Lancôme Idôle

Lancôme Idôle
* Lancôme Idôle saatu ilmaistuote
Tuoksumaailmassa on varsin iso juttu, että tuoksutalolta tai brändiltä syntyy aivan uusi tuoksu. Nyt 7-vuoden jälkeen,  Lancôme julkaisi uuden tuoksun nimeltään ” Idôle”. 

Idôle edustaa Lancômen sanoin:

”Jokaiselle naiselle, jonka elämää johdattavat päättäväisyys ja voima. Joka uskoo optimismiin ja itsevarmuuteen. Joka kieltäytyy kompromisseista ja on aina uskollinen itselleen. Joka näkee menestymisensä välineenä eikä esteenä ja joka rikkoo rajoja ja luo huomista tulevaisuutta. Muuttaaksesi maailmaa sinun tulee ensin muuttaa itseäsi ja rikkoa rajojasi.”

Saan tästä kiinni. Käännä joskus katseesi itseesi, uskalla miettiä mitä kaikkea olet saanut aikaiseksi ja jatka samalla päämäärällä olemalla aito, anna hyvän kiertää ja tee omaa juttua, uskoen että juuri sinä olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Ole rohkea ja mene pelkoja päin ja muista sanoa ”kyllä” vaikka tekisi mieli sanoa”ei”. 

Idôle on symboli rohkeudelle rakastaa myös itseään ja olla itsestään ylpeä. Olla oman elämänsä idoli. 

Omaan tuoksunenään Idôle edustaa pehmeää naisellisuutta, puhtautta eli omaa ydinminää paljaimmillaan, riisuttuna koukeroista. Puhdas, puuterinen, aavistuksen vaniljainen, pienellä kirpeydellä ja pehmeällä kukkamerellä varustettu tuoksu. Klassikko jo syntyessään, sillä vaikka tuoksu on ennenkokematon, siinä on myös jotain turvallista ja tuttua. 

Idôle tuoksupullo on kaunis kuin koru. Tuoksun korumaisen ohut 15ml pullo tekee tuoksusta ylellisen, jota haluaa pitää esillä rakkaimpien korujen kanssa.  Kauneudessa ei ole tingitty ja miksipä näin upeaa pulloa haluaisikaan heittää pois tuoksun loputtua. Eikä tarvitsekaan, sillä tuoksu on uudelleentäytettävä, mikä on ekologisesti hieno uutinen. Sillä tämän päivän nainen on kestävän kulutuksen kannattaja ja tietoinen ilmastonmuutoksesta ja maapallon hyvinvoinnista.

Idôle Eau de Parfum

25ml 53e
50ml 85e
75ml 99e

Uudelleentäyttö

25ml 40e
50ml 60e
75ml 69e

Ensituoksussa: Italian bergamotti ja päärynä tuovat tuoksun pehmeyteen sen pienen kirpeän puraisun.

Sydäntuoksussa: Isparta-ruusun terälehdet, centifolia ruusu Grassesta, ruusuvesi ja jasmiini omaan tuoksunenään tuovat aamukasteen puhtaan ruusuisen kukkaniityn tuoksun, joka laskeutuu iholle puuterisella pehmeydellä. 

Pohjatuoksussa: Indonesian Patsuli-sydämen neste, Texasin setripuu ja Madagaskarin vanilja antavat tuoksulle vaniljaisen pehmeää lämpöä. 

Kyseessä on ehdottomasti tuoksu, johon ei hevillä kyllästy, joka rauhoittaa, mutta antaa samalla tyyneyttä ja mielenrauhaa kulkea omia polkujaan. Kaikki tämä tekee tuoksusta hyvin mielenkiintoisen, ollen samalla pehmeä ja samalla päättäväinen tuoksu.

Eilen sain ilokseni Souliinan kanssa osallistua tämän hienostuneen uutuuden lanseeraustilaisuuteen ja tänään olen kylpenyt koko päivän Idôle tuoksussa. Muistuttaen itselleni jälleen kerran, silloin kun usko loppuu, että voin ja pystyn, enkä sano ”ei” ja jos jotain oikein haluan, menen päämäärää kohden vaikka epäonnistumisen mahdollisuuskin on aina olemassa ja epäonnistuminen pelottaa. 

Tuoksut ovat todellakin tunnetason asioita, jotka vaikuttavat myös mielialaan, virkistäen, rauhoittavasti tai tuoden rauhoittavaa ja päättäväistä energiaa. Omalla kohdalla on alaston olo, jos huomaan lähteneeni jonnekin ilman, että olen laittanut tuoksua ylle. 

Uskon, että Idôle hurmaa ikärajat rikkoen ja on kokonaisuudessaan sellainen tuoksu, jonka moni nainen nimeää lahjatoivelistalleen. 

Kiitos Lancôme Suomelle, että sain osallistua tähän harvinaislaatuiseen lanseeraukseen. Kuten sanottu, Lancômelta on tullut viimeksi uusi tuoksu 7-vuotta sitten, mutta hyvää on kannattanut odottaa. <3

Miltä kuulostaa Lancômen uusi tuoksu, viehättääkö tuoksunuotit ja harvinaislaatuisen linjakas ja korumaisen kaunis tuoksupullo? Osaatko nimetä omaa Suosikkia Lancômelta?

Muistetaan rakastaa itseämme, kun rakastamme itseämme, puhkeamme kukkaan ja pystymme aivan mihin vaan. Tätä mantraa on täytynyt opetella ihan tähän viiskymppiseksi asti, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. 

Ihanaa ja tuoksuvaa iltaa kaikille naisille, meille, sinulle ja minulle. <3




20 thoughts on “Lancôme Idôle”

  • Oih… ihana….sekä pullo että idea! Tuoksu pitänee käydä tuoksuttamassa :)Lancomelta on muutamia suosikkeja ja nimetä niitä en osaa, kun huono nimimuisti! Kääk… mutta tykkään. Mahtavaa, kun pääsit tilaisuuteen ja totta, ei joka päivä lanseerata näitä tuoksuja. Ihana vielä tuo pinkki teema! Jei!
    Minä täällä palailen takaisin juurilleni ja bloggeriin (taas) ja haluan pitää ihan rentoa blogia ilman paineita. Jos jaksat ja kiinnostaa, niin tule kurkkaamaan: https://notadinos.blogspot.com/
    Siellä jopa yksi postaus tehtynä 😀 vaan elämä on, ja ympyrä pitää mennä että kottii löytää! 🙂
    Mutta joka tapauksessa ihanaa viikkoa Tiia- mahtavuus ja ihana nainen <3

    • Muistankin, että rakastat Lancomen tuoksuja ja La Vie est Belle tuoksua. <3 Kiitos niin paljon ja onnea uudelle blogille, jonka kävin kurkkaamassa ja liityinkin lukijaksi.

      Tilaisuus oli kyllä upea ja nimikoitu tuoksu teki vaikutuksen ja kun tuoksupullon voi vielä jatkossa täyttää 30% edullisemmin ja oma nimi on tuoksupullossa, niin täydellisyyttä. Tuoksu on ihanan pehmeä ja puhdas pienellä päättäväisellä twistillä.

      Ihanaa viikkoa sinulle ihanuuspakkaus. <3

  • Onpa kyllä aivan ihanan kuuloinen tuoksu, sellainen, jossa moni viihtyy!
    Olette Pauliinan kanssa upeita naisia, sekä ulkoisesti, että sisäisesti, joten tämä on ehdottomasti teidän tuoksunne <3

    • Kiitos Outi kauniista sanoista, olet ihana. <3 Tämä tuoksu on kyllä universaali ja uskon, että tätä tulee rakastamaan monet naiset, ikään katsomatta.

      Oikein ihanaa keskiviikkoa. <3

    • Ja miten kaunis ja pehmeä vanilja. Tämä tuoksu samalla rauhoittaa ja antaa päättäväisyyttä ja on hyvin mielenkiintoinen juuri siksi. <3

      Tiimi oli kyllä jakkupuvuissaan niin wow, upeita naisia kaikki.

      Oikein ihanaa viikon jatkoa. <3

  • Onpas ollut kiva tilaisuus ja kivan oloinen tuoksu. Mun suosikit on olleet monta vuota Lancomelta, käytän yhtä tuoksua aina monta vuotta putkeen. Pitää käydä kokeilemassa tämä siis, miltä se mahtaisi tuoksua ja josko olisi omaan nenään. Vanilja tuoksussa mietityttää, ei ole mun juttu, mutta katsotaan.

    Aurinkoa loppu viikolle! <3

  • Ooh mahtavaa kuulla Satu. 🤗 Kannattaa kuitenkin käydä iholle tuoksuttelemassa, saattaisit silti pitää tästä, sillä vanilja on niin vieno.

    Aurinkoista viikkoa sinulle myös. 🌞💛🌞

  • Täytyykin käydä tuoksuttamassa tämä tuoksu, Lancome kun kuuluu lemppareihini.
    Aurinkoista keskiviikkoa! <3

  • Tuoksut on kyllä ihania!Ja tuoksumuisti ihan kummallinen😶 Joskus jonkun ohikulkijan parfyymin tuoksu tuo mieleen jonkin aikoja sitten tapahtuneen,yleensä mukavan muiston💜

    • Niin totta, tuoksumuistot on kyllä vain niitä ihan voimakkaimpia joiden avulla tulvii muistoista pintaan vaikka kuinka monien vuosien takaa.

      Ihanaa ja tuoksuvaa keskiviikkoa Pipsamuori. 🌞🤗🌞

  • Aivan ihana pullo tuoksulle kuin koru kuten itsekin sanoit. Olisi ihan mielenkiintoista haistaa rohkean naisen tuoksua. Olemme välillä rohkeita ja välillä emme. Mikään tunne ei pysy aina samana. Tunteet tulee ja menee. Näytät niin kauniilta mekossasi. Hyvää keskiviikkoa sinulle!

    • Näin juuri on, sitä rohkeimpina päivinä ihmettelee miten sitä välillä on niin pelokas ja päinvastoin.

      Kiitos niin paljon Marja ja ihanaa päivää. 💛🤗💛

  • Pullo on kaunis.
    Samoin sinä ja asusi.
    Siinä, mitä Idôle Lancômen sanoin edustaa, on ajattelemisen aihetta itse kullekin.
    Oikein ihanaa illan jatkoa Tiia <3

    • Sinä ihana, nöyrin kiitos. 🤗

      Juurikin näin, on aina välillä hyvä pysähtyä miettimään myös sitä omaa arvoa. Itse olen ainakin taipuvainen vähättelemään itseäni.

      Ihanaa iltaa sinulle Kirsti Kaija. ❤️😘❤️

    • Tämä tuoksu on iiiihana ja lemppari Lancomen tuoksuista. Uudelleentäyttö on hieno asia ja mukavaa, että myös Lancome on lähtenyt tähän mukaan.

      Ihanaa iltaa Maikku. ❤️❤️❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud