Avainsana: smartgirlcode

Ennustettiin korteista!

Ennustettiin korteista!

Ennustettiin korteista! No nyt menee The Twilight Zonen puolelle. Juu en usko ennustuksiin, en mihinkään hömppään tai maagiseen ja siltikin uskon avaruusolioihin, että elämässä ja  maailmassa on paljon enemmän kerroksia, kuin silmä näkee. Uskon intuitioon, mahdollisesti jopa ennenäkyihin, koska olen niitä itse nähnyt vaikka puolet sisäisestä äänestä selittääkin niiden olleen sattumaa.

No miksi en usko siihen, että kukaan voisi ennustaa korteista tai kahvinpuruista, no siksi, koska koskaan aiemmin ei ole ennustettu ja tietenkin sellainen mitä en ole kokenut, senhän on pakko olla hölynpölyä. Mitäs sanotte siitä, että tuomitsee ennen kuin on asiasta edes mitään kokemusta. Tyypit jotka haukkuu leffan, kirjan, näytelmän vaikka eivät ole lukeneet tai nähneet koko kirjaa, leffaa tai näytelmää.

No samaan kastiinhan tämä menee, jos oikein ajattelee. Mikä olen tuomitsemaan ennustamista hölynpölyksi, jos en kerran ole ikinä kokeillut. No mutta eilen Smartgirlcode Niina ennusti Tarot korteista eli teki Tarot tulkinnan, jos ymmärsin oikein. 

En halunnut kuulla tulevaa, sillä kääks jos olisi putkahtanut pinosta vaikka viikatemieskortti, mutta sekin on kuulemma hyvä kortti, joten mikä lie kuolonkortti sieltä pinosta olisi sitten pullahtanut. Kuka nyt haluaa tulevaisuuteen katsoa, se jännittävyyshän tässä elämässä on, kun ei tiedä mitä tuleman pitää ja jokaisen päivän voi aloittaa uudella toivolla, että mitähän jännää tänäänkin tapahtuu. 

Olen myös miettinyt, että jos joku ennustaa jotain tulevaisuudessa tapahtuvaksi, alkaako sitä automaationa käyttäytymään niin, että tulevaisuus toteutuu eli kulkea viitoitettua tietä. Oli niin tai näin, katsoimme tähän hetkeen.

En nyt muista kaikkia yksityiskohtia eli ihan mututuntumalla vedän, mitä jäi päällimmäisiksi fiiliksiksi. Ensimmäisenä pukkasi Hallitsijatar kortti. Tietenkin googlasin mitä hallitsijatar kortti tarkoittaa ja löysin sieltä paljonkin omaa ja jäin miettimään, että näinköhän kaikista korteista löytyy samaistuttavaa, että onko kortit luotu niin, että jokainen samaistuu niihin.

Mutta viis veisataan googlettelun tuloksista vaikka kortin takana piilee juuri monesti täälläkin käsittelemiäni asioita, opettele sanomaan ei, miten hallitsijatar rakastaa muuta maailmaa ja on hyvä muistaa rakastaa itseään ja miten kauneus ympärillä on tärkeää, kyllä samaistun.

Mutta nyt siihen ennustukseen. Eli hallitsijar kortti ennusti tämän hetkisestä tilanteesta, että tärkeimmät asiat ovat äitiys ja puolisona oleminen, no toki nämä asiat ovat tärkeimpiä asioita monille, mutta tulkinta oli korostuneessa merkityksessä. Jos muualta tulee paljon häiriötä, miten tärkeää on saavuttaa rauha ja olotila, jotta pystyn olemaan parhain äiti ja puoliso. 
Sitten tuli kolme sauvakorttia, mikä oli sinällään jännä juttu. No eihän sauvakortti sinällään sano  maallikolle, jolle ei ole ikinä aiemmin ennustettu niin mitään, mutta miekat ja sauvat näyttivät omaan silmään uhkaavilta, mutta eivät sitä kuitenkaan olleet. 
Tulkinta meni näin:

Äitiys ja eheys, olla äiti
Löydetty lujuus karkottaa pimeyden: Miehinen sotaisa Marsin energia yhdistyneenä Leijonan rohkeuteen tuottaa uskomattoman vaikutuksen ja voiman. Taistelu viedään moitteettomasti päätökseen. Taustan violetti on tummentunut ja kuvaa nyt soturia, joka iskee horjumatta. Tämä soturi on tyytyväinen vasta kiistattomaan voittoon. 
Kompromissit eivät tule nyt kysymykseen, ne vaatisivat oman sisäisen todellisuutesi kieltämistä. Sinun on aika seistä juuri siinä missä olet ja pysyä ehdoitta uskollisena voimallesi.
Päätelmät: Itselleen uskollisena ja aitona pysyminen merkitsee oman totuutensa puolustamista silloinkin, kun kohtaa valtavaa vastustusta. Luota omaan voimaasi. Nykyisessä tilanteessa sinun on puolustettava itseäsi mihin hintaan hyvänsä.
Kysymys: Oletko valmis hyväksymään kaikki seuraukset? Tiedosta kaikki ne pelot, jotka ovat tähän asti estäneet sinua puolustamasta itseäsi. Tähän vastasin, taisteluissa ei ole koskaan voittajia ja kohteen kohtaaminen, jonka kanssa taistelet voi olla monikerroksellinen kokemus, joka herättää monenlaisia tunteita: surua, sääliä, tuskaa jne. 
Vahvistus: Ilmaisen oman totuuteni vahvasti ja selkeästi.
Lopputulos: Uuden alun mahdollisuus. Jos minun ja jonkun toisen ihmisen välissä on jännitystä, nyt on hyvä aika selvittää ja ratkaista asiat ja saattaa ne päätökseen. 
Vahvistus: Vanhan loppuunsaattaminen vapauttaa aloittamaan jotain uutta. Ympyrä sulkeutuu ja asiat ovat taas balanssissa ja on mahdollisuus keskittyä tärkeimpiin asioihin, mm. olla paras mahdollinen äiti ja puoliso.
Tälläinen oli kuulkaas ennustus tämän hetkisestä tilanteesta ja paljon korteissa sauvat vilahteli. Oli äiti ja puoliso tärkeimpänä ja sitten oli tämän hetkeiset ristiriidat vallitsevina, jotka pitää saada siivottua pois, taistella lujasti.

Kaiken vallitessa, uskon taas enemmän mystisiin asioihin. Intuitioon, jos kuuntelet itseäsi ja elämän tiellesi asettamia viittoja, ne auttavat matkalla jonnekin.

Avaruusolioihin tietenkin, koska itsekin olen alien, mutta nyt myös ehkä hieman näihin ennustuksiin, sillä iholle jäi aika hämmentynyt olo, joka syntyy siitä, kun epäusko, halu uskoa ja halu luottaa järkeensä taistelevat keskenään.

Kiitos Niinalle tästä mielenkiintoisesta kokemuksesta, elämä on taas yhtä kokemusta rikkaampi. Niina on muuten ihana tyyppi, sellainen hyvis, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään ja haluaa olla ystävällinen kaikille. <3

Nyt kysynkin, onko teille ennustettu, uskotko ennustuksiin, mystiikkaan, avaruusolioihin, ennenäkyihin, etiäisiin, kuolleiden näkemiseen tai kuoleman ja elämän verhoon, että joku ilmestyy sinulle siirtyessä rajan toiselle puolelle ja olisi mukavaa kuulla teidän kokemuksia, jos teille on ennustettu tai mitä vaan mystistä mitä teidän eteen on elämän varrella tullut?