Avainsana: leffaa

Viikonlopun happeningit

Viikonlopun happeningit

Viikonloppu oli vauhdikas ja kiva. Mikä nyt tässä iässä sitten on vauhdikasta, se voi olla aika suhteellista. Vauhdikkaaksi sanoisin, että kaikkina päivinä oli menoa ja paljon mukavia ihmiskohtaamisia.

Perjantaina kävimme miehen kanssa testaamassa Rosson ”Pitsantain” eli S-etukortilla hintaan 22,50: antipastoja, pitsaa niin paljon kuin jaksat (millään et jaksa edes sitä kokonaista omaa pitsaa ahmia) ja pannacotta jälkkäriksi. Varsin hyvä vastine rahoille.

Fantasiapitsa ei kuulu Pitsantaihin ja päätin ottaa jotain poikkeavaa eli broilerimunakoisopitsaa, mutta eijei, mikään ei voita fantasiapitsaa jossa on: parmankinkkua, fetaa, aurajuustoa ja kapriksia, joten kyllä sillä mennään tulevaisuudessakin ja tämä Pitsantai saattaa jäädä harvemmin kokeiluun. Kun se oma paras pitsamakukombo on räätälöity, niin siitä ei hevillä halua luopua.

Käytiin miehen kanssa katsomassa The Gentlemen, leffa pullollaan tuttuja naamoja. ” The Gentlemen on huikealla tähtikaartilla varustettu, piinkova toimintakomedia ohjaaja-käsikirjoittaja Guy Ritchieltä. Lontooseen kotiutunut amerikkalainen Mickey Pearson (Matthew McConaughey) on kasvattanut omin käsin kaupungin tuottoisimman marihuana-imperiumin.

Kun sana leviää, että Pearson haluaa pistää liiketoimintansa lihoiksi ja häipyä bisneksestä lopullisesti, alamaailmassa käynnistyy juonittelun, kieroilun, lahjonnan ja kiristyksen vyyhti hänen omaisuutensa kaappaamiseksi. Muissa rooleissa nähdään mm. Charlie Hunnam, Henry Golding, Michelle Dockery, Jeremy Strong, Eddie Marsan, Colin Farrell ja Hugh Grant.”

Ensin ajattelin, njaah liian hidastempoinen ja kuiva elävä kuva, mutta puolivälissä leffa vei mukanaan ja leffan lopussa oli jo niin mahtavan kiero ja monipuolinen vauhti, että iski ymmärrys miten elokuvan alun hidas tempo pohjusti elokuvaa. Mitä mainioin kieli poskella elokuva tämäkin.

Möksy Miki ja Donitsihäntä Diana.

Lauantaina isä ja isän vaimo viettivät meillä päivää ja tarjottiin jälleen kerran Pollo limonelloa, fetasalaattia, vesimelonia ja itse tehtyä Focacciaa Annin uunissa reseptin mukaan. Focacciasta tuli täydellistä ja tätä ei voi selittää muulla kuin, että seurasin Annin reseptiä piirulleen, enkä alkanut sooloilemaan. Vahva suositus tälle reseptille. Kyseessä todellakin on täydellinen focaccia.

Jälkkärinä perushyvää vaniljajädeä ja mansikoita. Oletteko muuten huomanneet samaa, tänä kesänä suomalaiset mansikat eivät ole niin makeita kuin ennen, mitä on tapahtunut? Siksi olikin tarve löräyttää oikein piripintaan kinuskikastiketta.

Tuomisina saatiin muuten aivan järjettömän hyvää kuohuvaa ”Lindauer Special Reserve”, jonka Viinilehti on valinnut vuoden kuohuvaksi. Täydellisen hedelmäistä, ei liian kuivaa, eikä makeaa vaan yksinkertaisesti täydellisen pirteä kuohuviini. Muutakin kivaa saatiin, sormisuolaa, mantelioliiviöljyä, kukkia, granolaa ja oliiveja. Herkkutuliaiset muuten on aina loistava ja tervellut idea.

Sunnuntain kruunasi siskopäivä rakkaiden ”siskojen” kanssa. Päivitettiin kaikki kuulumiset, parannettiin maailmaa, ahmittiin sushipalleroita, ihmeteltiin alennusmyyntejä ja sain pullollisen rapsuskumppaa, joka on myös pala taivasta. Rapsun ja skumpan liitto oijoi. Sain myös leivonnaisia Tallinnasta ja nyt tiedän minne leivospaikkaan ensi kerralla Tallinnassa vieraillessa on mentävä. Nimittäin tuliaispussukassa oli kookospallero ja Snickerskakkua, mutta ei mitään pakastesnickeriä vaan täyttä tavaraa.

Aah Rabarbra, jota voisi sanoa, rapsu on bra, rapsu on niin hyvää. Hyvä viikonloppu, sillä ihmiset. Toista ”siskoista” en ole nähnyt sitten korona, kyllä olikin ollut kova ikävä.

Ensi viikko tuokin tullessaan jälleen leffailua, maateemailua ystäväpariskunnan kassa. Niin jännää mikä maa on tällä kertaa kysessä. Muuta ei tiedetä, että ulkona ollaan eli vaatii sateettoman päivän. Ja keittiön uusi astiakaappi tulee. Nyt tuntuu, että tässä on ihan riittämiin eli ei muuta ohjelmaa ensi viikolle.

Miten siellä, mitä touhuttu viikonloppuna ja mitä nautittu? Jos vain oltu, niin ihan mahtavaa sekin. <3

Iloista uuden viikon alkua kaikille. <3