Avainsana: kisu

Onnipoika sairastaa

Onnipoika sairastaa

Onni on muutaman viikon ollut erilainen, ei outo vaan erilainen. Onnilla jo menneinä talvina on ollut outoa taipumusta nuolla itsensä puolikaljuksi ja asiaa on lääkärissä tutkittu ja psykosomaattiseksi vaivaksi totesivat, toinen reppana odottaa vaan niin kovin kevättä ja kesää. 

Talvistressin piikkiin laitoimme Onnin jatkuvan kerjäämisen, mutta kun juominen lisääntyi selvästi ja nyt kolmen viikon aikana Onni alkoi laihtumaan, oli aika varata aika lääkärille.

Tänään poloinen on laitettu kouruun makamaan, massusta ajeltu karvat ja piikillä otettu pissanäyte. Toinen makasi kiltisti ja yritti välillä puskea päänsä kainalooni piiloon. Verta jouduttiin ottamaan molemmista jaloista ja siinä toinen yhden raapaisun verran hermostui. Eniten taisi hermostuttaa ärsyttävät siteet jaloissa. 

Pisunäytteen tulos saatiin heti, tulehdus on päällä ja sokeria löytyi, joten vahvat viitteet sokeritaudista on nyt olemassa. Huomenna selviää kaikki tulokset ja toivottavasti on siinä mielessä hyviä uutisia, että toiselle auttaa pelkkä lääkitys ja vakavampaa sairautta ei ole. Onni täyttää pian 13-vuotta ja on elänyt onnellisen ja coolin kissan elämää, kulmien kauhuna siinä mielessä, että ketään toista kisua ei väistä ja nassu ollut välillä sen mukainen eli ruvilla ja arvilla. Nyt pari vuotta Onni on ollut enemmän kotona ja makoillut pihanurmikolla ja on kovin hellyydenkipeä, meidän latvialainen poika on ikääntymässä, mutta toivottavasti saa vielä monta hyvää vuotta lisää lääkityksen avulla. 

Onko sokeritauti tuttu eläimellä tai jokin muu sairaus, jota on jouduttu lääkitsemään? Aurinkoista ja pupuisaa päivää  kaikille, täällä odotellaan jännityksellä huomista ja taidan leipoa lohduksi valkosuklaapähkinäjuustokakun, siitä pian blogissa. 😉