Tyylikäs vai rouhea blogi, kumpi on uskottavampi vai molemmat?
”Ainoa arvoni on sosiaalinen verkostoni”, hui tämän viisauden kuulin juuri lausuttavan eräästä televisiosarjasta, no ok myönnettäköön, sarja on Gossib girl. Hävettää myöntää katselevani sitä, mutta iltaisin on mukava nukahtaa pään tyhjentävään höttöön. Heti alkuun tuli myös mukaan kulttuurihäpeä, jos katsoo saippuaoopperoita tai mitä lie, sitä ei kannata tunnustaa ääneen. 😉
Lause joka tapauksessa säväytti, Suomi on aikalailla kiva ja kiltti maa ja varmasti pr-hommissa sukkulointi isommissa maissa on veristä puuhaa.
 |
| Leikkasin kuvasta pois oikealla olevan korin, jossa on paperiroskat. 😉 |
Olen paljon taas pyöritellyt blogiani, monet blogitoverini ovat hankkineet itselleen oman domainin ja myös uusineet blogialustansa todella hienon näköisiksi. Tälläisiin puuhiin olen armottoman laiska ja varmasti jos joku tekisi kaiken tämän puolestani seuraisin toisia perässä helpommin.
Mitä enemmän muita bloggaajia tuntee, muiden blogeja lukee, sen enemmän suorastaan salavihkaa tulee vertailtua omaa blogiaan muihin. Oikeastaan asia tapahtuu huomaamatta, hieman kuin mainosmaailmassa piilomainonta.
 |
| Kuva oli rakeinen, joten sumutin taustan pehmeämmäksi. |
Tämän kevään aikana olen tuntenut tuskaisaa kierintää siitä, että pitäisikö minunkin mennä eteenpäin ja kehittyä, sillä kehityshän on hyvä ja ihmisen täytyy tavoitella muutosta parempaan ja tavoittelu tuo iloa ja energiaa tekemisiin. Kasvu on aina myös merkki älykkyydestä, todiste myös siitä, että ihminen on uskottava.
Toisaalta harmittaa omat ajatukset, sillä väkisinkin tulee tunne, että voi olla vain arvostettu, riittävän hyvä, taitava ja tyylikäs, jos blogin ulkoasu on riittävän simppeli ja elegantti. Kamerankin tulisi olla avaruustiedettä oleva multimaalisen iso vimpain, jotta saisi blogiinsa yhtä täydellisiä kuvia kuin aikakauslehtiin?
 |
| Vaihtelin moneen kertaan taustalla olevien tötsien asentoa, kunnes kokonaisuus edes jotenkin kelpasi. |
Eikö rakeinenkin kuva voi olla elämänmakuinen, etenkin jos tilanteet ovat autenttisia, eivätkä luotuja ja stailattuja tilanteita ja tapahtumia blogia varten. Joskus olisi hyvä muistaa vertaillessa itseään muihin, että monissa täydellisissä blogeissa, joita on ihanaa katsella, on vain bloggaajan elämän kohokohdat esitteillä.
Rakastan yhtä lailla lukea tyylikkäitä blogeja kuin aikakauslehtiä ja myös nautin lukea rosoisempia elämänmakuisia blogeja, joissa saan pienen vilauksen maistaa sitä aitoa elämää, jota bloggaaja viettää. Voisi jopa kutsua uteliaisuuden tyydyttämiseksi ja tirkistelyksi.
Olen tämän joskus aikaisemminkin täällä todennut, kaikenlaisia blogeja tarvitaan, mutta minkälainen haluan oman blogini olevan? Ainakaan en halua kadottaa omaa ääntäni, vaikka blogin alusta muuttuisikin visuaalisesti esteettisemmäksi.
 |
| Kyllästin kuvan värit värikkäämmiksi. |
Mutta mikä blogini olisi, jos muuttaisin alustan muiden kaltaiseksi, tyylikkääksi? Olisinko uskottavampi, huokuisiko blogista, että tämä bloggaaja osaa asiansa ja hän olisi vaikka loistava yhteistyökumppani? Missä vaiheessa hämärtyy raja muiden miellyttämisellä ja itsensä miellyttämisellä?
Mutta mitä lukijani tuumaisivat, ne jotka ovat se kaikkein tärkein tai mitä itse tuumaisin, olisinko enää minä? Kadottaisinko blogini tunnistettavuuden, blogini ei olisi enää sama. Olisiko vaikea kirjoittaa vaikkapa virtsavaivoista tai peräpukamista, jos blogin ulkoasu olisi hienompi? Miten sukkuloida kaiken välimaastossa? Puhua virtsavaivoista ja olla samalla uskottava, tyylikäs ja rouhea, voiko kukaan olla kaikkea?
Paljon keksin tielleni tekosyitä, ettei laiskuuttani tarvitse tehdä yhtään mitään tai muuttaa yhtään mitään, mutta piilee kaiken takana myös pelko, pelko kadottaa minuus blogin takana ja uskolliset lukijat, jos alan liikaa hifistelemään? Joskus muita vertailemalla ei ihminen enää tiedä mitä itse tahtoo.
 |
| Harmittelin ettei kynnet ollut lakattu kahvikuvassa. Usein lakkaan kynnet kahvikuviin. Pähkäilen myös nauretaanko Disney mukikuville. 😉 |
Mitä te olette mieltä, onko blogin muuntautuminen pitkin matkaa vain normaalia blogin kehityskulkua vai voiko se olla myös askel siihen, että on kadottamassa aitoutensa. (Huom. kirjoitan vain ja ainoastaan omasta blogistani nyt ja kipuilen oman blogini kasvuprosessin kanssa, kääk kuulostipa hienolta, kasvuprosessi:)
Mitä kauemmin blogia on pitänyt, sen suurempi merkitys blogilla on, sen rakkaampikin se on ja sen suurempi pelko on myös menettää tietynlaisia itse asetettuja mittareita ja arvoja joita on itselleen asettanut, saatikka lukijoita.
Sitten toisaalta mietin, vain nainen voi olla näin umpihölmö, miettiä itsensä solmuun, kuin käärme joka syö itseään, kulkea ympyrää alusta loppuun ja takaisin. Miksi ei vain voisi olla ja kirjoittaa menemään?
 |
| Tästäkin kuvasta otin monta eri versiota, pakkomielle oli saada sohvalla olevan tyynyn kukkakirjailu näkymään kuvassa. |
Jos jotain olen tähän ikään oppinut, vertailu muihin on suuri itselleen asettama ansa ja muiden matkiminen toinen sellainen. Minulle on ainakin hyvin tärkeää olla minä, hyvässä ja pahassa ja tehdä omaa juttua. Mihin tämä blogi muuttuu, en tiedä itsekään, mutta juuri nyt ei huvita tehdä asialle kyllä yhtään mitään.
Jos joku ei ota vakavasti, niin mitä sitten, tunnen oman arvoni, niin minuna kuin blogin pitäjänä. Voi olla yrityksiä joiden kanssa todella mielellään tekisin yhteistyötä, mutta he katsovat, että nainen puhuu pissavaivoista, juu ei sovi heidän brändiin. Toisaalta on vain sekunti aikaa tehdä vaikutus, mutta tätä ajatellessa asiat muuttuvat jo kovin vaikeiksi ja laskemoiviksi mielessäni…
 |
| Tässä kuvassa mukiin sovitetut lakatut kynnet. Tämän kuvan kaappasi myös toinen instakäyttäjä ja kun huomautin asiasta, väitti omakseen! |
Helpointa on vain jatkaa omana itsenään, mutta en väitä etteikö se onnistuisi hieman tyylikkäämmässäkin blogiympäristössä. Pääsinkö puusta pidemmälle, no ei hajuakaan eli jatketaan pyörittelyä.
Mutta sen voin kertoa aikani pyöriteltyäni, että mikään ei ole niin ahdistavaa, kuin muiden ja itsensä miellyttämisen ristiriita veteen piirrettynä viivana, kun omaa ääntä ei enää kuule, sieltä ainakin pitää pyrkiä pois.
 |
| Voin yrittää parasta iän tuomista rypyistä huolimatta. |
 |
| Tai voin näyttää pahintani, sillä yhden asian juuri oivalsin, minun blogihan tämä on. |
Voisin puntaroita tätä asiaa vaikka kuinka pitkään, mutta toivottavasti voidaan jatkaa juttua kommenttilaatikossa, sana on vapaa! Yksi asia vielä, tämän kaiken pyörittelynhän voi rinnastaa blogin ulkopuolellekin ihan minuuteen. Joten anti palaa vaan, mitä ikinä mieleen tulee.
Ihanaa perjantaita kaikille!
