Avainsana: alfatv

Uusia tuulia

Uusia tuulia

Viime kevät oli jotenkin maailman hiljaisinta aikaa, ei onneksi teidän lukijoiden suhteen, mutta kuitenkin mietin taas kerran, ettei mistään tule kyllä mitään.  Missään vaiheessa, ei edes yön pikkutunneilla ole käynyt mieleen, että lopettaisin blogini, mietin vaan keväällä, että blogini on ihan pökäle. Tämä ajattelutapa liittyi ihan omiin riittämättömyyden tunteisiin, eikä lainkaan teihin lukijoihin. Luultavasti viidenkympin kriisi sivusi blogianikin. 

On varmasti luonnollista, että oman tuotoksen saralla, joka on niin lähellä omia mielen sopukoita, tulee samanlaisia aallokoita, kun ihan oikeassakin elämässä. Kevät oli kuitenkin tietyllä tavalla todella hiljainen, kesä ei taasen lainkaan hiljainen ja tämä alkava syksy suorastaan vauhdikas. Nyt olen oivaltanut bloginkin suhteen sen, että blogikin kulkee aaltoliikkeissä, ihan kuten ihmiselämäkin tai voi jopa nivoutua omien mielenliikkeitten kanssa yhteen. 

Nyt on kuitenkin jotain mukavaa kerrottavaa, joka liittyy molempiin. Tai mukavaa omalta kantilta ja etenkin ehkä itsetunnon kannalta. Ehkei teille niinkään kiinnostavaa, mutta omaan mieleen tuonut tiettyä vakautta ja ymmärrystä, etten aina ihan se pökäle ehkä olekaan. 

Sattui meinaan seuraavaa, että mieheni kertoi joskus työpaikallaan markkinointi-ihmisille, että pidän blogia ja markkinointi-ihmiset ovat sitten joskus käyneet vähän vilaisemassa näitä tuotoksia. Sillä tulemalla, että nämä markkinointi-ihmiset tuumivat, josko alkaisin hieman koeluontoisesti pitämään yllä kyseisen yrityksen somekanavia. 

Tiesin tästä jo tosin keväällä, mutta jännittäjänä suljin mieleni koko asialta. Nyt kuitenkin tässä syksyllä kävi niin, että käväisin pienessä palaverissa ja palaverin seurauksena olen jo ensimmäiset sometukset toteuttanut yritykselle nimeltä Rahtikeskus. Jep sepä se, mitäpä kaikkinensa tiedän kuljetusalasta ja logistiikasta, no enpä mitään, mutta nimenomaan uutta raikasta maallikon otetta kaivattiin ja sitä yritän tässä nyt jännityksen sekaisin tuntein tarjota. 

Olen ajatellut Rahtikeskusta minuna, eli somettelen Rahtikeskuksesta samaan tyyliin, kuin itsestäni, toki enemmän käsijarrulla ja asialinjalla. Jos joku haluaa siellä seurata, kun tulen esittelemään mielenkiintoisia henkilöitä ja toimintoja, jotka liittyvät Rahtikeskukseen. Rahtikeskuksen työntekijöitä, liikennöitsijöitä ja yhteistyökumppaneita. Juttusarjaan liittyy kuvia ja videomateriaalia ja ensimmäinen videohaastattelu löytyykin jo Rahtikeskuksen Facebookista. 

Voin kertoa, että ensimmäinen haastis jännitti ihan hulluna ja niin jännittää seuraavakin, koska tulen haastattelemaan kolmea henkilöä kerrallaan. Mutta se mikä jännittää ja kun  sen pelon voittaa, se vahvistaa. Josko tämä tämän vuoden somekeikka toisi mukavaa tervettä itsevarmuutta, että lakkaisin pitämästä blogiani ja itseäni nyt ainakin pökäleenä. 

Toinen seikkailu koittaa tällä viikolla, sillä Tädit  menevät suoraan lähetykseen alfa-tv-kanavalle juttelemaan mistäs muusta, kuin tubettamisesta ja somettamisesta. Mukana menossa myös meidän huippuihana ystävä Ville alias Linnea von Kattendam. Tämän viikon torstaina kanavapaikalla 15 ja klo 20-21, voi halutessaan kurkkia mitä varmaan tulipunaisina suorassa lähetyksessä hölötellään. (Meikä siis ainakin tulipunaisena;)

Tuntuuko, että teidänkin elämä menee aalloissa, välillä ei tapahtu yhtään mitään ja joskus tapahtuu liikaakin kerralla. Tiedättekö mikä on hyvä tasaisissa tapahtumissa, niitä tapahtumia ehtii makustella jokaista yksittäistä ihan rauhassa kerrallaan.

Kiitollinen jokaisesta Rahtikselle saamasta uudesta seuraajasta tai tykkääjästä, mutta ei paineita, sillä kaikkihan eivät halua kaikkea mahdollista seurata omilla somekanavillaan.

Mukavaa tiistaita kaikille. <3





Girls Can Do Anything Zadig&Voltair pr-näyte

Alkutuoksu: Bergamotti, päärynä ja appelsiininkukka

Sydäntuoksu: Intensiivinen jäkälä, kurjenpolvi, ruusu ja aldehydit

Lopputuoksu: Kermainen santelipuu, puuterinen ambroxan, mantelinen tonkapapu, vanilja ja silkkinen vaalea myski.

Hinnat 30ml 54e ja 50ml 69e

Saatavuus Stockmann, Sokos-tavaratalot, Emotion ja Kicks-myymälät, yksityiset kemikaliot ja tavaratalot. 

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia arvostelukappale