Avainsana: hartwall

Viikon ihmetykset, sekoilut ja ihanuudet!

Viikon ihmetykset, sekoilut ja ihanuudet!

*L’Occitane punat pr-näytteitä
Kaikkea sitä taas. Vihdoin ulkoilutin Cath Kidstonin Lumikkilaukkua, josta Lumikki tuhmeliini on vielä puraissut hihnan ompusta palasen. Laitoin surutta hedelmät ja marjat sekaisin hedelmä-marjasalaatiksi ja käytin laukkua vallan kirsikkamekon kanssa. Miten näistä nimenomaan Cath Kidstonin vaatteista vaan voi  tulla hyvälle tuulelle. Juu ei kaikki tykkää tietenkään, mutta täällä on tapahtunut kyllä maximaalinen hurahdus. 

Ulkoilutus tapahtui tyttären konfirmaatio hommissa, joka noin muuten muuttui hieman sekopäiseksi, siis minulla, ei tyttärellä, jolla meni kaikki toki putkeen. Piti pienen puheenkin ystävänsä kanssa ja pappia nauratti ihanasti. Kivaa oli myös, että kirkossa soi Juha Tapion mikä lie biisi. 

Pakkasin omppulaukkuun ihan yksinään luottokortin ja huulikiillon. Kotiin päästyäni niitä ei enää laukussa ollut. Iski paniikki, ei niinkään huulikiillon vuoksi vaan luottokortin. ONNEKSI Danske Bankin mobiiliversiossa kortin voi sulkea heti, kuolettamatta korttia ja avata vain täppää vetämällä kortti uudelleen, jos kortti löytyy. Läppärillä tätä ei voi tehdä, voi miksi ei, läppärillä voi vaan suoraan sulkea kortin. 

No mutta kortti väliaikaisesti sulkuun ja kirkkoon rämpäytys. Siellä oli juuri meneillään ruotsinkielinen jumalanpalvelus. Pieni tuskainen odotus ja kurvaisu takaisin kirkolle ja peffa pystyssä taskulampulla tutkailu penkkien alta ja vielä tutkimusreissu eli koko kävelyreitti ja kaikki paikat missä olin ehtinyt laukkuni kanssa kulkea. 

Kotiin allapäin, sillä korttia ei löytynyt mistään, paitsi LÖYTYIPÄ kotoa eteisestä. Olin täysin ajatuksissa pakannut huulikiillon ja luottokortin pieneen kolikkokukkaroon ja jättänyt kolikkokukkaron eteisen pöydälle! Tätä en oikeasti muista tehneeni, kuin sellaisena sumuisena unikuvana. 

Jestas miten helpottunut fiilis tulvahti, vaikka päivää siinä oli jo kulunut aika tovi ja päivä meni ns. harakoille. Jos joku nyt miettii, niin tyttären rippijuhlat ovat tämän viikon sunnuntaina eli luonnollisesti en olisi höyrynnyt kortin perään kesken juhlien. 


Mutta on tuo maar kätevä tuo Danske Bankin mobiilisovellus vaikka on siinä jotain niin luonnotonta pitää pankkipalveluja kännykässä, tulee turvaton tunne. Mistä tietää, että olen iäkäs, no  tälläisista tekniikkaan liittyvistä turvattomuuden tunteista. 
Tänään hain tyttären saapuneen passin R-kioskilta. On muuten mielenkiintoinen juttu, että passin voi anoa passitoimistosta toisen vanhemman tekemällä valtakirjalla. Mielikuvitus alkoi siinä laukkaamaan, miten helppoa olisi väärentää toisen vanhemman allekirjoitus. Toki väärentäminen on petos, mutta aika pieni juttu, jos joku haluaisi kaapata lapsen ulkomaille. Näitä jäin päivittelemään kivan R-kioskin myyjän kanssa ja jälkikäteen mietin, olinko vähän kylähullu.

Passi nimittäin R-kioskilla oli aikalukon takana eli mikäs siinä oli turistessa. Samalla sorruin ostamaan 6xHartwall Ananas Light pulloa, koska on kiva, että kotona on lempilimua, jos menen jonnekin ja tulee kuuma ja jano. Kylkiäisenä sain kivan Hartwallin 70-vuotiskassin, jossa on pitkät hihnat eli tosi kätevä olalle ja taitaa lähteä reissuille mukaan. Niin kätevää pitää käsilaukussa pienenä myttynä ja ottaa kantoon, jos kassiin tulee täytettä. 
Eilen 15v soitti, että on Henkassa ja Maukassa ja, että siellä on hurja ale. Juuri olikin lisäale paukahtanut käyntiin ja ostettiin tytöille sortseja, mekkoja, farkkuja ja teeppareita ja valehtelematta niin halpaa ettei ikinä. Kuopukselle laitettiin Whatsuppilla kuvia vaatteista, mutta hyvin pian toinen laittoi viestiä ”en tarvitse mitään ja lakkaa laittamasta kuvia.” Mutta päivitettiin tyttöjen vaatekaappien sisällöt uuteen uskoon ihan pilkkahintaan. 

Yksi juttu tarttui meikäläisellekin mukaan eli alle 13e maksava valkoinen paita, jota jostain syystä kutsun maatuskapaidaksi vaikka pikemminkin on maatuskojen miesten paituli, niiden jotka tanssivat balalaikkaa.
Kesän ihanimmat punat tulevat L’Occitanelta ja jotka olen saanut pr-näytteinä. Juuri kävin viikko sitten L’Occitanen liikkeessä hakemassa Almond suihkuöljyn, jota olen käyttänyt vuosia ja jota ilman ei voi elää, eikä säärikarvojen ajelusta tule mitään ilman sitä. Sillä manteliöljy muuttuu iholla maitomaiseksi ja hellii ihoa karvoja ajellessa ja jättääihon pehmeäksi ja kosteutetuksi.

No mutta näihin puniin, vihdoin erilainen hylsy eli jee keltainen! Miksi maailmassa ei ole enemmän eri värisiä punien hylsyjä tai ehkä onkin, mutta ei vaan täällä Suomessa. Keltainen toimii ja on niin aurinkoinen väri, näiden punien käyttämisestä tulee iloiseksi. 

Erilaisia Provence Sunset Fruity punien sävyjä löytyy 8 erilaista eli varmasti jokaiselle jotakin. Antaa ihanaa kiiltoa ja hehkua huulille ja kosteutta, eikä ole liian överi huulilla. Tälläisistä huulituotteista juuri tykkään, eikä liian mattamaisista tai voimakkaista vaan kepeimmistä joka päiväiseen käyttöön. Eli ei ihme, että nämä on omasta mielestä yksinkertaisesti kesän kivoimmat ja freeseimmät punat.
 
*Kosteuttava huulipuna, jonka hedelmäinen ydin sisältää E-vitamiinia ja pomelo-, porkkana- ja granaattiomenaöljyjä. Huulipunan ulkokerros muodostuu väripigmentistä ja kiillosta. 

Soma purtujen huulten vaikutelma syntyy, kun tuotetta levitetään huulten keskelle ja taputellaan sormenpäillä. 

Miten saan viehättävät huulet? Kuori huulet ensin Delicious-kuorintavoiteella ja kosteuta Delicious Multi-Balm -huulivoiteella. Tee nyt huulist täyteläiset käyttämällä Fruity-huulipunaa sellaisenaan tai yhdistämällä se valitsemaasi huulikiiltoon. Tuotteen koostumus sopii kasvissyöjille, eikä se sisällä silikonia tai eläinperäisiä ainesosia.

– Hedelmäisin värein sävyttävä ja kiiltoa antava huulipuna
– E-vitamiinia sisältävä ydin
– Värin intensiivisyys lisääntyy kerros kerrokselta
– Kosteuttaa huulet välittömästi
– Tekee huulista miellyttävän tuntuiset
Lisäksi uusien huulipunien kanssa on ilmestynyt Delicious Tinted Balm eli sävyttävä ja kosteuttava huulivoide, jotka tulee erittäin suloisissa purkeissa, kuin pienissä hillorasioissa ja sävyjä löytyy 4 erilaista. 

Huulikuorintojakin löytyy eli ja kuorinnat näyttävät aivan ihanilta hilloilta, mitä L’Occitanen myymälässä kurkkasin ja miltä kuulostaa kuorintojen nimet ”Marmelade Kiss eli Marmelaatisuukko” tai ”Rasberry Crush eli tarkoittaisiko tämä Vadelmaihastusta tai Vadelmamurskaa”, nam joka tapauksessa ja ihastunut huokaus perään. 

Kaikenlaista happeningiä tällä viikolla, kivoja ja ei niin kivoja, mutta positiivisella asenteella. Viikon päättää tyttären rippijuhlat ja toivottavasti perjantaina eli suursiivouspäivänä ei ole hellettä, että jaksaa imuri laulaa.

Ai niin ja yes, Netflixille ilmestyi toinen tuotantokausi Dark-sarjaa, jota aloin seuraamaan meidän pojan vinkkaamana. Pojalla ja myös omalla kummipojalla, meillä kaikilla on ihan samanlainen sarja-ja kirjamaku ja niistä riittää juteltavaa. 


Mitäs sinne, mikä on ihastuttanut, mikä vihastuttanut, oliko kiva juhannus, oletko tehnyt alelöytöjä ja hei löytyykö suosikkisarjaa Netflixiltä, kivoja vinkkejä otetaan ilolla vastaan. Saa vinkata myös toki oman L’Occitane suosikin, niistä olisi kiva lukea.

Iloa tiistaihin. <3