Avainsana: duranduran

Stranger Things on laukaissut kasarikuumeen!

Mitä saadaan, kun yhdistetään annos ET:n ja Stand By me:n kaltaista jännitystä lasten silmien ja tunteiden kautta, saadaan erinomainen sarja Stranger Things. Fantasia-ja scifisarjojen ahmattina minulle ajoittain kelpaa jopa kyseisen genren B-luokan sarjat, joten niin suuresta genrefanituksesta on totta tosiaan kyse, mutta nytpä homman nimi ei olekaan kaikki se ihana yliluonnollinen, vaan kasariajan lapsuuden eläneen nostalgiointi, lisäksi Stranger Things sarja on kaikkinensa A-luokan sarja ja päälle vielä papukaijamerkki ja tuhat peukkua ja viisi tähteä. 

Stranger Things on laukaissut vahvat tunteet ja aikamatkailun omaan nuoruuteen ja kirvoittanut moninaisten tunteiden myrskyn. Totta on, että aika kultaa muistot ja teini-ikähän oli kamalaa aikaa, mutta nyt muistan kaiken sen kaveruuden, sen tunteen kun sai jonkun uuden muodikkaan patellavyön ihmeen vyötäisilleen tai elämäni ensimmäiset Mic Mac farkut. Muistan myös pyyhekumien tuoksut ja sen fiiliksen, kun syksyllä ensimmäisenä koulupäivänä oli uudet kynät ja pyyhekumit penaalissa ja miten jännältä se ensimmäinen koulupäivä tuntui ja hyppysissa vielä uudenkarheat koulukirjat. 

Stranger Things musiikki ja tunnelma on herättänyt jotain suurta tyttäressänikin ja metsästimme hänelle kirpputorilta kasettisoitinta ja löysimmekin sellaisen vanhan rakkineen. Arvatkaas mikä kasarihuuma on katossa, kun oma tytär kuuntelee minun saman ikäisenä äänittämiä kasetteja. Sunnuntaina kun matkasimme Espoosta kotiin isänpäivälounaalta, kuuntelimme koko automatkan omia nuoruuden hittejä ja molemmat lauloimme yhteen ääneen. Kasarimusiikki yhdistää oman teiniminäni ja tyttäreni yhteen, mikä liimaava voima. Kuulen kotoisaa kasettikoteloiden kolinaa, toinen äänittää myös musiikkia radiosta, yhtäkkiä kotonamme vallitsee oman lapsuuteni henki, musiikin voima on valtava. 

Muistatteko miten kasettisoitin alkoi ”vouvata”, joko kun patterit oli lopussa tai itse kasetin nauha oli venynyt liiallisesta kelaamisesta. Inhottava ääni silloin, nyt kuuntelen ”vouvausta” hartaudenomaisella nautinnolla, aivan yhtä herkkä äänimuisto, kuin levysoittimen neula laskettiin lp-levylle ja kuului pientä kotoisaa rohinaa, aah. 

Muistatteko lyhyet poikatukat, kun me kaikki tytöt näytimme pojilta, pikeepaidat, joiden kaulukset piti olla pystyssä, leveälahkeiset farkut ja sitten niin pillit, että makuuasennossa piti yrittää housunnappi laittaa kiinni ja oma ainoa ompelutaito kulminoituikin taitoon kaventaa farkut. 

Muistatteko permanentit, siniset kajalit, Dallasin ja miten J.R. oli maailman röyhkein, mutta samalla miehekkäin olento ja miten Dallasin musiikkikin oli jotain niin jylhää ja amerikkalaista. Miten Dynastia ei koskaan sarjana voinut olla samalla viivalla, kuin Dallas, koska se vallitseva sarjauskollisuus aikana jolloin sarjoja oli vähän. 

Inhosin tuolloin Duran Durania, olin enemmän Depeche Mode tyttö ja muutenkin elektro-musiikki oli se oma juttu ja välillä seikkailin heavy-musiikin pauloissa. Nyt jalan saa letkeäksi jopa Duran Duranin ”Hungry like the Wolf, koska se nostalgioinnin tunne ja siellä kappale on taustoilla ja tilanteissa kuitenkin soinut. Tai kuka muistaa Men Without Hats ”Safety Dance” biisin?

Meikkeinä silloin oli muuten vain Lumene ja Yves Rocher ja toffeen tuoksuinen huulivoide, (jota tuli hieman samalla syötyä)oli kova juttu. Lumenen sinisillä pakkauksilla varustetut meikit oli in ja Yves Rocherin karmaisevan siniset tai vihreät voidemaiset luomivärit. 

Avaruusasema Alfa oli lempisarjoja ja saunan jälkeen juotiin limpparia, jonka korkin avaamisesta sai aina sormiin haavan. Kirjat olivat kavereita yksinäisinä mökkikesänä ja musiikki ja se kasettisoitin, jolla äänitettiin kappaleita kasetille muutaman kerran viikossa, kun sieltä radiosta joskus jotain hyvää musiikkia tuli. Jossain kohden tuli Sky Channelin musiikkivideot ja lopulta MTV Music kanava jatkuvine musiikkivideoineen mullisti maailman. Muistan kerran kun kamuni oli meillä yötä ja heillä ei näkynyt MTV-musiikkikanavaa lainkaan ja miten hän pötkötteli sohvalla ja tuijotteli onnesta soikeana aamusta iltaan. 

Oijoi mitä nostalgiaa, mutta nyt olisi ihanaa kuulla teidän parhaat kasarimuistot ja jos et ole kasariaikaa elänyt, niin olisi mielenkiintoista kuulla, miten kasariaika teille näyttäytyy? Ohessa ala-aste luokkakuvia, joukosta uupui yksi, liekö nelosluokan kuva ja syytä siihen, miksi se ei ole lapsuuden kuva-albumissa en tiedä. Missä ylä-asteen luokkakuvat, jonkin arkun pohjalla varmaan. Nostalgista tiistaita kaikille. <3