Avainsana: epätäydellisyys

Kauneus on ihana asia, mutta epätäydellisyys on mielenkiintoisempaa

Selasin eilen Insta feediä toisella silmällä, katsoessa samalla Hbo:n sarjaa.  Huomasin koko ajan alitajuisesti pysähtyväni persoonallisiin kasvoihin ja perinteiseen kodikkaaseen tavallisuuteen ja huomasin kiireellä skippaavani kaiken täydellisen. Yhtäkkiä suljin Hbo:n ja oli pakko illalla oikein puntaroida tätä asiaa, että miksi itse asiassa kaikki maanläheisempi, kuin kaikki kaunis ja kiiltävä on mielenkiintoisempaa katseltavaa ja miten joskus täydellisen kaunis ei ole edes mielenkiintoista, jos roso ja sielukkuus uupuu.

Täällä maalla kuljen aina kumppareilla tai Crocseissa, sillä ne pukiessa säästää ihan hitsikseen aikaa, eikä tarvitse solmia kengännauhoja.

Harmittaa jollain tasolla tämä aika, vaikka pitkälle on tultu jo siitä, että kaikkia mainoksia koristi vain langanlaihat teinivartalot. Harmittaa se, että nyt monesti mainoksissa käytetään yhtä kiintiövanhusta tai kiintiöylipainoisempaa ja muut ovat mainoksissa hoikkia ja kauniita. Miksi ei käytetä erilaisia persoonia, vartaloita, kasvoja ja kerrota mielenkiintoisia tarinoita näiden kautta, sillä jokainen ihminen on mielenkiintoinen, jos vain oikein kuuntelee. 


Vaikka olen esim. hammasneurootikko ja ihastelen täydellisen kauniita hammasrivejä, niin enemmän silti silmää viehättää persoonalliset hampaat, joissa jokin hammas on vaikka vino, kuin jenkkihymyn porsliinikuoret. Sama pätee ihan kaikkeen, jos koti on hyvin kliininen, niin ettei uskalla nuppineulaakaan pudottaa lattialle tai jos ihminen on täydellisen kaunis ja pitää etäisyyttä, eikä anna mitään sielustaan, menetän helpommin mielenkiinnon, sellainen on tylsää.

Tällä viikolla sattui pieni kömmähdys. Mies ei juo kahvia, eikä varmasti ikinä ole arkiaamuna keittänyt minulle valmiiksi kahvia. Niin kuitenkin tapahtui perjantai-aamuna ja miten saattoi ollakaan, että maito oli loppunut. Odotin 30-minuuttia, että lähikauppa aukeaa, mies ihmetteli, miksi en aja huoltoasemalta hakemaan, vastasin etten halua näyttäytyä liian julkisella paikalla ennen ensimmäistä siemausta aamukahvia, että lähikaupassa on mitä luultavimmin vähemmän yleisöä. Tultuani lähikaupasta ja kyllä se yöpuku oli päällä käydessäni, huomasin, että yöpaita oli vielä väärinpäin. Hetken se sisäinen nolostuminen puski päälle ja sitten käskin oikein itseäni ruotuun, että ihan se ja sama, siinähän sitten kauppias pohtii, että kahvimaitoa hakeva muori oli hieman sekaisin. Sepä se, mitä väliä mitä muut ajattelee?

Instan eilinen selailu kertoi paljon siitä, miten minusta on kaikkein mukavinta uteliaana suorastaan pilkistellä tavallisten ihmisten elämää, saada heiltä vaikka vinkkejä uudesta suklaamausta, kodin löydöstä tai mitä heidän kotieläimensä on viime aikoina hassutellut. Tavallisuus on todella mielenkiintoista, kuten persoonallisuuskin ja koskaan ei pidä vähätellä tavallisuutta, ettei sieltä löytyisi persoonallisuutta. 


En tiedä onko tämä jokin ikähommeli, vai vastaisku vuosikymmenien täydellisyydelle, laihuudelle, siloitetulle elämälle mediassa. Hauskempaa on jopa vertaistuellisesti kuunnella, mitä jokin ihminen on vaikka mokannut huumorilla tietty, kuin miten hänen täydellinen elämänsä soljuu täydellisyydessään.

Kaipaan aivan hirmuisen paljon mainosmaailmaan erilaisia persoonia, ihmisiä, eri ikäisiä, eri sukupolvia, tarinoita ihmisten takaa, kerroksellisuutta ja kerrontaa. Kaikki superkaunis ja täydellinen on jo niin nähty. Mutta voi blaah miten kauan kestää, ettei muotishow:ssa ole  kuin se yksi kiintiövanhus tai yksi malli, joka on enemmän, kuin kokoa 32, miten nopeaan voi maailma muuttua, en jaksaisi odottaa.


Siksi olen valtavan kiitollinen kaikille niille, jotka ovat ottaneet huomioon minutkin, tavallisen ihmisen, jolla on jo hieman ikää ja myös kiloja mittarissa eli ihminen on otettu ihmisenä vastaan. Kunpa tätä murrettaisiin lisää ja yritykset enemmän rohkenisivat käyttää erilaisia ihmisiä mainoskampanjoissa, erilaisia koteja sisustuslehdissä, koska miksi en enää osta edes sisustuslehtiä, no koska kaikki ne samanlaiset kodit on nähty tuhanteen kertaan. Eikä minua kyllä kiinnosta pätkääkään, jos 15-vuotias ja kokoa 32 mainostaa minulle kukkamekkoa. 

Siksi esim. Instagram on todella kiva, siellä minulla on mahdollisuus seurata eri ikäisten ja erilaisten ihmisten elämää ja arkea ja jos he laittavat vaikka kuvan Fazerin uusista kekseistä tai jostain kahvimerkistä, johon on tullut uusi maku, niin kyllä minä ostaisin, sillä voin samaistua heihin ja loppupeleissä, kun me kaikki olemme tavallisia, nekin jotka näyttävät vain kaiken kauniin ja kiiltävän osan elämästään. Taas totean, älkää ymmärtkö väärin, kaikkea kaunistakin tarvitaan ja varmasti nuorena sainkin tälläisestä enemmän inspiraatiota ja tavoitteita omaan sisustukseen ja pukeutumiseen ym. Mutta kun ikää tulee, sitä vaan kaipaa samaistusmispintaa, ei aliarvioimista, ei sitä, että minulle teini markkinoi tuotetta.


Minusta on mieletöntä, että Oi mutsi mutsi on ottanut itsestään upeita ja kauniita kuvia Changen alusvaatteissa ja sanoin juuri tällä viikolla nähdessäni Elsan, että ”ai hitsi, mutta milloin me aikuiset” ja samalla suljin suuni ja totesin, niin miksi en minä itse, turha odottaa muiden muuttavan maailmaa,  jos en minä itsekään uskalla tehdä sitä.

No ette tule vieläkään näkemään minua alusvaatteissa tai uimapuvussa blogissani, koska siinä menee oman yksityisyyden raja ja tiedän myös tasan tarkkaan, että omat lapset eivät asiasta pitäisi ja toisaalta en ole niin sinut röllöjeni kanssa, että minussa olisi rohkeutta laittaa itseäni alttiiksi arvosteluille. Joten nostan niin paljon hattua kaikille heille, jotka ajavat tavallisen naisen asiaa ja toivon, että jollain tasolla pystyn ajamaan asiaa itsekin, vaikkakin enemmän vaatteet päällä.


Toivottavasti maailma muuttuu aidompaan suuntaan, sillä sitä ainakin itse kaipaan enemmän, elämyksellisyyttä, samaistusmispintaa, sielujen aitoa kohtaamista, värikkyyttä, erilaisia persoonia ja eri ikäisiä ihmisiä, me todellakin kaikki olemme yhtä arvokkaita ja  mielenkiintoisia. 

Mitä sinä haluat ja kaipaat somessa ja mainosmaailmassa, haetko arjessa helpotusta kauniista asioista tai ideoita ja inspiraatiota, vai samaistumispintaa tavallisuudesta vai molempia, täällä haetaan molempia, kaikkea kaunista on kivaa katsella, mutta tavallisissa jutuissa piilee helpommin hahmotettava kodikkuus ja ihmisen sydän, tavallisuus puhuttelee.


Kun Pinkit korkokengät Maiju tänään mietti menestymisen saloja, niin kenties menestyneimmät ihmiset ovat aitoja ja sydämellisiä, mutta uskaltavat olla myös aivan tavallisia, sillä mitä on menestys, jos sen kanssa asuu yksin lasitornissa. 

Miksi taas näistä asioista jauhan, no toki ajan omaa etua, olen tavallinen keski-ikäinen nainen ja en todella ole ollut naismuistiin kokoa 32, ehkä 14-vuotiaana? Toinen on se, että haluaisin nähdä maailman muuttuvan, niin kauan, kuin tässä elän. Miten hienoja tarinoita olen esim. nähnyt elokuvissa tai lukenut kirjoista, jotka ovat kertoneet tavallisen ihmisen elämästä, mutta kenen elämä on edes tavallista, jokaisen elämään mahtuu valtavia kriisejä, onnenhetkiä ja mielenkiintoisia käänteitä.


Toivottavasti myös mainosmaailma alkaa kertoa näitä tarinoita aidoilla ihmisillä. Sillä täydellisyydestä tulee jopa ajoittain huono olo, sillä liika täydellisyys vain muistuttaa, miten epätäydellinen sitä itse onkaan. 


Ystäväni vuosia sitten sanoi, ”sängyn petaaminenhan on maailman turhinta hommaa”, alan vihdoin ymmärtämään tuon viisauden noissa sanoissa, sillä ”petaanko” sänkyni itseäni vai muita varten, noin kuvainnoillisesti. 

Tälläistä mietteitä tänään, oikein sydämellistä, kaunista, tavallista ja rosoisen epätäydellistä viikonloppua kaikille. <3