Avainsana: keski-ikäinennainen

Hullummaksi vain menee, what keski-ikäinen nainen ei ole hot?!

Hullummaksi vain menee, what keski-ikäinen nainen ei ole hot?!

Vaikka olen kärsinyt aivan järkyttävistä alemmuuskomplekseista ja vaihdevuodet ovat meinanneet lyödä maahan, en ole koskaan ajatellut, ettei keski-ikäinen nainen olisi ylipäätään HOT. Kärvistelin vain omassa huonommuuden kiirastulessa. En edes nuorena ajatellut noin, eli miettikää vaikka nyt hei Dynastian ja Dallasin päähahmoja sun muita, wow mitä hottiksia Linda Evans& Joan Collins ja koko maailma on ollut aina pullollaan.

Nuoret ovat kaikki kauniita ja viattomalla tavalla mitä ihastuttavimpia, mutta mielestäni keski-ikäinen nainen, aikuisen naisen varmuudella ja elämän kokemuksella ja tuikkivilla kasvorypyillä on myös aina ollut wow. Kuin myös keski-ikäinen mies, mutta tämänhän me kaikki tiedämme, sillä miten se sanonta meni, että miehet paranevat vanhetessaan kuin viini.

En kaipaa viheltelyjä perään sun muuta, kertoohan niiden uupuminen ja loppuminen joskus 40 vuotiaana omaa kieltään toki, sillä riittää, että ukkelin kanssa katsomme toisiamme sillä silmällä. Mutta mitä jos olisin tämän ikäisenä deittimarkkinoilla, niin tulisiko suhtautua itseensä siten, mitä maailma yrittää meille keski-ikäisille naisille sivulauseessa kertoa.

Uskon, että vaikka omat ahdistukset ja masennukset johtuivat estrogeenin puutteesta, mutta mitättömyyden tunteelle antoi viimeistelevän ohuen kelmun juuri tällaiset vihjeet, jotka sujautetaan tekstiin ajattelemattomina sammakkoina. Siellä se sammakko luuraa rivien välissä pilkottamassa ihan pienellä fontilla.

Piti kirjoittaa tänne hempeitä pehmoisia, mutta sain juuri viestiä Insta directillä, että viime viikolla Hesarissa oli kirja-arvostelu ja arvostelussa nostettiin esille se, miten kirjassa kuvattiin asioita poikkeavasta näkökulmasta, yksi niistä oli se, että ”KESKI-IKÄISET NAISET KUVATAAN HALUTTAVINA. ”🤯


Tämä kulma kyllä täyttää sekä sukupuolisyrjinnän, että ikäsyrjinnän, mitä ihmettä juuri luin!😵

En tiedä pyörtyä pöksähdänkö tähän paikkaan hämmennyksestä vai suuttumuksesta. Ei jumaleissons, (blogihistoriani ensimmäinen kirosana tupsahti nyt tähän kohtaan) tämä maailmahan on ihan vinksallaan.

Vasta viikko sitten bongasin, että @hbomaxnordic mainosti viiskymppisten naisten kriiseilystä ja kohtaamastaan ikäsyrjinnästä kertovasta The Lust sarjasta, 30 vuotiailla missien kasvoilla eli harjoitti ikäsyrjintää itse ikäsyrjinnästä kertovaa sarjaa kohtaan ja NYT TÄMÄ!

Voihan se olla, että nuorten mielestä keski-ikäinen NAINEN ei ole hottentotti, mutta näin keski-ikäisenä voin kokemusperäisesti kertoa, että kylläpä on. 🔥

Eilen bongasin Instassa Ylen jutun, että maailmalla kaivataan nyt seniorimpia malleja ja kysyntää on 44- vuotiaille. Noh en nyt sanoisi, että 44v on seniori, mutta onhan tämä jo jotain ja suunta on oikea. Sain myös viestiä ja videon Häämessuilta ja Häämessuilla lavalla tanssahteli aivan ihastuttava harmaahapsinen pari. Ihanaa, tällaista lisää!

Noin vuosi sitten sain aivan loistavan kommentin tänne blogiin koskien ikäsyrjintää eli viisasta lukijaa lainatakseni, niin kauan kuin setämiehet päättää, niin kauan markkinointi osuu nuoriin ja kauniisiin, koska tätä setämiehet tahtoo.

Tästä päästään setämiehiin ja Mestarit Areenalla episodiin. Ihmettelin jo viime viikolla, että onko Hectorilla (olit kyllä super, kun olin lapsi ja moikkasit aina takaisin kotikaduilla) ja Pepellä yksinoikeus ”mestarit” sanaan.

Mestari sana sai jäädä Kaija Koon, Vesalan, Ellinooran ja Vartiaisen syksyn kiertueen nimeen ja on nyt Mestarit-Kaija Koo, Vesala, Ellinoora&Jenni Vartiainen. Mestaruutta kun on monenlaista muutenkin, puhumattakaan, että olisi sukupuolikysymys.

Hyvin Eino Nurmisto asian sanoitti, että ”sehän on selvää, ettei internet-kansa ole tyytyväinen, että mestarit-nimike säilyy, koska naisille sopivampia kiertueen nimiä olisi esimerkiksi kärjistäen: kyytöt kyökissa, emännät esillä tai prinssessat promenadella, mestarius ei sovi.

Joku on siellä ehdottanut MESTARINNAT!

Että kuulkaas tällä tavoin sitä taas maailma yrittää laittaa naisia kyykkyyn ja myös keski-ikäisiä naisia.

Miesten puolustukseksi taas sanon, että Yle Areenalla esitettävä loistava sarja Transport ja HBO:lla mainitsemani The Lust sarja, olivat siitä ärsyttäviä, että naiset olivat supersankareita ja miehistä oli tehty aivan pellejä. Ei tasa-arvoa myöskään näin ajeta, että miehet kyykkyyn.

Meinasi taas mennä aamusumpit väärään kurkkuun, mutta hottina etiäpäin sanoi tämä mummeli lumessa, sulaapa ne lumet siinä samalla, kun keski-ikäiset hottentotit tarpoo menemään.

Mutta ilon ja hottiuden kautta, mahtavaa ja upeaa viikkoa kaikille. Tänään bongasin Instassa 49-vuotiaan äidin, jolla 8 lasta ja joka juuri valmistui asianajajaksi eli ei ole ikää, on vain asenne. <3