Avainsana: powerofnight

Estée Lauder, hyvä uni ja synttäriarvonnan voittaja!

Estée Lauder, hyvä uni ja synttäriarvonnan voittaja!

Välillä mietin mitenhän teitä lukijoita kiinnostaa erilaiset tapahtumat tai kosmetiikka lanseeraukset, joissa olen päässyt käymään. Olen itse sellainen utelias aatu, että minusta on kiehtovaa lukea muiden ihmisten vastaavista tapahtumista, juhlista ym. eli on mukavaa kurkkia muiden elämän luxusripauksia arjessa. Omasta mielestä jotkut tapahtuvat ovat myös sellaisia, että ne vain ansaitsee tulla kerrotuksi. 

Eilen olin Estée Lauderin kutsumana viettämässä iltaa Hotel Havenissa. Mielenkiintoista ja poikkeavaa kyseisessä tilaisuudessa oli se, että tällä kertaa ei lanseerattu uutuuksia, vaan juhlistettiin ikonista Advanced Night Repair-seerumia. Seerumi on minulle todellakin tuttu ja rakas anoppini, joka vannoi Estée Lauderin nimeen, lahjoitti vuosien aikana usemmankin pullon kyseistä ”nektaria”. 

Monihan varmaan mieltää Estée Lauderin ehkäpä hieman iäkkäämpien brändiksi, mutta juurikin eilen oli mielenkiintoista ja oikeastaan myös samalla aika selvääkin kuulla, että Advanced Night Repair-seerumi, toimii isoäidiltä äidille, äidiltä tyttärille ja myös miehille tai sukupuoleen katsomatta.  Mielenkiintoista oli myös kuulla, että Advanced Night Repair-seerumia on valmistettu jo vuodesta 1982 ja kyseinen seerumi oli ensimmäinen, jossa käytettiin hyaluronihappoa. 

Mikä kyseisessä Advanced Night Repair-seerumissa on sitten aivan poikkeuksellista, niin asiasta meitä eilen valaistiin pienen demonstraation avulla. Toiseen kämmenselkään siveltiin seerumia ja molempiin kämmeniin suihkautettiin tämän jälkeen vettä. Kämmenselkä, jossa ei ollut seerumia, niin vesi valui kämmenestä, kuin hanhen selästä. Mutta kämmenselkä johon oli laitettu Advanced Night Repair-seerumia, sitoikin veden paikalleen ja vesi jäi kauniisti kimmeltämään iholla. Eli Advanced Night Repair-seerumi sitoo mitä ainutlaatuisimmalla tavalla kosteutta. 

Luonnollisesti seerumi myös häivyttää ikääntymisen merkkejä ja antaa kauniin säteilyn iholle, mutta kosteutettu iho on kimmoisa ja saa ihon näyttämään nuorekkaammalta ja juuri tämä kyky sitoa kosteutta on se nimittäjä, mikä tekee Advanced Night Repair-seerumista yhden Lauderin myydyimmistä tuotteista. 

Siksipä eilinen ilta ehdottomasti ansaitsi tulla kerrotuksi, koska Advanced Night Repair-seerumi on kiitos anopin, minulle erittäin tuttu ja kyseessä on seerumi, joka todella saa ihon todella kosteutetuksi ja säteilemään ja seerumihan on suorastaan täsmäisku esim. mummokuumeiselle rutikuivalle keski-ikäiselle. 😉 Lisäksi seerumissa on sellaista rakkauden täyteistä tunnearvoa, koska rakas anoppini minua muisti useasti kyseisellä seerumilla. 

Lisäksi tilaisuus oli todella kaunis ja ajatuksella järjestetty ja arvostan niin kovin, että Estée Lauderin Puolan tiimi oli lentänyt paikalle tätä tilaisuutta varten ja miten kauniisti pressitoimisto oli ajatuksella järjestänyt tilaisuuden. Kutsut ja tilaisuudet eivät ole koskaan itsestäänselvyys ja olen aina kiitollinen, jos saan olla osana ajatuksella järjestetyissä tilaisuuksissa, joihin ihmiset ovat nähneet paljon vaivaa ja aikaansa. Joten sydämelliset kiitokset Estée Lauderille ihanasta illasta. 
Estée Lauderin lahjakassissa oli nimikoidut silmälappuset kauneusunia varten. Nimikoiduissa jutuissa on vaan sitä jotain erityistä, tulee erityisen huomioitu olo, eli joskus asiat on ihan pienistä detaljeista kiinni tai pikemmin, ne on niitä kirsikoita kakun päällä. <3

Koko ilta ei keskittynyt pelkästään vain seerumiin, vaan Karita Tykkä kertoi meille hyvästä unesta ja sen moninaisista vaikutuksista, niin ihmisen kehoon ja mieleen. Itse yleensä nukun koiran unta ja aamuisin tuntuu, ettei olo ole levollinen. Joskus muutaman kerran vuodessa, kun on tullut nukuttua todella hyvin, on suorastaan taianomainen olo ja fiilis ja energiaa on kuin pienessä kylässä ja kaikki sujuu. Varmasti myös suklaan ja hiilareiden himoni johtuu osittain univajeesta. 

Karitaa lainatakseni hyvän unen vaikutukset vaikuttavat niin ihoon, eli ulkoiseen, kuin myös fyysisiin seikkoihin eli jaksamiseen. Vastustuskyky vahvenee, positiivisempi mieli ja vahvempi läsnäolo. Kohentunut libido. Tasaisempi verensokeri, kohentunut stressinsietokyky, parempi oppimiskyky ja luovempi mieli. Tunnetasolla tyynempi ja parempi mieli. 


Advanced Night Repair-seerumista vielä sen verran, että seerumin kerrotaan antavan kasvojen iholle kahden tunnin extraunen vaikutuksen.

Uni on se mistä me ensimmäisenä tingimme, mutta josta juuri ei pitäisi tinkiä, sillä uni vaikuttaa ihan kaikkeen. Taas kerran muistutan itseäni sähkölaitteiden sammuttamisesta tuntia ennen nukkumaan menoa, kofeiinia vain aamulla, ei sitä luurin pläräämistä ja hermostuneisuutta sitä kautta, joka jatkuu yöunissakin. 


Karita kertoi meditoivansa niin aamuisin, kuin iltaisinkin, hmmm. miksi tämä meditoiminen tuntuu vieraalta. Toisaalta, jos mietin omaa unielämääni,  aina iltaisin nukkumaan mennessä ja aamuisin herätessä, tarvitsen n. 30-minuuttia aikaa pohtimiseen ja miehelleni sanon aina, ”kelaamiseen”. Joten meditoisinko kuitenkin jollain tasolla? Sillä kun olen aikani pohtinut unen ja valveen rajamailla, olen aamuisin virkeämpi ja iltaisin uni lopulta tulee hiipien. 


Onko Lauderin Advanced Night Repair-seerumi  teille tuttu tai löytyykö Lauderilta jotain omia suosikkeja vinkata? Miten nukutte, nukutteko hyvää unta vai jatkuvasti heräillen ja sängyssä pyörien ja onko antaa vinkkejä hyvään yöuneen?

Sitten vielä blogin synttäriarvonnan voittajaan, jonka julkaiseminen on viivästynyt, sillä osanottajia oli huikea määrä ja tarkistin voittaja arvan moneen kertaan. 

Voittaja on: 

Sun blogi on yksi ensimmäisistä joihin liityin lukijaksi ja olet minulle sellainen rohkea edelläkävijä täällä blogstaniassa ♥ kirjoitat tärkeistä asioista avoimesti ja kuitenkin mukana on riittävästi viihdyttävän kepeää hömppää ♥ Kolmella mukana!
Sydämelliset onnittelut voittajalle ja olen sinuun tämän päivän aikana yhteydessä ja muille kiitoksia ihanista synttärionnitteluista ja arvontaan osallistumisesta ja kyllähän te minut tunnette, arvonnat ei lopu tähän. Iloa viikonloppuun!

*Postauksen drinkit, ovat alkoholittomia, Kuusenkerkkäkuohu ja Mansikkamocktail ja pr-lahjakassi saatu