Avainsana: epätoivo

Hirvein yö

Hirvein yö

Ensin ajattelin, etten kehtaa blogissa tästä edes kertoa, sillä tällä viikolla tapahtui jotain sellaista,  josta syytän itseäni, hävettää, olen itselleni vihainen ja vieläkin vapisuttaa koko episodi. 
Maanantai iltana yhtäkkiä Samua ei löytynyt kotoa mistään. Se merkillisen järkyttävä ja epätodellinen tunne, kun alati lähellä ja liki oleva koira on kadonnut,  mutta minne ja miten tälläinen voi olla edes mahdollista?
Huomasin aina kiinni olevan pihan portin olevan auki, miten niin on voinut käydä, portti on aina kiinni. Miten olen tuudittaunut siihen, että portti on aina kiinni, eikä mieleen ole tullut edes tarkistaa, onko portti suljettu vai ei. 
Oli portti suljettu tai ei, mieleni valtasi epäusko, Samu on niin läheisriippuvainen koira, ettei koskaan, siis ei koskaan viihdy pihalla hetkeäkään yksin, jollemme me, hänen ihmiset ole paikalla. Mitä on tapahtunut, miten tälläinen on mahdollista, miten Samu on vain yhtäkkiä voinut kadota?
Kilautin miehelleni mökille, toisessa päässä myös valtaisa epäusko ja samalla järkytys. Tytär siellä päässä alkoi itkeä ja samaten toinen tytär meillä kotona. Alkoi useiden tuntien etsikkoretki, mutta tuloksetta. 
Mökillä oleva tytär laittaa viidakkorummun pyörimään ja ilmeneekin, että naapurimme on ilmoittanut Porvoolaisten Facebook-sivuilla, että heidän pihalta on löytynyt meidän Samu. Kello on tässä vaiheessa jo miltei 2:00 yöllä ja en voi soittaa naapurille ja herättää vieraita ihmisiä. Aamulla 6:lta kuitenkin naapuri viestii tekstarein ja kertoo, että meidän kultaisen herrasmiehen on hakenut poliisit ja vieneet eräälle maatilalle hoivaan, meiltä n. 30-minuutin matkan päähän. Mielen ja sydämen valtaa lopullinen helpotus, Samu on turvassa!
Mikä jälleennäkemisen riemu, mikä hirveä seikkailu Samulla takana, järkytys ja trauma ja meidän perheellä tuskaisa uneton yö. En myös tiennyt, että Samu ”osaa” hypätä vauhdilla auton takakonttiin, koska aina aiemmin Samu on pitänyt peffasta työntämällä auttaa autoon. Kiire oli pojalla omaan kotiin ja kumman ketterä oli. 

Reissupoikaa väsyttikin koko päivän ihan mahottomasti. Minä sitten katselin Samua ihmetellen, siinä Samu taas on, kuten aina, mutta mitä jos olisi sattunut huonommin, meidän talon edestä menee vilkasliikenteinen katu busseineen, vauhtiveikkoineen kaikkineen. 

Hävettää ja syytän itseäni ja tiedän, että näin ei enää ikinä tapahdu toiste ja tiedän myös, että joskus tapahtuu kamalia inhimillisiä virheitä, mutta onneksi tämä virhe sai näin onnellisen lopun, Samu on onnellisesti kotona.

Allekirjoittakaa muuten ihmeessä Body Shop:n ”I’m forever against animal testing” vetoomus, allekirjoituksia  lisää kaivataan yhä ja me allekirjoitimme Samun ja muiden karvaistemme kanssa jo viime kesänä. <3

On meillä ollut siten aikamoinen viikko ja eilen nousi täällä lämpöä 37,4 verran, joka on nyt ohi. Tiedostan, että tuo lämpö oli reaktio mittaamattomasta järkytyksestä. Meidän Samppa, joka on aina jaloissa, oli yhtäkkiä tipotiessään, se oli yksi maailman oudoimmista tunteista. 

Pidetään toisistamme huolta, silmät selässä, varmistellaan kaikki itsestäänselvyydetkin, asiat voivat olla niin pienestä kiinni. <3 


 Arvostan myös perheen yhteistä toimintaa, kukaan ei pohtinut tai syytellyt, kuka oli jättänyt portin auki, vaan koko perhe keskittyi vain kaikin yhteisvoimin ja yhteisen hädän keskellä Samun etsintään. 


<3

Ai niin, minulle myöhemmin kerrottiin, että Samun oli ajanut naapurin pihaan se seikka, että Samu kävi siellä vähän naapurin tyttöä riiamassa. 

Aurinkoista torstaita kaikille. <3