Kylpyhommia!

Myönnän, että tälläinen ”koristeltu” kylpyhetki on Instagramin vaikutusta, mutta hei aika nostattavaa. Aikaa on siitä, kun tämä äiti meni kylpyyn ja pari ”kylpypommia” pomppasi aina äidin mukaan. Nyt saan rauhassa kylpeä ja jopa näiden kuvien ottaminen oli todella noloa lapsille. En nyt näin normaalisti kuvia kylpyhommista juuri otakaan ja takaan, ettette tämän enempää tule koskaan näkemään täällä paljasta pintaa. 

Kuviin oli kuitenkin syy, Hellapoliisin Katilta ystävänä saadut latvialaiset luonnonmukaiset Ceano kylpytuotteet ja toinen oli se ihmeellinen seikka, että Maijun kanssa meitä on ehdotettu erääseen kansainvälisen yrityksen mainokseen (jonne ei todellakaan päästä, enkä ainakaan minä), mutta kuitenkin 30:n ehdokkaan joukossa Pohjoismaista ollaan, joten rinta ronttingilla jo siitä. Tämän mainoksen esittelykansioon meistä tuli ottaa erinäisiä kuvia, joten siksi aavistuksen stailatummat kylpylöintikuvat tällä kertaa. 

Jemmasta löysin hieman jo kulahtaneen mintunlehtiyrttipuskan ja hei miten hieno idea heittää mintunlehdet kylpyyn, niistä tuli todella ihan tuoksu! Muutama neilikka äitienpäivänä oli jo vähän kärvistelemässä, joten tuikkasin nekin väriä tuomaan sekaan. Tässä kylpykoristelussahan onkin taivas vaan rajana.

Näissä latvialaisissa luonnonmukaisemmissa kosmetiikkatuotteissa on aivan huippuihana tuoksumaailma, näitä tekisi vaan mieli nuuhkia koko ajan suoraan pullosta. Greippi kylpysuola taikoi kylpyveteen kivan sävyn ja aah se tuoksu. Suola muuten tekee todella hyvää atooppiselle iholle ja teki muuten kuivan ihon todella pehmeäksi kylvyn jälkeen. 

Toinen sarjan lempituoksusarja on tämä Red Grape, voi elämän kevät miten joku voikin tuoksua hyvälle. Tässä suihkumoussessa on todella hauska ja hieman kuplivan voidemainen koostumus, joka leviää iholle ja on muuten kätevä vaikka ihokarvojen poistoon ja samaten jättää ihon pehmeäksi. 

Ceano-sarjasta löytyy paljon muutakin ja eri tuoksumaailmoja, aurinkorasvoja, kylpypommeja, jalkavoiteita, käsivoiteita jne. Kannattaa kurkkia Hellapoliisi Shop, sieltä löytyy muutenkin vaikka mitä kivaa shopattavaa. 

Edelleen naurattaa koko tämä meidän kylpyammekeissi. Mies halusi puulämmitteisen saunan remontin yhteydessä ja minä ammeen ja meninkin sitten ja löysin kiviammeen, joka painaa huikeat 200kg. Se on meille toimitettu useamman palomiehen voimin, kyllä luitte oikein, remppareiskan palomieskaverit olivat kantamassa, mutta lavalta amme piti nostaa vallan nosturilla. Eli kyllä oli ihmettelemistä, kun ammetta nosti n. 5 miestä ja nosturikin oli pihalla apujoukkoina. Yksi huonokin puoli on, tätä ammettahan ei hevillä siirretä enää mihinkään… 

Mutta aivan loistava amme, sillä kivi varaa lämpöä ja ammeessa voi kylpyvesi pysyä tunninkin pätkän lämpimänä, jos vaan  jaksaa tunteroisenkin kylpylöidä. Kylpeminen on ihanaa, mutta turhan harvoin tulee sitä tehtyä ja miksi näin, sillä eilenkin oli todella rentoutunut fiilis kylvyn jälkeen. 🙂


Ohessa vielä oma hunajainen vartalokuorintaresepti: 3rkl hunajaa, 3rkl merisuolaa ja liraus kauramaitoa ja tällä  kuorittiin eilen iho ja pelitti mainiosti. 

Miten siellä, amme vai sauna vai ei kumpikaan eli suihku? Terästättekö te kylpyhetkiä millä, jos terästätte? 

Täällä kohta muuten treffit Han Solon kanssa, ihanaa iltaa kaikille. <3

*Ceano tuotteet saatu Hellapoliisin Katilta. <3

Related Posts

Omat vanhojentanssit, autokoulu Latviassa ja kuva joka aiheutti shokin!

Tuumin, että olisi hauska idea kirjoittaa omista vanhojentansseista 80-luvulla, mutta löysin vain yhden kulahtaneen kuvan. Hyvin on kuitenkin mekko nähtävissä ja meikäläisen maantienharmaat hiukset. Kuvien kätköistä löytyi vaikka mitä ja ehkä niistä voisi joku päivä toteuttaa taasen nuoruuden tyylikatsaus postauksenkin uudelleen, se oli aika hauska […]

Reissu shoppaukset nyt blogissa!

Reissu shoppaukset nyt blogissa!

Pidemmittä puheitta ja suoraan asiaan. Tukholman Coop marketista tuli ostettua keksejä, koska osta kolme pakettia ja saa kaupan päälle nostalginen peltirasia. Ballerinat esimerkiksi maksoivat 10kruunua eli euron eli kolmella eurolla sai kolme pakettia keksiä ja peltirasian. Ostin keksejä niin paljon, että peltirasiahöperö tätinikin saa oman […]



26 thoughts on “Kylpyhommia!”

  • Ihania kuvia❤ Nuo kylpyhetket on niin mukavia! Hyvänoloisia tuotteita. Meillä ei ammetta ole, mutta sellaisesta kyllä kovasti tykkäisin..Saunasta tykkään varsinkin puusaunan lämpöisistä löylyistä! Mukavaa viikkoa❤

    • Sama täällä puusauna on ihana, mutta tavallinen sähkösauna antaa hieman terävät löylyt, mutta kylpy on lemppari. ihanaa päivän jatkoa😘💛😘

  • Eipä ole ei,tuota kylpyammetta joka olisi unelmien täyttymys.Haaveilen ajatuksesta että ois tuo amme jossa pulikoisin kynttilän valossa ihanaa rentoutusmusiikkia kuunnellen,tietenkin kylpyvesi olisi " maustettu" ihanilla rentouttavilla yrteillä,hyvä ois olla vielä lasillinen hyvää punaviiniä.On kyllä puilla lämmitettävä pihasauna jossa lauantaisin nautiskelemme sitten pitemmän kaavan mukaan.Kyllä yrttikylvyt aivan ihania.Nautinnollisia hetkiä sinulle ammeessasi.:-)

    • Kuvasit nyt ihan täydellisen kylpyhetken, täytyy toteuttaa joskus itse tuo, harvoin laitan kynttilöitä, mutta onhan siinä ihan oma tunnelmansa. Pihasauna on varmasti aivan ihana, puulämmitteinen Sauna on mielestäni paras. ihanai viikon jatkoa😘💛😘

  • Aika painava amme tuo teidän on. Kiviammeessa on järkeä. Kauniit kuvat. Pidän teille peukkuja sen malli-asian suhteen.
    Meillä on sisäsaunoja, puilla lämmitettävä ulkosauna uima-altaan lähellä, amme ja poreallas. Tavallista kylpyammetta ei tule usein käytettyä.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tiia <3

    • Teillä on kaikki mahtavat herkut, siinä onkin valikoimista milloin missäkin ehtii rentoutua. ihanaa viikon jatkoa ja kiitos niin paljon💙

  • Ihanat kuvat <3 Amme ois kyllä todella mukava… Täällä käydään puusaunassa ja hyvät löylyt tuleekin 🙂

  • Kylläpä olisi tuollainen yrtti- tai kukkaiskylpy niin ihanaa mutta kun ei ole sitä ammetta.. Sen verran kyllä olen ammeess pulikoinut että tiedän että vesi jäähtyy siinä aika nopeasti ainakin minun makuuni, joka olen hirveä vilukissa. Siksi hehkutan saunaa, jossa viipyilen mahdollisimman pitkään ja jos on mahdollisuus uida, niin ihan luksusta! Olen aina ollut mahdottoman viluinen joten saunan vaikutus on aivan taivaallinen. Miellä kylvetään joka ilta. Oikein ihanaa ja leppoisaa torstaita ja viikonlopun odotusta sinulle Tiia <3

    • Tavallisessa ammeessa on varmasti noin, mutta kuten tuonne kirjoittelinkin, niin tässä meidän kiviammeessa, kivi tosiaan varaa lämpöä ja voi tunninkin pulikoida, vesi ei jäähdy eli tosi ihana.

      Täälläkin ollaan vilukissoja, mutta on alhainen verenpaine ja huomaan aina kun olen kuumassa, että tulee todella löysä olo.
      😘💙😘ihanaa viikon jatkoa

  • Kauniit kuvat. Olen saunaihmisiä. Talvella meillä lämpiää sähkökiuas ja kesällä ulkosaunassa on puulämmitys. Tykkään saunomisesta ja tosi kovista löylyistä. Mukavaa torstai päivän jatkoa sinulle!

    • Ihanaa, kun teillä on ulkosauna. <3 Saunominen oli ennen kivaa, mutta hitsi alhaisen verenpaineen vuoksi alkaa aina huimaamaan, olen joutunut lopettamaan saunomisen kokonaan.

      Ihanaa päivää Marja <3

  • Olisin molempia jos vaan pennulta piilossa olevat tavarat saisi joskus muutettua saunasta pois! Kummastakin tykkään, sekä saunasta että kylvystä ja voisin niissä vaikka asua, mutta pennunt tulon jälkeen sauna on toimittanut koirapiilon virkaa… Ihania kylpyhetkiä sinne, pitäisi itsekin kunnostautua ja ottaa amme taas käyttöön.

    • Voi eih ja tuo pentuvaihe voi kestää kyllä aika pitkään. Kyllä koirien kanssa on suhinaa pakko sanoa. 🙂

      Ihanaa viikonloppua Sari <3

  • Voi mikä ihana kylpyhetki <3 Niin suloinen postaus!
    Meidän juttu on sauna. Joka päivä, pari-kolme tuntia. Riippuen fiiliksestä sauna lämpiää aamulla, päivällä ja/tai illalla 🙂
    Nytkin istun tuvassa pyyhenutussa juuri saunasta tulleena 🙂
    Halit lauantaihin <3

    • Kiitos niin paljon <3

      Ihana juttu tuo teidän sauna, että se tavallaan on osa arkea ja koko ajan pörisee teillä siellä. Sama meillä on mökillä ollessa ja se on niin ihanaa.

      Ihana sinä <3 Muiskis <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud