Merkityksellinen jädehetki
Tiedättekö mitä, en ole ikinä ollut jäätelön perään, paitsi pienenä, tilanteesssa jossa en saanut jädeä jälkkäriksi, koska en suostunut syömään perunamuussin sekaan piilotettua silakkaa ja muu perhe nautiskeli mökin terassilla jäätelöannoksiaan nautinnolla ja ehkä jopa liioitellun nautinnollisesti. Tarinaan kuuluu myös, että kuulemma minä lapsukainen kuljin räät poskella itkien ja jopa kirosanoja sadatellen, koska jäin jädejälkkärittä.
Sivulauseena sanottakoon, että tuo episodi ei inspiroinut jäätelön toiveessa myöhemminkään syödä sitä kalaa, vaan aiheutti pikemminkin kalafobian ja taisi jäde addiktiokin samalla väistyä, sillä en koskaan juurikaan syö jäätelöä, paitsi sen yhden Kaktus Jättiksen per kesä.
Mutta arvaatteko mitä, on omaa ukkelia ikävä jäätelön kautta. Ukkeli lähti muutamaksi päiväksi kahden tyttären ja toisen tyttären avomiehen kanssa mökille ja me jäimme kuopuksen ja karvaisten olentojen kanssa kotiin hellettä pakoon.
Tänä kesänä meille kuitenkin mieheni kanssa on kehkeytynyt uusi tapa, joka alkoi yhdestä hetkestä ja joka onkin sitten siivittänyt jokaista meidän kesäiltaa. Vaniljajäätelöä, mansikoita ja minulle vielä kinuskikastiketta ja iltamyöhään yksi tai kaksi jaksoa HBO:lta 12 Monkeys-sarjaa.
Nyt kun mies on ollut mökillä, ei ole jäätelö täällä maittanut ja miehen minulle omiin jäätelöhetkiin ostetut mansikatkin pääsivät lopulta happanemaan jääkaappiin.
Näin pienen pieni tapahtuma ja niinkin mitätön ja aiemmin miltei elämääni kuulumaton asia, kuin jäätelö, sai ajattelemaan, että miten jaettu kokemus on moninkerroin nautinnollisempi. Miten jäätelökin maistuu hiljaisuudessa ukkelin kanssa yhdessä syötynä paremmalta, kuin koskaan itsekseen syötynä, vaikka emme edes puhua pukahtaisi jädehetkinä sanaakaan, on vain se yhteinen jaettu kokemus, jonka voisi jopa sanoittaa yhdellä sanalla ja se sana on ”rakkaus”.
Nyt odotan ukkelia jo kotiin, tänään tai huomenna, jotta voimme jatkaa siihen mihin jäimme, nauttimaan äänettömyydessä, mutta yhdessä kesän mansikoita, vaniljajädeä ja kinuskikastiketta, sillä tiedän jo, nuo jädehetket ovat juuri ne, jotka tuovat ajatuksiin ja sydänalaan lämmön marraskuun loskasäissä, pakkasen talvella purressa ja vielä vuosiksi eteenpäin.
Rakkaus on sitä, että on jaettuja kokemuksia, joskus niin pieniäkin, että sitä ajattelee ensin, etteivät nuo hetket ole edes merkityksellisiä, kunnes ikävä pukee sanoiksi ja mielikuviksi sydämeen sen, että joskus tilanteeseisiin ei tarvita edes sanoja, riittää vain se tunne, että me kaksi olemme yhtä.
Cittareissa on ollut Ingmanin valiljajädet 2e kaksi pakettia, että siitä se vähän kaikki niin kuin lähti, Cittaria on siten syyttäminen. Olenko sitten päässyt tänä kesänäkään laihtumaan, etenkin kun se suklaan mutusteleminenkin on jäänyt, no rakkauden nimeen, en ole en.
Aurinkoista keskiviikkoa kaikille ja onko teillä oman rakkaan tai jonkun muu läheisen ihmisen kanssa tälläisiä jaettuja hetkiä, joiden tärkeyden ymmärtää joskus siinä hetkessä ilman ajan kultaa tai joskus jälkikäteen, että hei meillähän on pieni yhteinen juttu, joka onkin ennakoimaamme suurempi ja merkityksellisempi.
Tässä omassa tapauksessa se hetki on yhtä kuin tämä hellekesä ja oma rakas.
(Jos meni imeläksi, niin sitä se ikävä teettää 😉
<3
