Avainsana: kicksfi

Saako jo jouluttaa?

Saako jo jouluttaa?

Kicks meikkijoulukalenteri ja The Body Shop joulukalenteri saatu pr-näytteenä

Saako jo jouluttaa? En ole ennen ollut mikään jouluihminen, mutta pikkuhiljaa joulu on sukeltanut omaan sydämeen. Mitä rankemmaksi ikääntyessä pimeys käy, sen enemmän haen marraskuun ja talven pimeyteen voimaa jouluvaloista ja kynttilöistä ja joulun pirteästä tunnelmasta.

Toki oli aika aikaista bongata ensimmäisiä joulukalentereita jo elokuussa, mutta marraskuussa saa jo joulu lempeästi hivuttautua verkkokalvoille. Teineille suklaakalenterit ostan marraskuun lopussa ja hyvin ehtii. Lisäksi jaetaan näiden kosmetiikkakalentereiden luukut kristillisesti kolmeen pekkaan.

Kolmena vuonna olen hankkinut Disneyn joulumukin shopDisney:ltä Mukin täytyy olla just eikä melkein omaan makuun ja tosiaan monena vuotena ei ole ilmestynyt juuri ihan sellaista joulumukia mistä kovin tykkään, niin on saanut olla. Mutta tämän vuoden joulumuki on ihanan vintage-henkinen ja lisäpisteitä saa karkkikeppikahva.

Kivoja ovat myös erilaiset joulukalenterit, erityisesti ne, joiden sisältä tulee tuotteita, joille on käyttöä. Kicksin oma joulukalenteri on tänä vuonna erityisen muikea. Tai oikeastaan näitä on kaksi, meikki-ja ihonhoitokalenterit. Tässä saamassani meikkikalenterissa on hurjan kiva sisältö: essie, Laura Mercier, Urban Decay, Smashbox, Bare Minerals, Atelier Rouge mm. ovat edustettuina ja lisäksi Kicksin oman ylellisen brändin Beauty Actin tuotteita ja meikkisiveltimiä. Eli jos on tarvetta erilaisille meikeille tai ihonhoitotuotteille, niin laadukkaista kosmetiikkakalentereissa hinta-ja laatusuhde on erinomainen.

Toinen suosikki on The Body Shopin joulukalenteri, josta kaikki tuotteet tulee käyttöön ja jonka tuotteista ”tapellaan” teinien kanssa. 🤩

Jännät ajat tulee jouluna, sillä meidän Rommipommi on aikamoinen häirikkö. Oheisessa kuvassa ajetaan Geisha konvehtipaperia takaa. Luulen, että joulukuuset tulevat saamaan kovaa kyytiä. Rommi on kissa, joka on kaikessa mukana. Hiekkalaatikkoa on vaikea siivota, koska Rommi hyppää hiekkalaatikkoon siivoamaan mukaan. Suihkun lastaa, jolla pyyhitään vedet lattialta, ”tapetaan” joka aamu. Kun lsuihkulasta vilahtaa, niin Rommi sivaltaa. Rommi erityisesti rakastaa kaikkea rapisevaa, joten joulukuusenkoristeiden rapisevat koristeet tulevat olemaan mennyttä.

Enkös ole varsin iso kissa jo?

Tässäpä vielä tämän ihanaisen mukin kääntöpuoli.

Tunnelmavalot tuikkii, kynttilöitä hieman polteltu, konvehteja syöty, kalenterit paikoillaan ja meillähän on kotona paljon punaisia väriläikkiä, joten voisi sanoa, että näillä eväillä marraskuu viuhahtaa vikkelään ja pian on jo joulukuu.

Tuntuuko teistä, että koko ajan on joulu ja koko ajan juhannus? Ajanpyörän tahti sen kun vaan kiihtyy. Lapsena tuntui, että kesät kestivät loputtomiin ja joulua joutui odottamaan ikuisuuden.

Miten siellä, jotain jo jouluisaa jo vai ei missään nimessä? Ehdottomasti kukin tavallaan, näissä hommissa kaikki on sallittua.

Sydämellistä ja tuikkivaa marraskuuta ja koitetaan jaksaa tässä pimeydessä. <3