Avainsana: sexyruby

Joulun upeimmat tuoksulahjavinkit!

Joulun upeimmat tuoksulahjavinkit!

Rakastan tuoksuja ja tuoksut edustavat minulle paljon enemmän, kuin äkkiseltään voisi arvata yksittäistä tuoksupulloa katsoessaan. Tuoksut edustavat kaunista designia, ripausta ylellisyyttä päästä luxusmerkkeihin käsinkosketeltavasti kiinni. Sillä kyllä kaunis tuoksupullo viettelee ja voi edustaa, kuin kauneinta koriste-esinettä. Tuoksut kuitenkin vievät myös niin moniin muistoihin ja tunnetiloihin ja on merkillistä, miten joskus joku tuoksu voi jopa inhottaa tai saada pintaan mitä lämpimimpiä tunteita. Se kaikki johtuu siitä, että ihmisen tuoksumuisti on niin vahva ja hyvänä tai pahana pitämät tuoksuelämykset monesti koetaan opittujen kokemien kautta. 

Miten määrittelen sitten lempituoksun, oikeastaan vielä ihan yksittäinen tuoksu harvemmin pääsee kastiin, että nimeän tuoksun lempituoksuksi. Vaan ennemminkin lempituoksuni ovat saman merkin tuoksut, joilta tulee vuodesta toiseen uusia loistavia tuoksuja ja näin brändin uudet tuoksut tai limited edition tuoksupullot ovat odotettuja tapahtumia, joita stalkataan ja googlataan netistä jo hyvissä ajoin. Se, että rakastan joltain merkiltä useampaa tuoksua, kuin yhtä, silloin pääsen nimeämään tuoksun lempituoksukseni. 

Lempituoksuja ovat olleet jo vuodesta 2004 Escada kesätuoksut, noin vuodesta 2007 Marc Jacobs Daisy-tuoksut, Chloé-tuoksujen kauneuden ja positiivisen energian löysin pari vuotta sitten ja vuosi sitten joukkoon pääsi uusi suosikkibrändi Viktor&Rolf ja erityisesti Viktor&Rolfin Bonbon, vaikka Flowerbomb tulee hyvänä perintöprinsessana. Näistä lempituoksuista en pysty nimeämään suosikkia, vaan käytän kaikkia vaihdellen, mutta jokaisen tuoksun kohdalla on käynyt aluksi niin, etten ole voinut muuta vähään aikaan käyttääkään.

Viime vuoden paras tuoksu oli Chloé ja tänä vuonna vuoden paras tuoksu on Viktor&Rolfin Bonbon. 
Tänä jouluna Bonbon pukeutuu upeaan paljettiseen Pink Bow asuun. Kukkaisen hedelmäisessä gourmand tuoksun ensituoksussa ihastuttaa mandariini, appelsiini ja persikka, jotka hyvin pian kietoo syleilyyn sydäntuoksun kinuski, jasmiini ja appelsiininkukka. Ensituoksu ja sydäntuoksu yhdessä tuovat tuoksuun karamellisen hattaraisen vihahteen. Tuoksuun naisellista mystiikkaa tuovat pohjatuoksun puiset vivahteet, seetri, santelipuu, ambra ja myski. Olen koukussa Bonboniin ja rakastan itse tuoksupullon karkkipaperin rusettimaista kauneuttakin niin paljon. 
Viktor&Rolf Flowerbombin ensituoksussa on jonkinlaista jäisen tuulen voimallista raikkautta, jota ympäröi kukkaishedelmäinen tuoksu. Ensituoksun nuoteista tee taikoo esille tuon raikkauden, lisänä bergamot ja osmanthus. Sydäntuoksussa viettelee runsas kukkakimpullinen jasmiinia, appelsiininkukkaa, ruusua, orkideaa ja freesiaa. Pohjatuoksussa syvyyttä tuo myski ja patsuli. 

Kumpaisessakin Viktor&Rolfin tuoksussa kesto on omaa luokkaansa ja tuoksut aamulla suihkautettaessa, jaksavat tuoksua pitkälle iltaan ja täydellisen puhtaan muuttumattomana. Siinä missä Bonbon on pehmeä, karamellinen ja syvä, Flowerbomb on raikas, voimallinen ja kukkiva. 
Jean Paul Gaultier Christmas Collector-tuoksut tulevat varmasti tämän joulun kekseliäimmissä pakkauksissa ja ehdottomasti suloisimmissa. Jouluisat asut ylleen saaneet klassiset Jean Paul Gaultierin torsot ovat saaneet kodikseen ihastuttavat lumisadepallot. Ohessa on keräilijän unelmapakkaukset ja nämä aivan varmasti jatkossakin tuoksujen loputtua, löytävät meillä paikkansa jouluisten koristeiden muodossa. 

Naisten Classique Christmas collector-tuoksu on kepeämpi EdT versio alkuperäisestä Classique-tuoksusta. Tuoksu aukeaa hedelmäisenä ilotulituksena mandariinin, päärynän, bergamottin ja kukkaisen ruusun iloitellessa kauniissa symbioosissa. Mielenkiintoisen twistin alkutuoksulle luo tähtianis. 

Sydäntuoksusta löytyy yksiä lempinuottejani inkivääriä, joka sekoittuu jouluisan luumun, kukkaisten orkidean ja iriksen kukan kanssa keskenään ja ylang ylang tuo naisellisuutta ja huumaavaa eksoottisuutta. 

Tuoksun viimeistelee lämpöiset ja pehmeät nuotit, vanilja, meripihka, myski, kaneli ja santelipuu, jotka muovaavat Classique tuoksusta syvän sensuellin tuoksun. 
Jean Paul Gaultierin miesten tuoksu jouluisan sävyisessä raita-paidassaan tulee peräti 125ml pullossa. Itse tuoksu aukeaa aromaattisena ja raikkaan mausteisena ja ensituoksu pitääkin sisällä minttua, laventelia, maruna-sukuista kasvia, artemisia, bergamottia ja kardemummaa. Kuin joulun lämpöinen glögi. <3

Sydäntuoksussa kumina, appelsiininkukka ja kardemumma antavat tuoksulle miehistä mausteisuutta. Tuoksun viimeistelee vanilja, tonkapapu, santelipuu, meripihja ja setripuu, jotka luovat tuoksusta maskuliinisen, mutta silti kokonaisuudessaan kaikki sukupolvet ylittävän tuoksun. 

Hérmesin Twilly d’Hermés tuoksun inspiroinnin lähteenä ovat olleet Hérmesin upeat silkkihuivit, joista yksi kruunaa koristeena tuoksupullon kaulaa. Tuoksun innoittajana ovat olleet nuorten naisten optimistinen ote elämään, vapaudentunne, rohkeus ja ennalta-arvaamattomuus. Hérmes on halunnut toteuttaa jotain uutta ja erilaista meille naisille. 

Ensituoksussa voi aistia raikkaan kirpeän inkiväärin. Sydäntuoksussa kukkailoittelua luo tuberoosa ja tuoksun sulkee syliinsä santelipuu. Tuoksu on hyvin monimuotoinen ja erilainen ja tämä yllä nainen huomataan. Twilly d’Hermés on sukupolvia ylittävä tuoksu persoonallisille ja vahvoille naisille. <3

Yves Saint Laurent Mon Paris EdP Fireworks Edition on upea hajuvesipullo, joka sisältää klassisen Mon Paris EdP-tuoksun uudessa Fireworks juhlatuoksupussa, joka on kuorrutettu juhlakauden ilotulitusten henkeen pinkeillä ja hopeisilla glittereillä, jotka kimaltelevat kilpasilla juhla-asussaan. Luin myös, että tähän pulloon mm. Elevenillä on mahdollista kaiverruttaa henkilökohtainen teksti tai vaikka lahjansaajan nimi. <3 Haaveilen itsekin omalla nimellä kaiverretusta tuoksupullosta tai vaikka jostain upeasta meikkipaletista. <3

YSL Mon Paris vaikuttaa raikkaudessaan energisoivasti ja syvyydellään viettelevästi, jotain hyvin koukuttavaa tässä kyseisessä tuoksussa on, sillä tätä tuoksua käyn aina tuoksuttelemassa ihan tuoksutellen itse pullosta ja saan sellaisen aah mielihyvän tunteen. Olen rakastanut käyttää tätä juhlatuoksuna, tuo tietynlaista eleganttia juhlantunnetta ja myös itsevarmuutta. Tuoksu kuitenkin sopii erinomaisesti myös päiväkäyttöön. 

Mon Paris alkutuoksussa pirskahtaakin hedelmäiset ja marjaiset nuotit, sisältäen vadelmaa, mansikkaa, päärynää ja bergamottia. Sydäntuoksussa tuoksu puhkeaa kukkaan ja hyvin naisellinen kukkakimppu aukeaakin pioneilla, jasmiininkukila ja datura-kukilla. Tuoksusta intensiivisemmän taikoo viettelevä koostumus patsulia, ambroxaa ja valkoista myskiä. 

Ylellinen nahkainen ja silkkinen ruusuke tuoksupullon kaulalla ja kultainen YSL-logo, on kuin tyylikäs pikkumustaan istuva kaulakoru ja viimeistelee tuoksupullon upean korumaisuuden. 
Yves Saint Laurent Black Opium EdP Fireworks Edition-tuoksupullossa on kaunis, kullan, hopean ja vaaleanpunaisen sävyissä kimalteleva koristelu. Black Opium on tuoksu, jota noin vuoden ajan olen aina ystävälläni ihastellut ja joutunut sanomaan toiselle, miten hyvälle toinen tuoksuukaan, terkkuja vaan Ninalle. <3

Suurena kahvifanina ja kahvintuoksua rakastavana, kyllä nuuhkin usein kahvinmuruja, kun lataan kahvia vaikka koneeseen, sillä kahvin tuoksu on vaan niin huumaava. Nyt voisikin sanoa, että tällä kahvifanilla on oma uusi nimikkotuoksu Black Opium-tuoksun muodossa. 

Nyt varmasti jo monille valkenee, että Black Opiumin tuoksunuoteista löytyy kahvia ja jotkut voivat ihmetellä, miten kahvi  voi toimia hajuvedessä ja vastaus on, se toimii aivan mahtavasti. 

Ensituoksussa tuoksu aukeaa punapippurilla, appelsiininkukalla ja päärynällä. Siltikin aistin jo heti ensi ryöpsähdyksellä sydäntuoksun kahvin ja lopputuoksun vaniljan. Tätä kirjoittaessani suihkautin tätä vahingossa suoraan nenän alle, mutta ei haittaa lainkaan, tuoksu on suorastaan syötävän ihana, koukuttava!

Sydäntuoksussa aah se kahvi, jasmiini, manteli ja lakritsi huumaavat ja kietovat pauloihinsa. Eikö kuulostakin herkulliselta ja sitä tämä tuoksu on, olematta kuitenkaan äitelä tai liian makea, vaan yksinkertaisesti huumaavan ihana. 

Lopputuoksussa viettelee ihana vanilja, patsuli, setripuu ja kashmir. 

Tämä on kertakaikkisesti mystisen merkillinen tuoksu, miten näin ”ruokaisista” tuoksunuoteista voidaan silti taikoa jotain niin humraavan ihanaa ja houkuttelevaa. 

Tähän on myös Eleveniltä tilattaessa mahdollisuus kaiverruttaa henkilökohtainen viesti tai lahjansaajan nimi. 
Dahlia Divin Eau de Parfum Nude Givenhyltä luottaa tuoksupullon ulkonäössä kauniiseen klassisuuteen ja uskon, että niin tämä tuoksupullo, kuin tuoksu itsessään viehättää monia. Tuoksupullossa on jotain hyvin eleganttia ja klassista ja tämä tuoksupullo sopisi puuteripöydälle Downton Abbeynkin kulisseihin.  Tuoksupullon kaulaa koristaa kauniin eleetön kultainen lanka. 

Ensituoksussa aprikoosia ja appelsiininkukkaa, jotka avaavat tuoksun sipauksella pirteää energiaa, mutta siltikin poutapilven kaltaisella puuterimaisella pehmeydellä. 

Sydäntuoksussa jasmiini, osmanthus ja ruusu syventävät tuoksun kauniiseen kukkaloistoonsa. Tuoksua syventää valkoinen puu ja myski. 

Dahlia Divin Eau de Parfum Nude on näistä kaikista tuoksuista klassisin ja varmin valinta tuoksulahjaksi, jos et ole aivan varma vastaanottajan tuoksumausta. Kyseessä on kauniin klassisen ikoninen tuoksu, joka ylittää sukupolvien kuilut ja kestää aikaa. 
Marc Jacobs Decadence Eau so Decadent EdT oli ”pakko saada”, tälle Marc Jacobs tuoksuja rakastavalle ja näitä tuoksuja keräilevälle. Marc Jacobs kuuluu niihin tuoksubrändeihin, että niin paljon kuin rakastan itse Jacobsin tuoksuja, yhtälailla rakastan tuoksupullojen kauneutta. Nerokas upeus onkin tämä käsilaukun mallinen pullo, joka roikkuu kauniissa kultahihnassaan.

Erityisesti kaikkien raparperia rakastavien kannattaa nyt olla kuulolla, sillä tämä tuoksu tuoksuu raparperille, vaikka itse raparperia tuoksunuoteissa ei suoranaisesti olekaan mukana. Ensituoksussa on päärynää, mustaherukkaa ja vihreää murattia. Sydäntuoksussa on lempikukkaani kieloa, lisäksi jasmiinia ja magnoliaa, jotka pirteän alkutuoksun jälkeen tekevät tuoksusta syvemmän naisellisen. Lopputuoksussa meripihka ja kashmirpuu antavat tuoksulle suloista kotoisaa takkatulen lämpöä ja silauksen makeutta lopputuoksuun tuo aina ihana vadelma 

Marc Jacobs Decadence Eau so Decadent EdT on omaan tuoksunenääni näistä Marc Jacobsin ”käsilaukkutuoksuista” kaikkein ihanin, raikkain ja pirtein, eniten minun makuun. Suosittelen tuoksuttelemaan, tähän rakastui myös tätini, jonka kanssa meillä on yhtenä suurena yhteisenä fanituksen kohteena Marc Jacob-tuoksut.

Vinkkinä, keväällä Daisy-tuoksut saavat ylleen laventelisen lilan asun ja en malta odottaa, että pääsen kauppaan tuoksuttelemaan miltä lilat Daisyt tuoksuvatkaan. 
Y-sukupolven moderneille miehille kehitetty Yves Saint Laurent Y Men EdT -tuoksu. Jokainenhan voi kohderyhmästä irrottaen tulkita kosmetiikan haluamallaan tavalla ja minä tulkitsen Y-tuoksun leveähartiseksi Yves Saint Laurent mieheksi. Nimittäin juuri tämä Y-tuoksu on vuoden paras miesten tuoksu ja tästä ei käy edes kiistäminen. Tämä on saattanut miehen tuoksukäyttäytymisen jopa siihen tilaan tällä hetkellä, että jos mies laittaa ylleen jotain muuta tuoksua, olen sanonut hänelle, ”käytä vaan sitä Y-tuoksua, koska se tuoksuu niin fantastiselle”. 
Olen jopa illalla vielä ihmetellyt, mistä tämä ihana tuoksu tulee ja se on oma rakas tämä tuoksu yllään. Kuten kuvasta näkyy, tuoksu on ollut meillä n. 2-viikkoa ja mies on käyttänyt tätä miltei joka päivä. Normaalisti mies käyttää tuoksujaan vaihdellen joka päivä, mutta on niin tykästynyt Y-tuoksuun, että tästä taitaa tulla hänelle pitkäksi aikaa vakiotuoksu. 
Tuoksu on aivan ihanan raikas, vähän jopa sporttinen raikkaudessaan, mutta Y-tuoksu on huomattavasti moniulotteisempi, kuin pelkkä raikas tuoksu, tai muutenhan mieheni ei kyseiseen tuoksuun olisi lainkaan edes tykästynyt. Mieshän tuumii erittäin raikkaista tuoksuista, että ne on tehty pojille. 😉 Hih ja nyt hän on ihastunut Y-sukupolven tuoksuun eli jänniä nämä.
Y-tuoksu on mielenkiintoinen juuri siksi, että se tasapainottelee raikkaiden ja intensiivisten tuoksunuottien välillä. Bergamotti, salvia ja inkivääri antavat sille raikkaan vivahteen, Pehmeät myskin, setripuun, suitsukkeen ja ambran aromit tuovat tuoksulle mielenkiintoista syvyyttä, miehekkyyttä ja luonnetta. 
Y-tuoksu Yves Saint Laurentilta sai kaksin äänin meiltä vuoden parhaan miesten tuoksun tittelin. <3 Käykää naiset tuoksuttelemassa tätä tuoksua, tämä tuoksu on kaikessa ”y”ksinkertaisuudessaan I H A N A . <3
Rohkea ja upea joulunpunainen jalokivi Michael Korsin ”Sexy Ruby”, joka kilvoittelee ehdottomasti tämän joulun upeimmasta pullosta. Tuoksu aukeaa tuoksupulloa kuvaillen mehukkailla vadelmilla ja aprikoosilla. Sydäntuoksussa klassinen ruusu lumoaa ja ruusuun yhdistyy jasmiinin kukkaset sensuellilla tavalla. Tuoksulle lämpöä ja viettelevää syvyyttä tuo kashmir ja puiset nuotit.   

”Sexy Ruby” on muutamista Michael Korsin aiemmista kepeimmistä tuoksuista sensuellilla tavalla hyvin erottuva, viehkeä ja mehukkaan intensiivinen tuoksu. Tuoksu ihastuttaa varmasti kaiken ikäisiä ja niinpä sainkin äidiltäni tekstiviestin, että hänen miehensä hankkii  tämän blogistani bongatun ”Sexy Rubyn” hänelle joululahjaksi. <3 Mikään ei voi olla mukavampaa, jos inspiraatiota blogini kautta saavat sukulaiset ja ystävätkin. 

L’Occitanen Terre de Lumiére on pukeutunut myös kauniin eleganttiin limited edition jouluasuun.  Tuoksu on saanut inspiraationsa Provencen erityisestä kultaisesta hetkestä. Lyhyt hetki ennen iltahämärää, jolloin aurinko laskee ja taivaan värjää kultainen ja purppurainen hohde.  Tuoksun nimikin merkitsee ”valon maata”. 

Ensituoksu on raikas pirskahdus bergamottia, malvan syventäessä ensituoksua ja punaisen pippurin antaessa pienen lämpimän puraisun. Sydäntuoksussa makeaksi tuoksun taikoo hunaja ja laventeli vie tuoksun sydämen Provencen laventelipelloille.


Jälkituoksusta löytyy myskiä, akaasia, mantelia ja tonkapapua taikoen tuoksusta tummemman, syvällisemmän houkutuksen. Omalla kohdalla tämä tuoksu on itatuoksu, koska tuoksu on lumoavan intensiivinen. Tuoksu jonka kesto säilyy muuttumattomana koko illan aamuyön pikkutunneille asti, tuoksu joka kääntää päät. 

Onko joulun odotetuin lahja tuoksulahja tai saatko aina lahjaksi tuoksuja tai oletko saanut? Mikä on ikimuistettavin lahjaksi saamasi tuoksu, joka on yllättänyt isosti.  Täällä se on päälle parikymppisenä serkultani saama Elizabeth Ardenin Red Door tuoksu, johon ihastuin tuolloin kovasti ja itse tuoksu oli minulle jotain uutta ja naisellista. 


Ihastuttiko joku esitellyistä tuoksuista erityisesti, tuoksunuoteillaan tai pullollaan tai onko joku tuttukin jo omistuksessa?


*Postauksen tuoksut saatu pr-näytteinä, Marc Jacobsin Decadence Eau so Decadent EdT lukuunottamatta. 


Huumavan tuoksuvaa iltaa kaikille. <3