Avainsana: laihdutus

Hiilarihimo

Hiilarihimo

Jaoin Facebookin puolella tällä viikolla hetken huumassa ja syyllisyyden tunnoissa tämän päivityksen. Sillä julkinen tunnustaminenhan on kait hieman kuin hätähuuto ja kun asioita tunnustaa ääneen, niin silloin on kohdattu jo itse ongelma tai sitten ongelmaa ei sinänsä ole, vaan ollaan sinut asioiden äärellä.

”Monet elämäntaparemppailee tammikuussa, täällä yksi sämpylä, kaksi lattea, appelsiinimehua, puolikas katkarapuaurajuusofetajuustokaprissmetanatonnikalapizza, ehkä huijaan, oli se 3/4 osa pizzasta. Tilasin koska lapsikin halusi tilata, hillomunkki, ostin lapsille, mutta eivät halunneetkaan, 275g irtareita, tosin kuuluukohan tuohon 275 grammaan se itse pahvirasia, jossa ne karkit on? Peruutan eli 250g irtareita ja 1,5l Pepsi Maxia.

Juu olen se henkilö, joka riisuu kaikki yltään mennessään puntariin, hyvä etten vihkisormuksia, riisuisin nekin, mutta ei ne lähde enää irti, kuin rautasahalla. Sanonpahan vaan, että aikamoinen päivä ja taitaa tulla painajaisia ensi yönä näin kovan mässäilyn jälkeen.

Tammikuu ja helmikuu ovat meikäläiselle luolakarhumaista aikaa, silloin koteloidun talviunille ja alan kerätä massaa. Mieskin nauraa, että onkos taas talviunien aika ja heräät sitten maaliskuun eka. Joka vuosi sama homma! Tietääkö joku, auttaako tähän joku kirkasvalohommeli?”

Jos marraskuun pimeys oli raskasta, silloin elämä oli vielä jonkinlaisessa hallinnassa. Tammikuussa tai viimeistään helmikuussa koko hommeli aina karkaa lapasesta. Hiilareiden tarve on aivan loputon. Kyllä syön vitamiineja, kyllä ulkoilen,  koska koira ja ei huvittaisi ellei olisi koiraa.

Normaalistikaan en syö paljon, vaan pikemminkin aivan väärin eli paljon suklaata ja leipää menee. En ymmärrä miten joulukuun lapsi aina näin vastaanottaa talven. Ehkä tässä on jotain primitiivistä  jäännettä jääkausiajoilta, talveksi pitää vaan alitajuisesti alkaa kerätä pakkaspäiville massaa? Maaliskuussa aina helpottaa ja kesällä ei välttämättä tee leipää ja suklaata juurikaan enää mieli.

Mielenkiintoisia nämä, mutta en ole se henkilö, joka tammikuussa hankkii kuntosalikortin ja alkaa käyttämään tehosekoitinta terveysjuomiin. Olen se henkilö joka miettii syönkö yhden vai kaksi hillomunkkia päivässä. Ennen aloitin aina laihtarin tammikuussa, nykyään tiedän sen mahdottomaksi, mutta ehkä maaliskuussa voin jo harkita luontaisesti kepeämpää ruokavaliota. 

Tämä olen minä ja olen hyväksynyt sen, että tammi-ja helmikuussa koteloidutaan luolakarhun maailmaan. Turha asiasta on tuntea syyllisyyttä vaan antaa palaa ja nautin hillomunkin jokaisesta suloisesta sokerihippusesta ja sen pizzajuuston venyessä, ihailen juuston taipuisuutta. Porkkanaa ehtii sitten rouskuttaa valon lisääntyessä jänöpupun lailla maaliskuusta alkaen ja kohti kesää villiintyä vaikka joka vihanneksesta. En väitä tosin, että silloinkaan rouskisin päivät pääksytysten rehuja.

En uskalla ääneen sanoa ”kehopositiivisuus”, sillä pelkään ilmaisevani sanan väärässä yhteydessä. Mutta mielestäni tärkeintä on olla tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on ja olen ajat sitten lakannut tavoittelemasta teinivartaloni mittoja. Jokin standardihan minullakin joskus oli.

Kolesteroliarvoni ovat 4,7, sokeriarvot kohdillaan, jotka antavat hieman lisäsyytä nauttia siitä hillomunkista päivittäin. Moni voi toki olla tästä eri mieltä, hiilarit vaikuttavat väsyttävästi ja sokerihumala jne. Mutta koen hirveän raskaaksi henkilökohtaisesti kaikki ääri-ilmiöt eli kukin tavallaan. 

Oma balanssini syntyy siitä, että tammi-ja helmikuussa mätetään mitä lystättää, joulukuussa on pieni konvehtirasiapiikki, muuten syödään aika samalla lailla ja kesällä kevennetään. 

Olen toki ylipainoinen, mutta siltikin aika tavallinen suomalainen nainen ja juuri tälläisenä on aika hyvä olla. Ihan olen uskaltaunut jo uimapuvussakin kylpylään, eikä tuntunut missään. Hiljakseen olen oppinut arvostamaan omaa kehoani ja luopumaan vihasuhteestani kehooni. Terve keho on asia, josta voi olla äärimmäisen onnellinen.

Niin ja lopuksi tähän, mitähän sitä tänään söisi, nyt meinaan tekisi mieli suolakeksejä ja juustoja. Huomaan, että suolanhimokin on kasvanut ja oli pakko ostaa Myrttisen valkosipulikurkkuja kotiin. Jalopenoja ja kapriksiakin tekee koko ajan mieli tunkea joka ruokaan. Juustoksikaan ei kelpaa perus Oltermanni vaan maun pitää olla syvää ja tummaa. 
Jokaisen tulee kehorempata tai olla remppaamatta juuri omalla tyylillään ja omaan tahtiin. Joillekin tammikuu on juuri hyvä vedenjakaja ja luontainen ajankohta aloittaa uusi vuosi terveellisemmin. Täällä se vaan on mahdotonta, koska en halua, en viitsi, mieliteot menevät nyt kaiken edelle.

Miksi koko ajan pitäisi pinnistää jotain kohti ja jos pinnistää, niin itsensä takia, ei muiden vuoksi. Silloin syntynee paras palo elämäntaparemppaankin, jos sellaisen haluaa aloittaa. 

Olen aloittanut elämäntaparemppoja monen monia ja hyvinkin sorrun taas maaliskuussa, kun energiat alkaa olla kohdillaan, mene ja tiedä. Yhden asian olen kuitenkin oppinut lukemattomien epäonnistuneiden elämäntaparemppojen jälkeen, että jos sellaisen aloitan, en kerro siitä enää kenellekään. 

Ajattelin aiemmin, että jos kertoo elämäntaparempasta ääneen, julkisesta paineesta syntyy lisämotivaatiota syödä terveellisemmin. Mutta homma täällä meneekin ihan päinvastoin, tälläinen tapa saa miettimään alati ruokaa ja tuntemaan sressiä ja painetta koko projektista. Elämä alkaa pyörimään ruoan ja kehon ympärillä.

Joten näissä merkeissä menen jääkaapille ja jatkan erittäin hyvän ja koukuttavan sarjan katsomista C-Morelta nimeltään ”Kadonnut”, sen jälkeen odottaa vielä Netflixiltä Star Trek Discovery toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso. Tammikuu voi olla aika yes, jos antaa sen vain olla ja antaa itsensä olla. 

Olen päättänyt olla tyytyväinen juuri näin ja tämä ajatus on tosi vapauttava tuova tunne. Eli arvaatteko mitä aion myös tehdä. Myydä kaikki pieneksi menneet vaatteet Hellapoliisin tiloissa Maijun ja Villen kanssa järkkäämällämme kirpparilla 10.3 ja lakata toivomasta, että mahtuisin taas kittanoihin vaatteisin. Jos sellainen ihme käy, että jonain päivänä mahdun, niin kenties sitten on palo hankkia jotain uutta. Kirpparijutusta myöhemmin lisää infoa. 🙂


Miten siellä löytyykö samaistusmipintaa tai ihan erilaisia ajatuksia? Miten olet saanut painon pysymään pysyvästi jossain tietyssä, onko sinulla viha-ja rakkausuhde ruokaan ja omaan kehoon vai oletko tyytyväinen?