Avainsana: elämyshotelli

Pyjamabileet Break Sokos Hotel Flamingossa

Pyjamabileet Break Sokos Hotel Flamingossa

*Kaupallinen yhteistyö Break Sokos Hotel Flamingo

Kansainvälisenä unipäivänä Vauhtimimmit pääsivät nauttimaan unipäivästä pyjamabileiden muodossa Break Sokos Hotel Flamingoon. Pyjamabileissä olen ollut usein lapsena ja vielä päälle 20-vuotiaana, mutta tälläinen hemmottelumuoto on nuoruuden jälkeen jäänyt unholaan. Sillä mikä voisi olla hauskempaa hyvässä kaveriseurassa ja aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan.

Päätimme itse asiassa ystävänikin kanssa, jonka kanssa täytimme samaan aikaan 50-vuotta, että tämän vuoden aikana toteutamme juurikin vastaavan miniloman ja ilman matkustamisen aiheuttamaa stressiä, eli lomailemme hotellissa pääkaupunkiseudulla. Tämä on ainakin isosti haavelistalla. 
Olemme monesti oman mieheni kanssa haaveilleet, että joku kerta menemme Flamingoon vuorokauden minilomalle. Ajatuksena olisi nauttia hyvästä ruoasta, keilaamisesta ja leffasta, Nukkua aamulla pitkään, mennä Flamingo Spa:han ja käydä vielä shoppailemassa Jumbossa ja Flamingon puolella miniloman päätteeksi. 
Miten megakiva idea on pyjamabileet, jotka voi järkätä vaikka isommassa huoneessa tai hyvän ystävän kanssa kahden hengen huoneessa. Synttärilahja ideanakin mitä mainioin. Kuohuvaa ja herkkuja huoneisiin ja mukavat vaatteet päälle. Kuka estää kulkea vaikka pyjamassa tai verkkareissa koko miniloman ajan. Ei niin kukaan. 
Break Sokos Hotel Flamingo on Suomen suurimmassa viihdekeskuksessa sijaitseva elämyshotelli, jossa kaikki elämän ilot ja ihanuudet ovat tarjolla yhdellä yöpymisellä. Hotellissa on neljä erilaista huonekerrosteemaa: valoisa Energy (tornihotellissa), iloisen värikäs Joy, rauhoittava Harmony ja inspiroiva Flow.

Kansainvälistä tunnelmaa Break Sokos Hotel Flamingoon tuo lentokentän läheisyys. Helsinki–Vantaan kentältä nousee ilmaan jopa 350 konetta joka päivä. Kentälle pääset hetkessä hotellin omalla lentokenttäkuljetuksella. Kuljetus on hotellivieraille maksuton.

Autoileville asiakkaille on ilmaiset pysäköintipaikat Flamingon parkkihallissa.

Viihdekeskus Flamingo ja kauppakeskus Jumbo tarjoavat hotellivieraille valtavasti tekemistä! Saman katon alta löydät 10 kauneushoitolaa, 6 vesiliukumäkeä, 7 erilaista allasta, yli 100 liikettä, kuusi teatterisalia, 20 keilarataa, 38 ravintolaa – ja paljon muuta.
Yövyimme rauhoittavissa Harmony-huoneissa. Koko huonekerros on vain aikuisille sallittu. Tässä kerroksessa et kuule lasten ääniä tai juoksua käytävillä. Arvostan kovasti neljän lapsen äitinä tätä rauhaa. On niitä vilske hotelliöitä ja laivareissuja vietetty lasten kanssa niin paljon, niin joskus on kiva olla ihan aikuisten kesken. 

Mahtavaa, että tälläinen konsepti löytyy Suomestakin ja ei todellakaan sillä, että olisi lapsia mitään vastaan. Vaan se hiljaisuus ja rauha on ihana asia ruuhkavuosia eläville vanhemmillekin. Olemme todella rauhoittavan miniloman miehenikin kanssa kyllä ansainneet ja sellainen tulee ottaa nyt työn alle. 

Asia jonka ensimmäisenä aina tarkistan hotellihuoneessa, löytyykö huoneesta kylpyamme. Harmony-huoneista löytyy. Mekin Souliinan kanssa pyjamabileiden tiimoilta viipotimme koko päivän paikasta paikkaan ja shoppaillen niin Flamingossa, kuin Jumbossa ja iltakylpy  päätti päivän ja rauhoitti ihaniin uniin. 

Meillä oli mielettömän hauskaa. Pako arjesta vaan tuli äärimmäiseen tarpeeseen ja hyvän ystävän kanssa nauru on aina herkässä. 

Unipäivänä luonnollisesti mietittiin unen merkitystä ja myös sen laatua. Kävimme myös testaamassa Familonin vuodevaatteita ja sänkyä. Hotellihuoneissahan on Familonin sängyt. Omalla kohdalla univaikeudet ilmaantuivat 30-vuotiaana runsaiden ylitöiden ja stressaavan sijoitustyön myötä. 


Pitkäaikainen unettomuus jäi mieleen leijumaan ja tiedostan helposti, miten unet voivat lähteä huonoon suuntaan. Tavallaan, kun on kerran kärsinyt unettomuudesta, niin siitä jää mieleen jälki ja pelko, mitä jos unettomuus yllättää taaskin.

Uneni on herkkää ja herään  jokaiseen narahdukseen. Vauvojen kanssa valvottu aika ja etenkin sydänlapsen, joka valvoi kaikki yöt, tuo valvominen on  jäänyt alitajuntaan myöskin unettomuuden pelkona ja jokaisen pienenkin risahduksen kuuntelemisena.

Omalla kohdalla hyvät unet takaa hyvä sänky, puhtaat lakanat, ulkona tuuletetut vuodevaatteet ja hyvä peitto ja oikeanlainen tyyny ja viileä ja pimeä huone. Rauhoittuminen illalla, ei kahvia enää  klo 14:00 jälkeen. Ei myöskään urheilua tai liikaa virikkeitä enää 20:00 jälkeen. 

Harmony-huoneissa oli todella mukavat sängyt, mukava huoneen lämpö, jota säädellä, täysin pimennetty huone, untuvatäkit ja muhkeat tyynyt. Mielettömästi plussaa myös hiljaisuudelle, en kuullut lainkaan ääniä mistään ja olihan kuitenkin vielä perjantai, kun olimme pyjamabileissä. 
Ehdimme käydä hiukan shoppailemassa ja kahvilla Flamingon puolella Tammer Outletissa ja kahvilla Caffi Paahtimokaupassa. Caffi Paahtimokauppaa suosittelen kaikille, sillä sieltä saa käsintehtyjä konvehteja, vastajauhettua kahvia tai teetä. Jumbon ja Flamingon parhaat kahvit. 


Tammer Outletista löydät taas vaikka mitä kotiin suorastaan pilkkahintaan, upeita mattoja ja vaikka mitä. Kannattaa katsoa alla oleva video, siellä lisää materiaalia Tammer Outletista. 

Kauppakeskus Jumbossa lempiliikkeitä ovat Body Shop, L’Occitane, tietenkin Stockmann, jättimäinen Citymarket, josta muuten saa Phycisians Formula meikkejä. H&M, Lindex, KappAhl, Zara löytyy vaatejuttuja ajatellen. Iittalan myymälä löytyy ja kirjojen ystäville Suomalainen kirjakauppa. Kenkäkauppoja ja vaikka mitä. Myös Starbucks. 


Kauppakeskus Jumbo ja Flamingohan ovat omia  lemppareita ja jos menen kauppakeskukseen, on valintani pääsääntöisesti aina ollut ja on Jumbo/Flamingo. Flamingosta saa muuten hyvää sushiakin, vink vink vaan. 

Kun tulet yöksi Break Sokos Hotel Flamingoon, on kaikki mitä ikinä kaipaat, saman katon alla. 

Kävimme hieronnoissa Kitty Cat Beauty Centerissä, joka sijaitsee aivan Jumbon ja Flamingon kulkusillan alkupäässä. Ihana rauhoittumisen hetki kaiken tohottamisen keskellä. Luonnollisesti erilaisista hoidoista voi nauttia myös Flamingo Spa:ssa

Viihdekeskus Flamingossa ei aika kyllä käy pitkäksi. Voi käydä minigolfaamassakin, mutta me Souliinan kanssa halusimme keilaamaan. 
Keilaaminen on yhtä meidän perheen lempihommaa ja etenkin hohtokeilaus on aivan erityisen hauskaa. Kävimme Souliinan kanssa keilaamassa BowlCircus Flamingossa hierontojen jälkeen ja olikin Souliinan ensimmäinen kerta käydä keilaamassa. Ihan mahtava meininki oli, hyvää musaa, seuraa, keilaamista ja limukkaa. Parasta. 

Kaiken hösöttämisen jälkeen maistuikin ruoka Amarillo Flamingossa, ravintola jossa olen käynyt usein herkuttelemassa Meksikon makuja. Tällä kertaa nautin Fajitaksia katkaravunpyrstöillä ja kanalla. 


Jälkkäriksi Suklaa Brownie, joka oli pala taivasta. Juomana jättimäinen Cola Zero ja pieni pullo Fresitaa Souliinan kanssa puoliksi. Amarillo on todella suosittu ja aina siellä käydessä, ihmisiä on paikan päällä paljon syömässä. Palvelu oli loistavaa ja iloista. 

Leffoissa aina mieli tyhjenee ja kyllähän moni tietää, että olen suuri leffafani. Meidän pyjamabileiden vauhdikas päivä olikin ihana päättää rauhoittumiseen leffateatterin penkeillä. Istuimmekin muuten eturiviin, sillä eturivissä oli rahit. 


Täytyy sanoa, että hotellin asukkaana voit hyvin mennä leffaan pyjamissa, jos vain uskallat. Miten mukavaa oli istua tohveleissa ja pehmeissä pyjamissa ja aamutakissa ja nauttia leffasta ja leffaherkuista Finnkino Flamingossa

Leffaksi valitsimme Liam Neesonin tähdittämän ”Kylmä kosto.” Joka oli aavistuksen Fargomaisen outo, mutta niin hyvä.

Sitten olikin jo rauhoittavaa kellahtaa hiljaiseen Harmony-huoneen mukavaan sänkyyn, vetää verhot pimennoksi,  säätää huoneen lämpö sopivaksi ja vaipua uneen pehmeän ja lämpimän untuvapeiton peittelemänä. 
Uuteen nousuun ja herkulliselle aamiaiselle. Break Sokos Hotel Flamingon aamiainen oli todella runsas. Peukut erilaisille juustoille, letuille, kunnon maalaisleivälle, jossa kova rapea kuori, suklaaputoukselle, ravioleille, hedelmille, ihan kaikille. Nautimme todella kiireettömän aamupalan massut pulleina kiittäen. 

Sitten olikin aika päättää pyjamabileet Flamingo Spa:ssa kylpylöiden. Olemme useat kerrat käyneet perheen kanssa Vesipuiston puolella. Tällä kertaa Souliinan kanssa nautimme kuitenkin polskinnalta rauhassa Flamingo Spa:ssa kylpylöiden. 

Flamingo Spa:ssa pääset nauttimaan:

37 C lämminvesialtaasta syvyys 0,55m

Hoitavasta mineraalivesialtaasta ja sen porepedeistä 



Kuudesta erilaisesta saunasta 



Lämmitetyistä lepodivaanista 



Suolaseinästä OLO-Huoneessa – tila varattavissa myös yksityiskäyttöön 



Yli 30 erilaisesta ylellisestä yksilöhoidosta 



20 hoitohuonetta 



Kahdesta tunnelmallisesta lepo/palaveri tilasta 



Spa Cafen menusta (A-oikeudet)



Spa:n jälkeen meillä oli rentounut olo ja jo haaveilimme, että olisipa ihana mennä päiväunille hotellihuoneeseen. Tämän jälkeen syömään ja vaikka leffaan ja vielä seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen shoppailemaan. Eli viikonlopunkin kestävät pyjamabileet tai minilomat ovat kyllä täydellisyyden huippu, sillä aika ei tule pitkäksi Flamingossa ollenkaan. 

Kiitos Break Sokos Hotel Flamingolle (Facebook sivut Break Sokos Hotel Flamingo) ja yhteistyökumppaneille upeista pyjamabileistä, keilailusta, hyvästä ruoasta, hieronnasta, shoppailun ilosta, leffasta, spa-elämyksestä. Meillä oli Souliinan kanssa aivan mieletön miniloma ja tälläisen vastaavan haluan vielä kokea oman miehenikin kanssa. 

Miten siellä, kaipaatteko te tälläistä elämystä ja hotellihuonetta, joka on vain aikuisille sallittu. Elämyksiä, joista kaikki löytyy saman katon alta? Minkälaiset ovat teidän haaveet minilomalle tai pyjamabileisiin?

Ihanaa ja rentouttavaa sunnuntaita kaikille. <3

*Muutama kuvista Veera Bianca








#pyjamabileet
#breaksokoshotelflamingo
#elämyshotelli