mieleen. Paras tuoksu just nyt 💓💓💓

    • Black Opium on niin ihana ja sullahan sitä oli, kun sitä ensi kerran nuuhkuttelin ja olin ihan, että wow mikä tuoksu. <3 Hih ne meidän Latvian kuvat, voi ihquisuus <3

      Ihanaa viikkoa Nina <3

  • Tutun näköisiä kuvia. Yksi taisi olla Lillönista, missä vietettiin yksi juhannusaatto 😉

  • Ihania nuo vanhat kuvat!!! Minulla taitaa olla harmillisesti suurin osa hukkateillä.

    Kasarin suosikit olivat juurikin tuo Paris ja Anaïs Anaïs ja ihan hirvittävän vanha Ysatis.

    • Voi eihh, ne pitää löytää ja arvaa olisiko kiva nähdä niitä vaikka blogissa. 🙂

      Paris ja muuten Anais Anais oli aika kova juttu ja muistan, kun oli tätini nimikkotuoksu. <3 Ysatis hih, kyllä ne vaan silloin oli ne tuoksut yhtä runsaita, kuin meikäläisen permis ja olkatoppaukset. 🙂

      Kivaa viikon jatkoa Rva Kepponen <3

  • Siis niin ihana postaus. Sä oot aina ollu tosi style! Minun tuoksuni oli Tresor ja Lou Lou, ihania ja aika hempeitä tuoksuja. Muistan miten sain lahjaksi vihreän poisonin (siis sellainen tosi tummanvihreä pullo) ja olin ihan että jee, tosi aikuinen tuoksu. Lopulta kuitenkin kävi niin, että se jäi käyttämättä, koska aiheutti mulle ihan järjettömiä päänsärkyjä 🙂

    • Hhaha tosi style hih <3 Ihana Outi <3 Lou Lou oli kyllä ihana silloin ja myös Anais Anais. Tresor ei ollut oma juttu, mutta nämä uusimmat Tresorit taas ovat sulattaneet sydämen. Sitä oikeastaan tällä postauksellakin hain, että vaikka jossain lukee Poison, Opium Tresor tai Paris, niin tuoksu voikin olla jotain uutta ja ihanaa eli sinä taas voisit hyvinkin ja päänsäryittä tykätä tuosta Poison Girl tuoksusta. <3

      Ihanaa viikkoa Outi <3

  • Upea Tiia <3
    Ihana palata ajassa taakse päin! Hyvin muistuu mieleen nuo vaatteet, permanentti ja sininen kajali!!! Tuoksut ovat olleet käytössä, mutta en mä niitä kyllä muista 😀

    Mukavaa iltaa <3

    • Marru Kiitos 💖

      Voi elämän kevät etenkin noita permiksiä ja no paljon muutakin, runsasta oli.

      Muuten jos avaisit tutut vanhat tuoksut ja tuoksuttelisit, niin varmaan ihan räjähtäen tulisi vanhoja muistoja mieleen, tuoksumuisti on niin voimakas.

      Ihanaa iltaa Marru 😘

    • Muistan niin hyvin ja pullon muodonkin, mutta en enää sitä, miltä se tarkalleen tuoksui. Ihanaa muistella näitä. 😘

      Kivaa iltaa💙

  • Minä olen aloittanut äidin jalan jäljissä Anais Anais, Tresor, Rive Gauche, Cacharelin LouLou …oi niitä aikoja, en ehkä enää näihin tuoksuihin koskisi. Ja jossain vaiheessa kun deittailin Tommya, Tommy Girl. ;P

    Cliniqin Happy sen sijaan ihastuttaa edelleen.

    Muiskuja Tiia ja ihanaa viikkoa <3

    • Ooh tuttuja kaikki ja voi vitsi tuo Rive Gauche tuoksupullon ulkonäkö tulee heti mieleen. Tommy oli yes joskus ja Cliniquen Happy täälläkin rakkautta edelleen ja se myös löytyy tuoksukokoelmasta. 🙂

      Muiskuja Taru ja kivaa viikkoa ❤

  • Dior Poison on ja ihan nostalgian vuoksi. Käytin sitä myös koko nuoruuden. YSL Black Opium on myöskin, täältä sen löysinkin, sen vinkin siihen. Nyt kiinnostuin tuosta Floralista ja onko muitakin? Pariskin on kiva hajuvesi, mutta liian ruusuinen.

    Tämä oli kiva blogipostaus ja minullakin oli ihan samanlainen permanentti. Olet nätti!

    t. Aija

    • Poison ja ennen <3 ja nykyään Poison Girl <3 Oi kuinka kiva, että kävit tuoksuttelemassa Black Opiumia ja tykästyit. Tuo Floral Shock on siitä kepeämpi ja kukkaisempi versio, suosittelen kovasti ja ystäväni ja tätini pitivät siitä enemmän ja minä ehkä kahvifanina tuosta Black Opiumista hieman enemmän, siinä on niin selkeänä se kahvi.

      Paris on ihana ja totta ruusuinen ja jos ei ruusun tuoksusta niin kovin pidä, niin.

      Kiitos kovasti ja voihan permanentit vai mitä Aija.

      Ihanaa tuoksuvaa tiistaita ja käy ihmeessä tuoksuttelemassa tuo Floral Shock, Poison Girl ja mielestäni Opiumista on tullut jo taas pari uuttakin tuoksua, mm. New Glowing EdT löysin juuri Sokoksen sivuilta ja Nuit Blanche tuoksut, täytyypä mennä itsekin tuoksuttelemaan.

      Ihanaa iltaa Aija <3

  • Anais anais oli minun 80-lukuni tuoksu ja poikaystävällä Kouros 😀
    90-luvulla vuorossa oli Calvin Kleinin Eternity ja se olikin pitkään suosikkini.

    Kuvasi ovat aivan ihanat ja nuo kiharat juuri samanlaiset, kuin mitä itselläni oli aikoinaan! Nostalgiaa kerrassaan.

    Muistan yläasteen kuvista, että niissä ei hymyilty, sillä oltiin niin cooleja. Lukiossa sai jo taas hymyilläkin.

    Ihanaa helmikuuta sinulle <3

    • Hehe niin oli muuten omallakin lukioajan poikaystävällä tuo Kouros. 🙂 Anais Anais oli taas tätini nimikkotuoksu, täytyisi. Calvin Klein oli tosi kova juttu monilla, täällä oli silloin Ralph Lauren Romance, Issey Miyake, Clinique Happy ja mitähän niitä oli, Tommy Hilfiger. 🙂

      Hihi voi elämän kevät noita permanentteja, en vaan tajua. Tuo ylin kuva on lukion ekalta ja siinä oli vielä kivat hiukset ja sitten menin laittamaan permiksen hih.

      Ihanaa helmikuuta Marianna <3

  • Hauskoja nostalgia kuvia 🙂 ja nuo hiukset – niin tuttuja elementtejä vuosikymmenten takaa:D Nythän tällaisen hiuslookin paluuta on ennustettu 😀
    Minun suosikkituoksu oli ehdottomasti Lancômen Tresor. Cacharel Lou Lou viehätti myös samoin ikisuosikki Chanel No.5. En ole koskaan käyttänyt tai edes omistanut yhtään YSL tuoksuja. Olenkohan mä jotenkin outo 😀
    Myöhemmin tykästyin Herreran tuoksuihin mutta Lancômen lähes kaikki tuoksut ovat olleet suosikkejani.

    • Huhhuh tuo permis ja takuulla en laita tuollaista käkkärää vaikka kuka laittaisi sen hih. 🙂

      No et ole yhtään outo, jokainen mieltyy tietynlaiseen. Omasta mielestä Lancomen uudet ja Mon Paris tuoksut, vaikka eivät suinkaan ole samanlaisia, niissä on jotain samaa suuntausta, joten suosittelisin tuoksuttelemaan tuon Mon Paris tuoksun, jos vaikka tykkäisit, on todella huumaava tuoksu, joka kolahti täällä heti. 🙂

      Herreran joitain tuoksuja olen tuoksutellut, mutta hieman voimallisia, mutta varmasti löytyy laidasta laitaan?

      Ihanaa iltaa Marjo ja kiva oli kuulla sinun lempparituoksuista <3

  • Pakko sanoa: oikeastaan kaikkien kuvien asut ja tukat on mun silmiin todella cool, ja tuollaisiin pukeutuisin itse mielelläni. 😀 En tahdo saada tarpeekseni ysärimuodista; se on minulle nostalgista ja turvallista. Plus niin mukavaa verrattuna oman teini-ikäni trendeihin, eli kittanoihin paitoihin ja matalavyötäröisiin housuihin. Plus kasari- ja ysärituoksut, ah. Tosin se sininen kajal saa puolestani jäädä historiaan, mutta muuten yes please kaikelle ysärille.

    Hmm, mahtaisikohan jostain löytyä kuvia omasta nuoruudesta. En kylläkään ole alkuunkaan varma, haluanko jakaa niitä maailmalle. Hyi. Instassa olen tainnut silloin tällöin niitä jakaa, tuottavat kuulemma iloa ja myötähäpeää.

    Ihana juttu, Tiia! Olet ollut lumoava jo nuorena. <3

    • Iiks ihana ja oma ei kaipuuni johtuu siitä, että eletty on ja siinä ei ole omaan silmään enää sellaisia hohdokkaita elementtejä. Uskon myös, että suorat hiukset, kuten tuossa lukion ekan kuvassa ylimpänä toimii omaan päähäni parhaiten hih ja olen tuossa lukion ekalla ollut oikeilla jalanjäljillä ja sitten on mopo karannut ja pahasti muodin mukana. Siis tämä vain oma mielipide. Ehkä tämä on vähän sama, kuten sinulla on fiilis omasta nuoruuden muodista.

      Sen ajat tuoksut olivat kyllä niin paljon runsaampia, kun tänään tutkin noita tuoksunuottejakin, niin ihan hirmuinen määrä erilaisia nuotteja oli mm. Poison tuoksussa.

      Miten sitä tunteekin näihin nuoruuden kuviin sellaista myötähäpeää, kenties omalla kohdalla ainakin, kun en ollut sinut itseni kanssa, kipuilin ja olin niin ujo, niin ehkei siksi kaikkia näitä kuvia ole niin mukavaa katsella. Mutta nämä kaikki kuvat tänään tässä postauksessa ovat onnellisista huolettomista muistoista, paitsi ehkä tuo ylin. Koulukuvaushan oli aina epämukavaa.

      Ehdottomasti toteuttamaan tämä, olisi niin kiva nähdä muiden lapsuudenkuvia, ihan huippua!

      Kiitos niin paljon kauniista sanoista Fanni <3 Olet ihana <3

  • NIIN IHANA KIMARA MUISTOJA ! Kuvia ja tuoksuja! Sä oot niin klassisen kaunis ja ihana nainen nyt ja aina. Kiitos kun jaoit nämä muistot. Mulla tuli jotenkin haikean ihana olo noista sun kuvista. Sä Tiia oot ollu niin ajanhermolla kun olla ja voi! <3

    • Ooh mikä kommentti, ihana sinä, tuhannet kiitokset, ihan onnesta mykistyneenä ja kiemuraisena täällä. Näitä oli kiva fiilistellä ja toivon, että muutkin tekevät vastaavan postauksen, että pääsen uteliaana aatuna kurkkimaan muidenkin nuoruudenkuvia <3

      Sama juttu, menin postauksen tekemisen jälkeen kauppaan ja tuli massuun hetken sellainen klimppi, että tuota aikaa eikä nuoruutta takaisin saa ja olisinpa silloin osannut elää hetkessä. 🙂 No ehkä elinkin, ainakin kuvista päätellen ja näistähän on leikattu ne muut osapuolet eli ystävät.

      Iiks niin ihanasti sanottu, kait se oli kaunista silloin, tuo permis ym. sälä hih.

      Ihanaa iltaa <3

  • Nina Ricci L’Air du Temps, Elizabeth Arden Red Door… Joopa, tuollaista se oli ja hyvä niin. Biisejä ja leffoja voisi luetella pitkät litaniat 😀 Memory lane unia toivotellen Taxarinna

    • Eikö tulekin nostalginen olo, ne biisit, leffat, tuoksut ja aika hauska ja runsas muoti. En kaipaa, mutta kaipaan kuitenkin pikkaisen.

      Ihanaa keskiviikkoa Taxarinna 💚💚💚

  • Opium ja Poison eivät iskeneet silloin, uusia versioita en ole tuoksutellut. Alkuperäinen Paris oli ihana, kunnes sitä oli iholla eräänä kamalana päivänä. Sen koommin en voinut tuoksua käyttää, enkä mitään muutakaan voimakkaan ruusuista tuoksua. Tuoksumuistot ovat sen verran vahvoja.

    Nuoruuden lempituoksuja olivat Giorgio Beverly Hills ja Lumiere, luultavasti inhoaisin molempia nykyisin. Parinkymmenen vuoden takaa pidän edelleen Tommy girlistä, se tuo hauskoja muistoja.

    • Ihan totta tuo, että jos käyttää jotain tiettyä tuoksua, sen käyttämistä ei vaan voi enää jatkaa, miten hyvä tuoksu se sitten alunperin oli ollutkin, tuoksumuisti on niin vahva. Voi Paris <3

      Nyt pääsin googlaamaan, ei ollut tuttuja nuo sinun tuoksut, tosi mielenkiintoista. Aina välillä toivon, että olisin säilyttänyt kaikki vanhat tuoksupulloni, niitä voisi olla kiva katsella, designia ja ajan muuttumista.

      Varmasti jos tuoksuttelet Tommy Girliä, tulee ne hauskat muistot mieleen. <3

      Kiitos tästä, tuli ihan pari uutta tuoksumuistoa minulle ja mukavaa keskiviikkoa <3

  • 70-luvun lopulta tulee mieleen Lumene (Laponie?) Timantteja hangella- tuoksu. Sain sen poikaystävältäni 17-vuotis synttärilahjaksi. Myöhemmin hän kertoi ostaneensa sen äitinsä tilille kemikaliosta. Äiti oli vähän ihmetellyt tilille ilmestynyttä ostoa… Sitten YSL Rive Gauche kesätyörahoilla ja Anais Anais ensimmäiseltä laivaristeilyltä. Voi sitä nuoruutta, ihanaa ja kamalaa! Terveisin Entinen nuori, nykyinen muori 🙂

    • Lumenella tosiaan oli tuoksu, ai että niitä aikoja. Ihana tuo tarina, poikaystävä on todella halunnut antaa sen, pienen tuhmuudenkin uhalla. 🙂

      Anais Anais oli kova juttu ja pitäisipä mennä sitä tuoksuttelemaan. Se oli ihanaa ja kamalaa ja vaikka aikaa ikävöinkin, en haluaisi elää uudelleen.

      Kivaa keskiviikkoa ja kiitos Lumene muistosta <3

  • Ensimmäisenä tuli mieleen YSL In love again ja Escadan kausituoksut. Sitten taisi olla joku Laura. Minä olen lopettanut hajuvesien käytön 2006, kun esikoinen syntyi. Alkuun käytin niitä joskus juhlissa. Nykyään en enää edes omista yhtään hajuvettä.

    • Tuon YSL tuoksun jouduin googlaamaan ja muistan nyt pullon, mutta en miltä tuoksuu. Escadan kesätuoksuihin tutustuin vasta vuonna 2004, mutta rakastan niitä tälläkin hetkellä ylikaiken ja Island Kiss liittyy vahvasti esikoisen syntymän aikoihin, sain anopilta lahjaksi. 🙂

      Eli meillä ihan päinvastoin, minä täällä nuuhkuttelen Island Kissiä juuri muistaakseni vauva-ajat ja sinä olet lopettanut tuoksujen käytön, täällä taas alaston olo ilman.

      Ihanaa viikon jatkoa Minna <3

  • Ihanat muistelot tuoksuista. Niin kaunis nuori nainen joka kuvassa ja huomaan, että se kauneus on jatkunut tähän päivään saakka. Olet ihana Tiia.
    Hyvää keskiviikkoa sinulle
    >Leena

  • Ihana postaus ja niin kauniit kuvat! <3 Itse juuri eilen luonnostelin yhtä postausta, missä käsitellään myös hiukan ihanaa ysäriä. Mulla vaan ei oikein tuntunut kuvamateriaalia vielä löytyvän, täytyykin käydä äidin varastoilla, jospa sieltä löytyisi. 🙂

  • Olet ollut kaunotar jo nuorena. Onneksi sinusta on nuorena otettuja kuvia. Ne palauttavat mieleen monia muistoja. Minusta ei ole montaa kuvaa. Ja tuoksujakin minulla on ollut nuorena tasan yksi. Tätini lahjoittama Cartushian NUMERO UNO. Kaunista keskiviikkoa sinulle.

    • Oi kiitos kovasti ja kamujen kanssa räpsittiin kovasti kuvia toisistamme. 🙂 Olisi ollut niin ihanaa jakaa ne kamukuvatkin tänne. <3 Nuo Carthusian tuoksut ovat aivan ihania ja olen omistanut sitruunaisen Carthusianin ja kirjoittanutkin siitä täällä blogissani. <3

      Ihanaa päivää Kirsti <3

  • Ihana postaus ja nuo kuvat❤️ Olet kyllä ollut kaunotar jo nuorenakin! Kivoja muistoja omasta nuoruudesta nuo kuvat herätti.Minä olin innokas Dingo-fani ja tuota silmämeikkiä tuli silloin "pikkuisen" käytettyä:) Opiumia nuoruudessa tuli käytettyä, osaksi johtuu varmaan siitä että se oli äitini lempituoksu..Oma ihan ensimmäinen tuoksu oli AnaisAnais..muistan miten ylpeä olin siitä pullostakin,se oli minusta niin kaunis:) Mukavaa talvipäivää❤️

    • Hihi voihan silmämeikki sentään ja se sininen eye liner omg. 🙂 Opium ja se klassinen ruskea pullo, joka kuvaa niin hyvin sitä aiaa. Anais Anais pullo muuten on todella herkkä ja kaunis ja ihana tuoksukin on. <3 Ihania muistoja, kiitos Päde ja kaunista keskiviikkoa <3

  • Oih, oot kyllä niin kaunis kaikissa kuvissa, niin kuin oot tänäkin päivänä ♥
    Nuo sun rillit on ihan saman näkösiä kun oli tyttärilläni ☺
    Oon niin vanhaa painosta, että ensimmäisiä tuoksuja oli Tosca ja myös Kielon tuoksu, Ne olivat myös äidilläni käytössä.

    Mukavaa keskiviikkoa Sinulle Tiia ♥ ♫ ♥

    • ma-te sinulla on profiilikuva, jota täällä tihrustan <3 Tosca muistan muuten sen ja minulla oli myös Diorilta kielon tuoksu ja bongasin sen vieläkin Sokokselta, ah miten hyvälle se tuoksuukaan. Kielon tuoksu on niin ihana.

      Kaunista keskiviikkoa <3

  • Heippa!
    Tämä postaus herätti niiiiin paljon muistoja…siitä millaista oli olla nuori ja sen, miten erilaiset hajuvedet liittyivät vahvasti erilaisiin tilanteisiin,tunteisiin ja silloin lähellä oleviin ihmisiin ja tuttaviin. Kun muistelin omia " hajuvesiäin" ..kesti hetken kun pystyin tähänkirjoittamaan ne…jäin niin pitkäksi aikaa monien vuosikymmenien taakse ja pohdin pitkään sitä aikaa..mitähän niille kaikille ihmisille kuuluu nykyään??? Sille parfyymiosaston myyjälle, sille farkkukaupan omistajan pojalle( johon olin silmittömästi pihkasssa), sille autokoulunopelle, sille pikku kaupan omistajalle jolta käytiin aina lukiossa välituntisin ostamassa munkit…jne..
    no…tässä näitä mun tuoksuja: salvador dali: laguna, nina ricci: L´air de temps ja deci-dela..
    Kiitos tästä aikamatkasta
    -hanna-

    • Niin mahtavaa kuulla ja itselle tuli ihan sama fiilis ja oikea kaihomielikin tuohon aikaan, vaikka en silti haluaisikaan palata tai olla nuorikaan, mutta saahan sitä nostalgioida. 🙂 Voi eihh niin liikuttava kulma tähän postaukseen, sait minutkin ajattelemaan kaikki niitä ihmisiä, oman rapunkin naapureita ja opettajia ja kaikkia.

      Googlasin tuon Dalin tuoksun ja muistan sen nyt kun näin kuvat. Olisi niin hausaa saada kaikkia vanhojakin tuoksuja tuoksuteltavaksi ja onneksi omia lempituoksuja vielä tehdään, niin pääsee aikamatkailemaan. 🙂

      Kiitos niin paljon tästä kommentista ja tuoksuvaa keskiviikkoa sinulle Hanna <3

  • Ihana, ihana postaus! Ja komppaan muita: olet kyllä ollut jo nuorena upea kaunotar.
    Muistan isosiskoni käyttäneen juuri Opiumia ja Poisonia. Ja hänellä on aina ollut Poison matkassa, nyt jo varmaan vuosien ajan Hypnotic Poison.
    Minulle suurimman vaikutuksen tehnyt tuoksu on ollut L. Biagiottin Sotto Voce. Nyt heräsi kiinnostus tuohon Parisiin. Täytyypä suunnata nuuhkuttelemaan…

    T: Minna

    • Kiitos niin paljon <3

      Opium ja Poison olivat kyllä kova juttu silloin. <3 Pitääpä muuten käydä tuoksuttelemassa tuo Hypnotic Poison, ainakin tuo Poison Girl on ihana. 🙂

      Kiitos myös lempparituoksuvinkistäsi L. Biagiottin Sotto Voce jonka googlasin ja nyt on minulle ihan vieras tuoksu tämä, tosi kiva oli kurkata. 🙂

      Mon Paris ja Paris aivan ihania molemmat. <3 Lämmöllä suosittelen tuoksuttelemaan

      Kivaa keskiviikkoa Minna <3

  • Tuo se vasta oli aikaa, tuo! Kiitos tästä postauksesta, sai muistelemaan menneitä, nyt ruuhkavuosissa kipitellessä.
    Oma lempituoksuni oli Anais Anais, niin herkkä ja naisellinen, mielestäni 🙂
    Mokkaliivin voisin kyllä jälleen ottaa kaappiini…

    • Se oli kyllä runsasta aikaa ja monella tapaa niin liikuttavaa jotenkin ja kaikki oli jotenkin uutta ja kiiltävää tai ainakin siltä silloin tuntui. 🙂

      Anais Anais oli ihana ja sitähän vieläkin myydään, joten pääset sen kanssa aikamatkailemaan ihan milloin vain nuoruuteen. <3

      Jäin oikein miettimään, niin mikä ettei mokkaliiville, mutta noita muita, ei kiitos. 😉

      Ihanaa tammikuun viimeistä S <3

  • Suloisia kuvia kauniista tytöstä.Tuoksumuistot voivat olla hyvin vahvoja. Minulla ei ollut nuoruuessa varaa ostaa merkkituoksuja. Myskiä vaan pantiin kaulakuoppaan.Nuoruuden kuvissa on tosiaan välillä ihana fiilistellä.

  • hei! Anais Anais tuoksun sain lahjaksi tulevalta mieheltäni silloin nuoruudessa 🙂 tädilläni oli Tosca-tuoksu, joka herättääkin ihania lapsuusmuistoja.

    nyt esitän kysymyksen:D
    muistatko sinä tai joku lukijasi sellaisen hajuvesipullon, jonka etuosassa oli naisfiguuri sillälailla rosoisena..figuurin pinta sellainen rosoinen..pullo muuten sileä..hankala selittää… läpinäkyvä lasipullo oli. muistaakseni pullo ei ollut hirveän korkea.

    viimeksi olen nähnyt tämän hajuveden 25 vuotta sitten. onkohan tämän hajuveden ulkoasu muuttunut vai lie lopetettu valmistus.
    tuoksu oli sellainen kevyt, kukkainen.
    muistaako kukaan nimeä ??

    anteeksi mutta pakko oli esittää tämä kysymys.. jospa joku edes muistaisi. mieltäni vaivannut jo vuosia tämä hajuvesi 😀

    terkuin Tiina

    • Hei Tiina, pitipä tätä kysyä ihan ystävältä eli Keyword:Love blogin Jonnalta ja hän laittoi minulle linkin, jossa on ihan tämä kuvailemasi pullo, mutta ei kuitenkaan 25-vuoden takaa eli voikohan olla sama tuoksu kuitenkaan kyseessä, mutta se tuoksu mikä Jonnalle tuli kuvailustasi mieleen on: Ma Dame Jean Paul Gaultier. 🙂

      https://www.fragrantica.com/perfume/Jean-Paul-Gaultier/Ma-Dame-3681.html

      Jos ei ole tämä, mitä vähän epäilen, koska vuosiluku ei täsmää, niin toivon, että löydät vielä mistä tuoksusta oli kyse, en itse saa millään mieleen. 🙂

      Kiitos niin paljon kysymyksestä Tiina ja tuoksuvaa helmikuuta. <3

    • voi kiitos paneutumisesta asiaan 🙂
      ei ollut tuo hajuvesi niinkuin arvelitkin.
      mutta jatkan etsintöjä, minun pitäisi varmaan jututtaa jotakin vanhempaa kempparimyyjärouvaa, jos joskus sellainen lady sattuisi kohdalle 🙂

      -Tiina

  • Lyhyesti, tulee mieleen Twin Peaks Laura, noista nuoruuskuvista. Ihana postaus.

  • Voi hyvät hyssyrät tuota nuoruutta. Minulla taisi olla otsatukka suuren osan aikaa ja lempituoksu oli kyllä Shalimar ja sitten oli joku Rochasin Lumiere ja äidin Opium tuoksua lainasin myös… Heh. Mulla ei taida paljon kuvia olla tuosta ajasta, olen hyvin vältellyt kameraa bloggaamisen aloitukseen saakka! Ihanan näköinen tuo koiruus sylissä, näyttää ihan Corgilta ja vieläpä vaalealta Cardiganilta.<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud