Avainsana: rohkeus

Älä oleta

Yön pikkutunneilla olen möyhinyt ja miettinyt pieniä ihmisten välisiä klikkejä, klikkejä jotka jäävät hiekanjyvän tavoin hiertämään, vaikka joskus voisi jopa antaa asian vain olla. Mutta jos jokin hiertää ja herättää jopa yöllä pohtimaan, olisikohan silloin hyvä hetki avata suu, kysyä, ei olettaa.

Luulen, että suurimmat riidat lähtevät väärinkäsityksistä eli olettamuksista. Ihmiset voivat olla itse asioiden kanssa aivan samaa mieltä, mutta asian tulkinnat ovat täysin erilaiset ja näin ihmiset eivät kohtaa. Monesti on helpompi vain olettaa oman ajatusmaailmansa kautta, kuin vain suoraan kysyä. 

Miksi kysyminen on niin vaikeaa ja asioista oikeilla nimillä puhuminen, miksi on pelottavaa tuoda omat ajatukset julki ja yrittää tulla kuulluksi? Omalla kohdalla koen, että pelkään riitoja, klikkitilanteita, puhumattomuutta ja tilannetta, mitä jos toinen ei siltikään ymmärrä kantaani.

Hyvissä ihmissuhteissa voidaan olla eriävääkin mieltä, kunhan kumpikin tulee kuulluksi ja kunnioittaa toista. Huomaan, että taakse ovat jääneet juuri ne ihmissuhteet, joissa minusta oletettiin helposti kaikkein pahinta, syyllistettiin ja jos yritin selittää omia tuntemuksiani, toinen suuttui. Ihmissuhteen katkeaminen ja menettämisen pelko on hirveää, mutta raskaista ihmissuhteista vapautuminen on huojentavaa.

Huomaan tänä päivänäkin tekeväni liikaa asioita muiden mieliksi aivan huomaamatta ja huomaan ärtyväni, jos toinen ei tee samoin takaisin tai ei osaa tulkita tilannetta, että miksi hän ei jousta miksi minä joustan. Varmasti hän kokee toisissa asioissa minusta juuri samoin. Kun ei suoraan puhuta asioista, syntyy jälleen kerran olettamia puolin ja toisin. 

Otetaan esimerkkinä tämän aamuinen pieni klikki ihan oman mieheni kanssa. Olin juuri kertonut miehelleni millä ja miten aion tänä iltana mennä Helsingin keskustaan. Keittiössä mies kysyikin minulta, että moneltas lähdet tänään liikenteeseen? Jolloin minä hieman liian väkevällä äänenpainolla kivahdin, että ”enkös minä sen jo sanonut tuossa aiemmin”. Tähän mies heti totesi, että ”miksi pitää sanoa noin ikävällä äänenpainolla”, niinpä miksi piti, siellä sisimmissä asui jokin sellainen ikävä marttyyri, joka pohti eikö ollut tullut aiemmin kuulluksi.

Naulankantaan, miksi piti heti tiuskia. Omalta kohdalta tuo tiuskiminen lähti siitä, että eikö tuo mies ollenkaan kuunnellut mitä olin aiemmin sanonut, mies taas ei pohtinut lainkaan aiemmin kertomaani iltamenoa, vaan päiväohjelmaani ja koiran lenkitystä. Jos tätä asiaa ei olisi heti siinä hetkessä puitu, olisi syntynyt väärinkäsitys eli olettama. 

Olettamia kun alkaa kertyä syntisäkillisen verran, olettamat alkavat kovertamaan ihmissuhteita. Mieheni kanssa onneksi kaikki puidaan aina heti siinä hetkessä ja kyllä pyysin äreää äänenpainoani myös anteeksi. Anteeksi pyytäminen on myös aivan välttämätön taito, vaikka joskus kovin pelottavaa on sekin torjumisen pelossa. Mutta juuri vieraammissa ihmissuhteissa on välillä vaikeaa pukea ajatuksiaan sanoiksi klikkitilanteissa, sillä itse tilanne on jo itsessään niin pelottava ja sitä helposti vetäytyy ja jää sanattomaksi.

Perheen kuopus on peloton, hän sanoo ystävilleen, jos ystävät ovat epäreiluja ja ystävät sanovat myös hänelle asiansa suoraan ja kaikki on siinä hetkessä heti heidän välillä hyvin ja unohdettu. Perheen kuopuksella on myös paljon ystäviä ja uskon asian johtuvan siitä, että vaikka kaunainen asia sanotaankin julki, niin silloin kun se puetaan rehellisyyden asuun, eikä ilkeyteen, ei kukaan voi toiselle loukkaantua.

Minulla on siten vieläkin aika matka opetella tyttäreni kaltaiseksi, siihen miten rehellistä puhetta ja suoruutta on mahdollista harjoittaa ilman, että se tulkitaan loukkaukseksi. Sillä se on juuri se pahin pelkoni, että jos ilmaisen omat tarpeeni, loukkaan toista. Tulisi luottaa enemmän, että ihmissuhteet kyllä kantaa ja jopa syvenee, kun asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä.

Joten itselleni tässä muistutukseksi, ihmisillä on aivan varmasti halu ymmärtää toinen toisiaan, mutta kaikilla meillä on omat kokemuspohjamme joiden kautta peilaamme tunteita ja ihmissuhteita ja joskus  toisen ymmärtäminen on vaikeampaa.

Monia pohdintoja unettomina öinä, monia eri tulkintoja, asioiden veivausta, hukkaan heitettyä energiaa, kun yksinkertaisesti voisin vain ilmaista ”miten ajattelen asiasta tai kysyä toiselta miten sinä ajattelet asiasta tai miltä sinusta tuntuu?” 

Tänä vuonna lupasin itselleni olevani rohkeampi ja tämä postaus on jälleen muistutus siitä, että rohkeus myös tarkoittaa omien tunteiden ilmaisemista, eikä niiden pidättelemistä. Jos joku toimii minua kohtaan tavalla mistä en pidä, voin hyvin suoraan kysyä, mitä tuolla tarkoitit ja sanasi tuntuivat minusta tältä ja minulle ei tullut niistä hyvä mieli. 

Aina kun olen rohjennut kertoa omista tuntemuksista avoimesti ja kuunnellut toisen kannan yhtä avoimesti, on jälkikäteen tulvahtanut suuri helpotus ja myös ymmärrys, että oletan asioita liikaa ja ymmärrän helposti asioita väärin. Ihmissuhteet ovat suoraan puhumisen arvoisia ja koskaan ei voi olettaa, mistä toinen tulee.

Miten siellä, onko helpompi välillä sortua olettamaan asioita toisesta ihmisestä, kuin alkaa puimaan jotain asiaa ja erityisesti onko vaikeaa ilmaista suoraan miten kokee ja tuntee?

Lempää tiistaita kaikille. <3