Aamukahvikin antoi tänään hymynaaman ja hyvä niin. Kirjoitin eilen valmiiksi kosmetiikkapostauksen, jossa on paljon tuotteita, joita olen saanut ennen koronaa ja myös pari, jotka olen saanut koronan aikaan. Olen pitkään viivättynyt postauksen tekemistä, mitä muut ajattelee filosofialla.

Onko nyt pinnallista kirjoittaa kosmetiikasta, onko nyt rumaa somettaa Instassa saamistaan kosmetiikkalähetyksistä. Se miksi tuon postauksen aion kuitenkin toteuttaa ja se valmiina luonnoksissa julkaisua odottaa, että näiden purkkien takana on yksityisyrittäjiä ja monen monta muutakin työpaikkaa. Toivon, että kenties ne kenellä on varaa ostaa tuotteita, ostavat niitä tarpeeseen.

Ymmärrän hyvin, että ihmiset, joilla on hätä ja pulaa ruoasta, heille varmasti on jopa ällöttävää purkkien esitteleminen somessa ja varmasti muiden notkuvat ruokakuvat ja moni muu aihe, mutta valitettavasti tämäkään asia ei ole näin yksinkertainen.

Joten jos minulle jotain lähetetään, aion kiitollisena ja nöyränä näistä myös jatkossakin somettaa, jotta voin tehdä edes jonkinlaisen palveluksen näille ihmisille, jotka työskentelevät näiden purkkien takana. Vaikka nämä purkit eivät tuo voita oman leipäni päälle.

Mitä, jos kaikki eli ne jotka tulevat vielä hyvin toimeen, lakkaisivat täysin ostamasta, kuinka työttömyys lisääntyisi ja maailmantalous valuisi vielä suurempaan suohon. Hirmu vaikea pulma, sillä väkisinkin jos kumarrat yhteen suuntaan, saatat pyllistää toiseen.

En ole itse koronan aikana pyytänyt tai toivonut yhdeltäkään yritykseltä enää purkin purkkia, se ei ole tuntunut sopivalta, mutta jos minulta on kysytty, ”haluatko”, olen useimmille vastannut ”kyllä”, sillä haluan tukea pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita, joiden ihmiset ovat tulleet hyvin tutuiksi vuosien varrella ja osa myös läheisiksi ja haluan edes jollain lailla tukea heidän työn jatkumoa.

Määrääni enempää en purkkeja itse pysty käyttämään, joten ylimääräiset lähtevät eri kohteisiin ja myös arvontoihin täällä blogissa ja Instan puolella.

On myös kahden pr-henkilön kanssa suunnitelmissa hyväntekeväisyyskamppis, luoda jotain hyvää niitä tarvitseville. Tunnen oloni hyvin avuttomaksi, mutta haluan jotenkin auttaa, siten miten tässä omassa pienessä ympäristössäni voin.

Omat työt koronan myötä jäätyivät, siirtyivät, kaatuivat kuin seinään. En ole hakenut yritykselle minkäänlaisia tukia, en edes kelalta, koska me pärjäämme ja haluan, että nuo tuet menevät niille, jotka eniten niitä tarvitsevat. En ole tällä halunnut mitenkään huudella missään, koska tähänkin tulee tuo inha piirre, hei me pärjäämme, olemme tällä kertaa onnekkaita, ainakin vielä. Koskaan ei tiedä milloin onnekkuus valuu hyppysistä pois ja on ollut monta elämän hetkeä, että emme ole olleet onnekkaita. Myönnän myös, että tällä hetkellä enemmän on teemana säästää sukanvarteen, kuin kuluttaa, mutta johonkin kulutamme kuitenkin.

Joten ensi viikolla aion julkaista kosmetiikkapostauksen, vaikka sen julkaiseminen jännittääkin ja olen näistä purkeista nöyrän kiitollinen ja myös aidon huolissani kaikista ihmisistä niiden takana.

Ja kyllä ruokakaupassakin on käyty, kuten kuvasta näkyy. Meillä Porvoossa tämä ruokakassisysteemi ei ole ihan niin kehittynyt, kuin isoissa kaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla. Valmisruokaa olemme tilanneet kahdesti koronan aikaan, sillä täällä Porvoossa vaihtoehdot eivät ole niin runsaat ja tykkäämme nyt käyttää aikaa ruoan valmistukseen. Sushia ei saa mistään, mikä hiertää mieltä, mutta hyvää kotiruokaa ollaan tehty senkin edestä. Lisäksi meillä on aina joku tuote loppu ja siellä kaupassa vaan on käytävä hakemassa myös sitä leipää ja maitoa.

Nyt kannustaisinkin kaikkia kääntämään negatiivisuuden positiivisuudeksi ja miettiä mitä hyvää voisi asioiden ja muiden eteen tällä hetkellä tehdä ja miten ottaa kantaa hyvällä asioihin, ilman, että osoittaa ketään toista syyttävällä sormella.

Jatkan täällä itse nyt kahvikutsuja näiden äänettömien karvaisten ystävieni kanssa, jotka ovat mitä parhainta seuraa, sillä ovat ainaa samaa mieltä kanssani. Hehe. 🙂