Armottomat muotikuvaukset ja kivat Lidl vaatteet

* Tähdellä merkityt saatuja vaatteita ja sisältää Cellbes mainoslinkin
Maanantaina eli 3.6 rantautuu Lidleihin ehkä kivoin vaatemallisto ikinä ja mallisto on vielä erittäin runsas. Kokoja löytyy 42/44 saakka, mutta osasta vaatteita kävi itselle 38/40 vaatteet myöskin eli vaatteet ovat kivan löysiä ja mukavia yllä.

Tyttären kanssa eilen aurinkoisen haastavissa olosuhteissa päätettiin ottaa kuvia tai hih meikäläinen päätti,  jotta tekin pääsisitte hyvissä ajoin katsastamaan osan vaatteista ja heti maanantaina iskeä vaatteisiin kiinni ja hyökätä Liiteriin ostoksille. 

Naurussa oli taas pitelemistä, sillä tytär on armoton. Kuvia otettiin monta ja tytär tokaisi jo jossain kohden ”relaa mummeli.” Meitä nauratti ihan älyttömästi. Kysyin myös tyttäreltä ”näkyykö kaksari”, johon toinen viivana laukaisi ”noh kaksarihan on vähän sun tavaramerkki.” En kestä! 

No mutta vaatteisiin eli tosiaan saadut vaatteet merkkaan tähdellä. Yllä olevan kuvan *raitapaita ja näitä löytyy eri värisiä. 
*Mekko on oikeasti niin pitkä että polvet näkyy. Löytyy myös vaaleansinisenä. Kenkulit Tommy Hilfiger.

*Housuja löytyy eri värisiä, myös valkoisina, joustava vyötärö ja *paita samaa mallia kuin ylimmän kuvan raitapaita. Pupukenkulit Minna Parikka. 

*Hihatonta paitaa löytyy Lidlistä myöskin muita sävyjä.
*Tekonahkajakku Cellbes, sisältää mainoslinkin. 

*Neuleita tulee Lidlin ainakin puuteriroosana ja vaaleana beigenä. Huivi Balmuir, laukku Michael Kors ja valkoiset farkut jo kolmantena vuonna peräkkäin ostin KappAhlista ja kuminnauhavyötäröllä tietty ja hinta vaatimattomat 24,95e.  

Alla olevien kuvien kengät Minna Parikka. 

*Paitoja tulee Lidliin ainakin valkoisina. Tämä pellavainen mallisto on todella runsas. 

*Kesäkenkulit kuin tohvelit ja näitä tulee eri kuosilla myös beiget Lidleihin. 
KappAhlista ostin tälläisen aidon etelä meininki paidan, mutta tykkään kovasti. *Hiusdonitsi Cailap
Ohessa vielä pr-toimiston kivasti laittamat hinnat teitä varten. Olen itse sunnuntai-maanantai Tallinnassa pressimatkalla Bon Jovin konsertissa, mutta heti kun laiva saapuu maan kamaralle, aion hyökätä Lidliin ostamaan näitä vaatteita lisää, sillä tykkään aivan todella paljon tästä mallistosta. 

Kiinnostuitko mallistosta, iskikö joku silmiin ja jälleen kysyn samaa, mutta tilanteet elää eli mikä on parasta Lidlissä. 

Mitä mahtavinta perjantaita kaikille, täällä suursiivous, sitten ystävän kanssa herkuttelemaan nepalilaista. 



44 thoughts on “Armottomat muotikuvaukset ja kivat Lidl vaatteet”

  • Pellava on ihanaa kesällä, ihan mun ehdoton suosikki ja tuo roosa pellavapaita on mun himotuslistalla. Ihanaa viikonloppua Tiia 💓

    • Se on ihana, no koko kokoelma on, hih. Tehtiin jo tädin kanssa suunnitelmat, kun laiva saapuu satamaan, käydään Kampin, steissin ja Itiksen Lidleissä. 😅

      Ihanaa viikonloppua Taru. ❤️💙❤️

  • Tuleepa kiva mallisto taas. Pellava on vilpoinen ja ihana kesämateriaali – hienoa että sitä saa Lidl'istäkin. Ihanaa konserttia ja viikkistä! Hauskat kuvat <3

  • Hauskat ja rennot kuvat: Näin sitä pitää♥

    Teen edelleen yllättäviä Nano-löytöjä, mutta niitä ei löydy Nanon liikkeistä vaan tilaan netistä ihan oudonnimisistä paikoista. Viimeinen hankinta pitkä Korsi-mekko reippailla sivuhalkioilla ja siihen valkoiset ballerinat. No juu, Korsi taisi löytyä Sokokselta kuten ballerinatkin, mutta sitä ennen Nanson Sydän yökkärit sekä minulle että äidille, netistä.

    ♥♥

    • Hih tytär käski tätä mummelia relaamaan. ❤️💙❤️

      Oi sydänyökkärit kuulostaa ihanilta, ihanat ❤️äiti ja sinä❤️

      Aurinkoista viikonloppua Leena❤️❤️❤️

  • Ihanat kuvat! <3
    Täytyykin heti maanantaina rynnätä Lidl. Tuo pellavapaita kiinnostaisi minua, olisi sopivan rento mutta asiallinen töihin.
    Ihanaa viikonloppua ja reissua! <3

  • Onpas kivoja vaatteita tulossa. Itsellä ei uusille ole tarve, mutta jos olisi niin suunnitaisin kyllä maanantaina Lidlin puolelle.

    Ihanaa viikonloppua! <3

    • Tosi kiva kokoelma. Juuri tein ison putsauksen viikko sitten vaatekaapissa ja projekti jatkuu vielä. Nyt tarvitsen muutamia uusia vaatteita.

      Ihanaa viikonloppua Satu. ❤️💙❤️

    • Juu mukavaa sen olla pitää ja nämä on juuri sitä.❤️💙❤️

      Juu ne ihanat lapset. 😅

      Kiitos niin paljon Marja ja ihanaa viikonloppua. ❤️💙❤️

  • Sinä olet niin luontevan näköinen näissäkin kuvissa, että käy melkein kateeksi.
    Näistä saa täydennystä vaatekaappiin tosi edullisesti.
    Oikein ihanaa viikonloppua ja reissua!

    • Kiitos niin paljon sinä ihana. 💙😘💙

      Juuri näin, tosi edullisesti niitä mitä tarvitsee.

      Ihanaa viikonloppua Kirsti Kaija. ❤️❤️❤️

  • Vitsi mitä tyyliä edellisessä postauksessa ja tässäkin! Instassa jo ihailin. Raikas, keväinen, kaunis Tiia!! Tuo Lidlin mallisto täytyy itsekin tsekata, eli kiva kun vinkkasit näistä.

    • Oi ei, kiitos ihan mielettömän paljon Pilvi ihana. 💙🤗💙

      Kannattaa zekata ja aion kyllä itsekin käydä Lidlistä nappaamassa muutaman ihanuuden.

      Ole hyvä ja ihan mahtavaa, että ilahdutti.

      Ihanaa viikonloppua Pilvi. ❤️💙❤️

    • Hih No en nyt tiedä, mutta tytär asetteli ja äiti kuunteli kaksarareineen kaikkineen. 😅

      Juu se on kyllä eri, kun näkee tavallisen ihmisen eikä langanlaihan päällä, niin itselle ainakin on helpompi samaistua, että mikä vaate voisi toimia täälläkin.

      Kiitos kovasti ihana Lady ja ihanaa päivää. 🧡🧡🧡

    • Lapset on parhaita ja ah niin brutaalin rehtejä, ettei koskaan voisi loukkaantua.

      Kiitos Heli ja ihanaa sunnuntaita. 🧡🧡🧡

  • Mahtavia kuvia! Olette selvästi loistotiimi tyttäresi kanssa. Hah, relaa mummeli! 😀

    -Katri_-

  • Oi ihana Tiia!!
    Kivoja vaatteita, ja älyttömän hauskat kuvat. Osaat tosi kivasti muotoilla noista kuvauksistakin tuollaista rentoa huumoria kaksareineen, että hymy nousee huulille! =)
    Osa vaatteista ei sytytä pelkästään pakkauksissa, näin nähtynä kiinnostus herää ihan oikeasti. Täytyy käydä penkomassa.

    Liiterissä parasta on penkojaiset eli just ne tavararöykkiöt kaiken ruokatavaran keskellä. Joskus tekee ihan mielettömiä löytöjä!

    • Hih kyllä nauratti nämä kuvaukset ja tyttären brutaalit totuuden tärinät. Meillä oli hauskaa ja kai kun niin naurattaa, niin kuvissa vapautuneisuus näkyy. 😅

      Juu penkojaiset on just hyvä ja huomenna tädin kanssa mennään penkomaan muuta mieltä kaivellut vaate tästä mallistosta ja heti kun laiva saapuu satamaan.

      Ihanaa päivää Vivi. ❤️❤️❤️

  • Itseäni kiinnostaa pellavahousut – toivottavasti olen huomenna riittävän ajoissa meidän Lidlissä. Ihanat kuvat!

    • Pidän peukut kovasti pystyssä, että saat nuo pellavahousut hankittua ja niistä valkoisista vielä haaveilen minäkin.

      Ihanaa päivää Marie ja kiitos kovasti. ❤️❤️❤️

  • Nytten kohta kestä näitä Sun ihania kuvia. Pyhäaamu saa ihan uusia ulottuvuuksia kuvien kattelusta ♫ Tyttäret, ne on niin ihania, niin tääläkin ♥

    Ihanaa pyhäpäivää Sinulle Tiia ♫ ♥ ♥ ♫

    • Hihi kiitos niin paljon ja tytär asetteli ja äiti yritti relata. 😅Tyttäret on. ❤️

      Ihanaa päivää Marja-Terttu
      ❤️❤️❤️

  • Kylläpäs rouva on kuvissa tyylikkäänä ja hehkeänä <3 Kuvista jotenkin paistaa läpi, että samalla on ollut hauskaa! Tyttäresi on saanut hyviä otoksia. Vaatteetkin on tosi kivoja 🙂
    Mukavaa Tallinnan reissua!

    • Oli niin hauskaa, kaikkia toisen totuuden törinöitä kuvausten lomassa en enää muistanut, mutta voin sanoa, että niitä oli paljon. 🧡🧡🧡Sekös rentoutti, kun vatsalihakset kippurassa sai nauraa. 😅

      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää Hanna. ❤️❤️❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud