Avainsana: fitz

Curiousnooran Hei me luetaan haaste!

Curiousnooran Hei me luetaan haaste!

Sain sydämelliseltä Curiousnooralta kivan ”hei me luetaan haasteen”. Haasteeseen oli mukavaa lähteä mukaan, sillä pääsen taasen luukuttamaan lempikirjailijaani ”Robin Hobbia”. Korostaisin, että meillä luetaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, John Irvingistä Riikka Pulkkiseen, mutta omalla kohdalla on tarinankertojana yksi ylitse muiden ja tuo kirjailija on Robin Hobb. Robinin kirjat ovat aikuisten satuja ja menevät syvälle päähenkilöiden ihon alle kuvaten tarkasti erilaisia tunteita mm. surumielisyyttä ja ihmisen sielun sopukoita. Oikeamielisyys on kirjan sankareilla tärkeä hyve ja ei satu olisi satu ilman hyvyyttä ja pahuutta ja näiden kahden ikuista taistelua. 

Olen kesken olevan signeeratun kirjan tilannut jenkeistä Robinin omistuskirjoituksella, mikä aarre! Kirjamessuilla myydään Näkijän Taru ja Lordi Kultainen kirjojen osia jopa 160 euron hintaan. Nämä kirjat ovat kultaakin kalliimpia ja keräilijöiden keskuudessa merkittäviä opuksia. 

Mutta pidemmittä puheitta vastailen haasteen kysymyksiin. 

Kirjan nimi: Robin Hobb ja Fool’s Assassin ulkomailta tilattu, aiemmat kuusi osaa on suomenkielelle käännetty.

Kirjanmerkki: Lapselta saatu lappunen, jossa lukee ”Rakastan sinua äiti”

Miksi valitsit juuri tämän kirjan: Koska olen kaikki aiemmatkin Robin Hobbin järkäleet lukenut hyvällä säällä kesälomalla ja Fool’s Assassin jäi viime kesältä kesken, koska aurinko ei suvainnut näyttäytyä. Kirja ja Tukholmasta ostettu toinen osa, joka on oikeastaan Fitzin tarinan jo 8:s osa odottavat toiveikkaana oikeaa hetkeä, kiireettömiä päiviä, aurinkoa, merituulen henkäystä, kesää, koska haluan saavuttaa samanlaisen lukukokemuksen kuin aiempienkin kirjojen osalla. 

Kenelle antaisit seuraavaksi luettavaksi?: Ukkelille, kummipojalle, sukulaisille, jotka olen saanut kaikki aikaisemmatkin kirjat lukemaan, vaikkakin fantasia ei ole muutoin heidän laji edes, myös koska Fitzin tarina jatkuu taas ja koska mies ja sukulaisetkin ovat sanoneet, että Robin Hobb on kirjailijoista suurin ja mielikuvituksellisin. 

Mies lukee tällä hetkellä Reijo Mäkeä, Krista Star Warsia ja Sofia lukee Sinttukirjoja. Mikä kirja sinulla on tällä hetkellä kesken ja kuka on sinun lempikirjailija?

Mukavia lukuhetkiä kaikille!