Viime aikoina olen nähnyt paljon isovanhempiin liittyviä unia, jopa peräkkäisinä öinä. Unet toistavat hyvin samaa kaavaa.

Tällainen edesmenneistä unien näkeminen on menneiltä vuosilta tuttua. Menetin 14-vuotiaana ystäväni onnettomuudessa ja tämän jälkeen ystäväni ilmestyi uniin säännöllisesti 40 ikävuoteen asti. Uni toistui aina samana. Ystäväni ilmestyi nuoruuden muodossaan kuolleista ja ihan kaikesta hänen kanssaan sai jutella, mutta ei koskaan saanut kysyä ”minkälaista oli olla kuollut.” Tämä aihe oli vahvasti tabu.

En ole vuosiin enää nähnyt unta ystävästä ja olen ajatellut, että vihdoin mieleni on sinut hänen poismenon kanssa. Että hänen menehtyminen oli sen verran suuri järkytys, että mieli ei koskaan halunnut asiaa oikein hyväksyä ja tämän vuoksi toinen palasi aina unissa kuolleista, kuin rakas nuoruudenystävä ei olisi koskaan menehtynytkään.

Mummin menehtymisen jälkeen olen viime aikoina nähnyt toistuvasti samaa unta. Milloin olen koko perheen tai sukulaisteni kanssa mummin ja vaarin kesäpaikalla ja kesäpaikalla on jo uudet omistajat.

Pelkään kesäpaikalla koko ajan jääväni kiinni uusille omistajille, että olen salaa mennyt vielä vierailemaan paikkaan, joka on itselle aina ollut olemassa, kuten mummi ja aikoinaan vaari.

Unessa jään aina kiinni, mutta uudet omistajat suhtautuvat salavierailuuni lempeästi ja ymmärtäen. Yritän aina hädissäni selittää, miksi oli vielä pakko kerran tulla hyvästelemään rakas kesäpaikka. Yhdessä unista uudet omistajat olivat mummin ja vaarin nuoremmat versiot, versiot jotka muistan omasta lapsuudestani. Kerron uusille omistajille, että tehän olette mummi ja vaari. Asia aiheuttaa hämmennystä, mutta samalla helpotusta.

Viime yönä sama uni taas toistui. Siivosin mökkiä meidän salavierailun jäljiltä. Lakasin hihallani hädissäni mökin lattiaa ja koiramme Samun karvaa syntyi kasoittain, kuin puuvillakasoja. Heitin karvoja takkaan ja mietin, että nyt pitää takankin sammua, ennen kuin voimme poistua mökiltä, että ihan varmasti jäämme pian kiinni uusille omistajille.

Suoristin pöytäliinoja, jotka olivat uudet sinikukkaiset, räsymattoa, joka oli siniraidallinen, lakanoita, jotka olivat keltaisia laventelisine kukkineen, löysin keittiönkaapista vanhoja valokuvia ja jäin ihailemaan niitä.

Yhtäkkiä kaapinkolosta kurkisti uusi omistaja ja katsoi jälleen lempeästi hymyillen ja kysyvällä katseella, ”taasko te olette salaa täällä?” Menimme yhdessä katsomaan aittarakennusta, minkälaisia hienoja kaiverruksia uudet omistajat olivat tehneet aitan seinään.

Aitalle ilmestyi myös omistaja nainen ja vaikka hän hymyili leveästi, eleistä oli aistittavissa, että hän oli jo väsynyt siihen, että aina ilmestyin kesäpaikalle viettämään salaa aikaa.

Naisen ei tarvinut mitään edes ääneen sanoa vaan puolustin tekoani itse. Purskahdin itkuun ja sanoin hänelle, että anteeksi, että olen taas täällä, mutta on aivan pakko tulla vierailemaan, koska mummi ja vaari ovat täällä. Halusin hänen vakuuttuvan siitä, että vilpittömästi mummin ja vaarin sielut ovat jääneet kesäpaikalle.

Tämä itketti aamulla herättyäni myös. Ymmärrän, että tässä on kyse surutyöstä ja siitä, etten vielä ole valmis hyväksymään sitä seikkaa, että ihminen joka aina oli elämässäni, on nyt mennyt.

Olen aina ajatellut, että vaarin sielu asuu kesäpaikalla, nyt mummin myös. Joten luultavasti näistä syistä vierailen unessani salaa mökillä, päästäkseni lähemmäksi rakkaita edesmenneitä.

Joskus varmasti nämä unet loppuu. Unet eivät ole huonoja, eikä hyviä, eivät lohdullisia, eivätkä lohduttomia, ne vaan on. Toivoisin, että unet loppuisivat jo ja mietin auttaisikohan asiasta kirjoittaminen hyväksymään todellisuuden, sen että edesmenneet asuvat aina sydämessä, eikä välttämättä kesäpaikan männynkäppyrässä, kallionkoloissa, ruohonjuurissa, saunanlauteilla tai mökin kiikkustuolissa.

Miten siellä, miten tulkita näitä unia? Varmaan monella teistä on vastaavia kokemuksia. Olisi hienoa vaihtaa teidän kanssa ajatuksia.

Sydämellistä uutta päivää kaikille. <3