Avainsana: eifiltteriä

Arkirealismia ja varjoinsta

Arkirealismia ja varjoinsta

Hölkyn kölkyn. Blogi täyttää tässä kuussa 5-vuotta ja olen monesti kaivannut sitä otetta, mikä  oli blogin alkumetreillä. Sitä helppoutta. Antaa tekstin soljua ja laittaa kaikki kuvat sellaisinaan blogiin ja juuri sellaisina, kuin elämä ne eteen todellisuudessa tuo. 
No ajattelin laittaa tähän postaukseen muutaman tänään Whatsuppilla lähetetyn kuvan. Aniharvoin tälläiset satunnaiset Whatsupp kuvat kamulle tai miehelle pääsee todellakaan blogiin. Näiden tarina esimerkiksi on se, että kun Souliina teki meidän Vauhtimimmit-kanavalle Lasagnettea, jota ahkeraan tein itsekin joskus 90-luvulla. Niin aivan pakko oli heti tänään päästä kyseistä herkkua testaamaan. 

Souliinalle jouduin sitten laittamaan viestiä, että menin sitten ostamaan toisen paketin Lasagnettea ja toisen paketin Lasagnea. Lisäksi jouduin kysymään, että kuuluuko tämän kastikkeen todella olla näin löysää, no kuuluu sen. 🙂 

Miehelle laitoin aamun kauppareissulla kuvia Whatsupilla, että muistin ostaa kloriittia toisen teeppareiden valkaisua varten. Ostoskärryn sisällöstä tulee muuten myöhemmin video Vauhtimimmit-kanavalle myöskin. 
Miehelle laitan myös aina kuvia onnellisista löydöistä ja tässä yksi sellainen. Pyykinpesukoneiden sisushan rupeaa herkästi haisemaan pökäleelle tai sellaisille juustonaksuille ja Lidlistä löytyikin pesukoneen pesuainetta, wuhuu. Tälläistä on tässä vuosia kaivattu ja ostin neljä törppöä kerralla. 
Souliina kehui L’Orealin ja Maybellinen näitä kolmen päivän kulmavärejä. Väri kestää siis n. kolme vrk kulmilla. No mikä järki siinä on sitten, no se järki, että jos lähtee vaikka viikonloppureissulle, niin siitä kulmat kuntoon helpolla. Tai mikä on 90-sekunnin väriä iskeä kulmiin joka kolmas päivä, ei niin mikään homma. Tyttärellekin laitettiin ja me molemmat olimme todella tyytyväisiä. 

Tämän kuvan sitten laitoin Souliinalle, että taas matkin ensin Lasagnettea ja nyt kulmat. Meillä tosin Lasagnea kutsutaan Klasagneksi, sillä lapset kutsuivat Lassua pienenä siten. Tämä tänään tehty on siten Klasagnette Klasagne. 

Tämän kuvan laitoin tänään mesellä Elsa-Maarit blogin pitäjälle Maaritille, joka laittoi mesellä viestiä, että mitä raita-ainetta käytän. Laitoin tämän kuvan, että et arvaa, tänään raidoitellaan täälläkin. Lopputuloksesta sovittiin laittavamme myöskin kuvat. 

En todellakaan ole Strictly Style tai Alexa Dagmar, lähtökohdiltaan olen jo liian vanha ja pullea. Mutta kuitenkin olen käsitellyt kuviani jo muutaman vuoden. Aina yrittäen edes pyrkiä sillä kännykällä omaan makuun parhaimpaan tulokseen. 

Instatililläni @koivusalo on huikeat 8000 seuraajaa ilman seuraajien shoppailua. Jos jonain päivänä saan 10 000 seuraajaa täyteen, voin rauhoittua, sillä silloin saan swipe up-toiminnon Instassa käyttöön eli Insta Storiesia klikkaamalla voi suoraan päästä tänne blogiin. Tähän voi mennä nykyisellä tahdilla vielä n. 3-vuotta. 

Okei eihän se 8000 paljoa ole, jos vertaa moniin muihin, mutta minulle se on todella paljon  ja sehän riittää. 
Mikä tässä kaikessa kuitenkin perimmäisenä syynä oli, että perustin vielä kaiken kukkuraksi @varjoinsta tilin, oli se, että kaipaan niitä blogin alkuaikoja ja tämä voi kuulostaa hassulta, ei ollut seuraajia, ei ollut paineita. Ei ollut anonyymejä haukkumassa, joten pystyi antaa vaan mennä ilman käsijarrua. 

Joten näistä syistä perustin varjoinstatilin, jossa kaikki kuvat tulevat olemaan sitä aidointa arkirealismia, ilman kuvien käsittelyä, ilman filttereitä, kaikki ihohuokoset näkyvillä kraatereina, rypyt, kaksoisleuat, massut, roskat ja pölypallerot, kaikki sellaisinaan, kuin ne oikeassa elämässä onkin. 

Silti Varjoinsta-tilillä ei tulla näkemään varpaita, ei salaatteja hampaiden väleissä, ei nenäkarvoja, ei ällöjä juttuja vaan perusjuttuja kuvattuna juuri niin, kuin ne sillä hetkellä aidossa elämässä näyttäytyy. 

On hauskaa ihan itselle seurata jatkossa molempia instatilejä, joihin saattaa tulla niitä samojakin kuvia, toiset ilman kuvakäsittelyä ja toiset käsittelyjen kera. Ehkä näistä molemmista tileistä tulee itselle sellaisia kuvapäiväkirjoja. 

Jos haluat lähteä seuraamaan arkista elämää ilman filttereitä, niin klik @varjoinsta

Miten siellä, mitä fiiliksiä tälläiset kuvat herättää, Kaipaatteko tälläistä lisää. Mitä olette mieltä blogien nykyisestä suuntauksesta, kun kaiken tulee olla siistiä, kliinisempää kuin perusarki, sellaista siivottua. Tykkäättekö enemmän kaikesta kauniista vai arkisesta vai molemmista. Minä taidan tykätä molemmista. 

Ihanaa iltaa. <3