Avainsana: biotiini

Askelia sisäiseen kauneuteen

Askelia sisäiseen kauneuteen

*Kaupallinen yhteistyö Helein/Nelkytplusblogit

Kutrit hyvin kaikki hyvin, eikö vaan. Kynnet myös on ilo pitää huoliteltuina. Jännää on, että on siunattu paksuilla karheilla hiuksilla, mutta kynnet ovat pehmeät ja helposti katkeilevat eli ihan eri maata kuin hiukset.

Mutta niin vaan se naisena on, että kun hiukset ovat hyvin ja kynnet siistit, olo on hieman extra itsevarmempi ja hyvä olo säteilee ulospäin.

Kynsien pehmeyden vuoksi nautin aina biotiinia ja toki hiuksetkin voivat paremmin ja ovat vielä paksummat ja tuuheammat, vahvemmat ja parempi kuntoiset. Kestävät tätä hiusten kotiraidoittamistakin paremmin.

On jopa ällistyttävää miten nopeasti biotiini auttaa kynsiin, niin kynsien kasvuun kuin vahvuuteen. Biotiinin avulla kynnet pääsevät loistoonsa, jopa ne heikoimmat ja katkeilevimmat kynnet muuttuvat jo parissa viikossa vahvemmiksi ja kovemmiksi.

Keväästä asti olen nauttinut päivittäisen Helein Strong biotiini+ annoksen aamiaisen yhteydessä. Helppo muistaa napsia joka päiväiset vitamiinit aamupalan yhteydessä ja biotiinin olla osana aamuista kauneusrutiinia.

Biotiini vahvistaa toki kynsiä ja hiuksia, mutta ei siinä vielä kaikki ja nyt kaikkien keski-ikäisten kannattaa erityisesti olla kuulolla. Biotiini yhdessä sinkin kanssa vahvistaa myös ihon ja limakalvojen hyvinvointia.​ ​​​Muutenkin vaihdevuosi-iässä hiuksia voi lähteä yllättävän paljon ja hiusten oheneminen saattaa alkaa. Super plussaa ihon ja limakalvojen hyvinvoinnin edistäminen. Täällä vähän aikaa sitten kirjoitin vaihdevuosista ja esivaihdevuosista ja kerroin, että kaikki aseet otetaan käyttöön ja yksi näistä aseista on biotiini.

*Helein Strong Biotin+ sisältää biotiinin lisäksi kysteiini-aminohappoa, joka on tärkeä osa iholle kestävyyttä ja joustavuutta antavaa tukirakennetta. Helein Strong Biotin+ -valmisteessa aminohappo on elimistölle valmiiksi käytettävässä muodossa.

Annoin juuri omalle tyttärelle Helein Strong Biotin+ myös testiin, sillä tyttären hiukset ovat hiusten värjäämisten vuoksi ohentuneet huomattavasti. Oli vaihe viime syksynä ja talvena, että hiusten väri muuttui aika tiheään ja teki tepposet hiuksille. Biotiini nopeuttaa ja vahvistaa hiusten kasvua. Nyt ei kuulemma ikinä enää värjää hiuksia, niin eiköhän me Biotiinin avulla saada hiukset uuteen roihuun.

Aiemmin blogissa kertoilinkin mikä on tuuheitten hiusteni salaisuus ja yksi salainen aineosa on nimenomaan Helein Strong biotin+.

Helein Strong biotin+ sisältää:

C-vitamiini 80 mg (100 %*)
Biotiini 5 mg (10 000 %*)
Sinkki 15 mg (150 %*)
Kysteiini 60 mg

Purkissa on 60kpl tabletteja eli yksi purkki riittää n. kahdeksi kuukaudeksi, sillä annostus on yksi tabletti päivässä.

Hintaa purkille on n. 18€ luokkaa eli edullinen hinta kynsien, hiusten, ihon ja limakalvojen hyvinvointiin satsaamisesta.

Lisää Helein kauneuslisistä voit lukea täältä.

Monia varmasti ilahduttaa kuulla, että Helein on suomalaisen perheyrityksen Vermanin valmistama kauneuslisä eli valitsemalla Vermanin kauneuslisät on myös mahdollisuus tukea suomalaista työtä.

Helein kauneuslisiä myydään apteekeissa ja verkkoapteekeissa.

Pidit hiuksia auki tai kiinni, tärkeintä on, että hiukset voi hyvin. <3

Kannattaa käydä lukaisemassa myös Lumo lifestyle blogipostaus Helein Strong kollageenista, joka saa ihon hehkumaan. Heleiniä Instagramissa voit seurata täällä.

Kristallinhohtoa Krien blogipostaus biotiinista löytyy täältä.

Käytättekö kauneuslisiä ja minkälaiset kynnet ja hiukset teillä on? Oletteko ikinä kokeilleet kynsien ja hiusten avuksi biotiinia? Oletteko aiemmin kuulleet suomalaisesta perheyrityksestä Vermanista, joka valmistaa Helein kauneuslisiä ja itse asiassa paljon muutakin?​ ​Uniongelmiin on käytössä Vermanin Melarest mansikan makuinen melatoniini ja Minisun on varmasti kaikille tuttu ja Minisun D-vitamiini on meillä koko perheen käytössä ympäri vuoden. Oma pikku apteekki tilasi tuota mansikan makuista melatoniinia, kun pyysin ja kerroin sen olevan parasta. Nyt on muutkin ihmiset kehuneet apteekissa iloisesti kerrottiin. Eli omaan apteekkiin voi kertoa toiveita, vink, vink kaikille. <3

Sisäinen kauneus ei katso ikää, se huokuu hyvänä olona ihmisestä ulospäin. Se on empaattisuutta, sydämen viisautta, tervettä itsevarmuutta, ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan ja samalla antaen hyvää energiaa muille. Sen tuntee ja näkee ensikohtaamisella, miten joku ihminen kutsuu luokseen säteilyllään, ottaa muut ihmiset huomioon erityisellä tavalla. Sisäisesti kauniin ihmisen kanssa on hyvä olla, sillä sisäisesti kaunis ihminen on sinut itsensä kanssa ja varsin alasti muiden edessä, ei esitä mitään ja on ihminen joka pyrkii hyvään, mutta tunnistaa oman epätäydellisyytensä.

Sisäinen kauneus ja ulkoinen kauneus eivät välttämättä ole kaksi eri asiaa vaan kulkevat käsi kädessä liitossa keskenään. Itsestä huolehtiminen ei ole toki pinnallisuutta vaan monille ehkäpä kohteliaisuutta muita kohtaan, omaa itsevarmuutta tukeva asia ja tietenkin monella tapaa myös esteettisyyden tajua. Käyttääkö meikkiä tai ei, ei ole mittari sisäiseen kauneuteen vaan juuri se, että hyväksyy erilaisuuden ja ei odota, että kaunista on vain se, mikä vastaa omaa kauneusihannetta.

Kaipaan tiettyjä asioita oman itseni ehostamiseen, lisäravinteita, jotka tukevat ihon, hiusten ja kynsien hyvinvointia, hiusten raidoittamista, meikkejä ja hieman kesällä itseruskettavaakin. Kun olo on huoliteltu ja tietyt omat ulkonäölliset huolenpito kriteerit täyttyy, on se osa omaa hyvää oloa. Silti en katso muita omien kriteereiden kautta, kauneutta on monelaista, niin nuorissa, kuin iäkkäissä. Erilaisuus ja monimuotoisuus on rikkaus. ​Kaunis sydän kantaa kauas.

Mitä teille merkitsee sisäinen ja ulkoinen kauneus?

Mitä kauneinta päivää kaikille. <3