Avainsana: hyvämieli

Anna niin saat

Anna niin saat

Kulho ja juomalasi saatu Fyrklövern Suomi ja pöytäliinan hankin Indiskasta

Anna niin saat. Tällä viikolla meidän 16v kyydissä ja nähtiin jo kaukaa lauma pikkaraisia vaahtosammuttimia hoitotäteineen.😍

Hidastin nopeutta ja pysähdyin ennen suojatietä ja vilkutettiin suloiselle haalarikansalle, tie on teidän.❤️

Saatiin säteileviä hymyjä, viipyviä katseita ja paljon vilkutuksia ja sain vielä jakaa tyttären kanssa aivan ihastuttavan hetken, joka ehdottomasti oli tämän viikon kohokohta ja sellainen muistuttaja, että pienet hyvät teot palkitsee isosti.❤️

Tästä juteltiin myös tyttären kanssa ja jotenkin jäi tunne, että oli tärkeä hetki meille molemmille ja että hyvä kiertää jatkossakin.❤️

Lisäksi tämä hetki muistutti pysähtymisestä, jäämisestä hetkeen. Juuri koskaan ei ole niin kiire, ettei voisi vaikka ihan pienesti huomioida toisia. Tekojen ei tarvitse olla suuria vaan pieniä eleitä, toisen ihmisen huomioimista, sitä välittämistä, että huomaan sinut, huomaan teidät, olet ja olette tärkeitä.

Tästä päästään pieneen rakkaudelliseen tekoon, jota en itse huomannut. Ikean maidonvaahdotin on ollut teipattuna ilmastointiteipillä, jotta patterit pysyvät lokerossaan. Olen oikean nuukailija näiden kahden euron maidonvaahdottimien kanssa ja ovat muuten maailman parhaita! Niitä käytetään vaikka teippaamalla.

Tällä viikolla mies kysyi, ”huomasitko, että olin vaihtanut maidonvaahdottimen uuteen?” En ollut huomannut en, suhauttaa surauttelin vaan unenpöpperössä maitoa vaahtohattaraksi menemään.

Myöhemmin sanoin ukkelille, että tämä oli sitä arjen rakkautta, sitä jota arvostan eniten. ❤️ Ei tarvitse varmasti edes selittää, miksi tällainen huomioiminen on merkityksellistä. Vaikka pölkkypäänä en mitään huomannut.

Kun on mahdollisuus toista ihmistä ilahduttaa ja ehkä käyttää omaa aikaa muutaman minuutin kyseiseen tekoon, kyseinen teko palkitaan moninkertaisesti, sillä mikä voisi olla omalla sydämelle parasta hoitoa, kuin lähimmäisenrakkaus.

Olisi ihana kuulla vastaavia tarinoita teiltä, elämän pienistä suurista hetkistä.❤️ Sydämellisiä syyskuun päiviä kaikille. ❤️