Avainsana: fööni

Best nine on Instagram 2019

Best nine on Instagram 2019

Aika on muistella hieman tätä vuotta yhdeksän parhaan instakuvan kautta. Ok olen varmasti Instassa muistellut meidän hääpäivää ja maistraattikuvakin on päässyt mukaan. Ensi vuoden maaliskuussa tuleekin yhdessä 20 vuotta.  Tätä nyt toki kaikki tämän ikäiset koko ajan hokee, mutta mihin kaikki tämä aika hujahti?

Yhteisiin vuosiin on mahtunut kuusi kotia, viisi vuotta ulkomailla kahdessa maassa, neljä lasta, häät Latviassa, vihkiminen Helsingissä maistraatissa. Paljon on annettu, mutta on ollut myös surua paljon, sillä niinhän se elämän vuoristorata menee, on iloa ja surua ja välissä arkea. 

Ystäviltä ja sukulaisilta 50 vuotislahjana lahjakortti Minna Parikan myymälään ja Parikat muutenkin ovat päässeet kahden suositun kuvan joukkoon eli selkeästi Parikat ovat todella tykättyjä. Onnesta soikeana olinkin, sillä sain kerralla ostettua kolmet Parikat ja apua lisää Parikoita himoten. Tämä oli oikea jymylahja ja haaveitten täyttymys. 

Pikkuserkuilta 50 vuotislahjaksi sain ilmalennon Föönissä, joka oli järjettömän jännää ja hauskaa eli suosittelen ihan kaikille. On mahdollisuus voittaa omat pelkonsa ja huomata, ettei ole pelottavaa lainkaan. Tämä oli astronautin unelmaelämys. 

Vappukuvakin on päässyt mukaan ja meillä olikin oikein aurinkoinen vappuaatto ja skumpat kilisteltiin merenrannalla iloisissa merkeissä.

Vuoden ehdoton kohokohta oli tyttären häät meidän pihalla. Yksi sykähdyttävämpiä hetkiä elämässä, joka taitaa liimata kiinnittää meidät tähän taloon ikuisiksi ajoiksi. Miten näiden muistojen ääreltä voi koskaan muuttaa pois, uuteen kotiin? 


Ostamastani KappAhl mekkokuvasta on myös kovasti tykätty, Pieni talo preerialla tyyppinen mekko taisi olla monen mieleen. 
On muuten yllättävää miten paljon yhteen vuoteen mahtuu tapahtumia, elämää, vastoinkäymisiäkin, jos alkaa mennyttä vuotta oikein urakalla muistelemaan. Noin muuten sitä tuumii, nooh ei tapahtunut paljon mitään, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, muisti se vaan tekee tepposia.  Tapahtui taas paljon ja asioita joista saa olla nöyrän kiitollinen.

Blaah olen venyttää vatkuttanut täällä pölyrattiin tarttumista. Jihhuu kinkku on ostettu ja piparkakkutaikinat. Kohta pölyratti viuhuu ja pesukone, illalla piparkakkutehdas ja ehkä tänään jopa kinkunpaisto. Huomenna imurointi, lattioiden pesu, paketointi ja ruoanlaittoa. Ehkä tällekin laiskurille syntyy joulu kuitenkin ja onneksi on ahkera mies, yhdessä kivempi tehdä joulua. 

Miten siellä jouluvalmistelut, onko kaikki jo valmista. Oletko viimetippaan laittaja vai ajat sitten kyhääjä. 
Ihania joulutohinoita kaikille ja teille, jotka ette vietä joulua, sydämellistä viikonlopun jatkoa. <3 Niin ja täällä on kova kissanpennunmetsästys päällä, saa vinkkailla kissanpennuista vaikka saattaa olla, että oikea on ehkä löytynyt, hih.