Kevään lumoavimmat tuoksut!

Tämä postaus on sellainen onnellinen postaus, jota on suuri intohimo ja rakkaus tehdä. Jos kosmetiikasta tulisi nimetä yksi lempiasia, se olisi tuoksut. Hyvänä kakkosena tulee sitten erityisesti huulipunat ja meikit. Mutta tuoksut ovat jotain niin paljon enemmän. Olen jakanut tuoksujen kautta täällä blogissa tuoksumuistojen ja tunnelmien kautta erilaisia hetkiä, matkoja ja muistoja, jopa liitännäisiä oman esikoisen syntymään tai eri ihmisiin ja tilanteisiin. 

Tuoksupullot ovat kuin koruja, kaunista designia ja edustavat myös aikamme muotisuuntauksia, eikä ole mitään ihanampaa, kuin liittää onnellisiin hetkiin tuoksumuistoja. Joukosta uupuu pari ihastuttavaa kevättuoksua, L`Occitanelta on tulossa 22.3 raikas ja kesäinen uusi tuoksu, josta kirjoitan täällä vielä myöhemmin. Lisäksi Chanelin Gabrielle tuoksu on tuonut jälleen romanttisesti Chanel rakkauden esiin, mutta koska kyseessä on jo vuosi sitten ilmestynyt tuoksu, niin palaan senkin tiimoilta ihan erikseen. Nyt haluan vain blogin puolella uppoutua kevään uutuustuoksuihin, joista hämmentävän monet ovat ihastuttavampia, kuin alkuperäisversionsa. Kevään uutuustuoksuista jäi myös joitakin tuoksuja pois, sellaisia, joita en voisi ajatella itse käyttäväni.  Tämä tarkennukseksi siksi, että tämän postauksen tuoksut taasen jokainen ihastuttaa omalla uniikilla tavallaan. 

Kuten Viktor&Rolf Flowerbomb Nectar, josta aistii selkeästi alkuperäisen Flowerbombin tuoksun, mutta makeampana, raikkaampana ja kepeämpänä. Rakastuin tähän versioon täysin, sillä alkuperäinen Flowerbomb niin upea, koukuttava ja uniikki tuoksu, kuin onkin, niin kyseessä on  samalla myös aavistuksen voimallinen tuoksu ja olen rakastanut alkuperäistä enemmän iltatuoksuna. Nyt on mahdollisuus tuoksua Flowerbombilta kepeämmän  Nectar tuoksun muodossa myös päivällä.

Viktor&Rolf tuoksut ovat vieneet totaalisesti sydämeni, sekä Flowerbomb, että Bonbon tuoksuista on tullut suurimpia suosikkejani. 

Flowerbomb Nectar, saatavuus mm. Sokos ja Stockmann tavaratalot ja verkkokaupat

Alkutuoksu cassis, bergamotti ja ruuti (kyllä luitte oikein gun powder on kyseessä)
Sydäntuoksu jasmiini, appelsiininkukka ja osmanthus
Lopputuoksu patsuli, tonkapapu, vanilja ja benzoin

Kenelle: Raikkaan makean  ja aavistuksen voimallisimpien tyttömäisten tuoksujen ystävälle, tuoksu joka viipyy iholla muuttumattomana erittäin pitkään.
Kirjoitin teille vähän aikaa sitten nuoruuden lempituoksuista ja nuoruudessahan vakiotuoksuni oli Dior Poison. Tuoksumakuni on kuitenkin muuttunut nuoruuden mausteisen makeista tuoksuista raikkaampaan suuntaan, joten on aivan mahtavaa, että tänä keväänä Poison tuoksuista on ilmestynyt todella kepeä versio Poison girl unexpedted. Kun tuoksuttelen tätä tuoksupullosta, voin aistia tutun Poison tuoksun, mutta kun suihkautan tätä iholle, puhutaan oman tuoksumaun suhteen huomattavasti raikkaammasta ja irrallaan alkuperäisestäkin Poisonista olevasta ylellisen kutsuvasta tuoksusta. 

Poison girl unexpected on kepeä, mausteinen, vaniljainen ja runsas uusi tuoksu. Kaikki joilla on tuoksumuistonsa itse Poison tuoksusta, käykää tuoksuttelemassa kyseinen tuoksu, sillä tämä on omaan tuoksunenääni ihastuttavin Poison tuoksu tähän mennessä. 

Alkutuoksussa inkivääriä, veriappelsiinia ja sitruunaa
Sydäntuoksussa ruusu 
Lopputuoksussa vaniljaa, kashmiria, tonkapapua ja hasselpähkinää

Saatavuus Kicks-myymälät ja verkkokaupat

Kenelle: Kaikille Poison tuoksuja rakastaville ja niille, jotka rakastavat makeita, naisellisia ja pehmeän kutsuvia tuoksuja.
Rakastuin n. 1,5 vuotta sitten YSL uuteen Mon Paris tuoksuun ja tuoksusta tulikin nimikkotuoksuni iltamenoihin. Nyt kuitenkin YSL Mon Paris tuoksusta on ilmestynyt uusi versio Mon Paris Couture, joka yllättää erilaisuudellaan alkuperäisestä tuoksusta. Omaan tuoksunenääni Couture versio on ihan oma tuoksunsa ja voi miten raikas ja energisoiva tuoksu onkaan kyseessä. Kyseessä on kepeä ilotulitus pullotettua kesää, tuoksu joka saa hyvälle tuulelle  ja muistuttaa eloisuudellaan runsasta kukkakimppua tai hedelmäpuun tuoreita makeita hedelmiä. 

Alkutuoksussa bergamot, vadelma, karhunvatukka ja punapippuri 
Sydäntuoksussa hulluruoho, appelsiininkukka, jasmiini ja pioni
Lopputuoksussa patsuli, kashmir, meripihja ja myski.

Saatavuus mm. Stockmann ja Sokos tavaratalot ja verkkokaupat

Kenelle: Runsaiden kukkakimppujen liiton ja raikkaan hedelmäiskukkaistuoksujen ystävälle.

Issey Miyake L`eau D´issey Pure on ihastuttavin Miyake tuoksu sitten Florale tuoksun. Tuoksu jossa hunaja viekoittelee ja huumaa makeudellaan ja päärynä tuo hedelmäisyyttä. Raikas vesituoksu, jossa on pehmeyttä ja lämpöä.  Upea kultainen pullo ja harjateräksellä kaiverrettu korkki ovat omiaan viestimään tuoksun pehmoisen lämpöisen houkuttelevasta tuoksusta ja itse hunajan tuoksu on selkeästi aistittavissa. 

Alkutuoksu päärynä, hunaja ja bergamot
Sydäntuoksu ruusu, vesimäiset nuotit ja pioni
Lopputuoksu kashmir, meripihka, santelipuu, myski ja orvokki

Saatavuus mm. Stockmann ja Sokos tavaratalot ja verkkokaupat

Kenelle: Lämpöisen pehmeän kutsuvan sylin ja puhtaan tuoksun ystäville.
Juicy Couture Soiree on myös yksi näistä mainitsemistani tuoksuista, joka on mielestäni vielä ihanampi, kuin alkuperäinen versionsa ja se on paljon se. Alkuperäinen on ollut Juicy Couture suosikkeja, mutta Soiree raikkaudellaan menee alkuperäisenkin ohi. Uskon, että kaikki jotka rakastavat alkuperäistä Juicy Couture tuoksua, rakastavat myös tätä, mutta Soiree saa kepeydellään sykkimään myös niiden sydämet, jotka eivät alkuperäiselle tuoksulle ole niin lämmenneet. Tämä tuoksu on kuin merituulen tuulahdus, joka samalla tuo kukkaniityn tuoreiden kukkien ja marjapensaiden ja hedelmäpuiden tuoksut ulottuville. 

Alkutuoksussa kivvi, mandariini ja mustaherukan lehdet
Sydäntuoksussa jasmiini ja Petals de Grasse lumpeenkukka
Lopputuoksussa meripihka ja havupuu

Saatavuus Stockmann tavaratalot ja Kicks myymälät. 

Kenelle: Makean, mutta erittäin raikkaan naisellisten tuoksujen ystävälle.

Marc Jacobs kevään Daisy Twinkle kolmikosta kirjoitinkin jo täällä, mutta pakko oli vielä nostaa tämä Daisy Eau So Fresh Twinkle kevään suosikkituoksupostaukseen, sillä niin hurmaava tämä vadelmainen tuoksu on ja kolmikosta oma suosikkini. Marc Jacobs Daisy tuoksut muutenkin ovat jo vuosia olleet suurimpia tuoksurakkauksia ja voidaan puhua ajoittain Daisy-kausista, jolloin haluan tuoksua vain Daisy tuoksuille ja Daisyä voidaankin kutsua yhdeksi nimikkotuoksukseni. 

Kenelle: Kepeiden kukkaishedelmäisten ja marjaisten tuoksujen ystävälle.
Michael Kors Sheer joukon puhtaimmasta ja raikkaimmasta tuoksusta kirjoitin aiemmin Helmikuun kuukauden kosmetiikkasuosikit eli  täällä. Mutta on kiva, kun tuoksujen joukossa on pari unelmanpehmeää ja lämpöiseen syleilyyn kutsuvaa, edustamassa raikkaampaa ja pehmoisempaa tuoksumaailmaa. Tämä tuoksu on kuin puuvillapelto tai suloisin kutsuvin uni. 

Kenelle: Puhtaan raikkaiden  ja pehmoisten tuoksujen ystävälle.
Giorgio Armani Si Passione hurmaa mykistävän kauniilla punaisella tuoksupullollaan. Liian harvoin tuoksut esiintyvät punaisessa asussa, sillä kyseessä on oma lempiväri ja lisäksi punainen antaa dramaattisen näyttävän asun tuoksulle. 

Si Passione on huomattavasti kepeämpi ja erilainen, kuin alkuperäinen Si tuoksu. Alkuperäinen on itselle enemmän iltatuoksu, mutta olen todella paljon pitänyt myös huumaavan houkuttelevasta alkuperäisestä versiosta. Si Passione on kuitenkin omaan tuoksunenääni jälleen ihan oma tuoksunsa ja mielestäni jopa alkuperäistä ihastuttavampi. Tuoksun uskaliaan punaisen sävyn ei kannata antaa hämätä, sillä tuoksu on samalla hyvin kukkainen, raikas ja ylellinen.

Uskomattoman upea näyttelijätär Cate Blanchett on täydellinen kasvo Si tuoksulle ja jatkaa Si tuoksun keulakuvana Si Passionen näyttävässä punaisen sävyttämässä kampanjassa. 

Alkutuoksu päärynä, mustaviinimarja ja punapippuri
Sydäntuoksussa ruusu, jasmiini ja heliotrooppi
Lopputuoksussa vanilja ja setri

Saatavuus Stockmann ja Sokos tavaratalot ja verkkokaupat

Kenelle: Uniikkia ja sensuellia kukkaistuoksua rakastaville.
Kevään suosikeista ei voi jättää pois tuoksubrändiä, joka järisytti maailmaani ja joka vei tuoksurakkauden aivan uudelle tasolle. Atelier Cologne uniikeista ja ylellisistä tuoksuista kirjoitin täällä ja jos et ole vielä lukenut, niin kannattaa lukaista. Näin äitienpäivänkin ollessa pian lähettyvillä, ei vain ole hienostuneempaa ja elämyksellisempää tuoksulahjaa, kuin Atelier Cologne tuoksu, Helsingin Stockmannilla tai verkkokaupasta kauempana asuville.  Kaikille ylellisiä ja elämyksellisiä tuoksuja rakastaville. Itse tuoksumaailma on niin kattava, että Atelier Cologne sarjasta jokainen löytää aivan varmasti oman suosikkinsa. 

En voi tietää ihampaa asiaa keräilijänkään näkökulmasta,  kuin tuoksut, no ok kahvimukit ovat yhtä ihania. 🙂 Olen todella nöyrän kiitollinen, että maahantuojat ja pr-toimistot ovat mahdollistaneet blogini kautta mahdollisuuden syventyä enemmän tuoksujen lumoavamaan maailmaan. Ei se oma mieskään turhaan ole aikojen alusta jo kutsunut ”hajuneurootikoksi”, sillä elän ja koen vahvasti asioita tuoksujen kautta. 😉

Löytyykö näistä joku lempituoksu, joku joka itselläkin jo on ja minkä tuoksupullon design ihastutti eniten Huumaavan tuoksuvaa perjantaita kaikille. <3

 *Tuoksut pr-näytteitä




28 thoughts on “Kevään lumoavimmat tuoksut!”

  • Hei Tiia, tätä olenkin odottanut ja suosikki on Daisy ja kerroinkin johonkin postaukseesi, että ostin itselleni tämän. Mutta missä on Escada kesä tai etkö tykkää siitä enää. Terv. Aija

    • Ihanaa Aija, että rakastuit Daisyyn ja tuo vadelmainen Eau so Fresh on aivan ihana tuoksu. <3

      Edelleen rakastan Escada kesätuoksuja ja olen ostanut montaa erilaista varastoon, mm. tuon 100ml tuoksun Island Kiss tuoksua, koska siitä juuri tulee mieleen tyttären vauva-ajat. Valitettavasti kuitenkin Escadan maahantuoja ei tee tällä hetkellä blogiyhteistyötä minun, eikä useamman tutun bloggaajan kanssa, varmaankin ainoana maahantuojana Suomessa, joten näillä näkymin Escadan kesää ei tule valitettavasti blogissa näkymään, niin mieluisaa, kuin se olisi minulle ollutkin. Syytä tähän en osaa tarkemmin sanoa, vaikka tuo Escada muuten on saman tuoksutalonkin eli Cotyn, kuten tuo Marc Jacobs Daisykin, mutta näillä kahdella tuoksulla on eri maahantuojat. 🙂 Sen tiedän, että tuoksuu vesimelonille ja on kyllä taas aika ihana eli kannattaa mennä kauppaan tuoksuttelemaan sitä.

      Ihanaa viikonloppua sinulle Aija <3

  • Nämä ovat mulle tuntemattomia, mutta tuli taas himo lähteä kosmetiikkaosastolle tuoksuttelemaan uusia hajuvesiä 🙂

    Ja hei, oikeastaan tuli mieleen kysyä, kun sulla on ilmeisen hyvä hajunenä ja osasit mullekin taannoin suositella sitä Jimmy Choon yhtä tuoksua, joka on edelleen ihan lemppari… Onko sulle sattumoisin tuttu takavuosien tuoksu Versacen Versus 'Time for Energy'? Se oli mun ihan ykköslemppari raikkaudellaan, mutta tietenkään sitä enää myydä… Tuleeko sulle mieleen jotain vastaavaa sitruksisen raikasta, sporttisen tyylistä tuoksua? Ja eipä haittaa, vaikkei tulekaan, kunhan tuli mieleen kysäistä ohimennen 🙂

    Ihanaa ja tuoksuvaista viikonloppua! <3

    • Oli kyllä niin ihana juttu, että löysit tuon Jimmy Choon silloin kommenttini perusteella, mutta kun kuvailit tuoksumakuasi, mietin, että se on ihan sinun tuoksu. Jimmyltä on tullut muuten uusi kevättuoksu, mutta sitä en tällä kertaa toivonut kyseiseltä maahantuojalta, vaan Givenchyn tuoksu viehätti siinä kohden. Luulen, että sekin on ihana. <3

      Mutta vastaus kysymykseesi, tuo mainitsemasi Versacen tuoksu on vieras minulle ja on muuten ärsyttävää silloin, kun lempituoksu lopetetaan.

      Tässä kuitenkin omat sitruunaiset lempituoksuni ja olen ihan varma, että rakastut johonkin näistä. Vahvimpina ehdokkaina ehdotan Hermesin Monsieur Li tuoksua, joka on ylellisen hienostunut sitruunainen tuoksu, joka kestää iholla pitkään. Toinen on Guerlainin Aqua Allegoria sarjan Limon verde. Tässä on kaksi eri tavoin sitruunaisen hienostunutta upeaa tuoksua. Guerlainin aavistuksen raikkaampi ja ns. vihreitä tuoksunuotteja pullollaan ja Hermes enemmän saippuaisempi ja puhtaampi tuoksu. Rakastan molempia yhtä paljon ja joskus sitä vaan haluaa kääriytyä energisoivaan sitruunan tuoksuun.

      Pari muutakin edukkaampaa vaihtoehtoa on Clarins Eau des Jardin tuoksu, joka ei ole niin puhdas sitruunantuoksu, mutta hyvin energisoiva ja samalla hienostuneen pehmeä. Tämä tuoksu minulla oli viime kesänä mukana Rodoksella ja kyseinen tuoksu on nyt yhtä kuin Rodos. <3

      Sitten on vielä yksi vakilempparini L´Occitanelta eli Verbena tuoksu, on ollut joskus nimellä Verveinekin. Tässä on hyvin energisoiva sitruunainen tuoksu, jota rakastan käyttää aina suihkun jälkeen. Tätä on mennyt pullotolkulla ja kuuluu suihkun jälkeiseen rutiiniin viimeistelemään ja energisoimaan päivään.

      Toivon todella, että näistä neljästä löytäisit itsellesi jonkun korvaavan suosikin tuolle Versacen tuoksulle. En muuten edes tiedä kuka tuo Versacea maahan, heiltä on ilmestynyt aivan mielettömän kaunis uusi tuoksu, joka kielii oikein vanhaa aikaa ja se on nimeltään Dylan Blue Pour Femme, tuoksupullo on uskomattoman kaunis.

      Ihanaa viikonloppua Tuula <3

    • Oi, miljoonasti kiitoksia vinkeistä ja että jaksoit kirjoitella noin pitkän kivan kommentin 🙂 Kirjoittelen nuo muistiin ja menen tässä joku kerta nuuskimaan Sokokselle!

      Mulla on sen Versus-tuoksun tyhjä pullo vieläkin tallessa, vaikka sieltä ei tippoja enää herukaan. Mutta nuuskuttelen sitä välillä ihan ekstaasissa 😀

      Kivat viikkikset! <3

    • Se on niin ihanan tuoksu ja Bonbon myöskin <3. Mutta kannattaa tuoksutella tämä Nectar versio Flowerbombista myöskin, on fantastinen versio Flowerbombista ja makeampi ja raikkaampi, kuin viime kesän kesätuoksu Flowerbombista. <3

      Kukkapommi on niin kiva nimi <3

      Kivaa viikonlopua sinne Saksaan <3

  • Kun aloin lukemaan tätä postausta mietin heti että Flowerbomb kuulostaa ihanalta, haluan ( 😀 ), mutta YSLn tuoksu vasta kiinnostaakin…! Ostin Mon Parisin itselleni joululahjaksi mutta on käytössä iltatuoksuna. Tämä uusi olisi varmaan loistava päiväkäyttöön 🙂

    Aurinkoa päivääsi, Tiia!

    Jenni

    • Hei mahtavaa ja siitä YSL Mon Paris tuoksusta on muuten EdP versio ja kepeämpi EdT versio, kannattaa tuoksutella niistä molemmat. Mutta tämä Couture versio on ihan erilainen omasta mielestäni, aivan mielettömän iloinen kukkakimppu ja olin tätä tuoksutellessa ihan wow, koska odotin jotain enemmän samankaltaista ja onkin aivan uniikki. Varmasti rakastut, mutta rakastut Jenni varmasti myös tuohon Flowerbomb Nectar tuoksuunkin. <3

      Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua Jenni <3

  • En ole sattuneesta syystä pystynyt vähään aikaan käyttämään tuoksuja, mutta tänään tuo enteilevä kevät ja aurinko sai kovan tuoksukaihon aikaan! Ihania, herkullisia nämä esittelemäsi tuoksut!

    • Tulinkin lukemaan blogiasi ja laitoin lukulistalle. Olemme kokeneet samoja asioita. <3

      Kiitos niin paljon ja myönnän, että aivan innoissani näitä hih esittelin. Tuoksut vaan on parasta mitä kosmetiikan saralla tiedän. <3

      Ihanaa viikkistä teille <3

    • Kiitos, Tiia! Ihanan viestin kävit laittamassa blogiini <3 Täytyy sanoa, että parasta bloggaamisessa ei olekaan se oman pään tuulettelu, vaan tämä vuorovaikutus ja yhteydet yli bittiavaruuksien ja näppisten!

  • Mua kiinnosteelee kovasti tuo Daisy Twinkle. Kuullostaisi ihan mun tuoksulta! Mullahan on käytössä nyt Armanin Acqua di gioia, mutta tekisi mieli jotakin uutta kevään kunniaksi.

    Iloa viikonloppuun Tiia <3

    • Olisi muuten mielestäni ihan sun tuoksu, energisoiva ja pirteä ja kauniin kukkainen. Daisy oli yhdessä kohden sellainen, etten muuta käyttänyt, paitsi vaihdellen kesä Escadan kanssa. Uskon, että rakastut. Kannattaa tuoksutella Twinkle sarjasta kaikki kolme. Itse Daisy Twinkle on aika makea, Daisy Twinkle Dream taas puhtaampi tuoksu ja tämä Daisy Twinkle Eau So Fresh taas ihana vadelmainen marjainen kesäherkku. <3

      Kaunista viikonloppua Taru <3

  • Mullakin on tuo Juicy Couture ja oikeastaan kaikki Juicyt. Tuo on mustakin paras kaikista, kivan raikas. 🙂 Flowerbombista tykkään kanssa.

    -Nelli-

    • Juicyt on ihania ja tästä tuli kyllä nyt oma ehdoton lempi Juicy tuoksu. Pullotkin on niin ihanan överin tyttöimäisiä.

      Kivaa viikkistä Nelli <3

  • Mon Paris Couture on huikea, veikkaan siitä jo nyt yhtä tulevan kesän suosikkituoksujani. 🙂

    Mukavaa viikonloppua Tiia! <3

    • Se on uskomaton ja odottamaton, en todella odottanut, että se tuoksuisi niin ihanalta ja runsaalta kukkaisalta ilotulitukselta. Yllätti iloisesti. <3

      Ihanaa viikkistä Jonna <3

    • Varmasti rakastaisit sitä <3 Se on upea ja uniikki ja Viktor&Rolfin tuoksut ovat jääneet sydämeeni ja isosti. <3

      Oikein sydämellistä viikonloppua Outi <3

  • Voisin pitää tuosta uudesta Poison tuoksusta, sillä minä pidän siitä alkuperäisestäkin. Toki laitan sitä vain pienen suihkauksen. Ihana blogi.

    Irmeli

    • Poison kyllä on ikiklassikko ja upea tuoksu. Alkuperäinen on jäänyt, mutta on ollut kiva herätellä Poison rakkautta uusilla kepeämmillä versiolla ja tämä Girl unexpected on ihana. <3

      Kiitos kovasti Irmeli ja sydämellistä kevään odotusta sinulle. <3

  • Tuoksumaailma on jäänyt vieraaksi lasten ja omien allergisten reaktioiden vuoksi, mutta nautin postauksen ylellisen kauniista kuvista. Hyvää viikonloppua Tiia.

  • Täällä ikuinen Poison girl, kaikkine muotoineen siitä. Oli jo ysärillä lemppari ja vieläkin tuo rakkaustarina jatkuu. Siinä vaan on jotain niin…seksikästä ja vahvaa! Grauh- fiilis 😀 Mahti- ihanaa päivää mahti- ihanaiselle <3 <3

    • Mahtavaa kuulla ja kyseessähän on ainutlaatuisen uniikki ja sensuelli tuoksu ja ylellinen. <3 Ysärillä oli niin lemppari, mutta jotenkin on ollut ihana palata ysärifiiliksiin kepeämmän tuoksun muodossa. <3 Ihanasti kuvailtu, jetsulleen on näin, Poison on statement tuoksu. <3

      Upeaa lauantaita upeus. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud