Avainsana: ilmastonmuutos

Menneen viikon huiput ja ajatukset!

Menneen viikon huiput ja ajatukset!

Neuleet saatu yhteistyössä ruotsalaiselta yritykseltä Chiquelle ja 20% alea alennuskoodilla TKOIVUSALO20 Alekoodi on voimassa 5vrk julkaisusta. Kosmetiikat saatu testiin.

Menneen viikon huiput, ajatukset ja ilot!

Syysloma viikko on ollut hyvä, koska ollaan saatu nukkua pitkään. Uni on alkanut maittamaan, mikä tuntuu aivan mahtavalta. Parina aamuna heräsin samaan aikaan kuin ukkeli, mutta muina myöhemmin. Parasta lomassa onkin se vapaus, herätä aikaisin tai myöhään, kaikki käy.

Hirmuisesti ei olla tehty mitään, sillä teineillä tai nuorilla aikuisilla on jo omat kamukuviot. Sai vaan olla jo loikoilla.

Viikonloppuna vietiin tytär Lintsin valokarnevaaleihin, olisimme menneet illan päätteeksi sinne itsekin ihailemaan Linnanmäen valoja, mutta kaikki liput olivat loppuunmyytyjä. Kulutimme miehen kanssa aikaa herkutellen Thai Orchid Villassa ja leffassa. Tuli myös kurkattua Kampin ostoskeskuksessa kolmen päivän Nyx Halloween kuja. Videon siihen löydät täältä, jos kiinnostaa.

Kuvan Soft Knit löydät täältä ja on tarjota teille 20% alennuskoodilla TKOIVUSALO20. En hyödy ostoksistanne. 🙂

Moneen kertaan olen katsonut kaukaa Thai Orchid Villa ravintolaa, mutta ajatellut sen olevan perus sushibuffa tai jotain sinne päin. Mutta ruokahan oli taivaallista ja itse paikka todella viihtyisä. Iltavalaistus antoi oman twistinsä. Meillä oli omat Valokarnevaalit ravintolassa.

Hirmuisen herkullinen oli kanataco alkupalana, nams. Tiikeriravuista puhumattakaan.

Hearts on repeat knit.

Sitten leffa ”Coda.” Pläjäytän ⭐⭐⭐⭐⭐ tuosta noin vaan. Elokuva sukelsi suoraan sydämeen ensisekunneilla. Nuori päätähti Emilia Jones käytti 9kk viittomakielen opiskeluun elokuvaa varten. Oscar menee Emilialle ja koko leffaperheelle. Mikä lämminhenkinen ja aidon oloinen perhe. Kuuroutta ei lähdetty liikaa dramatisoimaan vaikka kahden maailman kuilu tuotiin koskettavasti esiin.

Jossain kohden jouduin pidättelemään kyyneleitä, niin että päätä puristi.🧡

Perheen keskinäinen rakkaus tuotiin huumorilla ja aitoudella esiin, olematta missään kohden imelää tai epäuskottavaa.

Perheen isä oli ihanan sympaattinen. Emiliaa lukuunottamatta kaikki muut perheen näyttelijät ovat kuuroja. Kun osataan näytellä ja tunteet ilmaistaan viittoen, elein ja ilmein, ei sanoja edes tarvita.

Jostain leffa-arvostelusta luin, että vaikka elokuva oli lämminhenkinen ja sympaattinen, jotain tuntui jäävän uupumaan. Päähenkilöiden eli perheen riippuvaisuus perheen kuulevasta lapsesta ärsytti. Totta on, että nykyaikana lapset saavat olla lapsia, mutta varmasti on myös paljon perheitä, joissa lapsuus voi hämärtyä perheen yhteisen hyvän edessä. Mielestäni kyseessä oli myös vanhempien kasvutarina, päästää irti.

Ohessa leffan traileri. Ja vielä sydämestä ottava lauluesitys, jolloin pidättelin kyyneleitä minkä ehdin.

Payot kosmetologimerkki, joka on muuten hinta-ja laatusuhteeltaan erittäin edullinen, lähetti oheisen yllärilähetyksen ja ihastuin näihin kertalaakista. Oma iho on nykyään rutikuiva ja ihoöljyt tuntuvat fantastiselta iholla. Näissä on myös erittäin mieto tuoksu.

Payot ihonhoitotuotteita saa muuten mm. Yliopiston verkkokaupasta ja toivottavasti tämä uusi sarja rantautuu myös verkkokauppaan. Hyvin hienostunut, ranskalaiseen tyyliin visuaalinen ilme, tuoksu hyvin mieto ja 100% luonnollisista aineosista tehdyt tuotteet.

Ohessa vielä Payot jälleenmyyjät, jos brändi kiinnostaa.

Lisäksi sain testiin Elizabeth Ardenin keramidikapselit, jotka ovat nyt myynnissä limited edition pakkauksessa.

Elizabeth Ardenin ikoniset Ceramide-kapselit on nyt pakattu muotoilija Ana Strumpfin kuvittamaan erikoispakkaukseen. Herkällekin iholle sopivat hajusteettomat keramidikapselit sopivat loistavasti syksyyn tehokuuriksi  täydentämään ihon keramidivarastoja. 

Pakkaan aina keramidikapselit reissuun tai vaikka hotellilomalle. Niin pikkaraisia ovat ja yhdestä kapselista riittää koko kasvoille ja kaulalle. Ei paina näin ihonhoitotuotteet kosmetiikkapussissa lainkaan. Lisäksi kun sarjassa on myös silmänympäryskapselit ja hyaluronikapselit, niin koko reissun pärjää pelkillä kapseleilla. Löytyypä vielä yökapselit myös eli koko ihonhoito on taattu ja näillä pärjää paremmin kuin hyvin. Muutenkin näitä on aina ihana käyttää kuuriluontoisena ja saada koppura iho hemmotellen kuntoon.

Täältä löytyy kaikki.

Lisäksi tätä erikoisrasiaa myy Kicks, Sokos ja Stockmann. Jatkossa säilytän omat kapselit tässä kauniissa rasiassa.

Studio Knit Cardigan.

Sitten viikon ajatus ja lause, johon törmäsin Kiti Kokkosen Instassa. Joku oli jotain todella törppöä Kitille mennyt laukomaan tai laittanut ilkeän kommentin ja Kiti tähän vastasi ”tsemppiä asian käsittelyyn.”

Hih eli muistakaa aina, jos joku teille ilkeilee, purkaa omaa pahaa oloaan tai kanavoi omaa negatiivista energiaansa, niin laukojan ongelma, ei sinun.

Jokainen toki erottaa järkevän ja pahaa tarkoittamattoman hedelmällisen keskustelun silkasta pahantahtoisuudesta. Eli murehtikoon ilkeilijä omia ärsytyksiään sinuun ihan siellä itsekseen, jos energiansa ja aikansa niin haluaa käyttää.

Muutenkin kun katsoo someriehuntaa, niin happea vaan ja syvään hengitys ja mars jonnekin muualle. Viime aikoina tätä on esiintynyt tavallista enemmän ja huomaan jopa sympaattisten ihmisten sortuvan ylimielisyyteen ja ilkeilyyn, kun he yrittävät saada muita ihmisiä olemaan samaa mieltä heidän kanssaan.

Mm. koronarokotteet tai ilmastonmuutos, uskonto ja poliitiikka.

Siinä on hiuksenhieno raja, milloin mennään yli, niin että asia menee kiusaamisen, manipuloinnin ja valitettavasti ylimielisyyden puolelle. Oma ego tulee monesti eteen ja olisi hyvä pohtia, miksi minulla on niin kovin suuri tarve saada kaikki ihmiset olemaan samaa mieltä kanssani. Uskomus, että tarkoitusperä on hyvä ja ollaan suuren hyvän asialla on toki se kytkin siellä taustalla.

Mutta mitä jos vain rauhoittuisin ja tekisin kaikkeni, että kuljen itse omia eettisiä polkuja, näytän lapsilleni esimerkkiä, läheisilleni samalla eläen hyvää elämää ja somessa myös ja hiljakseen kenties tällä tavoin esimerkki kantaa hedelmää. Ja kun aika pitkälle meistä suurin osa osaa ajatella omilla aivoillaan, niin siinä juuri se ylimielisyyden ansa on. Oletetaan, jos muut eivät ole samaa mieltä, eivät he ymmärrä ja minun pitää saada heidän mielensä muuttumaan.

Enkä tällä nyt viittaa keskusteluihin, ottakaa rokote, älkää ottako rokote tai pitäkää maapallosta huolta. Vaan siitä hiuksenhienosta rajasta, jolloin mennään jo niin yli, ettei ymmärretä, että nyt ei olla enää ystävällisiä ja nyt korostetaan, että oma tapa elää on ainoa oikea ja muut ovat idiootteja.

Elsa Heiko sanoitti asian erinomaisesti, meihin ihmisiin toimii paremmin hunaja kuin etikka. Jos haluat herättää ajatuksia, syyttävä sormi ei ole se oikea vaihtoehto, vaan voi valita ystävällisemmän tavan saada ihmiset ajattelemaan. Voi juurikin kannustaa omalla positiivisella esimerkillä ihmisiä toteuttamaan positiivisia valintoja omassa elämässä.

Juu ja en itse ole täydellinen, kaikkea muuta. Mutta vaikka joskus kuinka olisi sormi liipaisemalla, niin ohitus ja en osallistu näihin keskusteluihin, en vaikka olisin samaa mieltä. Inttämisessä ei ole voittajia. Haluan säästää itseäni. Inttäminen on usein egojen pullistelua. Niin ja tämä läksy on karvaasti opittu, sillä avioliitossa mm. on ollut ihana inttää kaapin paikkaa ja vaikka mitä. Kunnes oivaltaa, hei hengitetään tässä molemmat ja annetaan toisen olla juuri sellainen kuin on, sillä kukaan ei ole täydellinen ja omistan monta ärsyttävää tapaa itse.

Lisäksi olen saanut oivaltaa, että toisen näykkiminen vie itsepetoksellisesti huomion omista puutteista. Ei se toisen puutteisiin puuttuminen tee kuitenkaan itsestäni parempaa, siinä se suuri illusio on vaan tekee hitsi vieköön itsestäni huonomman mäkättäjän. Ikävän tyypin.

Totta kai ilmastonmuutos on tärkeä asia ja myös koronakeskustelu, mutta se miten sen toteuttaa, se onkin taitolaji.

Ollaan ystävällisiä somessa, kasvokkain, perheelle, läheisille, niin hyvä kiertää ja kantaa hedelmää. Ollaan esimerkkejä epätäydellisyyksiemme kera. Epätäydellisyys on inhimillistä ja tuo lohtua kaikille meille epätäydellisille.

Miten teidän viikko on mennyt ja minkälaisia ajatuksia heräsi tämän postauksen myötä. Rauhaa ja rakkautta kaikkien tulevaan viikkoon. <3