Siitä on 20 vuotta!

Siitä on 20 vuotta!

Siitä on 20 vuotta, kun lähdin ystäväni kanssa Kalle ravintolaan, kompastuin portaissa ja sinä koppasit syliin. Jotain oli siinä katseessa, joka porautui mieleen ja jonka muistan tänäkin päivänä, hymyilevät silmät, joissa paistoi hyväksyntä. Siitä huolimatta, että rillit oli ojossa, drinkissä lusikka ylösalaisin ja valkoinen paitakin ruskeana kahvidrinkistä.

Siitä se sitten lähti, se lennokas matka, heti seurustelun alkuun viisi vuotta ulkomailla. Kissoja, koiria, lapsia, olimme heti perhe. Suhteeseen on varmasti mahtunut kaikki värit, myös ne harmaat ja mustat ja tahtoakin on joskus tarvittu.

On ollut leijonan ärjyntää ja jousimiehen totuuden torveilua, on etsitty kaapin paikkaa ja mistä sitä hammastahnaa puristetaan monet kerrat. Kulmat ovat hioutuneet vuosien varrella, kumpikin pehmenneet ja mikään ei nykyään olisi ikävämpää, kuin riitely.

Yhteinen arvomaailma, huumori ja luontainen tapa nähdä toisesta se parhain. Toinen on toisen mielestä se parempi ihminen meistä kahdesta.

Olet paras ystävä, puoliso, puhelias, loistava kuuntelija ja sparraaja ihan paras isä lapsille ja olet juuri se, joista saduissa haaveillaan, sillä oikea elämä ei ole silkkaa satua vaan se on tavallista arkea karikkoineen ja vastoinkäymisineen ja arkisine rutiineineen ja super ilonhetkineen ja yhdessä olemme siinä aika hyviä.

Tiedän jo näiden vuosien saatossa, että yhdessä olemme horjumattomat, karikot vahvistaa ja arkiset rutiinit höystetään huumorilla ja pohjaan palaneilla perunoilla ja kehutaan niitä silti.

Elämä on sattumia, mutta olet oman elämäni paras sattuma johon plumpsauttaa törmäsin siellä Kallen portaissa. Kiitos yhteisistä vuosista ja parhaasta ystävyydestä. <3

Miten siellä, miten paljon löytyy kilometrejä ja miten olette tavanneet? Tai ihan mitä vaan rakkauteen, parisuhteeseen liittyvää. Sydämellistä uutta viikkoa kaikille. <3



65 thoughts on “Siitä on 20 vuotta!”

  • Onnea! Ihana alku teillä 😊 Meillä tulee tänä vuonna 18 vuotta seurustelun aloittamisesta. Tahtoa teille tuleviinkin päiviin!

    • Jee onneaw teille vuosista ja kiitos kovasti ja kyllä, tahtoa välillä on tarvittu. <3 Mukavaa viikon jatkoa. <3

  • Ihana pari olette <3<3<3 Onnea molemmille ihan mahdottomasti!

    Meillä tulee tänä vuonna seurustelun aloittamisesta viivikymmentäyksivuotta (järkyttävää!) Mutta kun nuorena aloitti, niin kauan ollaan jo ehdotty yhdessä olla.

    • Kiitos kovasti. <3

      Huikeeta, mieletön matka, me ollaan ihan märkäkorvia vielä. Kyllä toiseen vaan kiintyy niin kovasti, kun paljon kilometrejä matkassa, kasvaa yhteen.

      Paljon lisää vuosia teille ja sydämellistä viikon jatkoa Kristiina. <3

  • Paljon, paljon onnea 20 vuodesta. Me ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 25 vuotta. Tavattiin mekin baarissa!

    • Mahtavaa kuulla, kiitos kun kerroit. Kiitos Marja ja mukavaa viikon jatkoa. <3

  • Onneksi olkoon teille yhteisistä vuosista. Onnellinen sattuma – ja te löysitte toisenne.
    Toivon teille kaksin verroin lisää rakkauden täyttämiä vuosia <3
    Minä löysin mieheni lähes 50 vuotta sitten silloisen asuintaloni pannuhuoneesta, kun menin valittamaan asunnon kylmyydestä. Mies oli siellä toisen miehen kanssa korjaamassa jotain. Miehet lupasivat lämpöä, jos pääsisivät kahville. Lupasin. Sillä tiellä ollaan. Minulla oli tytär edellisestä avioliitostani ja mieheni otti tytön omakseen. Ja hänkin on ollut ihana isä kaikille lapsillemme. Sattumaa oli meidänkin kohtaaminen.
    Hyvää illan jatkoa Tiia!

    • Kiitos niin paljon kauniista sanoista. <3

      Ihanaa, kun jaoit tämän, oli mahtavaa kuulla teidän tarina ja se on niin lämmin ja hauska. <3

      Oikein ihanaa viiko jatkoa Kirsti Kaija. <3

  • Ihana rakkauspostaus <3 Oikein paljon onnea teille kahdelle ja monen monta rakkauden vuotta lisää <3
    Meillä tulee yhteisiä vuosia tänä vuonna täyteen 29. En tiedä parempaa tyyppiä, jonka kanssa haluaisin vanheta ja olla yhdessä. Me ollaan onnekkaita kun törmättiin meidän ukkeleihin, vai mitä?
    Kivaa viikkoa Tiiuli <3

    • Te olette niin ihana pari ja ollaan molemmat onnekkaita todellakin. <3 Kiitos niin paljon Outi ja ihanaa päivää sinne. <3

  • Onnea onne❤️❤️❤️

    Kalle, josta ainakin aikoinaan löytyvät ne parhaat puolisot❤️ Kallessa tapasimme 19 v. sitten, hetken treffailun ja vuoden mutkien jälkeen tiet kohtasivat uudestaan ja sitten asuttiinkin jo samantien yhdessä. Viidestoista hääpäiväkin tulossa parin viikon päästä❤️

    • Kiitos kovasti Tuuli. <3

      Niin hauskaa, että olette tavanneet vuoden meidän jälkeen ja teillä ei homma iha heti lähtenytkään, mutta pian. <3 Ihanaa hääpäivää teille. <3

  • Onnea teille, ihana tarina ❤️

    Minä tapasin mieheni ensikertaa 31 vuotta sitten istanbulilaisen yökerhon naisten vessassa ja hänellä oli veitsi kädessään… Jotenkin noin sen aina kerron. Ihan luonnollinen selitys tuolle kaikelle on: ystäväni jäi vessakoppiin lukon taakse, niin piti hakea opas apuun ruuvaamaan vessan lukko auki. Veitsellä. Siitä oli hyvä aloittaa. Ystävä saa kunnian olla esikoisemme kummitäti. Ja minä saan olla tuon miehen vaimo ❤️

    Aurinkoa viikkoosi, Tiia ❤️

    • Ihan mahtava tarina ja miten hauskasti kerrottu, tuli sellainen jännitysnäytelmä tunne ja lopussa odotti juju. <3 Huimaa ajatella, että mitä jos ystävä ei olisi jäänyt vessaan jumiin.

      Kiitos niin paljon ja sydämellistä viikon jatkoa teille ihanille Rita. <3

  • Oih, onpa kaunis rakkaustarinanne ihanien kuvien kera ♥ ONNEA TEILLE ♥
    Meillä hyvin samanlainen sattuma, mutta siitä on yli puolivuosisataa ☺☺

    Ihanaa ehtoota sinne ♥♥♥

    • Ihana sinä ja teidän sattuma olisi hauskaa kulla. <3 Kiitos kovasti ja mukavaa päivän jatkoa Marja-Terttu. <3

  • Olen kovin pahoillani jos loukkaan, tapani on puhua aina niin kovin suoraan. Olet ollut nuorena ihastuttava ja hurjan kaunis. Mutta ethän loukkaannu jos sanon, että mielestäni olet aivan järjettömän paljon kauniimpi nyt, -oikeasti aikuisena! Maailma kantaa päällään nyt ainakin kaksi ihmistä, jotka muuttuvat silmissäni koko ajan vain kauniimmiksi ja kauniimmiksi. Toisen tunnen ja toista en. Ei siis voi johtua vain siitä että tuntisin ihmisen. Jostain syystä vain miellytät silmiäni tämän ikäisenä ollessasi enemmän. Ja voi kuinka upea pari olette <3

    Anteeksi vielä, ei ole tarkoitus loukata, mutta en voi pitää sisällänikään.

    • Hehe et millään muotoa loukkaa ja itse siis ajattelen niin, että nuoret ovat kaikki kauniita, ihan kaikki, mutta ikääntyessä ihmisen tulee syvyyttä eli syvällisempää kauneutta. Joten ymmärrän täysin mitä ajat takaa. Mutta riippuu ihan kuvavalinnoista ja nuorena sitä oli nätti jopa aamuisin ja ilman meikkiä, tänä päivänä näin ei vain ole ja täytyy tarkkaan miettiä, miten leukaakin pitää kuvissa ylhäällä, ettei kolmoisleuka heilu, hehe.

      Et loukannut lainkaan, tämähän oli suuri kehu. <3

      Oikein sydämellistä viikon jatkoa sinulle ihanuus. <3

  • Niiin i-ha-na postaus! <3 Muistelen lukeneeni teidän kohtaamisesta aikaisemminkin, mutta onhan rakkaustarinoita kiva lukea vaikka miten monta kertaa. Mitäs minä rakkauteen liittyvää kirjoittaisin? Kaksi kertaa olen ollut rakastunut ja suhteessa. Uskon, että kolmas kerta toden sanoo. Uskon, että on se ensirakkaus, elämäsi rakkaus ja todellinen elämäsi rakkaus. Katsotaan, löytyikö se Teneriffalta… 😉

    • Juu tästä on kyllä kirjoitettu aiemmin ja vanhoille lukijoille voi tulla toistoa. <3

      Kolmas kerta niin toden sanoo ja hei sitä voi miettiä, mitähän se sun rakas jossain siellä parasta aikaakin tekee, kunnes tiet kohtaavat, sillä jossainhan se siellä on ja odottaa oikeaa hetkeä eli kaikki menee kuten on tarkoitettu.

      Teneriffalle peukut.

      Kovasti tsemppiä sinne ja aurinkoista viikon jatkoa Vivi Vinna. <3

  • Onnea hirmuisen paljon! <3 Olette molemmat ihania tyyppejä, joten ilmankos teillä synkkaa! Aika ihana tapaaminen ja heti kapsahdit syliin:)
    Meillä tulee yhteisiä vuosia syksyllä 27 !

    • Hehe juu heti tuli suorastaan kapsahdettua, hih. 🙂 Kuin myös Minna, kiitos kauniista sanoita ja onnea teille kilometreistä.

      Kivaa viikkoa. <3

  • Onnea teille! Kyllä se on rakkautta, kun näkee vain toisen sellaisena kuin on ja jää kahvidrinksun täplittämä paita sivuseikaksi. Ja niinhän se pitää olla, että saa toisesta parhaat puolet esille ja vielä parempi jos ne itsestäänkin löytää.

    Ihana tarina. Monta yhteistä vuotta!

    • Juurikin näin, niin samaa mieltä tästä, hyväksyy toisen sellaisena kuin on, eikä yritä muuttaa toista. <3 Yhdessä sitä kuitenkin jotenkin myös muuttuu.

      Kiitos niin paljon Johanna ja mukavaa viikkoa sinne. <3

  • Tämä oli niin hyvän mielen juttu ja ihana aloitus päivälle lukea näin rakkaudentäyteinen tarina <3 Onnea vielä tätäkin kautta – olette huippupari!

    Meillä on vuosia rutkasti takana ja ehkä yksi asia minkä haluaisin tässä kertoa, on se, että me nauretaan edelleen yhdessä päivittäin – itselle, toiselle, meille. Hyväntahtoisesti. Huumori pitää yllä positiivista ilmapiiriä, mikä on mielestäni se kaikkein tärkein suhteessa ja kantaa yli vaikeuksienkin.

    Aurinkoisia hetkiä Porvooseen <3

    • Kiitos niin paljon ihana Maarit ja nyt tälläisiä tarinoita tarvitaan ja tuo omaankin sydämeen hyvää mieltä muistella alkuaikoja ja katsella vanhoja kuvia. Nyt tälläiseen kaikkeen on vielä aikaa rutkasti.

      Ihanaa kuulla ja sulla on niin hyvä huumori! Sama täällä, älyttömille jutuille nauretaan ja ihan parasta on erilainen nokkela tilannekomiikka.
      Ihanaa päivää Maarit sinne teille. <3

    • Kiitos niin paljon Marika ja sydämellistä viikon jatkoa ja tsemppiä näinä aikoina. <3

  • Sylin täydeltä onnea yhteisistä vuosista.
    Meillä tulee heinäkuussa 47 v
    Ollaan oltu yhdessä lapsuudesta saakka. Samalla kadulla asuttu.
    Sanonki joskus että hiekkalaatikolla aloitettu.
    Tosin molemmilla oli omat teinivuosien rakkaat.
    Sitten amor astui kuvioon ja ampui nuolensa. ❤️

    • Kiitos niin paljon Leena. <3

      Oi hurja ja ihana tämä hiekkalaatikkotarina, te jos ketkä tunnette toisenne läpikotaisin. <3 Ja vielä amor sitten ampaisi nuolensa, niin romanttista. Kiitos kun jaoit teidän tarinan tänne, näitä on mielettömän kiva lukea.

      Oikein sydämellistä viikon jatkoa Leena. <3

  • Onnea teille kahdelle ❣️Meidän tarina alkoi vappuaattona 48vuotta sitten . Olen edelleen rakastunut omaan ”vappuheilaani”jonka kanssa ollaan yhdessä kestetty koviakin aikoja jotka ollaan kestetty yhteen hiileen puhaltaen ja huumorilla höystettynä, toisaalta saatu iloita omista ihanista lapsista ja nyt lastenlapsista. 💕 Elämän makuista ja rakkauden täyteistä jatkoa teille💑

    • Ihan mahtavan vappuheilan löysit ja huimat kilometrit takana, sitä ihan kasvaa toisen kanssa yhteen ja jo ihan näissä parissakymmenessä vuodessakin, saatikka noissa teidän vuosissa.

      Kiitos niin paljon ja ihanaa, kun jaoit oman tarinasi täällä, näitä on maailman ihanin lukea.

      Sydämellistä viikon jatkoa Pipsamuori. <3

  • Paljon onnea 20 yhteisestä vuodesta! Toivon teille paljon lisää yhteisiä vuosia!

    Minä olen tavannut Hra Kepposen opiskelupaikassa. Yhteisiä vuosia on kohta täynnä 25. Ihan hirveän nopeasti aika menee. Tuntuu että siitä olisi max. 10 vuotta.

    • Teilläkin jo niin paljon kilometrejä matkassa ja muistankin teidän rakkauskertomuksen ja se on ihana!.

      Kiitos kovasti ja sydämellistä viikon jatkoa teille. <3

  • Wow, upeaa! Onnea teille runsaasti ja monia yhteisiä vuosi ja vuosikymmeniä lisää! <3
    Itse tuossa myös pikaisesti kävin läpi aviomieheni kanssa vietettyjä liittomme vuosia ja totesin, että: joo-o, täysiä samoja kymppejä täytetään meillä ensi vuonna. 🙂

    Ihanaa viikkoa!

    • Oi mahtavuutta ja hurjasti onnea teille. Sydämelliset kiitokset Thea Ester ja mukavaa päivää. <3

  • Paljon onnea teille <3 Meidän yhteinen taival alkoi pienen kylän kesäfestareilta pian 37 vuotta sitten <3

    • Ihanaa kuulla ja wow mitkä kilometrit teillä takana. <3 Sydämellistä päivää Maarit. <3

  • Ihana rakkaustarina: paljon onnea ja monen monta rakkaudentäyteistä vuotta lisää.

    • Kiitos niin paljon kauniista sanoista ja sydämellistä päivää Seijahannele. <3

  • Ihana postaus. Ja, onnea teille <3
    Täällä yhteisiä vuosia takana myöskin 20 vuotta. Paljon on mahtunut noihin vuosiin, niin iloa kuin suruakin, elämää! Niin, ja me ollaan tunnettu toisemme jo yläasteelta saakka, asuttu aika lähekkäinkin. Mutta, vasta baarissa löysimme toisemme ja siitä se yhteinen elämä sitten alkoi. <3

    • Jee teilläkin 20 vuotta ja niin se on, että noi moneen vuoteen mahtuu paljon elettyä elämää. <3 Ihanaa kuulla, että teillä on tälläinen yläaste historia ja baarin kautta tekin. <3

      Sydämellistä loppuviikkoa Kaisa. <3

  • Voi ihanuus millaiset kuvat ja ihanat te! Olette niin suloinen pari ja kuvistakin näkee että olette täydellisiä toisillenne, niin onnellisen näköisiä/oloisia!!♥ Tämä postaus oli rakkautta tulvillaan! Kaikkea hyvää teille ja paljon yhteisiä onnen/rakkauden täytteisiä vuosia lisää♥

    • Oi miten kauniisti kirjoitat, kiitos niin paljon. <3 Oikein ihanaa viikon jatkoa Päde. <3

  • Ihana postaus! Mä oon sun mittapuulla vastarakastunut. Pitkiä kilometrejä on ollut kans, mutta ne on jääneet taakseen. Nyt on oikein hyvä olla 🙂 Oikein paljon onnea ja kaunista päivää sinne!

    -Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    • Ihanaa kuulla ja pääasia on, että on hyvä olla. <3 Kiitos niin paljon Laura ja oikein sydämellistä viikon jatkoa. <3

  • Onnea!

    Horoskoopit on muuten jännä juttu. Mulla on jostain syystä ihan asiaa edes ajattelematta ollut puolisot, jotka horoskoopiltaan sopii härälle, mutta todella eri tavoin. Eka mieheni oli kauris, ja se elo oli just niin harmoonista kuin voisi kuvitella. Nykyisen taas on scorpioni, joka on kinkkisempi, mutta intohimoisempi suhde. 😀 Mun mummo muuten oli kans horoskoopiltaan scorpioni ja senkin kanssa otettiin yhteen välillä, mutta toimeen tultiin. Itseasiassa T ja mummo ovat syntyneet peräkkäisinä päivinäkin vielä. 😀

    Ihanaa viikkoa. <3

    • Kiitos Jonna. <3

      Juu ja olen lukenut, että jousimies ja leijona ovat ihan parhaimpia yhdistelmiä ja sopivat toisilleen. Hauskoja nämä horoskoopit.

      Sydämellistä päivää Jonna. <3

  • Niin paljon onnea tärkeänä päivänänne – olette kyllä upea pari & komistutte vaan vuosi vuodelta!
    Tekin olette kaikenlaisia vaiheita, haasteita ja ilon hetkiä kokeneet ja toistenne kanssa jakaneet, toivon paljon upeita yhteisiä vuosia ja onnen hetkiä isovanhempinakin joku päivä.

    Meillä takana 16 yhteistä vuotta, eli perässä tullaan <3

    Jotenkin tuntuu, että tämä kevät varmasti tulee yhdistämään pareja entisestään, toivottavasti rakkaus yhdistää haastavina hetkinä, eikä koronaeroja nähtäisi…

    Kaukohalauksia sinne & onnea vielä kerran <3

    • Kiitos kovasti kauniista sanoista Heli. <3 ja todellakin isovanhemmuutta odotellessa. <3

      Hienosti teilläkin vuosia mittarissa, niin ne vuodet vaan vierii.

      Toivottavasti tämä kevät nimenomaan yhdistää ja ihmiset kestävät paineen alla.

      Paljon halauksia täältäkin Heli päivään ja kiitos. <3

  • Onnea, onnea kyyhkyläiset♥♥♥ Sen tietää kun oikean kohtaa…

    Vaikka meillä on mottona ’eläköön se toinen ja viimeinen kierros’, se on vain osoitus siitä,, että tosirakkaus voi antaa odottaa itseään. Miten kirjailija Sandemose sanookaan: ”Rakkaus on älyllinen tapaaminen hänen kanssaan, jota kohden veresi kiehuu.”

    Ihanat kuvat♥ Meiltä puuttui deittalluvaihe ja meitä oli koossa sitten minun, hänen ja meidän lapset. Pidimme vaarin, että saimme aina omaa aikaa myös. Korallihääpäivä on jouluna…Rakastuimme kuin elokuvissa eli ratsastusnäytöksessä ylitse väen yhdestä katseesta. Se oli sitten menoa ja mitä kaikkea seikkailua olemmekaan kokeneet ja edelleen vain: Me♥ Paljon ihania yhteisiä vuosia teille♥♥

    • Niin ihana tämä teidän tarina, oikea salamarakkaus. <3 Sandemose oli viisas. <3

      Hurjasti teille vuosia lisää ja kaikkea hyvää viikkoon Leena ihana. <3

  • Onnea ja rakkautta vielä monille, monille tuleville yhteisille vuosille teille <3 Ja rakastan tapaasi puhua miehestäsi – se, jos mikä, on myös rakkautta <3

    • Miten kauniisti kirjoitettu Lady. <3 Kiitos. <3 ja lämmin halaus sinne ja tsemppiä kaiken keskelle. <3

  • Voi onnea söpöliinit! Teillä on aika taival jo takana. Mutta tämähän vain allekirjoittaa sen, että leijona ja jouskari sopivat toisilleen erittäin hyvin. 😉

    Tapasin omani Tinderissä. Olin jokseenkin haluton lähtemään treffeille, deittailin vähän vasemmalla kädellä tuolloin. Mies olisi leiponut minulle korvapuusteja, jos olisin tullut luokseen kaffelle, mutta minähän en minkään sarjamurhaajan kotiin mene, joten treffit sovittiin ystävänpäivänä loisteliaasti ABC:lle. 😀 Se kuuluisa ”klik” tapahtui molemmilla samaan aikaan. Siitä on nyt neljä vuotta. Vasta. 😀

    • Hihi kyllä, mitä olen horoskooppeja lukenut, niin leijona ja jouskari ne yhteen soppii. Onkohan sielläkin leijona vastaparina?

      Oi kiitos kun jaoit tämän tarinan ja korvapuustit, ABC kuulostaa kaikki niin paljon romanttisemmalta, kuin joku fine dining vaihtoehto, IHANA. <3 Klik on ihmeellinen asia, mystinen ja jotain mitä ihminen ei voi oikein selittää, elämän ihmeitä.

      Sydämellistä viikon jatkoa Nelina. <3

  • Heippa!Tulin piipahtamaan ja tämä ihana postaus osui silmiini 🙂 Aivan ihanaa, että aikanaan törmäsitte, aivan ihanaa, että törmäys oli sen verran voimakas, että se on pitänyt teidät vahvasti yhdessä ja pitää varmasti jatkossakin <3 Me ollaan tavattu siipan kanssa kylillä mopoiässä reipaat 30 vuotta sitten. Muutama aalto on virrannut joessa sen jälkeen. On se kummaa tämä ajan kuluminen. MItä pidemmän ajan ottaa, sen lyhyemmältä se tuntuu. Turvaa ja terveyttä kevääseen, Tiia 🙂 <3

    • Niin niin ihanaa, kun tulit ja mahtavaa kuulla susta. <3 Toivon niin kovasti, että teillä kaikki hyvin ja olet ollut ajatuksissa. <3

      Muutama aalto on virrannut ja taatusti vahvistanut teidän suhdetta entisestään. Tämä luo myös kivaa toivoa, sillä meidän teinillä on niin ihana poikaystävä, joka on kuin perheenjäsen ja toivottavasti eivät koskaan eroa.

      Sydämellistä kevään jatkoa ja pysykää terveinä ja toivon, että teillä on kaikki kääntynyt muuten hyväksi. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud