Nyt puhutaan ikätasa-arvosta!

Nyt puhutaan ikätasa-arvosta!

Eräs tuttava täytti muutama vuosi sitten 50-vuotta ja lääkäri puhutteli häntä varhaisvanhuksena. Tästä sanasta olimme hieman järkyttyneitä, kuulostihan korvaan mukavammalta sana keski-ikä vaikka ei sekään enää mikään hottentotti sana ole.

Miksi keski-ikä tai vanhuus eivät ole cooleja asioita?

Mietin ensin, että onpa varvaisvanhus ikävä sana, mutta miksi vanhus olisi sanana sen enempää ikävällä kaiulla varustettu kuin sana lapsi?

Ikävä kaiku syntyy ajatuksista ja peloista vanhuutta kohtaan, nyky-yhteiskunnassa ennen vanhaan arvostetut vanhukset jäävät yksin ja siivotaan nurkkaan, kuten kuolemakin.

Paljon ajetaan tasa-arvon asiaa, mutta harvemmin huomaan puhuttavan ikään liittyvästä tasa-arvosta, mikä ottaa kupoliin.

Mikään ei ole ollut hienompaa kuin keskusteluhetket isovanhempien kanssa, ajan havinaa, syvyyttä ja nähtyä elämää.

Mikään ei ole myöskään coolimpaa, kuin itseään kunnioittava ja ei itseään anteeksi pyytelevä keski-ikäinen tai vanhus tai ylipäätään ihminen, joka osaa ja uskaltaa elää oman näköistä elämää anteeksi pyytelemättä koko ajan.

Olisi myös hirmu kiva, että yritykset mainostaisi kaiken ikäisille vaikka kohderyhmä ajattelu on toki järkevää. Ymmärrän, että asia on haastava yrityksille, mutta sellaiset yritykset, joiden tuotteita ostaa kaiken ikäiset, jotka ovat nousseet vanhemman sukupolven vanavedessä nousuun.

Oma mummini esimerkiksi aina pukeutui Marimekon  vaatteisiin, pöytäliinat ym. oli Marimekkoa, mutta koen, että Marimekko mainostaa vain nuorille, missä upeat harmaahapset joita olisi upea nähdä myös Marimekon malleina. Olen kerran bongannut yhden kiintiövanhuksen Marimekon muotinäytöksessä, tasa-arvo koskee myös ikää, ei vain sukupuolta, seksuaalisuutta, kokoa ja etnistä taustaa. Yksi kiintiövanhus loistaa huutomerkkinä, ei kiva omaan silmään.

Sitä paitsi uskon, että Marimekkoa ostaa kansainvälisesti kaiken ikäiset, mutta silti Marimekosta on nykyään syntynyt mielikuva, että markkinointi menee Helsingin keskustan Punavuoren ”hipstereille.” Järkyttävää, olen ollut joskus juuri se Helsingin Punavuoressa asuva nuori ja anteeksi, jos mielikuvani menee mönkään, tämä on vain oma subjektiivinen mielikuva asiasta.

Kun Marimekon tasaraita täytti 50-vuotta, olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä mainoskasvoina vaikka samana vuonna täyttäviä 50-vuotiaita julkkiksia, muusikkoja, näyttelijöitä jne. Nyt bongailin vain lastenkasvoja ja itse 50-vuotisjuhlateema jäi saman massan vangiksi, nuorten kasvoilla kuorrutetuksi. Blaah uskaltakaa vähän enemmän ja antakaa arvo niille, jotka ovat yrityksen tuotteita ostaneet jo vaikkapa 60-luvulta.

Lady of the Messin viisaita sanoja lainatakseni, jos kaikki meidän ikäiset ja meitä vanhemmat lakkaisivat ostamasta Marimekkoa (ei Marimekko pitkälle pötkisi), olisi mielenkiintoista tietää lopputulos vai eikö meille tarvitse markkinoida, koska ostetaan uskollisesti muutenkin, me kiltit ja uskolliset brändiä rakastavat.

Arabian kuvissa nähdään kaiken ikäisiä ja kunnioitetaan kuvin edesmenneitä tai ikääntyneitä suunnittelijoita. Arabia on kaikille, Arabia on cool, koska ymmärtää ja oivaltaa sukupolvien ketjut. Pojalta pojalle, tyttäreltä tyttärelle kulkee rakkaus niin Marimekkoon kuin Arabiaan.

(Cool sana on varmaan ihan urpo ja urpo myös:)

On ihastuttanut miten Lumenella on mainoksissa nykyään miehiä, naisia, ikään, sukupuoleen tai etniseen taustaan katsomatta. Keulakasvona keski-ikäinen Niina Kurkinen. L’Orealin mainoskasvona tähdittää mm. upeat Helen Mirren, Jane Fonda ja Suomessa Sikke Sumari. Nuorille suunnattua ja lompakkoystävällistä Essenceä ostaa Tokmannilta kaiken ikäiset eli Essence markkinoinnin puoli on Suomessa erittäin onnistunut, koska Essencen on löytänyt kaikki ja vaikka Essence muuten taitaa kohdentaa vain nuorille eli hyvä Suomi ja Essencen aiempi monivuotinen edustus Why Not Pr.

Please lisää tällaista. Toki ymmärrän eron brändeillä, jotka on suoraan suunnattu nuorille tai vanhuksille tai joillekin siltä väliltä. Mutta brändit, jotka ovat nousseet jo edesmenneiden vanavedessä, juu en pidä siitä, että nämä brändit nuorennusleikataan.

Haluan viisaita vanhuksia enemmän esille.💙

On meikäläisen avaruusreissulle esimerkiksi naurettu, ettei tämän ikäinen mummo voi lähteä moiseen tai tykätä vaikka Disney mukeista, olematta hörhö. Ja kertokaa joku, miksi Disney on hörhöilyä, mutta Muumeista saa höpsähtää ihan kaikki ja kaiken ikäiset, kummallista…

Miksi ei voi, kuka estää, muu kuin loppupeleissä lokerot ja epätasa-arvo ajattelu.

Kuunnellaan meidän vanhuksia, hirvittää, että kohta ei ole yhtäkään sotaveteraania jakamassa historiaa #himmetäeimuistotsaa 💙

Miltä sanana vanhus sinun korviin kaikuu? Kaipaisitko markkinointiin enemmän samaistumispintaa, oman näköisiä malleja, etenkin brändeiltä, joilta olet hankkinut asioita jo nuorena vai onko tämä täysin epärelevanttia ja on luontevaa, että nuoret tähdittää maailmaa ja keski-ikäiset ja vanhukset väistyköön, onko tämä luonnon kiertokulku ja osaamme tulee tyytymän.

Nyt on nuorten vuoro, ymmärrän tämänkin ja toisaalta en ymmärrä lainkaan. Hämmentävää ja siksi ei ihme, jos tasa-arvo on murrosvaiheessa ja vanhukset usein unohtuu tasa-arvo keskustelussa, etenkin, koska viisaat nuoret ovat niitä, jotka paljon peräänkuuluttavat tasa-arvoa, mutta joukosta saattaa lipsahtaa pois tasa-arvo iän suhteen, koska nuoren on vaikeampi katsoa kristallipallolla vielä vanhuuteen. En minäkään tätä osannut, kun olin nuori.

Nuoret luultavasti tätä markkinointia pyörittää, nähkää te meidät, olkaa te parempia kuin oma sukupolvi.

Emmekä me toki voikaan olettaa, että nuoret ajavat meidän tasa-arvon asiaa vaan meidän on ajettava sitä itse.

Olisi aika mageeta nähdä Marimekon instassa erilaisia cooleja vaikka sata vuotiaitakin, voi vitsi tulisi hienoa ja näkyvää markkinointia, kun uskallettaisiin luottaa muuhunkin kuin nuoreen kauneuteen.

Lisäksi meidän ikäiset olemme tätä kiltin tytön syndrooman sukupolvea ja pukkaamme tyytyä kohtaloomme ja ei oikein uskalleta antaa kritiikkiä, koska, jos tämän ikäinen antaa kritiikkiä vaikuttaa mummokuumeiselta kiukkupyllyltä.

Mutta ei se maailma asioita omassa pääkopassa pyöritellessä tai hymistellen muutu.

Teidän mielipiteitä olisi kiva kuulla, tuleeko näitä ajateltua, eikö haittaa laisinkaan vaikka ikäihmisiä ei näy vai olisiko muutos paikallaan myös ikä tasa-arvon suhteen? Jos olen jotenkin ikäni puolesta yksisilmäinen, olisi kiva kuulla myös vastakkaisia mielipiteitä eli olenko oman ikäni vanki.

Marimekon Instagram tänään.

Upeaa viikon jatkoa kaikille. <3



34 thoughts on “Nyt puhutaan ikätasa-arvosta!”

  • Kuka meitä huomioi tai muistaa, kun itsekin menemme verhon taakse. Kun sain eläkepaperin ( vanhuus-), ja kaverille mainitsin olevani nyt vanha. Hän kauhistui, ei meidän ikäiset ole vanhoja. Miksi? Paperissa lukee vanhuuseläke ja silloin on kunniallisesti vanha. Miksi emme nimitä itseämme vanhuksiksi, kun olemme sitä? Jokainen vanhus elää tavallaan, mutta nuoriksi emme enää tule. Monella meillä olisi rahaa käyttää, mutta itse en ainakaan lyödä itselle mieleisiä mm. vaatteita. Jos nuori hoikka mainostaa jotain, en osaa kuvitella sitä itselle; vanha, lihava, ryppykasa kun oon.
    Mutta maailma on nuorien ja meidän on aika seurata sivusta, ja antaa tilaa. Olen vanha pää pystyssä, ajatelkoot muut samaikäiset itsensä vaikka teineinä.
    Valoa elämääsi ja voi hyvin!

    • Juuri tämä verhoutuminen on meidän sukupolven ongelmia.

      Ihan samaa mieltä, pitäähän jokaista ikää kuvata jollain sanalla, miksi vanhus sana olisi ikävä? Kunnialla vanhus, juurikin näin. Toki vanhuus taitaa kestää pitkään, omat mummit eli 100-vuotiaiksi, niin siinä ehti olla vanhus 35 vuotta, että onhan se aikamoinen pätkä.

      Olen samaa mieltä tavallaan, että on nuorten vuoro, mutta tarkoittaako se, että tietyssä iässä pitää jäädä sivuun ja olla elämättä vähemmän. Jokainen ikä kunniaan ja kunpa pääsisimme tästä ikäjaottelusta tykkänään, olisi vain ihmisiä.

      Aurinkoista pääsiäisviikkoa ihana Marketta ja nautitaan. <3

  • Loistava kirjoitus, kiitos että nostit puheenaiheen esille! Mä niin haluaisin nähdä Marimekon mainoksissa kaiken ikäisiä ja näköisiä, myös vanhempia ja kaiken muotoisia naisia ja miehiä. Mielestäni Nanson uusin kamppis oli raikas, siinä oli iäkkäämpi nainen kuvassa. Näitä lisää!

    Valoa viikkoon <3

    • Niin minäkin haluaisin nähdä, sillä koen, että Marimekko on kaikille ja että Marimekko on aina kuulunut omaan elämään, mutta nyt Marimekko mainonnallaan yrittää irrottautua meistä, meidän ikäisistä. Marimekon oma slogan, ei ole iloa ilman tasa-arvoa, koskeeko Marimekon tasa-arvo vain ihonväriä?

      Jee hyvä Nanso, kaiken ikäiset kunniaan. <3

  • Niin jaan tämän ajattelun sinun kanssasi. Olen sitä mieltä, että meidän pitäisi tehdä jokin kampanja, jossa olisimme esillä. Se olisi meidän ikäisille suunnattu tuote tai vaikka koulutus tms. Erilaisia naisia ja miehiä, ei aina niitä ”hyvin säilyneitä, hoikkia ja tunnettuja” vaan oikeita, oman ikäisen näköisiä ihmisiä. Itse ainakin tykkään nähdä tavallisia ihmisiä mainoksissa, mutta ikävä kyllä heitä näkee aivan liian vähän.

    • Juurikin näin ja eihän meitä huomata, jollei tuoda positiivisuudella itseämme esille. Omasta mielestä olisi ollut fantastista nähdä eri viiskymppisiä julkkiksia Marimekon raitapaidoissa ja jokainen olisi voinut kertoa muutamalla virkkeellä, Marimekko muistoja tai mitä Marimekko heille on merkinnyt.

      Mielellään näkisin erilaisia vartaloita ja eri-ikäisiä, ei se, että käytetään eri ihoisia nuoria, tee Marimekosta valitettavasti tasa-arvoista. Jotenkin surullista, että tavoitellaan vain nuorta kohderyhmää, mutta toisaalta meidän ikäiset ostanee muutenkin eli meistä viis.

      Tavallisia ihmisiä näkee aniharvoin. Onneksi on blogit, kun näkee jonkun blogissa jonkun mekon, aidon ihmisen päällä, niin heti osaa samaistua paremmin kuin mainoksiin.

      Ihanaa viikkoa Outi ja jahka korona helpottaa, laitetaan kaikki päät yhteen ja suunnitellaan ilon kautta kamppis. 🙂

  • WORD. Se on just naulattu tähän juttuun se, että ehdottomasti kaivataan mainoksiin lisää 40+, 50+, 60+ ja vaikka 90+ kasvoja! Ysikymppinen tyylilyyli Marimekossa, wow, ja monta sukupolvea vaikka samassa kuvassa kertoen samalla yrityksen pitkää historiaa. Ikä-tasa-arvo on nostettava pöydälle, samoin kuin on tuotu julki #metoo asiaa tai viimeisimmät misogynia -caset. Ei se tee meistä yhtään kiukkuisia mummeleita , vaikka näitä asioita kyseenalaistetaan ja näistä julkisesti keskustellaan. Kosmetiikastahan näitä hilpeyttäkin herättäviä esimerkkejä löytyy enemmänkin, sielläkin haluaisin nähdä oikeasti sen ikäisiä mainoskasvoja kuin kenelle niitä tuotteita markkinoidaan!

    Itse en suostu seuraamaan sivusta, vaan tulen olemaan aktiivinen nainen, olin sitten 50, 60, 70 tai 80! Ehdottomasti aion meikata, hörhöillä, pukeutua juuri siten kuin haluan ja elää omannäköisesti aivan kuten olen tehnyt tähänkin saakka : ) Enkä suostu nurkkaan työnnetyksi , heh, ehkä me tehdään historiaa olemalla ne ”jo 30 vuotta bloganneet” joku päivä!

    Oi kun tuli ikävä omaa viisasta mummoani, sieltä tuli kyllä aina maailman menoon sopiva loksautus, eikä jäänyt mummo sanattomaksi minkään suhteen <3 Ikävä on kova.

    Ehdottomasti meidän kapinallisten on lyötävä viisaat päät yhteen ja lähdettävä tuomaan meitä unohdettuja keski-ikäisiä enemmän esille – meillä on kuuluva ääni ja valmiit yleisöt, perfect brand match I would say : )

    • Kyllä, joku ihana ysikymppinen harmaahapsi Marimekon mainoskasvoksi myös, niin wow. Sitten Marimekko on cool ja kyllä ne nuoretkin vanhenee eli en vaan ymmärrä tätä pelkkää teinimainontaa ollenkaan brändiltä, joka on kaikkien brändi.

      Nimenomaan ja mielestäni koko kiukkuinen mummeli asetelma ei ole tätä päivää, kuten ei ole langanlaihoilla nuorilla markkinoiminen. Maailma muttuu, mutta ei se selvästi ilman älinää muutu.

      Sepä se, me eletään täysillä loppuun asti ja turha lokeroiminen saa väistyä!

      Mummot on parhautta ja sotaveteraanit, kaikki iät kunniaan, niin ettei ikää enää ole, on vaan erilaisia ihmisiä. Se on todellista tasa-arvoa ja ikätasa-arvosta ei valitettavasti puhuta juuri lainkaan, kaikesta muusta kyllä.

      Näin me tehdään, heti kun koronaverho väistyy.

      Ihanaa pääsiäisviikkoa Heli. <3

  • Meistä myöhäiskeski-ikisistä aletaan puhua vanhenevina. Näitä sukupolvien elämän juttuja on ollut iät ajat kirjallisuudessa ja muissa taiteissa ja tietysti ihan tässä elämässä. Kaikille heille on paikkansa siellä.Minä tulen aina onnelliseksi, kun jokin vanhempo daami, alkaa puhua minulle ruokakaupassa. Se on täällä ihan tapa. Jutellaan kauppa-asioita ja mitä mielessä pyörii. Kunnioitan todella paljon vanhuksia.

    • Sama juttu, kunnioitan vanhuksia ja totta kai voi kutsua vanhukseksi vaikka jo minua, vähän päälle viiskymppistä. Kunhan ei laiteta lokeroon, niin että joku määrittelee onko meillä enää ääntä, pitääkö meidät siivota johonkin lokeroon, jossa meidän täytyy olla yhteiskunnan määrittämiä, Ei kiitos, täyttä elämää hautaan asti.

      Sydämellistä maanantaita Marja. <3

  • Ai on 50-kymppinen ”varhaisvanhus”.Hoh hoijaa, mikä tällainen vuoden päästä 70 täyttävä sitten mahtaakaan olla. En uskalla edes ajatella. Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi malliksi jos Marimekko kaipaa ikäistäni, ei niin mallimittaista mummelia tuotteitaan esittelemään!
    Kiitos tärkeää asiaa käsittelevästä postauksesta Tiia!

    • Sepä se, kuule Kristiina olet ihan sinä itse vaan, ihana persoona, ilman mitään muuta määritelmää. Ollaan kaikki ihmisiä ja olisi kiva myös tulla sillä tavalla kohdelluksi myös 100-vuotiaana.

      Ihanaa, että ilmoittaudut. Naurattaa Marimekon slogan, ei ole iloa ilman tasa-arvoa, en tiennytkään, että tasa-arvo pitää sisällään vain ihonvärin.

      Kiitos sinulle Kristiina kommentista ja sydämellistä pääsiäistä. <3

  • Niin asiaa, Tiia! Usein sanotaan, että meistä naisista tulee näkymättömiä, kun vanhenemme. Miehillehän ei näin käy – konsernien hallituksissa istuvat vanhat miehet. Minä vaan en suostu olemaan näkymätön; Suomen Vanhimman Viraston vanhimpana naisena (tai nykyisin vanhimpana henkilönä) en vaan suostu olemaan näkymätön – eikä onneksi minun työpaikassani tarvitsekaan. Olen jopa luonut tuosta itselleni pienimuotoisen brändin;) Mutta en suostu olemaan näkymätön muulloinkaan – paitsi silloin kun itse niin haluan. Tämän päivän aikuiset – tai vanhat – naiset eivät ole homogeeninen joukko. Meitä on monenlaisia: on niitä tyylikkäitä, ajattomia ladyja, on rockladyja ja vaikka mitä. Mutta se, että meidät sivuutetaan mainonnalla ulos, saa niskakarvani pystyyn ja antaa yrityksestä kuvan, joka kertoo, ettei meillä ole väliä, että olemme itsestäänselvyyksiä. Emme todellakaan ole – meillä on useimmilla ostovoimaa ja meitä on tulevaisuudessa yhä enemmän. Ne yritykset, jotka jättävät meidät huomioimatta, sahaavat omaan nilkkaansa. Sillä kannattaa muistaa sanonta: vanhoissa naisissa asuu viisaus.

    • Juu ei, miehet saa charmia lisää, naiset siivotaan pois. Osittain olemme ehkä antaneet tehdä meille niin ja myönnän, että kaiken maailman esivaihtareiden kynsissä on tullut kipuiltua. Vaikka onhan miehilläkin vaihtarit, mutta tuntuu välillä, että nainen on pelkkä synnytyskone ja kun se lakkaa, niin alat muuttua näkymättömäksi.

      Ihana sinä, brändi ja niin ajan hermolla ja tiedät some-ja nettihommista kaiken.

      Niin hyvin sanottu, meidät yritetään laittaa yhteen lokeroon, mutta kaikkihan me olemme yksilöitä, ikään, ihonväriin, kokoon, seksuaalisuuteen tai sukupuoleen katsomatta ja sieltä kumpuaa se todellinen tasa-arvo. En vaan näe brändiä tasa-arvoisena, jonka on aikoinaan isoksi nostanut nyt iäkkäät sukupolvet ja jolle tasa-arvoa eri ihonväriset nuoret. Sorry se ei riitä enää tänä päivänä.

      Kyllä, tuntuu, että meidät halutaan erkaannuttaa, ettei meitä edes haluta tai yhtä pahana, olemme itsestäänselvyyksiä, joihin suhtaudutaan ”ylimielisesti”, että ostetaan muutenkin. Kyllä tämän ikäinenkin voi nostaa kytkintä, onhan noita brändejä.

      Ihanaa pääsiäisiviikkoa sinä viisas upea ladysein. <3

  • Etenkin kosmetiikan markkinoinnissa on tosiaan suorastaan koomista kuinka viisikymppisille suunnattua kosmetiikkaa markkinoidaan alle kolmikymppisillä kasvoilla. Uskottavampaa olisi käyttää mallia kohdemarkkinan ikäluokasta.

    Ihana anoppini totesi jokin aika sitten ”Olen vanha, mutten ole vanhus*. Hän ei halua alistua objekteiksi vaan olla oman elämänsä tekijä. Samanlainen haluan olla minäkin nyt ja hänen iässään.

    • Se on todella koomista ja olen tässä taas taannoin bongaillut anti agea päälle kaksikymppisillä. Noh eihän siinä mitään. 😉

      Onneksi monet yritykset ovat muuttaneet suuntaa ja niin L’Orelilla kuin Lumenella nykyään on kaiken ikäiset kasvoina. Muistetaan kaikki varmaan myös case Lancome ja Isabella Rosselini, eli näin se maailma muuttuu. Mutta ei se vaikenemalla muutu.

      Juuri noin, vanhus ja vanha on ihan eri asia, kun miettii, ihana anoppi ja sinä.

      Kivaa pääsiäisviikkoa Tuuli. <33

  • Tärkeää asiaa!
    Miellän itseni vielä nuoreksi (muutaman vuoden vajaa 50), enkä oikein osaa samaistua sellaisiin mainoksiin joissa on selvästi ikäihmisiä. Mutta en myöskään samaistu kirkkaankuulaisiin nuoriin.

    Tällä hetkellä mainonnassa tuntuu näkyvän moninaisuuden kirjo, ja siihen pitäisi mahtua myös eri-ikäisiä ihmisiä.
    Mulla itselläni on kyllä haasteena tuo, etten koe tämänhetken markkinoinnista löytyvän itselleni samaistumispintaa: mainoksissa esiintyvät ihmiset ovat ei-minuja 🙂

    • Kyllä just näin, sillä keski-ikäisiä ollaan, mutta eihän meitä näy juuri missään. Keski-ikäisiä jo aletaan siivota mainoksista. Kaikki kunnia kuitenkin yrityksille ja pääsääntöisesti meikäkäistä on kohdeltu upean tasa-arvoisesti. Eikä tässä ole kyse lainkaan nyt siitä. Vaan olisi mainoksissa itsessään ihanaa nähdä aitoja ihmisiä ja eri-ikäisiä ja sitä aitoa tasa-arvoa. Lapsenkengissä on Marimekon tasa-arvo, jota kuuluttavat ettei ole ilo ilman tasa-arvo, juu ei ole ei ja tasa-arvo ei koske vain ihonväriä, valitettavasti.

      Sama haaste, mutta jos näen jollain bloggaajalla jonkun vaatteen, siis suht oman ikäisellä, niin osaan samaistua. Kivoja kamppiksi mm. ollut Cellbes brändillä Tuula’s life ja Pinkit korkokengät kanssa. Näihin mainoksiin osaan samaistua.

      Ihanaa pääsiäisviikkoa Marika. <3

  • ”50-vuotias varhaisvanhus” tosi shokeeravasti sanottu. Minkähän ikäinen mahtoi olla lääkäri? Otit esille tärkeän asian – tasa-arvon myös ikäkeskusteluissa.
    Hyvä pointti tuo, kun Marimekon tasaraita täytti 50 vuotta, niin käytettiin vain nuoria mainoskasvoina. Minulla eka Marimekko -vaate oli juuri tuo tasaraitapaita. Kun sitä ajattelen, niin olisin todella mielelläni nähnyt ikäisiäni malleja joukossa… me teime tasaraitapaidasta suositun ja klassikon.
    Ja uskollisesti olen siitä lähtien ostanut Marimekkoa. Voi, kunpa Marimekko huomioisi meidätkin. Mekin selailemme instaa!
    Kiitos Tiia ajatuksia herättävästä postauksestasi.

    • Hehe minkähän ikäinen oli lääkäri, tarina ei kerro, mutta voidaan vaan arvata. 😉

      Niin minullakin ja oi kuinka monta tasa-raitapaitaa olikaan ja yökkäriä. Niinpä, meidän sukupolvi teki tasa-raidasta klassikon ja totta kai ymmärrän, että tasaraitaa ja muutakin Marimekko yrittää brändätä myös nuorille sukupolville, mutta miksi pitää unohtaa muut ikäryhmät. Pidän Marimekkoa upeana ja hienona brändinä ja olevan trendin aallonharjalla ja siksikin odotan Marimekolta enemmän, aitoa tasa-arvoa eikä sanahelinää ja lastenkasvoja ja trendikkäitä hipstereitä.

      Niinpä, Marimekko ja minä seuraamme toisiamme instassa, arvostan että seuraavat, mutta tuskin seuraa nappia siellä on painanut, markkinointitiimi vaan joku ystävällinen, joka huomaa meikäläisen somettavan Marimekosta.

      Ihanaa viikkoa Tuula ja ilahduin niin sun Cellbes jutuista, näihin kuviin minäkin osaan samaistua. 🙂

  • Kirjoitat täyttä asiaa. Hyvä, että tartut rohkeasti tähän epäkohtaan.
    Jopa meidän muksut sanovat tv:n ihonhoito-tuotteiden mainoksista sarkastisesti; Onpa loistava rasva, kun se pitää kaikki nuorina. Mainoksessa saatetaan jopa sanoa ikääntyvälle iholle, mutta sitä mainostava naama on hyvin nuoren ihmisen. Pluskokoisia malleja näkee jo jonkin verran, miksei keski-ikäisiä tai sitä vanhempia? Samaistu nyt sitten näihin.
    Harmituksesta huolimatta ihanaa loppuviikkoaTiia <3

    • No onhan se hassua, että monella yrityksellä aivan liian nuoret mainostavat meille ikääntyville, ei kovin uskottavaa ja vähän aliarvioi meidän ikäisiä.

      Kyllä pluskokoisia näkee ja joskus harvoin iäkkäämpiä, mutta kun nähdään pluskokoinen ikääntynyt ihminen, niin sitten on maailma muuttunut ja ei ole enää muuta kuin ihmisiä.

      Oikein ihanaa viikkoa Kirsti Kaija. <3

  • Kosmetiikassa on pikkuhiljaa alettu ymmärtämään markkinoinnissa myös ikääntyneiden arvo, vaikka kaukana vielä tasa-arvosta ollaan, vaikka kovasti ollaan tässä vuosien saatossa asian puolesta taisteltu. Vieläkin näkee, kun parikymppiset on valittu mainostamaan anti-age -tuotteita, joka jaksaa aina ihmetyttää, koska vaikuttajia löytyisi kyllä oikeaa ikäryhmääkin. Eteenpäin on menty esim. viiden vuoden takaisesta, mutta paljon on tekemistä. Ehkäpä nää vaatebränditkin vielä herää perässä…

    Aurinkoista torstaita Tiia. <3

    • Kyllä, kosmetiikassa on selvästi menty parempaan suuntaan. Toki vieläkin näkee näitä ja tällainen mainonta on jo älykkyyden aliarviointia.

      Ehkä se todellinen tasa-arvo välittyy jonain päivänä vielä näihin vaatebrändeihinkin.

      Ihanaa uutta viikkoa Jonna. <3

  • Sinulla on taito ja kyky tarttua tärkeisiin asioihin. Jos minunkin ikää ajattelee, olisin mitä suurimmassa määrin vanhus. Mutta sitä minusta ei tule koskaan, hih. Äitini on 89-vuotias ja hänkin kierrellessään vaatekaupoissa (ennen koronaa) sanoi, että siellä on vaan mummomaisia vaatteita. Siinä on esikuvaa!
    En aio muuttua näkymättömäksi ja sehän on myös paljon itsestäni kiinni, se on asia mihin mielestäni voin itse vaikuttaa.
    Hyvä että näitä asioita viedään eteenpäin.
    Yksi asia hämmentää, eikö löytyisi muita aikuisia kuin Sumari joka paikkaan!
    Valoa loppuviikkoosi Tiia <3

    • Jeps ei tämän ajan naiset halua enää pukeutua mummomaiseen tyyliin, se juna meni jo. Tämän päivän ikääntynyt on arvonsa tunteva ja jolla on lompakossa varaa hankkia vähän hintavampiakin asioita.

      Kyllä itsestä on kiinni, päätös alkaa jokaisesta meistä itsestä.

      No Hanna Sumari on toki julkimo ja upea, mutta todellakin sitä on muitakin hänen ikäisiä julkkiksia ja keulakuvia. Jännää, miten muutenkin näkee, että markkinoinnissa usein kaikki munat laitetaan samaan koriin.

      Ihanaa uutta viikkoa Maarit. <3

  • Tämä oli hyvä kirjoitus. Toivoisinpa varsinkin, että joku Marimekon markkinoinnistakin tämän lukisi.

    • Jaa ei taida Marimekkoa kiinnostaa tämän ikäisen rustaukset. Aika moni tägäsi Marimekon instassa kuvani ja kirjoitukseni kohdalle, mutta eipä Marimekko vaivautunut vastaamaan mitään eli toimiihan se näinkin eli ohitetaan vaan kaikki ja porskutetaan eteenpäin.

      Kiitos sinulle Raija ja mukavaa pääsiäistä. <3

  • Oikein hyvin kirjoitettu juttu!Olen myös Marimekkoa ostanut koko ikäni ja taidan olla vanhus,koska lapsenlapsenikin kysyi,”oletko mami vanhus,mummi ja ukki sanoivat,että he ovat vanhuksia,polvetkin sököinä!”

    • Kyllä sitä muistaa, että lapsena viiskymppinen oli aika vanhus, näinhän se menee, mutta ei sitä silti tarvitse ns. pukeutua kuin vanhus voi olla oma itsensä hamaan loppuun asti, eikä yhtäkkiä muuttua joksukin muuksi.

      Sepä Marimekko on tullut meille jo mumminmaidossa. 🙂

      Ihnaa pääsiäisviikkoa Tuovi. <3

  • Ikääntymisen pitäisi jollain tavalla pelottaa ja huolestuttava, mutta itse olen niitä hulluja, jotka ei osaa pelätä sitä. Olen itsekin miettinyt iän asioita omassa blogissani (postauksessa Iän suhteellisuusteoria), ja tulin siihen päätökseen, etten osaa asettaa itseni siihen muottiin, jossa ikäiseni kuuluisi olla. Ikä on minulle vain numero passissa. Se toki välillä sattuu, kun minulle muistuttaan vähemmän hienovaraisesti asiasta. Erikoisesti työnhaussa se ärsytti 🥴

    • Olisi hyvä ettei olisi pelottavaa vaan yksi vaihe siinä missä muutkin, seikkailu, joka on ilo ja ylpeys saada kokea ja rikkaus.

      Juurikin näin, oma mieli ei kulje numeron mukana, ei siksikään, koska olemme persoonia, emmekä numeroita.

      Työnhaussa on varmasti paljon ikärasismia, valitettavasti.

      Sydämellistä uutta viikkoa Nadine. <3

  • Apua, 50v:kö varhaisvanhus?! Jos en olisi ollut jo makuuasennossa, olisin varmaan kupsahtanut pökerryksiin ihan järkytyksestä. Minäkö varhaisvanhus, kun minun on vaikea sulattaa edes keski-ikäisyyttä! En tiedä, miksi ikäistäni pitäisi kutsua, mutta varhaisvanhuus on kyllä tosi kaukana tätä ikää.

    Voi olla että sanon samoin 90-vuotiaana. Oma isäni täytti talvella 80 harmaantuneita hiuksia lukuunottamatta vanhuus on kyllä kaukana hänestä. Metsätöitäkin hän painaa semmoista vauhtia, että nelikymppinen veljeni ei taida perässä pysyä 😆

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud