Avainsana: ruska

Vuodenaikakuva syksy 2022!

Vuodenaikakuva syksy 2022!

Eilen oli taas kamusen kanssa tärskyt ja oli aika ottaa vuodenaikakuva. Syksyisiä vuodenaikakuvia on nyt kolmelta vuodelta. Ensimmäisenä vuotena ei törötetty seisoma-asennossa, mutta viimeiset kaksi vuotta jostain syystä kyllä.

Sattumasta alkaneesta jutusta on syntynyt traditio.

Juuri juteltiin eilen siitä, että vaikka eihän vuodenaikakuva meille nyt mikään pakkomielle ole, eipä 🙂 niin vuodenaikakuvan ottaminen on hyvä sykäys varmuudella treffata. Kyllä kaikki tietää miten ihmisten elämä lipuu, mutta jos ihanan ystävyyden lisäksi jo vuodesta 1975 on mahdollista vaalia perinnettä, niin treffejähän ei peruta millään ilveellä.

Tämän vuoden talvikuvan kanssa meillä oli jo hieman ongelmia ja oltiin menossa jo maaliskuulle ja kevättä kohden, koska koko ajan joku oli altistunut koronalle, eikä uskallettu treffata. Koronan aikaan muuten ollaan syöty kaupan susheja puistossa, mutta treffeistä on pidetty kiinni, silloin, kun karanteenia ei enää ollut eli ystäviä sai tavata, mutta ravintolat oli vielä kiinni.

2020

2021

2022

2021

Kivaa taas oli vaikka sää oli eilen ajoittain synkkä, kahvilat ehtivät mennä jo kiinni, mutta sushipötkylöitä ehdittiin syödä rivi poikineen ja maailmaa parantaa senkin edestä.

Ja hauska yksityiskohta, meillä molemmilla sattui olemaan Vamsko kengät jalassa.

Miten siellä, joko olette alkanut ottamaan vuodenaikakuvia?

Ihania syyspäiviä kaikille. <3