Pieni söpöyspläjäys viikonloppuun. Uusi siivoustyyli, siivoa yksi huone kerralla. Kätevää vielä aloittaa talon pienimmästä tilasta eli pikkuvessasta, jossa vissiin on kenties koko kodin ”romanttisin sisustus.”

Siinä kahvia hörppiessä ja pölyhuiskan huiskiessa mukana menossa tietenkin meidän Diana. Jotenkin alkoi naurattamaan ”ladies room ja Lady Diana” yhdistelmä.

En ole Dianan nähnyt ikinä oleilevan pikkuvessassa, mutta alkaahan moinen tila kiinnostaa, kun emäntä siellä niin kovin viettää aikaa ja puleeraa laastaripurkkeja sun muita. Lavuaari piti testata ja joka kulma käydä läpi.

Ihanan Kitin korulaatikko, jossa oli aikanaan Kitiltä saamani koru. Aikaa ennen kuin Kiti oli Tanhupallo. Mielenkiintoista muuten on, kun jostain ihmisestä tulee yhtäkkiä koko kansan tähti, on vaikea olouttaa omaa olomuotoaan toisen kanssa. Tulee olo, jos tykkää Facessa toisen päivityksistä ja vaikka kommentoi, ajatteleeko toinen, että nyt mielistelen kun on koko kansan tähti. Hirveää tälläinen ylipohtiminen, jos jotkut muuttuukin elon tiellä, ei ainakaan Kiti sydämellinen ja aito pakkaus.

Tämä kuitenkin sai vessassa pölypalleroita metsästäessä miettimään, ettei tähdillä ole helppoa. Kolikon toisella puolen he joutuvat miettimään, ketkä pitävät heistä aidosti ja ketkä ei. Noh ainakin varmasti ne, jotka ovat olleet elämässä aina ennenkin.

Ellei sitten iske jotain kateus momenttia tai alemmuuden tunteita. Tai juurikin tälläisiä aivan turhia pohdintoja, eiköhän tähtipölyä saavuttaneetkin toivo, että heitä kohdellaan aivan normaalisti kuten ennenkin, jotta saavat tuntea sitä aitoutta myös muilta ihmisiltä.

Vessassa tuli myös mietittyä monenmoista: miten hyvin juuri nyt perheen kaikilla lapsilla on asiat, voi vähän ns. huokaista, olla ainakin hetken sillä tavalla relaten. Mutta ihmismielen murehtiminen taitaa olla vakio, kun jostain murehtimisesta luopuu, on tilaa toisen murheen tulla tilalle. Joten olen tullut siihen tulokseen, että murehtimisen määrä on suht vakio vaikka toki elämässä on hetkiä, ettei ole muuta kuin murhetta. Mutta se sellainen turha murehtiminen, aina pitää jotain mielessään pyörittää.

Miksi pitää niin kauheasti stressata ja murehtia etukäteen, kuten elämä on jo entuudestaan näyttänyt, että joskus eteen tulee päiviä, ettei elämä enää koskaan näyttäydy kuin eilen ja näitä päiviä ei vaan voi murehtimalla ennakoida. Kun liikaa murehtii, velloo tilassa, että elämä on surullista jo siinä murehtimisen hetkessä.

Ennakoiminen, sitä se turha murehtiminen varmaan on, turvatyyny, puskuroida itsensä valmistautumaan kaikkein pahimpaan, tietämättä silti, että se kaikkein pahin tuntuu kuitenkin aina paljon pahemmalta kuin on ikinä osannut ennakoida.

Joten kyllä pikaisesti pikkuvessassa pölyjä pyyhkiessä tulin siihen tulokseen, että kannattaa miettiä iloisia asioita: sushipötkäleitä joissa on täydellisen pehmeä riisi, mutta silti riittävän kova, että sushi pysyy koossa, juuri korkatun limonadin runsasta hiilihapporyöpsähdystä, Toblerone huipun napsautusääni, mahdollisuutta kesällä nukkua makuuhuoneen ovi auki ja altistaa aivosolut happiryöpyille, tyttären iloista nassua saadessaan eilen mopokortin ja hankittua ajokoulun ja skobon omilla rahoilla, se itsensä arvostamisen tunne, kun omilla rahoilla on hankittu ja se ilo ja onni nuoruus ja vapaus, toisen tyttären onni ja ilo hiusten kasvattamisprojektin sujuessa mallikkaasti ja elämän ollessa vielä kovin huoleton, aikuisen tyttären muutto miehensä kanssa unelmien kotiin, pojan opiskelupaikka ja se, että tässä mutkikkaassa maailmassa on elossa ja jokainen uusi päivä on toivon täyttämä kunnes toisin todistetaan.

Vilpittömästi asia on niin, että keskittymällä negatiivisiin ajatuksiin, sitä voi tulla negatiivisten ajatusten vangiksi ja alkaa pyörimään ajatusten ympärillä kehää, mutta vahvistamalla positiivisia ajatuksia ja välillä suorastaan pakottamalla näkemään mikä elämässä on hyvää, niin kyllähän se hyvä aina voiton vie. Joten hyvin ajatuksin kohta nukkumaan ja toivottavasti hyvin ajatuksin aamulla herätään.

Parasta Dianan mielestä oli kuitenkin kaulakorun heiluttaminen. Piti laittaa kuitenkin stoppi tälle iloittelulle, koska kohta olisi koru ollut mennyttä kalua.

Kastemekko, jossa on jo oma vaarini kastettu ja molemmat meidän tytöt. Ja toki monen monta muuta suvun lasta. Joskus ystävältä saadut sydämet ja joitain koruja, jotka olen tyrkännyt vessaan roikkumaan. Tuo nallepussi on muuten rakas, meinaan on polttaripussi ja siihen piti kerätä tämän polttarikalun rahaa, mutta enää en muista mitä temppuja jouduin tekemään. Kissaksi taisivat meikäläisen pukea.

Ihanasti heiluu korunen.

Sitten vain lisää sumppia koneeseen, kun on talon yksi ”huone” siivottuna meidän ylhäisyyden Dianan kanssa. Joka kävi tällä viikolla läpi sterilisaation ja kaikki on mennyt mutkitta ja toinen on ollut hyvin reipas toipilas.

Miten siellä on mennyt viikonloppu, miten teillä menee, miten vahvistatte positiivisia ajatuksia, murehditteko liikaa ja mitkä keinot auttaa, olla liikoja murehtimatta? Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille. <3