Onko meikitön äiti parempi roolimalli?

No nyt kun Jenni Pääskysaari ei meikkaa ja aiheesta on hulluna mediassa tuuletettu, tunnen huonommuutta koska minä meikkaan. Olenko nyt tyttärille huono roolimalli, pinnallinenkin. Haenko hyväksyntää maailmalta näyttäkseni paremmalta. Raskasta, raskasta pohtia näitä. 

Miksi Jenni Pääskysaareen meikkaamattomuudesta pitää tehdä lehtijuttu, en ymmärrä. Jenni haluaa olla esikuva tyttärilleen, mikä on aivan loistava motiivi meikkaamattomuuteen ja arvostan. Mutta mitä jos tyttäret haluavatkin sitten leikkiä meikeillä tai alkaa meikkaamaan. Tuleeko tyttärille syyllinen olo tai  pieni vivahde siitä, että meikkaaminen on jotenkin pinnallista?

Oli niin tai näin, mielestäni olisi tärkeintä, että ihminen tekee niin kuin tahtoo. Uskon, että kauniina naisena Jennille ei ole ongelmaa olla meikittä ja onhan elämä paljon vaivattomampaakin niin. Uskon  myös, että Jenni vilpittömästi taistelee feikkiä somemaailmaa vastaan ja haluaa antaa tyttärilleen aidon ja realistisen kuvan elämästä ja naiseudesta. Ihailtavaa kyllä. 

Koen silti, että vaikka lapset peilaavatkin paljon vanhemmiltaan, niin meikkaako äiti tai ei, ei ole relevanttia vaan äidin käytös. Tärkeintä on ne todelliset teot ja miten käyttäytyy roolimallina. Vaikka kuinka meikkaisi, aina voi lapsiaan kasvattaa siihen, ettei maailma ole niin kiiltokuvamainen, kuten somessa ja naistenlehdissä valheellisesti näytetään. 

Uskon myös, että lapset ehtivät nähdä äitiä paljon arjessa myös meikittä. En usko, että kasvatuksellisesti on suurikaan arvo, käyttääkö äiti meikkiä vai ei, vaan pikemminkin onko äiti sinut itsensä kanssa, onko äidillä hyvä itsetunto. Antaako äiti rakkautta lapsilleen ja kehuu heitä, miten äiti itse ottaa kehuja vastaan?

Taas tuli kuitenkin sellainen oman pään sisäinen huonommuuden tunne, että on pinnallista meikata. Syyllistin itseäni tahtomattanikin ja jos minä syyllistän itseäni,  niin miksei sitten ne lapsetkin?

Jenni Pääskysaari vaikuttaa ihanalta ihmiseltä, jonka tarkoitusperät meikkaamattomuuteen ja somesta poistumiseen roolimalliuteen vedoten ovat mielestäni vilpittömän aidot. Mutta miksi asiasta pitää tehdä lehtijuttu. 

Mielestäni haastatteluun kysyttäessä Jenni olisi voinut vaikka vastata, että minun meikkaamattomuus ei ole oleellista maailmalle vaan haluan olla roolimalli tyttärilleni. Nyt kun asiasta tehtiin lehtijuttu, juttuun tulee heti sellainen pieni sipaisu sitä, että meikkaaminen on pinnallista vaikka lehtijuttu tai Jenni itse ei sitä luonnollisestikaan tavoittele. Kaikki saa vaan suuremmat muodot, kun se luetaan mustaa valkoisella. No tätähän ei voinut ennustaa ja asian paisumista Jenni itsekin ihmettelee. 

Oma pointtini on, miksi omia elintapojaan pitää julkisesti tuuletella niin, että muille tulee tunne, ettei heidän elämäntyylilleen ole tilaa tai, että se on vääränlaista? Nyt en tosin viittaa Pääskysaareen, hänen motiivi ei ollut tämä pikemminkin päinvastainen, media muutti asian vain pullistuvaksi pullataikinaksi.  

Luonnonkosmetiikka esimerkiksi on tosi kiva juttu, mutta ei ehdoton totuus. Jotkut luonnonkosmetiikkatuotteet, vielä en ole selvittänyt mikä ainesosa on se, joka ärsyttää, niin aiheuttaa minulle allergisia oireita. Jotkut  luonnonkosmetiikka yritykset mainostavat tuotteitaan muita kosmetiikkamerkkejä alentaen, kuin he olisivat parempia, koska ovat luonnollisia. Itsensä nostaminen muita alentamalla ei ole koskaan hyvä tapa ja herättää ärsytystä.

Jenni Pääskysaari ei luonnollisesti tätä hae tai edes tee, mutta siltikin herättää tuntemuksia, että nyt meidän muidenkin äitien tulisi tehdä sama perässä, jos haluamme olla hyviä äitejä ja kyllä nämä tunteet iskee alitajunnasta tahtomattakin, sillä ainahan me äidit osaamme syyllistää itseämme. 

Onko Jenni rohkea, on, sillä vaatii kanttia olla meikkaamatta. Tämä rohkeus on hänen lapsilleen aivan loistava naiseuden roolimalli. Mutta miksi tätä roolimallia pitää tuputtaa meille kaikille muille lehtijutussa, siitä tulee valtavan huono mieli ja syyllisyyden tunne, sillä en minä ainakaan aio lopettaa meikkaamista tyttärieni vuoksi. 

Omia tyttäriä ei kiinnosta pätkääkään meikit. Jos saan kotiin jonkun pr-paketin tai hankin uusia meikkejä, ei heitä kiinnosta paketin sisältö ollenkaan. He kulkevat omia polkujaan, joten luotetaan siihen, että kasvatus kantaa ja lapset tekevät omat päätöksensä, meikkaavat he sitten tai eivät. 

Mutta ei anneta heille syytä luulla, jos he meikkaavat, että he ovat jotenkin pinnallisempia kuin ne, jotka eivät meikkaa. Mitäs jos ei tehtäisi koko tästä meikkaamisesta ollenkaan numeroa, sillä ei meikit nassussa tee ihmistä tai äitiyttä paremmaksi tai huonommaksi, se on ihan tilastollinen fakta. 

Mitä someen tulee, meidän tehtävä on kasvattaa lapset ymmärtämään, ettei kaikki kiiltävä ole niin kiiltävää, kuin päälle näyttää. Luotetaan omaan kasvatukseemme ja lapsiimme ja ollaan omia aitoja itseämme meikeillä tai ilman. 

Hyvää tarkoittavan Jennin sanoin: ”toivon että ihmiset keskittyisivät enemmän toisten ajatuksiin eikä ulkonäköön ja miten jokaisella on oikeus valita meikkaako vai eikö meikkaa.” Niinpä miksi tästä Jennin meikkaamattomuudesta tehtiin mediassa niin iso numero? 

Älkää tehkö mitä muut haluaa tai mihin muottiin maailma, some tai media haluaa meidät käännyttää vaan siten miten oma sydän sanoo. Tämä on se oppi jota haluan toitottaa tyttärilleni, eikä se, että sillä olisi merkitystä laulaako se meikkisuti vai ei. 

Mielestäni kaikilla on oikeus meikata ja osittain meikkaamattomuus voi olla myös askel taaksepäin naisten saavutetuissa oikeuksissa. Ei ole niin pitkä aika siitä, kuin meikattu nainen oli maalattu nainen ja paheellinen. Ei tehdä meikistä numeroa, kuten Jennikin sanoo. Sitäpaitsi meikillä voi olla jopa tuntuvasti itsetuntoa kasvattava merkitys hyvälläkin tavalla. 


(Jenni on mielestäni upea ja älykäs nainen, eikä aina kaikkia asioita voi ennakoida, miten jotkin asiat paisuu kuin pullataikina eli mainittakoon tässä vielä tämä eli peukut Jennille:)

Ollaan eletään ja annetaan kaikkien kukkien kukkia. Mitä te olette mieltä?


*Postauksen Guerlain huulipunat, Lumene Muumi Lip Balm ja Maybellinen luomiväripaletti pr-näytteitä. 
Mustavalkoiset Lumene meikkihetki kuvat ottanut Mona Salminen


44 thoughts on “Onko meikitön äiti parempi roolimalli?”

  • Hiiteen tuollaiset jennipääskysaaret! Uskon että on tärkeämpiä ja tähdellisempiä asioita joissa olla esimerkkinä tyttärilleen kuin meikkaamattomuus! Olen aina meikannut enkä usko että se on tehnyt tyttäristäni sen parempia tai huonompia, vaan ihan normaaleja niistä kummastakin on tullut. Jatketaan me vaan ihan entiseen tyyliin 🙂
    Mukavaa päivän jatkoa <3

    • Jenni on kyllä upea ja rohkea ja älykäs nainen, ei siinä mitään. Mutta ehkä tämä koko numero asiasta on hämmentävä ja kun homma paisuu alkaa omat mietteet pohtimaan asiasta eri kerroksia, kuten juuri tätä. Mediassa tosiaan kaikki on meikattuja eli Jenni ui rohkeana valtavirtaan, mutta kyllä mielestäni huoliteltu ulkonäkö kuuluukin media-alalle, kuten useisiin muihinkin ammatteihin.

      Pointti oli kuitenkin nämä omat päänsisäiset mietteet mitä koko juttu herätti eli onko asialla tyttärille merkitystä vai ei.

      Ihanaa iltaa Kristiina <3

  • Pöh, ei se ole sen rohkeampaa olla meikkaamatta tai meikata. Mullakaan ei ole – taaskaan – ollut moneen päivään meikkiä ja ihan täällä Helsingin keskustassa kuljeskelen katuja ;). Lisäksi mun lapset on nähneet mut tukka pystyssä ja ilman meikkiä ja alastikin, apua!
    No mutta, olen samaa mieltä, että Jenni vaikuttaa ihanalta tyypiltä ja on kaunis muutekin, mutta tulipa mieleeni, että se olisi rohkeampaa ja esikuvallisempaa, että esiintyisi televisiossa ja julkisuudessakin ilman meikkiä.
    Minäkin olen ylpeä tyttärestäni vaikka olen sekä meikannut, että ollut ilman meikkiä. Samoin näyttää tytärkin julkisesti töissä olevan, sekä kevyellä meikillä että ilman. Itse lapset sen päättävät kuitenkin aikuistuessaan, mitä iholleen laittavat.

    Kivaa viikon jatkoa <3!

    ps. Media on nykyään juuri sitä. Ei ole enää riittävän raflaavia asioita, niin aiheita nostetaan tyhjästä. Ei siis Jennin vika koko juttu ollenkaan, vaan median.

    • Juuri siitä onkin kyse, että Jenni esiintyy telsussa ja mediassa ilman meikkiä eli ui vastavirtaan eli on kyllä rohkea, peukut hänelle. Mutta onko tällä merkitystä kasvatuksellisesti tyttöjen meikkaamiseen tai meikkaamattomuuteen tai itsetuntokysymyksiin, sitä lähdin pohtimaan. Iski myös syyllisyys ja ehkä kateuskin, ollapa niin rohkea kuin Jenni. 🙂

      Median vika nimenomaan ei Jennin.

      Ihanaa iltaa Heli. <3

  • Aivan sama meikkaako äiti vai ei. Kunhan antaa rakkautta, turvaa, läheisyyttä lapselleen. Paljon enemmän olen huolestunut naisista jotka ovat jatkuvasti jollakin laihdutuskuurilla ja saattavat vieläpä puhua siitä tyttärilleen. Silloin äiti ei ole hyvä roolimalli. Vaan saattaa kylvää lapseensa syömishäiriön siemenen.Kivaa iltaa sinulle!

  • Meikkaaminen tai meikkaamattomuus ei äidistä hyvää tai huonoa. Itse en ole koskaan juurikaan meikannut. Eikä se varmaan vaikuta siihen millaisena äitinä poika ja tyttäret minua pitävät.
    Tunnustan että näillä vuosilla saisi varmaan pitää muuten parempaa huolta ihostaan yleensä. Mutta en vain jaksa. Ehkä tilanne olisi toinen jos olisin jatkuvasti esim. asiakaspalvelussa tai missä tahansa missä olisin näkösällä.
    Tyttäreni ovat oppineet meikkaamisen taidon kyllä jostain muualta kuin minulta. Osaavat sen taidon mutta osaavat myös olla luontevasti olla ilman meikkiä.
    Siitä mikä on hyvän tai huonon äidin kriteeri … se onkin toinen juttu. Mutta uskon että ei ole olemassa äitiä, joka ei ole tuntenut itseään huonoksi äidiksi. Mutta sitten tulee joku hetki, jossa lapsista antaa sinulle tunnustusta ja se saa unohtamaan kaiken muun.Mietin vain itse tykönäni nykyään että olenko välillä sekä huono äiti ja huono ihminen.Mutta sekin on taas ihan eri juttu.
    Mukavaa viikon jatkoa <3

    • Ihan totta, että riippuu paljon ammatistakin, että pitääkö olla huoliteltu vai ei. Itse kuljen päivät pitkät meikittömänä, mutta kun lähden jonnekin tykkään olla huoliteltu. Mutta en väitä, etteikö meikitön voisi olla huoliteltu. 🙂

      Kuulostaa tutulta, välillä sitä tuntee itsensä huonommaksi kuin taas toisena hetkenä. Se on ihmisen kasvua, analysoida näitä asioita ja tuntea myös syyllisyyttä.

      Olet varmasti todella hyvä äiti ja ihminen, usko pois vaan. <3 Juuri se, että näitä mietit kertoo siitä. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Ritva. <3

  • Some usein haluaa antaa klikkiotsikoillaan kuvan, että joku olisi ultimaattinen totuus ja ainoa tapa tehdä asioita, vaikka ihminen josta juttu on tehty ei sitä edes olisi tarkoittanut. Itse olen saanut kasvatuksen jossa kaikissa asioissa on pohdittu niitä monelta kantilta miksi. Jos olin pienenä vahvasti jotain mieltä jostain, mummo pyysi heti perustelemaan asian. Siksi vieläkin tutkin asioita aina eri kanteilta, se että ylentää omaa näkemystään muiden alentamisen kautta, ei saa sitä omaa asiaa näyttämään kovin hyvältä.

    • Se juuri tarkoitus oli pohtia tätä asiaa monelta kantilta ja myös mahtavaa keskustelua on tänne syntynyt. Asioista voi olla jopa montaa mieltä, kuten itse olen tämän asian tiimoilta.

      Ihanaa iltaa Jonna. <3

  • No kyllä nyt on taas kärpäsestä härkänen. Jokainen tehkööt kuin tykkää, meikkaa tai on meikkaamatta. Tärkeintä on pitää huolta omista jutuistaan, mitä tykkää tehdä eikä kytätä muiden. Hyvin sanoit; Ollaan, eletään ja annetaan kaikkien kukkien kukkia <3

    • Antaa kaikkien kukkien kukkia vaikka roolimalleja tarvitaan ja siinä Jenni on hieno ja rohkea roolimalli. Mutta asialla voi olla monta puolta. <3

      Ihanaa iltaa Nina. <3

  • Nyt sä ymmärsit pointin kyllä väärin. Nainen mediassa on meikattu ja laitettu, se on standardi jota vastaan Pääskysaari taistelee. Se on sama juttu, kuin nainen mediassa on hoikka, valkoinen eikä vanha.

    Sä teet niinku haluat, mutta eihän mediassa ole kuin vahvasti meikattuja naisia ja se luo sen naisenmallin, että naisen tulee olla meikattu ja laitettu (mediassa ja muuallakin) . Jos et syyllisty siitä, ettet ole ruskea, jos puhutaan että moninaisuutta pitää näkyä enemmän, ei sun kannata syyllistyä siitä että YKSI naisesiintyjä sanoo kyllästyneensä siihen pynttäytymisvelvollisuuteen jota työssään kokee.

    Se että joku toinen puhuu epäkohdasta joka ei liity sun ulkonäköön (eli siihen että hän ei koe tarvetta meikata) ei ole hyökkäys sun ulkonäköä kohtaan. Se on avaus laajemman naiskuvan puolesta, saman tapainen kuin sun halu näkyä ikäisenäsi 🙂

    • Kyllä standardi, jota Pääskysaari taistelee ja kertoo haluavansa olla lapsille roolimalli. Tätä halusin kuitenkin miettiä monelta kantilta kolmen tyttären äitinä. Eli myös sitä puolta, että luomuäiti voi syyllistää lapsia meikittömyydellään.

      Ymmärrän Jennin pointin täysin ja mielestäni hän on upea ja rohkea, mutta koko jutun paisuminen herätti monikerroksisia mietteitä niin meikittömyyden puolesta ja vastaan. Eli itse perustin tämän vastakkainasettelun, koska halusin pohtia asiaa kaikilta mahdollisilta kanteilta. Ilman ikä ym.korttia ihan tyttärien äidin kannalta.

      Mielestäni maailma on täynnä meikittömiä ammatteja, toisten ammattien luonteeseen kuuluu olla huolitellumpi. No sitten päästäänkin siihen sun pointtiin, että miksi pitää. No sepä se. Tähän paineeseen en omiakaan tyttäriä halua kasvattaa eli haluan, että heillä on täysi vapaus itse päättää, oli ammatti mikä tahansa. Eli tätä vapautta Jennin esimerkki viitoittaa. Ymmärsin kyllä pointin, mutta mitä kohu herätti oli moninaiset tunteet ja niistä erilaisista tunteista halusin keskustella.
      Vitsi tänne onkin tullut hyvää keskustelua.

      En mielestäni missään kirjoittanut, että koin tämän hyökkäyksenä, painava sana meinaan tuo hyökkäys. Vaan oma mieli eli ikuinen syyllisyyden tunne äitinä ja kolme tytärtä saivat pohtimaan joka kantilta olenko hyvä roolimalli. Nämä tunteet olisivat heränneet ilman Jenniäkin, mutta tänään niistä keskusteltiin Jennin kirvoittamana ja kera. 🙂

      Olisi se aika kurjaa, että 49-vuotiaat haluttaisiin siivota kokonaan katukuvasta eli normaalissa elämässä omaa ikää ei tarvitse hävetä, somemaailmassa joskus se on vahvuus ja joskus se on häviö, mutta toki tasa-arvon puolesta kannattaa aina taistella, oli aihe mikä vaan. Kuten meikittömyys tai meikkaaminen eli kumpi vaan käy. 🙂 On ihan yes, että kaunis Jenni on telsussa meikittömänä tai vain iho meikattuna, koska ei halua näyttää rumia ihohuokosiaan… en tiedä missä se meikittömyyden raja lopulta menee, mutta uskon, että suvaitsevaisuus on 100% meikittömyyttä kohtaan, paitsi juuri mediassa. Mielestäni siinä ammatissa kuuluukin olla huoliteltu, kuten Jenni itsekin sanoo, pitää ne ihohuokoset kuitenkin meikata pois, ettei näytä ihan kauhealta katsojille, jotta on kivempi katsella. Tätä voisikin sitten vääntää loputtomiin, että miksi pitää mediassa olla edes huoliteltu?

      Eli peukut lainatakseni sinua laajemman naiskuvan puolesta, mutta jos se ei herättäisi monenlaisia ajatuksia itselläkin jopa puolesta ja vastaan, niin mitä hyötyä olisi ajaa laajempaa naiskuvaa, jos se ei herättäisi ihmisiä ajattelemaan.

      Ihanaa iltaa Elsa. <3

  • Ei varmaankaan ollut Jenni Pääskysaaren idea tehdä aiheesta lehtijuttuja tai paisutella mediassa. On toki hienoa, että telkkarissa nähdään myös meikittömiä kasvoja, mutta varmastikaan meikkaaminen tai meikkaamattomuus ei vaikuta siihen kuinka hyvä tai huono äiti on. Tärkeämpää on mielestäni opettaa lapselle, että hän on kaunis juuri sellaisena kuin on ja tukea lapsen omaa itsetuntoa. Meikkaaminen on ihana itseilmaisun tapa ja minusta on hienoa, että jokainen saa näyttää juuri siltä, kuin haluaa, meikillä tai ilman. En lainkaan potisi huonoa itsetuntoa meikkaamisesta tai meikkaamattomuudesta.

    • Juuri samaa mieltä ja toivottavasti en tätä epäselvästi jutussani kuvaillut. Eli lainasinkin Jenniä, joka itsekin ihmettelee tätä kohua ja toivoo, että keskitytään siihen sisäiseen eikä ulkoiseen.

      Kaikessa olen kyllä sinun kanssa ihan samaa mieltä.

      <3 Kiitos tästä kommentista ja ihanaa iltaa. <3

  • Uutiset Jenni Pääskysaaren meikkaamattomuudesta tuntuivat mitä hölmöimmiltä! Eikö mitään tärkeämpää palstatäytettä löytynyt? Yhtä tyhmää, kuin suuri haloo ja otsikko, että nyt joku julkkis esiintyy alasti tai yläosattomissa tai jotenkin muuten. Vähäpukeisia tai alastomia naisia on lehtien kuvissa näkynyt maailman sivu, siinä ei ole mitään uutta kenellekään.
    Äitini ei juurikaan meikannut, huulipunaa kyllä laittoi, mutta harvoin muuta. Kukaan hänen ystävistäänkän ei meikannut, en siis lapsuudessani enkä teini-iässä saanut mitään inspiraatiota meikkaamiseen. Itse innostuin meikeistä varsin varhain ja silloin ei todellakaan paljoa ollut valikoimaa pikkukaupungin tavalliselle teinitytölle, joka joskus sai hiukan taskurahaa. Oli Minersia ja Cover Girliä , Filmstars ripsaria ja jotain, millä sitten treenailtiin ja tulos takuulla oli kamala, mutta hienolta tuntui itsestä.
    Tyttäreni innostui meikeistä 13-vuotiaana ja yhdessä valitsimme tuotteita ja harjoittelimme yhdessä ja opetin, että tärkeintä on puhdistus ja se, että meikkejä ei lainailla toisille eikä toisilta.
    Lapsiltani kysyin, että onko kivempi meikattu äiti vai meikkaamaton. Ehdottomasti meikattu, sanoivat. Joskus kun olin lähdössä ilman mitään ehostusta, sain nuhteet ja kehotuksen laittaa edes jotain meikkiä.
    Jotenkin epäilen motivaatiota olla näyttämättä tyttärilleen mallia, että meikattu olisi jollain tavoin parempi, kyllä ne tytöt meikkaavat tai eivät riippumatta äidin toimista. Ja nykynuoret muodostavat käsityksensä aivan itsenäisesti, onneksi.

    • No tätä Jennikin ihmettelee, että miksi tästä tuli niin iso kohu. Mutta ehkä tälläistä tarvitaan herättämään ajatuksia.

      Sama juttu oma mummini käytti vain huulipunaa. Eli oma meikkaaminen aika neutraalilla tavalla syntyi ihan muualta. Voi että tuo Filmstars ripsari, se nyt jotenkin herätti mielikuvia. <3 Cover Girl, miksi se poistui Suomesta.

      Hyvin viisaasti kirjoitettu ja olen ihan samaa mieltä, meidän fiksut nuoret päättävät ihan itse ja ovat mielestäni itsetunnoltaan vahvempia, kuin oma sukupolvi, siihen tulee luottaa. Siksi on ihan turhaa edes syyllistyä meikkaako vai eikö meikkaa.

      kivaa iltaa sinulle ja kiitos kommentista. <3

  • Juttua lukematta kommentoin.
    Itselle ei ole syntynyt mielikuvaa, että kyse olisi vastakkain asettelusta. Enemmänkin rinnakkain kulkemisesta.
    Katson Jenniä kerran viikossa ruudusta ja olen kyllä huomannut muutoksen. Jennin ehostus nykyisin ohjelmaa varten on sama, kuin miehillekin. Eli ei varsinaista meikkausta.
    Ideana ja ilmeisesti siis hänen kertomanaan roolimallina tyttärilleen (ja tietty muillekin) tv:ssä näkyvä naisjuontaja ilman suurempaa ehostusta on oivallinen.
    Mediassa, somessa ja julkisuudessa yleensäkin naiskuva on meikattu ja laitettu.
    Miksei sinne mahdu toisenlaisia naiskuvia?
    En usko, että Jennin pointti olisi vastakkainasetteluna meikkaava/ei meikkaava äiti. Ehkä enemmänkin se, että on okei olla myös meikkaamatta.

    Sitten kommentteina blogitekstiin, itse en näe millään tavoin taaksepäin menona meikkaamattomuutta. Meikit ja kosmetiikka on olleet arkipäivää vuosikymmenet.
    On tavallaan siistimpää,hyväksyttävämpää, asiallisempaa olla ehostettu erityisesti työtehtävissä, julkisuudessa esiintyessä, juhlissa etc.
    Meikkaamisen pinnallisena pitämistä käsittelit myös. En näe meikkaamista pinnallisena, se kuuluu monen naisen ja miehen elämään.
    Se, mikä meikkien ja kosmetiikan kautta herättää ajatuksia on valtava kemikaalien, muovin, jätteen määrä. Määrällisesti monissa blogeissa esiintyy hurjasti kosmetiikkaa.
    Ja ymmärrän sen uusien tuotteiden ja vaihtoehtojen esittelyn kannalta.
    Se, mitä en ymmärrä on kritiikittömyys turhan tavaran, turhien kemikaalien ja turhan kuluttamisen kannalta.

    Tämä on ihan jokaista meistä koskettava, kuinka paljon hankimme sellaista, joka ei koskaan tältä pallolta häviä ja joka koskettaa myös muita kuin minua?

    Aihe oli mielestäni hyvä ja edelleen näkökulmani on se, että kyseessä ei ole vastakkainasettelu vaan vaihtoehto.

    Toivon myös, etten pahoita mieltäsi kommenteillani.

    Tykkään lukea blogiasi ja olet positiivinen ja sympaattinen vaikuttaja.

    Hyvää tulevaa viikonloppua!

    Katri

    • Katri en missään nimessä pahoita mieltäni. Ihanaa kun tulee näin fiksuja kommentteja. Olen ihan samaa mieltä sinun kanssa Jennin tarkoitusperistä ja siitä, että mediaan mahtuu varmasti myös erilaisuutta. Mielestäni on aika monta uutistenjuontajaakin, joilla on hyvin naturelli meikki. Vaikka tiedä häntä, vaikka sitä meikkiä kuitenkin työstettäisiin pari tuntia. 😉

      Vastakkainasettelun asetin ihan minä itse, koska omassa mielessäni alkoi pyörimään erilaisia ajatuksia tästä Jennin meikkaamattomuudesta, joka on ehkä tämän jutun sytyke, ei keskiö. Ehkä ilmaisin itseni huonosti. 🙂 Olen huomannut viime aikoina tunteneeni monesti lapsien suhteen syyllisyyttä, mikä johtuu riipaisevasta ikävästä, koska he eivät enää tarvitse minua teineinä samalla tavalla. Taas lähdin liian monimutkaisesta pohtimaan, että onko tämä meikin käyttö tai ei meikin käyttö minkälainen roolimalli lapsille. Mutta itse meikkaan ja olen paljon meikittä ja tyttäriä ei kiinnosta meikit, joten lähden siitä, että luotan heihin, että he päättävät ihan itse.

      Erittäin viisaita ajatuksia. En ole himoshoppaaja ja kun kotia sisustin, niin paljon tuli hankittua kirppareilta ja lasten vaatteita. Mutta toki tarvitseeko nainen niin paljon mukeja tai kosmetiikkaa, no ei tietenkään tarvitse. Tämän olen perustellut sillä, että joku laittaa rahansa, alkoholiin, joku tupakkaan tai joku jatkuvaan matkustamiseen, lentäminenhän on maapallolle todella huono asia päästöjen vuoksi. Eli on mukava myös hemmotella itseään.

      No mutta tähän itse postaukseen olen samaa mieltä, Jennin ratkaisu on vaihtoehto ei vastakkainasettelu ja minä olen se, joka lähti rönsyämään ja halusi asettaa asiat vasttakkain. Näin oma mieleni vaan teki ja lähti pohtimaan.

      Kiitos niin paljon tästä Katri, kommenttisi oli äärimmäisen viisas ja lämmin. Mikä voisi olla mahtavampaa, kuin ihmiset jotka osaavat tuoda asiat esille tyylillä, jossa ei ole tuomitsevaisuutta vaan näkökantoja ja ymmärrystä. <3

      Ihanaa iltaa sinulle. <3

  • Olen sitä mieltä että ei meikkaamaton ihminen ole sen parempi kun meikkaava ja toisinpäin. Itse olen meikannut 13 vuotiaasta asti ja luultavasti meikkaan niin kauan kun jotenkin näen naamani. En omista mitään suurta meikkiarsenaalia, aika yksinkertaista on. Ainahan naiset ovat kaunistautuneet, itse olen naisellinen tyyppi ja tykkään laittaa itseäni,eikä tähän päivään mennessä kukaan ole siitä valittanut. Kaksi tytärtäni ovat kai ottaneetkin mallia äidistään, mielestäni huoliteltu ulkonäkö on kunnioitus muita kohtaan. Jokainen tehköön naamalleen mitä haluaa, minä ainakin meikkaan, se on kivaa kun muutenkin harrastan maalausta (kuvataidetta). Hauskaa loppuviikkoa sinne 🙂

    • Ihana tuo loppu, "se on kiva, kun muutenkin harrastan maalausta." Olen pitkälle samaa mieltä kanssasija itseäni ei häiritse kyllä lainkaan onko ihmisellä meikkiä tai ei. Itse kuitenkin esim. palveluammatissa olen kokenut juuri sen olevan kohteliasta asiakkaita kohtaan. Miksi näin on, se on varmasti makuasia. Jonkun mielestä naturellit ovat kauniimpia. Kaikki on suhteellista. Halusin pohtia molemmista kulmista ja Jennin meikittömyys oli tässä laukaisijana.

      Ihanaa iltaa Pihakeiju. <3

  • Kyllä se tosiaan jostain ihan muualta lähtee kuin meikistä tuo äitiys. Jos meikkaaminen on jonkinlainen pakko niin ehkä tällöin olisikin hyvä se jättää pois ja näin näyttää esimerkkiä vahvasta naisesta. Itselleni meikki on eräs rentoutumisen muoto ja ehkä myös tapa ilmentää itseäni, mutta osaan ja pystyn olemaan meikittäkin. Olen pohtinut sitä miksi tuota meikkaamista pidetään niin tyhjänpäiväisenä – eihän se eroa esim. vaatetuksen valinnasta töihin tai julkiseen paikkaan mennessä tai itse kyllä ainakin kauppaankin mennessä usein vaihdan jotain muuta päälle niiden pieruverkkareiden sijaan ihan jo senkin takia, että vaihtelu virkistää 😀

    • Hyvin sanottu, jos meikkaaminen on jonkinlainen pakko. Mielestäni tässäkin asiassa sellainen ilo meikata ja olla paineetta meikillä tai ilman on sellainen oma fiilis ja näin toiminkin. Voin olla meikittä tai meikillä. Kun menen ihmisten ilmoille tällöin tykkään olla huolitellumpi.

      Niipä samaa mieltä tästäkin, silti voi hiukset värjätä ja säärikarvat ajella ja koristautua koruilla ja ja ja. Eli missä menee turhaimaisuuden raja lopulta? Alastomuudeessa kaiketi ja totaalisessa naturelliudessa.

      Kivaa iltaa Mira. <3

  • Nyt on oikista jutuista mediassa selvästi pulaa;)Minäkin vähän ihmettelin somekohua asiasta, meikittömyys tai meikkaaminen on minusta ihan jokaisen oma asia eikä tee toisesta toistaan parempaa, riippumatta mihin suuntaan itse on kallistunut. Itse olen aina meikannut, aina ja se on osa minua. Silti oma tyttäreni meikkaa hyvin kevyesti, minun esimerkilläni. Joskus voi omenaa pudota kauaskin puusta, heh 😉
    Tosin nykyään vietän kyllä aikaa myös meikittä ja käyn jopa kaupassa ilman, mutta tykkään meikata ja se on osa minua. Jatketaan jokainen sellaisena kuin hyväksi tuntuu, meikeillä tai ilman ♥

    • Olen aika samaa mieltä, että on ihan jokaisen oma asia. Jenni taistelee mediassa tätä pakkomeikkaamista vastaan. Mutta olen kyllä nähnyt varsin naturelleja uutistoimittajia ym. joilla on aika pienikin pakkeli, ettei tämä kevyt meikkaus nyt mikään uusi asia mediassakaan ole. Ymmärtääkseni Jenni nimenomaan haluaa olla roolimalli tyttärilleen, ettei media ole vain meikattua.

      Sama juttu, molempi hyvä, mutta menisinkö telsuun ilman meikkiä, no en tietty menisi, mutta minä en näytäkään niin hyvältä, kuin Jenni ilman meikkiä.

      Ihanaa iltaa Maiccu <3

  • Hei! Samaa mieltä, taitaa olla oikeista uutisista pulaa, kun tästä on tehty näin iso juttu. Mielestäni jokainen saa olla sen näköinen kuin on, meikin kanssa tai ilman, tatuoitu tai ilman jne.Ulkonäkö ei vaikuta siihen, millainen äiti olet. Itse joudun työn vuoksi aina hieman meikkaamaan, mutta vapaalla olen pääsääntöisesti ilman meikkiä, kuten kuvista huomaa. Toinen asia on taas se, pukeutuminen, meikkaaminen on ulkoista viestintää, minkälaisen kuvan haluat antaa itsestäsi. Vaikeita asioita, jokainen voi olla sellainen kuin on.

    • Hyvää asiaa Jenni ajaa ja ehkä se kaikki uutisointi tuo sitten lisääkin hyvää, mutta voi se alitajuisesti tuoda juurikin jos ei nyt paineita, niin ajatuksia omasta meikkaamisesta.

      Nämä on vaikeita asioita ja mielestäni Suomessa näkee tänä päivänä paljon niin meikittömiä kuin meikattuja. Mediassakin näkee uutisankkureilla esim. todella pienet meikit, ei ole kuten jenkeissä.

      Ihanaa viikonloppua Päivi. <3

  • Taas tulee todistettua meikäläisen sometietämättömyys, koska ei ole mitään hajua moisesta Jenni Pääskysaaren meikittömyysjutusta.

    Mutta sinällään tosi mielenkiintoinen aihe, joka näin tyttärettömänä poikien äitinä laittoi miettimään, mitenkähän sitä itse osaisi omille tyttärilleen olla oikeanlaisena roolimallina.

    Oma päivittäinen meikkini on sudilla sekunneissa kasvoille pyöritelty mineraalimeikkivoide, Sensain 38-asteen perusripsari ja melko neutraali huulipuna. Mutta meikki se on sekin kai, ja kaikessa vaatimattomuudessaan vissi ero siihen, että jättäisin tekemättä (joskin jätän aina kun vaan on tilaisuus ja tiedän, etten ole menossa "ihmisten ilmoille"). Eli meikkaavien äitien kategoriaan taidan minäkin Jenniin verrattuna kuulua.

    Itse ajattelen, että äitien tehtävä on valaa tyttäriinsä itseluottamusta ja saada tytöt tuntemaan, että ovat kauniita ihan sellaisena kuin ovat. Mutta jos haluavat kokeilla meikkaamista, ei sekään ole missään nimessä paha asia (ennen jotain tiettyä ikää, josta mulla ei oikein ole käsitystä, mutta varmaan sen suhteen olisin aika tiukka). Ja sellaista roolimallia (jonka nyt esimerkkinä kopioin yhdeltä aika läheiseltäkin ystävältäni) pidän huonona, jossa (äiti) ei voi lähteä edes roskapussia pihan roskikseen viemään, jos ei ensin kaunistaudu meikkaamalla. Tai että jos taivaalta tulee pisarakin vettä, on kuljettava se lyhyinkin matka autolla, "ettei meikit valu".

    Iloista viikonloppua Tiia <3. Meikillä tai ilman 🙂

    • Olen niin samaa mieltä sinun kanssa. Meikkiä se Jennilläkin on se ihomeikki, ettei kraaterit näy yleisölle tai hiusraidat hänen päässään. Eli loppupeleissä missä menee se kaunistautumisen raja?

      Samaa mieltä myös tuosta, että ulkonäöstä on tullut kenties jo hieman pakkomielteistä, jos ei ovesta voi mennä ulos tai kenties ihminen on epävarma, siis tosiaan niitä roskia viemään. Tai pelko meikkien valumisesta. Kaikilla valuu välillä, ihan normaalia, ei huonolla säällä meikit koskaan ole hyvin. Mutta tekeekö siitä ongelman, se on tosiaan jo ihan oma lukunsa.

      Ihanaa viikonloppua Annukka. <3

  • Uskon, ettei se meikkaako äiti tai miksei isäkin paina vaakakupissa paljoakaan, kun lapsi rakentaa minäkuvaansa. Vanhempien ja lasten keskinäiset välit, kodin arvot jne. vaikuttavat enemmän.
    Luulen tämän jutun Jenny Pääskysaaren meikittömyydestä olleen jonkun toimittajan päästä lähtöisin. Sillä on uutisarvoa, kun Jenni ei meikkaa ja kun siihen vielä yhdistetään tuo roolimallina olo, avot!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiia <3

  • Meikkaaminen on ihanaa ja onneksi meikit on keksitty. Kun aamulla peilistä katsoo harmaa ja välillä finninen naama, niin parasta on kun ne virheet saa meikillä piiloon ja olo on heti pirteämpi ja itsevarmempi kuin ilman meikkiä. Jos joku kokee olevansa kauniimpi ilman meikkiä se on ihan ok. Jokainen tekee niinkuin tahtoo 🙂 Minulla ei ole kuin poikia, niin en anna roolimallia meikaamisesta kenellekään, toki pojat saa meikata jos niin haluaa. Jos minulla ollsi tyttö, niin meikkaisin silti, en kylllä näe siinä mitään pahaa, jos haluaa kohentaa omaa ulkonäköä.

    Mukavaa viikonloppua Tiia <3

    • Ihan niin totta, meikeillä on merkitystä itsetunnonkin kasvattamisessa ja ihan siis hyvällä tavalla. Terve itsetunto osaa kyllä sitten olla olematta riipuvainen meikeistä ja esim. tuskinpa suomalaiset meikkaavat mökille, se kuuluu siihen kulttuuriin, niin kuin mielestäni mediassa kuuluu olla huoliteltu. Jenni on niin kaunis, että vaikka hänelle ei tehdä runsasta meikkiä telsuun vaan ihomeikki, kuten miehillekin, hän on todella kaunis. Silti en kyseenalaista sitä, etteikö meikittömämpänä oleminen ollut Jennille kenties yhtä alastonta fiilistä tuottavaa, kuin kenelle muulle tahansa. Eli ei kenties helpoin päätös.

      Ihan samaa mieltä Johanna. <3 Ihanaa viikonloppua sinulle. <3

  • Saapas, juupas ja miksi ei? Mielestäni jokaisella on lupa mennä juuri niinkuin haluaa. Se, mitä kertoo somesta lapsille, ja näkee kotona miten ihmisiä kohdellaan on se juttu. Eli esimerkkinä toisia kohtaan on isompi juttu, saa meikata. Jos tuo olisi kasvatuksessa se suurin synti niin kääk…. some on muutoinkin salakavala, kun siellä näkee niin paljon muutakin kun meikattuja äitejä…. eli kotoa tulevat hyvät eväät <3 niinkuin siellä <3
    Mahtavaa päivää ihanuus- Tiia, ja toivottavasti sait kiinni langasta taasen.
    Poukkoilee teksti…menetettiin toinen pentu niin vähän ajatus harhailee vielä..

    • Sain kiinni ja somen suurin lieveilmiö ei tosiaan ole meikit eli vahvaa vanhemmuutta tarvitaan ja tilannettarkkuutta.

      Sain langasta kiinni. Ihanaa viikonloppua Maarit. <3

  • Hassua, miten samat asiat voi nähdä niin eri tavalla. Itselleni Jennin halu olla esikuvana tyttärilleen liittyi juuri mielestäni siihen, ettei ketään tai mitään tapaa olla nainen raamiteta ainoaksi totuudeksi. Nythän totuus on televisiossa yms. se, että naisen pitää olla tietynnäköinen. Minulle tuli tunne, että Jenni nimenomaan haluaa, että hänen tyttärensä ymmärtävät, että on yhtä hyvä olla meikittä tai meikillä, mutta jos aletaan kuvittelemaan, että naisen on PAKKO olla aina tällingissä ollakseen hyvä, niin se ei ole hyvä.

    Mielestäni tässä ei ollut missään vaiheessa kyse meikkaamisesta tai meikkaamattomuudesta, vaan suuremmista asioista, mutta lehti haistoi klikkausaiheen, koska kuten täälläkin palautteesta voi huomata, niin aihe on tunteita herättävä. Ihmiset astuivat tuohtuneina ja täysin turhaan mielensä pahoittaen somemiinaan.

    • Aivan näin Jennin sanoman ymmärsinkin kuten sinä. Media kuitenkin lähti paisuttelemaan asiaa niin paljon, että alitajunta alkoi miettimään näitä meikeillä vai ilman vastakkainasetteluja. Jenni aihe oli tälle postaukselle sytyke.

      Tunteita ehdottomasti herättävä ja mielestäni tämä Jennin meikittömyys lähti tässä oman pään sisäisen kelauksen jälkeen laajempaan ajatteluun. Onko meikkaava äiti yhtä hyvä, kuin huono. Mitä jos meikkaavalla äidillä on kaikki mahdolliset lisäkkeet ja runsas meikki, kyllä jotkut häntä vähän kieroon katsovat. En itse tuohtunut vaan halusin lähteä tätä ilmiötä ja minkälaisia erilaisia tuntemuksia se herätti, niin pohtimaan.

      Hirmu hyvä sinun kommentti ja juuri näinhän se Jennin mielessä on.

      Ihanaa viikonloppua. <3

  • Jokainen tyylillään, näin ajattelin Jenninkin ajattelevan. Minä meikkaan, koska siitä tulee minulle hyvä olo ja se hyvä olo näkyy myös ulospäin ja sen näkee myös omat lapset. Meillä tehdään tyttären kanssa aika samalla tavalla, vapaalla ollaan meikittä, mutta kun mennään jonnekin, niin meikkiä laitetaan.
    Puhuttava aihe, joten lehti on onnistunut jutussaan hyvin 😀

    • Ihan samaa uskon minäkin Jennin ajattelevan. 🙂

      Aihe on kyllä puhuttava ja mielenkiintoinen ja Jennistä oli mielenkiintoista laajentaa aihetta, kuten täällä kommenttikentässäkin näkyy, hyvää keskustelua tuli.

      Ihanaa viikonloppua Outi <3

  • Itse meikkaan harvoin koska minua oikein vahva meikki vanhentaa,meikittömänä olen taas nuoremman näköinen 😀 Toki meikkaan juhliin ja sellaisiin,kauppaan ja töihin en meikkaa,en ole sellaisella alalla että meikki on välttämätöntä ja en jaksa miettiä kaupassa mitä muut ajattelee minusta. Kuljen paljon pyörällä säiden armoilla pipo päässä ,ja täydet talvitamineet päällä niin eipä siinä jaksa hienostella . Mutta minulle on ihan sama jos joku meikkaa ,ei se se kenestäkään huonompaa ihmistä tai vanhempaa.

    • Olen ihan samoilla viivoilla, tosin vahvaa meikkiä on kiva laittaa joihinkin juhliin. Jenni otti kantaa mediassa meikkaamiseen ja hyvä niin. Tosin omasta mielestä Suomessa mediassakin meikki on kevyt verrattuna jenkkeihin. Uutisankkureilla voi olla paljon meikkiä, mutt se on saatu näyttämään luonnolliselta. Missä oikeastaan menee meikkauksen raja, jos hiuksia raidoitetaan ja se ihomeikki kuitenkin laitetaan sinne meikkiin.

      Samaa mieltä, ihan sama meikkaako vai ei.

      Ihanaa viikonloppua sinulle Nina. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud