Avainsana: crrecovery

Iik keski-ikäinen pH-formula happohoidoissa!!!


Kaikki varmasti muistavat sarjan Sex and the Cityn Samanthan, joka oli käynyt peel off happohoidossa. Samanthan ravun punaiset kasvot ovat piirtyneet ikuisesti verkkokalvolle ja sana happo oli suorastaan peloittava sana silloin, kun happo sana oli liitännäisenä kasvoihin. Happo sana pelotti oikeastaan vielä tänä syksynä ja kun ehdotettiin haluaisinko testata pH-formulan happohoitoja, vierähti siinä viikko jos toinenkin ennen, kuin uskalsin lähteä mukaan hoitoihin.


Lähtötilanne ennen hoitoja oli aika hurja. En suorastaan kärsinyt finneistä, mutta kasvoilla, eritoten leuassa ja kaulassa oli lukemattomia hormonaalisia näppyjä joista olen kärsinyt siitä, kun, aloin syömään minipillereitä eli useita vuosia. Iho on myös poskilta punakka eli kärsin couperosa ihosta ja laajentuneista ihohuokosista eritoten poskien alueella nenän lähettyvillä. Hormonaalisille näpyille ajattelin ettei ole mahdollisuus tehdä mitään, ei saatavilla apua, sillä johtuvat pillereistä joiden syöminen kuitenkin jatkuu. Olinpa väärässä. 

Kaulan alueella myös hormonaalisia näppyjä, joissa valkoinen pää. 

Kaikkiaan pH-formula hoitoja tehtiin kolme ja ensimmäinen hoidoista oli ACNE pinnoitushoito, jonka jälkeen laitettiin vielä AGE-peel-of-naamio. 

Kyseessä on ensimmäinen farmakosmeettinen, hoitolakäyttöön tarkoitettu ihonhoitosarja joka lanseerattiin Suomessa noin vuosi sitten. 

pH-formula perustuu ihon pinnan uudelleen aktivoimiseen ja jälleenrakentamiseen ja kyseessä on ensimmäinen happoyhdisteitä käyttävä sarja, joka pinnoittaa ihon, ei kuori. 

Hoidot aktivoivat ihosolujen uudistumista ja koska kuorinta (Samantha) jää pois, voidaan käyttää happoja ja välttää kuitenkin ”Samanthamainen” ihoärsykereaktio.

Tehokas ja nopea hoito, joka kestää alle tunnin ja tehoaa ihon maksaläiskiin, couperosaan, näppylöihin, ruusufinniin, akneen ja hoitoja on myös ikääntyvälle ja elottomalle iholle. 

Pari kuvaa yllä näyttävät, että iho ei ole hurjan punakka hoidon jälkeen ja punakin täysin laskee parissa tunnissa. Iholle voi laittaa meikkivoiteenkin, joten naama punaisena ei tarvitse kaupungille lähteä. Omalla kohdalla punakkuus on korostunut juuri couperosa alueille. Lähdin suoraan ostoskeskus Jumboon lounaalle, eikä hävettänyt lainkaan. Loisto vaihtoehto myös kiireiselle, joka haluaa käydä vikkelästi hoidattamassa ihon lounastunnilla. Kyseessä ei ole perinteinen rentoutumishoito vaan hoito, jolla saa aitoja tuloksia. 

Hoidon kenties ainoa ikävähkö vaihe on ihon puhdistus. Ensin iho puhdistetaan tarkasti ja tämän jälkeen iho puhdistetaan vielä puhtaalla alkoholiliuoksella, joka siis on koko hoidon ikävin vaihe. Alkoholi ei kirvellä, mutta alkoholin huurut ottivat jonkin verran henkeen. Suosittelen ilman vetämistä sisään ja sen jälkeen hengittämistä suun kautta. Muutoin itse hoidossa tuntui vain pientä nipistelyä, ei mitään mullistavaa eli aivan turhaan jännitin ja kuvittelin hoidon olevan kivulias. 

Ennen ACNE hoitoa toteutettiin herkkyystesti 


*Osana ihon kuntokartoitushetkeä tehtävä S.P. Complex herkkyystesti määrittelee ihon senhetkisen kunnon, reaktio- ja tuntoherkkyyden. Herkkyystesti valmistelee ihoa varsinaista pinnoitushoitoa varten, avaten kuljetuskanavia sekä kevyesti kuorimalla ihon pintaa. S.P. Complex herkkyystesti tehdään ennen jokaista pinnoitushoitoa sopivan hoidon valitsemiseksi ja parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi. Herkkyystesti voidaan tehdä myös erillisenä pikahoitona ihon kunnon määrittämiseksi.

ACNE hoidon jälkeen hormonaaliset näpyt olivat aika jännän näköisiä. Kaikki sisällä kuukausia kytenyt mömmö oli tullut ulos ja näpyissä oli valkoinen pää, ei finnimäinen vaan valkoinen mömmö oli tullut ns.ulos. Seuraavana päivänä näpyt olivat alkaneet kuivua ja niiden päällä oli kuiva pienehkä hilse, ei rupi vaan lastumainen hilse, joka olisi tehnyt mieli nappaista pois. Leuka myös hilseili jonkin verran muutaman päivän, mutta ei niin merkittävästi, että kukaan olisi huomannut hilseilyä paitsi minä. Hilsekohtiin käytin pH-formulan jälkihoitoon tarkoitettua POST resurfacing creamiä, joka tasoitti heti hilseen. 

Viikon päästä hoidosta iho alkoi olla upeassa kunnossa ja näpyt hävinneet. Koska kuitenkin syön pillereitä edelleen, näppyjä yrittää ajoittain tulla. Hoidosta on siis nyt jo noin 3kk. Käytän aina kun näppyjä tulee, paikallisesti pH-formula Acne active formulaa ja näpyt ovat sulaneet seuraavaan päivään mennessä. Kyseessä ehdottomasti tähän mennessä tehokkain näppyjen sulattaja ja vielä vaikeiden hormonalisten näppyjen, jotka ova olleet ruusufinnimäisiä. 

Pinnoitushoidon jälkeen on tärkeää käyttää 30-suojakertoimella varustettua aurinkovoidetta ja välttää aurinkoa, joten hoidot on helpointa ja kätevintä tehdä juuri näin pimeänä aikana. 


SOS voide hoitaa purevilla pakkasilla ja on täyteläinen voide kuivaille ja herkälle iholle. Voide muodostaa ihon pinnalle, tehokkaan, suojaavan kalvon. Sopii erityisesti sää-ja ympäristöolosuhteissa kärsiville ihoille ja huulille. Tasoittaa ihon ärsytysreaktioita. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta ihanteellinen herkälle iholle. 



Sain käyttööni myös FOAM cleanse puhdistusvaahdon, joka on saippuaton, nestemäinen kasvojen puhdistustuote, joka muuttuu hellävaraiseksi, llmavaksi vaahdoksi kasvoille levitettäessä. Virkistää, puhdistaa ja rauhoittaa. 

Ohessa kuva ACNE hoidon tasoitutta, eipä näy punaisia näppyjä missään!

Oikealla ACNE active formula,

joka pitää näpyt loitolla. 



Vasemmalla CR recovery, joka sopii herkistyneelle


ja couperosa iholleni ja madaltaa couperosan äitymistä.


Takana ACNE ja CR hoito ja Age ja MELA peel off naamiot. 

Iho on selvästi vähemmän punainen, ihon väri tasaisempi ja näpyt poissa. Ihon muutos on jo merkittävä!

CR hoito *Herkälle, punoittavalle ja reagoivalle iholle tarkoitettu iholle tarkoitettu pinnoitushoito vahvistaa ihon toimintakykyä ja hillitsee ihon ärsytysreaktioita. Hoito sopii mainiosti myös rocasceaan (ruusufinniin) taipuvaisen ihon hoitoon. Ehkäisee punoitusta ja lehahtelua, parantaa ihon luonnollista suojamekanismia.
Kolmannella kerralla MELA powerclay, joka hoitaa pigmenttivaurioita, supistaa ihohuokosia, tasoittaa ihoa, kirkastaa ja liftaa. MELAN jälkeen laitettiin VITA C vitamiinihoito, joka on puhdas c-vitamiinijauhe ja tehokosteuttaja. 

Alla olevissa kuvissa iho kolmannen  hoitokerran jälkeen ja alin kuva on otettu noin kolme viikkoa viimeisestä hoidosta. Muutos on valtava! En osannut  lainkaan kuvitella, että couperosa ihoa on mahdollista saada kuriin, edes pakkasella ei ole lehahdellut koiralenkillä tulipunaiseksi ja poltellut tunteja lenkin jälkeen. Iho on rauhoittunut, eikä punakka. Ihohuokoset ovat selvästi pienentyneet ja ja ihon sävy tasoittunut ja kirkastunut. Mikä parasta hormonaaliset näpyt ovat tiessään. Samoja näppyjä oli kuukausia mm.leuassa ja vain ACNE hoito oli riittävän tehokas savustamaan ulos näppyjen mömmöt ja kuivattamaan näpyt pois. ACNE active formula taasen jälkihoitona pitää näpyt tiessään..

Kuten mainitsin kyseessä ei ole ns.rentoutumishoito, mutta ei myöskään kärsimysnäytelmä, jota ennakkoluuloisena pelkäsin. Iho pinnoitetaan ei kuorita! 

Jos haluat ihollesi aitoja muutoksia ja kärsit iho-ongelmista, ei voisi olla parempaa, nopeampaa ja mullistavampaa tapaa saada iho hyvään kuntoon. Suosittelen koko sydämestäni ja aion käydä jatkossakin, sillä ihoni ei ole näyttänyt näin hyvältä sitten nuoruusvuosien. 

Muita hoitoja ovat myös AGE hoito *Aikuiselle, ikääntyvälle iholle suunnattu pinnoituskokonaisuus silottaa olemassa olevia ikääntymisen merkkejä sekä aktivoi ihon toimintaa ja uudistumista. A.G.E. hoidoissa on mahdollista käsitellä ihoa useammilla happokerroksilla – myös paikallisesti, esimerkiksi erityisen häiritsevien alueiden kohdilta. 

VITAC hoito Lähes jokaiselle ihotyypille soveltuva V.I.T.A.C. C-vitamiinipinnoitus on miellyttävä, nopea ja tehokas toimenpide. C-vitamiinin (askorbiinihapon) kirkastava vaikutus tekee ihosta välittömästi heleän ja ihon pinnasta tasaisen sekä kauniisti valoa heijastavan.




Hinnat n.70-110e välillä.  

pH treatment kaikki videot löydät Youtubesta täältä 


Yhteistyössä Benecomin kanssa.