Tänä aamuna itketti…
Aamut ovat herkkää aikaa, aistit ovat vielä auki, eikä yön jäljiltä unen ja valveilla olon välimaaston leijuessa usvana mielen päällä, päivän lukkoja ja muureja ole asetettu mieltä suojaamaan.
Asiat voivat lähteä vinoon pienestä ja murhe siitä, että perheen pienimpienkin päivä on lähtenyt väärille poluille ja painaa alas hentoja harteita, murehdituttaa…
Lapset olivat aamulla väsyneitä, känkkäräkkä oli yöllä hiipinyt heidän mieliin ja piiloutunut niin hyvin, ettei unihiekkojenkaan väistyminen poistanut känkkäränkkää…
Sisarusten on hyvä pitää huolta toisistaan, toivoisivat aina kyytiä kouluun, minä toivon, että kulkevat kahden tai ystävien kanssa. En halua opettaa kulkemaan kyydillä, paitsi kenties huonolla säällä, sillä lastenkin on kasvettava tähän maailmaan niin, että pärjäävät itse, eikä äiti ole palveluautomaatti. Riitaa tuli toisille yhdessä kulkemista, kenties se on esiteinille noloa, että pikkusisko roikkuu ylpeänä vierellä ja möläyttelee vielä innoissaan typeryyksiä…
Riitaa tuli myös siitä, että pikkusisko haluaa samanlaisen penaalin, kuin isosisko ja isosisko ovet paukkuen poistui paikalta, eikä tahdokaan penaalia enää laisinkaan, joka on ostettuna ja olemassa….
Toinen lähti ovet paukkuen ulos, jätti pienemmän itkemään, kun pienempi lähti ulos, toinen olikin sisarellisesti pienintä odottamassa ulko-oven takana ja sai osakseen pikkusiskon kiukun taasen, että ei olisi tarvinut odottaa. Normaalia perhe-elämää, kipuilua, paikan löytämistä, hormonimyrskyä, väsymystä, sisarusten kanssa kilvoittelua. Kyllähän mietin, että se päivä kun koittaa, että viimeinenkin lapsonen on muuttanut kotoa, talo hiljenee ja hiljaisuus muistuttaa surullisena kaihona kaikesta elämästä jota on eletty ja jota olen saanut rakastaa. Silti joskus tälläiset aamut ovat raskaita ja tietoisuus siitä, että kolmas murkku on nyt käsillä ja neljäs vielä tuloillaan ja oma ikäkin on sitten se 50-vuotta ja ne mummovuodet…
Tänä aamuna lasten kinastelu itketti, sisarusten toinen toistaan kohteleminen likasankona ja tämä äiti sai mudat päälleen myös, välillä se tuntuu kovin turhalta, vaikka tarkoitushan sillä on. Sen läheisimmän ja rakkaimman ihmisen läheisyydessä on turvallista ja helppoa vihata ja rakastaa, sitä on sisaruus ja vanhemmuus, rakkautta kaikesta huolimatta ja juuri siksikin.
Miten teillä ilmenee sisarusten välit, riidat tai kokemusta omasta lapsuudesta. Itkettääkö joskus lasten keskinäiset riidat?
Lempeää keskiviikkoa <3
KLIK
KLIK
