Mistä taas kaikki lähti. Liian tiiviissä kulmassa olevan jääkaapin mikä lie hajukoppa jääkaapin takana taas alkanut löyhkäämään. Ensin meni monta vuotta tuon kupin putsaamiseen ja nyt tuntuu, että haisulikuppia on saanut olla alati putsaamassa. Juu ei sellaisesta tule mitään ja kuka haluaa, että jääkaapin takaosa alkaa löyhkäämään. Hyvää tässä toki on, että tulee siivottua jääkaappi ja imuroitua jääkaapin takaseinä pölyiltä.

Viime lauantaiaamuna herättyäni bongasin miehen koneelta. Mies oli jo sukkuloinut netissä tovin, etsien meille uutta jääkaappia ja astianpesukonetta. Meillä on n. 10 vuotta vanha astianpesukone, joka ei pese enää kovin hyvin. Lisäksi on pelko, että kun se astianpesukone menee rikki, lyö vedet lattialle. Meillä on suuri vesivahingon pelko, kiitos hometalokeissin.

No kamala minä ei vähempään tyytyisi, kuin punaiseen Smeg astianpesukoneeseen. Astianpesukoneita ei kuitenkaan löytynyt mistään järkevään hintaan ja vain Smegin omasta nettikaupasta, jossa hinta oli miltei 1600e. Juu ei kiitos, ei millään sellaista rahaa astianpesukoneeseen vain siksi, että siinä on nätti ovi.

Eli tästä se kaikki lähti. Heitin ilmoille, että mitäs jos meidän leffahuoneesta siirrettäisiin punainen Smeg jääkaappipakastin keittiöön ja keittiön jääkaappi vintagemagneetteineen leffahuoneeseen, jotta voi olla ilmavammassa nurkassa ja löyhkäävän takakupin putsaus käy jatkossa jouhevammin.

Eihän se punainen Smeg sitten sinne keittiöön vanhan jääkaapin kulmaan mahtunut. Tai mahtui kyllä, mutta ovea ei saatu auki. Lisäksi jääkaappiseinällä on ikkuna ja sen haluamme jatkossa pitää auki fiiliksien mukaan.

Nyt Smeg töröttää kuitenkin keittiön pitkällä seinällä ja näyttää vähän pullealta ja naurettavalta siinä. Seurataan tilannetta, totutaanko siihen vai joutuuko mies sahaamaan keittiön ikkunan edessä olevaa pöytää kapeammaksi, jotta saadaan Smeg pullautettua vanhan jääkaapin nurkkaukseen. Mutta alkaako Smegin takakupponen siinä tapauksessa myös haisuloimaan, mene ja tiedä.

Jos jotain, Smegin takakupposessa ei ollut mitään ikävää liejua, nestettä, jääkaapin seinäreiästä valunutta möhnää. Sen se kertoo, kun on todella laadukas jääkaappi ja sillä on vielä ilmaa ympärillä, olla hikoilematta niin paljon.

Nyt kävi sitten niin, että Smeg töröttää kummajaisena keittiön pitkällä seinällä. Ikkunasta tulee raitista ilmaa ja vanha jääkaappi on heti keittiön seinän takana olevassa välitilassa, josta lähti yksi vaatekaappi autotalliin. Hirmu kätevää, kaksi jääkaappia ihan lähekkäin ja sapuskat helposti otettavana.

Nyt lyödään sitten tauluja eri seiniin ja mietitään mitä leffahuoneen kulmaan, koska sieltä lähti Smeg jne. Se on aivan uskomaton palapeli mikä tapahtuu, kun yksi esine siirtyy muualle, oikea lumipalloefekti.

Mutta vielä tähän keräilyyn. Nyt vintagemagneetit pääsevät välitilassa oikeuksiin, sillä tilassa on kattoikkuna ja valoa tulvii ikkunasta. Olen joskus kuvannut nämä magneetit blogiin suht pimeässä. Nyt kaikkia reissuilta hankittuja magneetteja voi aidosti keskittyä ihastelemaan ja näistä pääsee hullu keräilijä nauttimaan oikein urakalla.

Niin monta reissua, niin monta tarinaa ja muistoa. Jos reissuille ei ikinä enää pääse, senkin mahdollisuuden olen yrittänyt sisäistää vallitsevassa tilanteessa, kohta kaikki maat laittaa rajat kiinni lopullisesti. Ok se nyt on ihan totaalinen kauhuskenaario.

Työmatkailu Viroon jo onnistuu ja Kreikka on toivottanut turistit tervetulleiksi. Huvittaisiko meikäläistä matkailu nyt tai lähitulevaisuudessa, ei kiitos ihan vielä. Ehkä pian, toivottavasti. Toisaalta ristiriitainen tunne koko matkailusta, nyt maapallo voi paremmin ja jos matkailu loppuisi, maapallo voisi vielä paremmin. Joten mitä tulisi ajatella?

Churchillin sanoin ”Yhdessä eteenpäin.” Tätä harjoitetaan täällä kotona muun maailman kanssa yhdessä.

Black Cat taulun ja Cocis taulun 50-luvulta olen saanut isältä. Pitihän sitä tietenkin Black Cat magneettikin ostaa. Tupakkamainos, huhheijaa. Ikinä en ole polttanut, mutta jotain nostalgiaa näissä tupakkamainoksissakin on, ne kuuluu omaan lapsuuteen.

Tähän loppuun kaverin Facebook seinältä lainattu teksti, jonka varmaan on moni nähnyt, mutta joka tupakkimainoksen kera toi varsinaisen kaipuun huolettomaan lapsuuteen. Onko nykyään asiat paremmin vai olisiko joku kultainen keskitie hyvä.

Meillä jatkuu järkkäily, mitäs teille kuuluu siellä? Sydämellistä viikon jatkoa kaikille. <3

”Ensiksi, selviydyimme vaikka osa äideistämme poltti ja joi, kun odottivat meitä. He söivät raskausaikana särkylääkkeitä, sinihomejuustoa, tonnikalaa purkista, eikä heitä testattu kohonneen verensokerin vuoksi.

Sitten noiden traumojen jälkeen, meidät laitettiin nukkumaan mahalleen pinnasänkyihimme, jotka oli maalattu lyijypohjaisilla, kirkkaan värisillä maaleilla.Meillä ei ollut turvakorkkeja lääkepulloissa, ei lapsilukkoja ovissa eikä komeroissa. Kun ajelimme pyörällä, meillä ei ollut pyöräilykypäriä, eikä kukaan koskaan maininnut liftaamisen vaaroista.

Vauvoina ja pikkulapsina, meillä ei ollut turvavöitä autossa, ei korokeistuimia, ei turvaistuimia eikä ilmatyynyjä.Lava-auton ( tai traktorin) lavalla matkustaminen kuumana kesäpäivänä oli nautinnoista suurin.Me joimme vettä puutarhaletkusta, tai metsän purosta.

Me jaoimme yhden limupullon kaikkien kavereiden kesken, eikä kukaan kuollut siihen!Kaivoimme linnunpesiä, mutta emme saanet lintuinfluenssaa. Löysimme punkin niskasta ja revimme sen irti. Emme käyneet suihkussa joka päivä, emme saaneet allergioita emmekä astmaa.

Opimme virkkaamaan, kutomaan, piirtämään ja maalaamaan. Hakkasimme vasaralla nauloja ja sahasimme lautoja. Istuimme saunassa ylimmällä lauteella Isoisän kanssa, emmekä antaneet periksi.Me söimme pullaa, ranskanleipää ja oikeaa voita. Limut oli valmistettu oikeasta sokerista. Meillä ei ollut ylipainoa, koska olimme aina ulkona leikkimässä. Me lähdimme aamulla ulos ja leikimme koko päivän, tulimme kotiin vasta kun katuvalot syttyivät.

Meitä ei ollut mahdollista tavoittaa koko päivänä ja me olimme ihan kunnossa.Me vietimme tuntikausia rakentaen mäkiautoa kaikista jämäosista. Sitten laskiessamme sillä mäkeä hurjaa vauhtia, huomasimme että olimme unohtaneet jarrut.

Meillä ei ollut Pleikkaria, ei Nintendoa, ei X- Boxia, ei tietokonepelejä. Ei 150 tv- kanavaa, ei elokuvakasetteja eikä DVD: tä. Ei nettiä eikä chattia eikä mesejä. Meillä oli kavereita ja me menimme leikkimään niiden kanssa ulos. Me menimme pyörällä tai kävellen kaverin kotiovelle, koputimme tai soitimme ovikelloa ja menimme sisälle juttelemaan heidän kanssaan.

Me tipuimme puusta, saimme haavoja ja murtumia, hampaitakin irtosi, mutta ne eivät olleet kenenkään mielestä iso asia. Me leikimme tikuilla, kepeillä ja mailoilla, mutta emme puskeneet niitä silmiimme emmekä suuhun.Me tervehdimme ihmisiä kadulla.

Nämä sukupolvet ovat todistaneet olevansa parhaita riskinottajia, ongelmien selvittäjiä ja keksijöitä kautta aikojen.Saimme tukkapöllyä ja luunappeja aina tilanteen niin vaatiessa.Se kuului kasvatukseen.Meillä oli vapautta, opimme virheistämme, onnistuimme ja saimme vastuuta.Jos olet yksi heistä, onneksi olkoon!

Haluat ehkä jakaa tämän muiden kanssa, jotka olivat lapsia ennen kuin hallitukset ja lakikirjat alkoivat hallita elämäämme meidän omaksi hyväksemme. Kerro tämä lapsillesi, että hekin saavat tietää, miten rohkeita ( ja onnekkaita ) heidän vanhempansa olivat.Tämän jälkeen tekee mieli juosta läpi talon sakset kädessä, eikö vaan?