Avainsana: leffamaailmanlähettiläät

Leffassa on ilo käydä

Leffassa on ilo käydä

Viimeisin viikko on ollut tavallista kiireisempi leffailun saralla. Viikkoon on mahtunut Leffalähettiläiden kevätjuhlat, kamuleffailua ja myöskin mummin luokse paria kyläilyä, joihin samoille päiville iskin leffojen katsomisen, mummi kun sattuu asumaan miltei Tennispalatsin naapurissa. 

Leffalähettiläiden kevätjuhlissa meille tarjottiin katsottavaksi Baywatch elokuva, joka olisi rehellisyyden nimissä jäänyt omalla rahalla katsomatta. En katsonut sarjaakaan juuri koskaan,  oli mielestäni aika hömelö sarja kaikkinensa, mutta leffa osoitti olevansa sarjaa parempi. 

En voi todeta, että kyse olisi älykköhuumorista kuorrutetusta elokuvasta ja uimavalvojien ja rikollisten kahnaukset keskenään oli auttamattoman lapsellisia. Mutta lainaan Suortuva Nannia leffaa kommentoidessani, enemmän hyvä, kuin huono. Pinkit korkokengät Maiju tykkäsi kovasti Baywatch leffasta ja minäkin viihdyin, eli aivoista sisään ja ulos ja joskus yksinkertaisesti tarvitaan tälläistä aivojen lepoviihdetta. 🙂
Kävin yksikseni katsastamassa myös Alienin oikeastaan alkutarinan jatko-osan Covenant. Missä Alienin erityisesti ykkösosa ja taas Alienin hahmon syntytarinan ensimmäinen osa Prometheus olivat loistavia elokuvia, Covenant viihdytti keskitasoisesti. Suurin pettymys kenties Covenant leffassa oli, ettei Prometheuksen tähdittämän Noomi Rapacen tarina ns. jatku. Noomin kohtalo kyllä käy ilmi, mutta Covenantia Noomi ei enää tähditä.

Covenant oli viihdyttävä ja hienosti tehty, mutta omalla kohdalla Alienien jännitys perustuu siihen yhteen Alieniin, eikä lukuisiin. Tietty piinaava odottava jännityskin puuttui, mutta kyllä tätä palasena isompaa kokonaisuutta katseli. 
Katsastimme ystäväni Höpölön emännän kanssa viikko sitten leffan King Arthur ja jos King Arthuria ei olisi tähdittänyt karismaattinen ja Sons of Anarchy:stä kannuksensa ansainnut Charlie Hunnam, kyseinen elokuva olisi mielestäni ollut varsin huono. Leffa oli selvästi musiikkivalinnoilla ja taisteluiden täyttämisellä suunnattu nuoremmille katsojille, mikä on sääli juonellisesti hienon tarinan kannalta. Joten kyllä leffaa katsoi, mutta en katsoisi toista kertaa. 
Eilen kävin kurkkaamassa vielä leffan Get out, jota mainostetaan kauhuelokuvana, mutta joka mielestäni enemmän oli psykologinen jännäri ja kauhuelokuvaksi kyseisen leffan raamittaa pikemmin juonellisen yliluonnolliset kuviot. Get out oli kuitenkin  minusta näiden katsastamieni leffojen parhaimmistoa yhdessä Covenant leffan kanssa, tai oikeastaan jopa piirun verran parempi, kuin Covenant.

Loistavat näyttelijät, outo merkillinen tunnelma, jossa katsoja janoaa tietää mikä pahuus on kaiken takana. Tiivis tunnelma, joka piti penkissä kiinni ja yllättävä loppu, en kerro minkälainen, onnellinen vai onneton loppu, mutta loppu oli onnistunut. 

Joten kyllä erikoisten kauhuleffojen ja hieman oudohkojen elokuvien ystäville Get out on nappivalinta ja tämä leffa olisi jäänyt katsomatta, ellen olisi saanut leffan leffalähettiläänä lippuja. 
Kiitos Leffamaailma Baywatch-ja Get out leffalipuista ja vaikka leffa olisi joskus huonompikin, en tiedä parempaa pään nollausta, kuin parisen tuntia istumista pimeässä leffasalissa, herkut sylissä ja ilman somea. Käyn leffoissa mielellään ystävien kanssa, mutta aivan yhtä mielelläni yksin. Vaikka leffoissa ajoittain pulssi jännityksen mukana kiihtyy, aivot keskittyvät vain yhteen asiaan ja koen sen rauhoittavaksi. 

Elokuvat mahdollistavat mielenkiintoisten seikkailujen kokemisen, avaruusmatkat, tutustumisen muiden ihmisten ihmiskohtaloihin ja muihin maihin. Elokuvat rikastuttavat miltei aina, vaikka olisivat hurjaakin hurjempaa hömppää, sillä jos ei muuta, elokuvasta voi katsastaa sisustuksen, vaatteet ja maisemat, jos elokuva jää juonellisesti köyhäksi.

Listoilla seuraavana ovat leffat Wonder Woman ja The Boss Baby eli seuraavat leffat ovat valinneet muksut ja toki Wonder Woman erityisesti tätä äitiäkin kiinnostaa.

Onko nyt menevistä leffoista vinkata jotain omaa uutta suosikkia, kiinnostiko joku näistä leffoista ja milloin olet käynyt elokuvissa? Filmaattista tiistaita kaikille. <3