Kissantassuja ja kosmetiikkaa

*Lancome ja Nyx saatu
En tänään todellakaan tälläistä postausta aikonut tuutata ulos, mutta minkäs teet, tämä meidän Diana-kissanen valtaa mielen, kameran ja toista voisi vain tuijottaa ajasta iäisyyteen. Ollaan kaikki ihan myytyjä! Juuri sukulainenkin soitti, että miten pystyt tekemään mitään muuta kuin tuijottamaan sitä suloisuutta, NO EN MITENKÄÄN HIH. Sukulaiset kävivät tänään Dianaa meinaan vilaisemassa. 
Diana esimerkiksi aamulla leikki 1,5h Kinder Bueno kääreen kanssa. Ihan maailman paras lelu toisen mielestä, kevyt heittää, ottaa kiinni ja hauskan rapiseva. Kotiovelle, kun tuotiin Lancome lähetys, niin toinen oli kaikista tuotteista aivan innoissaan. 

Niistä vähän myöhemmin alhaalla, sillä pakko vinkata tämä Nyxin kissantassu meikkivoidesivellin, omg eikö ole ihana. Nämä Nyxin siveltimet ovat vielä mielettömän pehmeitä, mutta riittävän jämäköitä ja jos ostaisin jotain uutta Nyxiltä, niin tietenkin tämän siveltimen. 
Nyxiltä on tullut muutamia High Glass tuotteita, joita kävin eilen äkkiä vilaisemassa. Meikkaavat kauniin ”lasimaisen” ihon. Kokeiltiin iholle Illuminating puuteria ja antoi kyllä todella kivan luonnollista ja kyllä voisi sanoa, jännän lasimaista hehkua. Tässä on hohdepuuteri, joka on riittävän maltillinen meille aikuisillekin. Suosikki Nyx uutuuksista, jos ei kissantassusivellintä lasketa mukaan. 
Yhteiskuvassa L’Orealin sydämellisen ja ihanan Tarjan kanssa ja yhtä symppiksen ja sydämellisen Mieskin blogin Jurin kanssa. Jurin varmasti moni tuntee mallikuvista ja juontohommista ja Toimisto Makeup&Hair yrityksestä myöskin. Kannattaa ottaa Jurin blogi seurantaan, niin saatte miehen silmin monenlaisia vinkkejä, niin kosmetiikasta, reissuista, kuin vaikka hyvistä ravintoloista ja matkustamisesta. 

Laura Loukolalla on maailman kaunein iho ja kirjoittaa todella laadukasta kauneusblogia, jos kauneus, kosmetiikkaa ja ihonhoitovinkit kiinnostaa ja ihana Laura, kannattaa ottaa Lauran blogi seurantaan. Laura ottaa hyvin kauniita ja jotenkin ihastuttavan herkkiä kuvia. 

Tiitiäisellä oli toinen korva lurpahtanut ja tytär laittoi toisenkin korvan lurppaan, ei vaan kestetä mikä söpöliini! Toisella on hyvin pehmeät ja taipuisat korvat, joten kissaeläintä ei rääkätty näissä kuvauksissa. 
Kotiovelle tuotiin yllärinä upea Lancome lähetys ja en tiedä kumpi oli näistä kesän limited edition meikeistä enemmän sekaisin. Kauneudesta vissiin hyvin tietoinen Diana (juu kohta kutsun Prinsessa Dianaksi), sillä ”ken on maassa kaunehin”, voi itku tuota peilikuvaa. 
Näitä meikkejä ja tuoksua nuuhkutettiin oikein urakalla, taisivat tulla meille kissaystävälliseltä ihmiseltä. <3
Hieman aiemmin myöskin yllärinä kotiin rantautunut Lancôme LA NUIT TRÉSOR NUDE EAU DE TOILETTE selkeästi viehätti pikku-Dianaa ja pakko sanoa, että tässä on paras Tresor tuoksu ikinä. Tresor tuoksut eivät ole olleet ihan omaan makuun, vain yksi Tresor aiemmin on ollut sellainen huumaavan täyteläinen iltatuoksuna käytettävä. 

Hehkuvaruusu ja persikka-bergamotti antavat tälle tuoksulle raikkaan ja persikkaisen avauksen. Kookos ja vanilja täyteläistä makeutta, mutta hillityllä tavalla eli kyseessä ei ole lainkaan liian makea tuoksu, vaan raikas, makea ja lämmin tuoksu. Itse tuoksupullo on korumaisen kaunis ja herkän persikkainen sävy kruunaa kokonaisuuden. 

Tuoksulle tosin kävi niin, että 15-vuotias huudahti ”ihana” ja vei huoneeseensa. No mutta hih, käytetään sitten yhdessä. 
Ohessa tiedotteesta napattu info Lancomen uusista Mert&Marcus limited edition kevätmeikeistä. Näistä saa aikaiseksi kunnon iltajuhlalookin ja mitä näitä ehdin kämmeneen testata, niin sarjan nestemäiset luomivärit ovat jotain käsittämätöntä. Pienen pieni pisara riittää luomille ja saat tummaan yöhön upeat kimallukset ja iltajuhlalookin. 

Luomiväripaletissa on sävyjä, joita tulen käyttämään arkisin ja hohdepuikko on myös todella kätevä pitää käsilaukussa mukana. 

KEVÄÄN MEIKKIKOKOELMA 2020 
Duo Stick Highlighter –kasvomeikkipuikkoMeikkipuikko kasvojen piirteiden ja meikin korostamiseen.
Toisessa päässä korostusväri ja toisessa blur-efekti. Kaksi sävyä.
Eye Shadow Palette –luomiväripaletti Luomiväripaletti, jossa 10 upeaa, tummanpuhuvaa sävyä. Luo vaikuttava silmämeikki.
Eye shadow Cold As Ice- Eye Kit- silmämeikkipakkausKaksi sävyä
Flaming Lips Kit-huulipunapaketti
2 sävyä

*Uniikki kollaboraatio
Mert & Marcus ovat vaikuttaneet maailman tunnetumpien tuotemerkkien ja kuuluisuuksien imagoihin. Heidän vaikutuksesta Lancômen käsitys nykyaikaisesta kauneudesta on tarkentunut. Vuonna 2020 yhteistyö näkyy ennennäkemättömässä meikkikokoelmassa, jossa värit kohtaavat vastustamattomia koostumuksia. Kuten ilmiö keskiyön salamassa, täydellinen meikki täydellisen valokuvan saamiseksi.

No nyt jo viimeistään sydän pakahtuu, Samusta ja pikkuisesta on tullut jonkin sortin ystävät. Tai pikkuiselle Samu on unipehmo ja Samullahan onkin oma unipehmo suussa. On ne hassuja. 
Joskus tilanteet elää ja pieni kissanpentu hilluu tilanteissa mukana ja hillumisia tulee kuvattua ja sitten se päivän aihe onkin jotain muuta, mitä tuli ajateltua. Mutta jos siellä ruudun takana on kissaystäviä tai kosmetiikan ystäviä tai vaikka molempia, niin ehkä tästä blogipostauksesta löytyi jotain teille. Sillä maailmassa ei koskaan voi olla liikaa söpöyttä. 

Löytyykö suosikkeja Lancomelta, onko Tresor tuttu tuoksu. Oletteko kuulleet Mert&Marcusista ja löytyykö kissafaneja. 🙂 Sydämellistä viikonloppua kaikille. <3


52 thoughts on “Kissantassuja ja kosmetiikkaa”

  • Voi apua, että osaa teidän pieni kissa olla syötävän suloinen, tulee kissakuume 😍. Pitääkin heti mennä tuoksuttelemaan uusi Tresor, jotenkin olen tykännyt niistä. Ihanaa viikonloppua

  • Ihana Tiia, kissanpennunkuvia ei koskaan voi olla liikaa, kiitos näistä, kivaa viikonloppua!t.sari

  • Hyvää viikonloppua🌹 Upeita valokuvia.Kiitos uutuksien infosta.Parhautta 🐕🐱kuvissa.💓Ihanat kaverukset💓

  • Minun sydän kyllä sulaa noille suloisuuksille, niin suloinen pentu ja Samu tietenkin. 😍 Lancomelta mun suosikki on Hypnose ripsari vedenkestävän! ihanaa viikonloppu ❤️

  • Minun sydän kyllä sulaa noille suloisuuksille, niin suloinen pentu ja Samu tietenkin. 😍 Lancomelta mun suosikki on Hypnose ripsari vedenkestävän! ihanaa viikonloppu ❤️

    • Rakastan Hypnose mascaraa minäkin, mutta ei vedenkestävää versiota. <3 Kiitos niin paljon karvattien puolesta. <3

      Ihanaa viikonloppua Tiitu. <3

  • Aaaaaaahhhh! Niin ihana tuo Diana! Nyt nuo kosmetiikkakuvat alkavat elää aivan omaa elämäänsä, kun Diana on mukana touhussa. Ja korvat ovat hienot!

    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiia <3

  • Söpö kissa, mutta aika ällöttävää, jos kissat kävelevät samoilla tasoilla keittiössä, missä ihmisten elintarvikkeita pidetään. Samoilla tassuilla on kivasti kuovittu hiekkalaatikkoa tai kakkaista ja pissaista maata.

    • Eikä olekin suloinen, kiitos. 🙂

      Mukavaa, että laitoit kuitenkin sanan "jos", sillä kissat eivät meidän keittiötasoilla liiku vaan punainen lipasto on täysin kissojen omassa käytössä ruokapaikkana ja lipaston päällä on vain koristeena peltipurkkeja.Koska ruokapaikan pitää olla korkealla Samu koiran vuoksi, muuten söisi kissojenkin ruoat. Meillä on tilavassa keittiössä keittiötasot ihan erikseen, joilla tehdään ruokaa ja sielläkin vielä on leikkuulaudat ym. jotka pestään käytön jälkeen. 🙂

      Ruokapöydällekään ei ole asiaa, mutta 13 viikkoista pentukissaa vasta koulutetaan. Onneksi on desinfiointiaineet ja keittiöputsausaineet, eli bakteereista ei ole huolta, jos niistä olit meidän suhteen huolissasi. Eli kiitos huolenpidosta.

      Mutta ehkä lähtisin siitä, että jokainen eläintalous taaplaa just miten haluaa kuitenkin. 🙂

    • Ei se ole huolenpitoa. Tulkintasi meni nyt taas metsään. Silkkaa yökötystä se on. Mutta teillähän taidettiin myös leipoa pitkät hiukset avoimena. Että tosiaan omat on kaikilla tyylinsä. Onneksi me emme joudu syömään saman pöydän ääressä. 🙂

    • Rakas anonyymi. Vilpittömästi olen pahoillani puolestasi, ei onnellinen ihminen käy etsimässä muista jatkuvasti vikoja ja näe muita ihmisiä rumimman kautta tai käytä aikaansa kuukausitolkulla näiden kommenttien viljelemiseen. Tämähän on jo vakavaa ja osaltasi täyttää vainoamisen tunnusmerkit.

      Itsellä on ainakin aivan liian kiirus täällä hiukset avoinna hulmuten kokkailla ja poistaa niitä kotieläimiä taikinakulhosta. :0

      Toivon sinulle vilpittömästi kaikkea hyvää ja jos vaikka löytäisit itsellesi jonkun harrastuksen tai jotain, johon purkaa kaikkea tätä pahaa mieltä.

      Lämmöllä Tiia

    • Sulla nyt menee hippasen verran anonyymit ja anonyymit sekaisin, mutta ei se haittaa. Kyllä ne poliisin kautta osaavat katsoa, mitkä kommentit keneltäkin tulevat. Miksi sä olet noin äärettömän vainoharhainen?

    • Ano siellä taas vastaa itse itselleen, hohhoijaa. Voi rakas, ei tässä ole mitään vainoharhaisuutta vain faktoja ja faktojen perään.

    • No tottakai vastaan. Tai siis sinulle. En ole tässä väittänytkään etten näitä kommentteja olisi kirjoittanut. Näkeehän ne IP:stäkin, mistä kommentit tulee. Katsos, en ota useiden muiden anojen kommenteista kunniaa itselleni, vaikka hyvin usein samaa mieltä olenkin. Vainoharhaisuutta tuo on. Luulet ja kuvittelet tietäväsi, mutta kommenttisi paljastavat ettet tiedä yhtään mitään . Älä pidä lukijoitasi liian tyhminä. 😉

    • 99% anonyymit täällä ovat posiitiivisia ja pitäytyvät asiassa. Sitten toki on se pieni prosentti, jotka menevät henkilökohtaisuuksiin ja eivät pysy itse asiassa, jota blogipostaus koskee ja näitä kommenttejahan en ole täällä julkaissut.

      Tässä jää nyt hieman auki, kumpien kanssa olet samaa mieltä, näiden positiivisten kommentoijien tai sitten niiden kommenttien, joita en ole julkaissut ja näin ollen et ole niitä voinut edes lukea, saatikka olla samaa mieltä.

  • Mä en kestä 😻😻😻😻😻😻😻😻 *pökr

    Ps. Maxilla on kanssa taipuisat korvat. Aikuiseksi tultua niitä ei vaan ole saanut enää niin kääntää 😂

    • Hihi onko, juu niitä on jäykkäkorvaisia ja sitten tälläisiä taipuvia. <3 Ihana Max. Suloista sunnuntaita teidän ihanalle pesueelle. <3

  • Tresor oli minun häätuoksuni, niin hyvä tuoksu. Minä voisin näitä Dianan, Samun ja Mikin kuvia katsella joka päivä useamman tunnin ajan 🙂
    Ihanaa viikonloppua Tiiuli <3

    • Oi oliko, ihan mahtavuutta ja uskon, että tähän Tresoriin myös rakastuisit. <3

      Kivaa kuulla, nyt pukkaa aika paljon kissanpentu spämmiä.

      Ihanaa sunnuntaita Outi. <3

  • Voi hyvät hyssykät tuota pentua!!! <3
    Aivan valloittavan suloinen!!!!
    Nyt vei kisuliini kyllä voiton meikeistä (taisi mennä minulta ihan ohi…sori) ja tuo peilikuva otos on ihan paras!! <3
    Pehmoista viikonloppua sinne ja rapsuja Dianalle!

    • Hihi ei mitään sori ja täysin ymmärrettävää. En itsekään kestä tuota peilauskuvaa, sydän pakahtuu. <3

      Suloista sunnuntaita teillekin. <3

  • Tiitiäinen on ihastuttava "lurppakorva" söpöläinen.
    Kaikki kuvat ovat upeita, ja erityisen hellyyttäviä peilikuva ja yhteiskuva Samun kanssa.
    Kaikkea ihanaa viikonloppuusi ja helmikuuhun Tiia <3

    • Hihi ne on kyllä hellyyttäviä kuvia, pakko myöntää itsekin. <3 Toinen on niin ihana.

      Oikein suloista sunnuntaita Kirsti Kaija. <3

  • Selvästi linssilude syntyessään, oma tili vain pystyyn mannekiinille 😉 Ihanaa helmikuun alkua kera karvalölliäisten <3

    • Hihi juu tekisi mieli oma tili laittaa, sillä tekee mieli toista kuvata koko ajan. <3 Kiitos niin paljon Onneli ja ihanaa uutta kuukauden alkua myös sinulle. <3

  • Tesoria läytin silloin kun se ensimmäisen kerran tuli markkinoille. Pitäisikin taas nuuhkuttaa.

    Voi ihana Diana, niin suloinen ja jo saanut eläinystäviäkin❤ Ja tuo peilikuva, niin suloinen. Eläimet postauksessa ovat aina tervetulleita aiheesta riippumatta.

    • Uskon, että pitäisit tästä Tresorista, sillä on paljon kepeämpi, kuin alkuperäinen. <3

      Kiitos niin paljon, sillä eihän tuota höpsäntuutaa voi olla kuvaamatta. <3

      Ihanaa sunnuntaita Tuuli. <3

  • Tresoria käytin silloin kun se ensimmäisen kerran tuli markkinoille. Pitäisikin taas nuuhkuttaa.

    Voi ihana Diana, niin suloinen ja jo saanut eläinystäviäkin❤ Ja tuo peilikuva, niin suloinen. Eläimet postauksessa ovat aina tervetulleita aiheesta riippumatta.

  • En mä mitään meikkejä pysty tuolta ihanuudelta katsomaan… Pelkkä kissanpennun kuva silmissä postausta tuijottelin. Täällä niin kissakuume muutenkin kun nyt vaan nuoreksi heittäytynyt kohta 17 vuotta täyttävä "kissavanhus" ainoana kissana… Mistä tuollaisia ihanuuksia kun Diana löytyykin? Katsoin jos Instassa ja pökräsin suloisuuteen. Meillä olisi tilaa kun on oma koko lauma huvennut vuoden sisään vain kolmeen eläimeen… Katson meikit toisella kertaa…:))

    • Tämä löytyi Matkatar blogin kautta ja hänen miehen siskolla on pentuja ja luulen, että siellä kaksi vielä odottaa kotia. Kaksi suloista poikakissaa. Ymmärrän täysin, sillä tuo Diana suorastaan hypnotisoi.

      Ihanaa sunnuntaita Sari ja jos kaipaat infoa mistä kissanpennut löytyy, niin laita sähköpostia tiia68@gmail.com

      Ihanaa helmikuun alkua. <3

  • Voi miten pieni Diana on ja sitten toi kuva, missä Samun kanssa toinen poseeraa 😀
    Eihän tähän voi laittaa kun ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️

    • Täytyy sanoa, ettei muistetutukaan miten pieni voi kissanpentu olla. <3 Niin ihana, varastanut kaikkien meidän sydämet. <3

      Ihana Taru ja terkkuja teidän kissapesueelle. <3 Kivaa sunnuntaita. <3

  • Voi, kun ihana pieni siellä Samun jaloissa. Miten teillä voi tehdä mitään muuta, kuin katsella tätä karvakerää.
    Mulla menee monesti aikaa, kun katson meidän Lyyliä. Kaikki näissä on ihania,. Tassut, suu, nenä….. ❤️🐾🐈
    Tresor, tuoksu jostain kaukaa, muistoista.
    Mijauu, viikonloppuja.
    >Leenalii

    • Täytyy myöntää, että Diana on varastanut paljon aikaa pelkkään ihasteluun. <3 Eläimiä voi muutenkin tuijotella lumoutuneina vaikka kuinka.

      Tresor on kyllä iso hitti ollut, oma lemppari tämä uusin ja heh tyttären.

      Ihana viikonlopun jatkoa Leenalii. <3

  • Nyt kyllä menit meikit ohi, kun tuota Dianaa ihastelin. On se vaan niin suloinen 😍. Mutta ainahan Lancomen meikit ovat olleet myös ihania.

    • Hihi en ihmettele. <3 Diana peittoaa ihan kaikki. <3 Lancomen meikit kyllä on fantastisia ja Nyxiltäkin löytyy ihan huippujuttuja edullisesti.

      kivaa sunnuntaita. <3

  • Löytyy kissafaneja. Voi, mikä suloisuus! Tuo peilikuva on ihan paras – juuri niin uteliaan näköinen kuin kissanpentu vain voi olla 🙂

    • Jee ihanaa, että löytyy. 🤗Mielestäni tuo peilikuva on niin hauska. 😻Hyvin utelias ja joka paikassa tapaus ja välillä nukahtaa siihen paikkaan.

      Hyvää yötä Minna. 💛

  • Kaikki meikit jäivät tuon hurmaavan pikkumirrin varjoon! Sori en vain näe muuta kuin kissan ja suloinen Samu, joka kylkeen viereen voi pötkähtää. Mitä lie miettii vanhempi kissaus… No tuon Lauran näin jotenkuten, hurmaava tyttö.

    • Eipä haittaa yhtään, koska karvaiset olennot ovat vaan niin suloisia. <3 Vanhempi kissa, joka on nuori myös, täällä pesee urakalla ja toista ja telmivät ympäri taloa. <3

      Ihanaa helmikuun alkua Irja. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud