Avainsana: swissdiamond

Jösses mikä reissu!

Jösses mikä reissu!

Sehän on kaikkien maailman alamäkien laki, että uuni laukeaa juuri ennen joulua. Mistä uusi uuni ja vielä upotettava sellainen kaikkine oikeine mittoineen. Miltei jo luovutin uunin suhteen ja sanoinkin miehelleni, että ostetaan tänä vuonna valmiina ruoat, kinkut ja kaikki ja etsitään välipäivinä rauhassa uusi kodinkoneperheenjäsen meille.

Lannistumaton mieheni kuitenkin päättäväisesti etsi meille uuden uunin, koska universumi oli sitä mieltä, että jouluruoat pitää tehdä uunissa. Nimittäin mieheni voitti jossain työpaikan tilaisuuden arpajaisissa 6kg kinkun. 

Meillä on Ikean keittiö, joten aika loogista on, että Iksusta se uusi upotettava uunikin hankittiin. Eihän se uunin hankinta se isoin probleemi ajatuksen tasolla ollutkaan vaan sähkömiehen saaminen meille asentamaan uutta uunia ja vielä juuri joulun alla. Toisin tosin kävi, sähkömiehen saaminen olikin se helppo nakki, itse uunin hankkiminen oli suorastaan farssi ja ihan omasta syystä. Eikä se ihan täydellinen se uuni ollut mittojenkaan suhteen vaan ukkeli joutui pöytälevyn sahaushommiin.

Maanantaina mieheni meni autollaan hommaamaan uutta uunia Ikeasta, mutta mieheni auton peräpää oli sen verran kapea, ettei jättimäinen lootikko mahtunut takakontista sisään. Päätimme, että treffaamme tiistaina ja ängetään jättiloota minun leveämpään peräpäähän, siis auton. 😉

Tiistaina sitten treffattiin Ikealla ja juuri kun olimme matkaamassa autolle, muistutin miestäni, että kait ostaessa käytit -10% alennuskupongin, joka meillä oli. Monen sadan euron ostoksessa ale olisi tietänyt yli 70e summaa. No eihän mies tietenkään ollut alekoodia muistanut, enkä minä alekoodista muistanut häntä myöskään alunperin muistuttaa.

Ei kun takaisin äärimmäisen pitkään jonoon info/palautuspisteeseen ja sieltä se mallikkaasti se 10% ale meille annettiin ja lähdimme taas tyytyväisenä autolle. Kunnes taas  hidassytytteisen meikäläisen lamppu syttyi ja kysäisin mieheltäni, että minkäs lieden meille ostitkaan silloin maanantaina. Noh induktiolieden vastasi mieheni. 

Koska meillä on suurehko määrä erittäin laadukkaita ja maailman parhaita Swiss Diamondin pannuja, mutta ei kuitenkaan vanhan uunin/lieden takia induktiopannuja, tuli seinä vastaan, että jaa-has mitäs nyt tehdään… Koska eihän ne peruspannut toimi yhteen induktiolieden kanssa.

Ei muuta kuin takaisin selvittämään infoon/palautuspisteeseen asiaa ja sovittiin, että palautamme induktiolieden ja käymme ostamassa uuden keraamisen lieden ja kaikki sinksataan sitten yhtäaikaa, palautukset, uuden ostot ja se tärkeä -10% ale vielä uudelleen.

Pakko sanoa, että saimme Ikeasta joka kerta aivan järjettömän hyvää palvelua. Ehkä heidän keittiöhenkilökunnalle sellainen vinkki, että jos joku tulee ostamaan induktioliettä, niin kannattaa kysäistä, onko teillä kotona induktiopannut. Tässähän olisi myynnin paikka ja mahdollisuus saada asiakas samalla vaihtamaan pannunsa induktiopannuihin, jos sellaisia siis Ikeassa myydään.

Meidän vastuullahan tietenkin tämä koko episodi ja väsynyt sekoilu oli. Mutta joulun alla on niin paljon kaikkea ja iltapimeällä se uunin osto on sellainen pakkosuoritus, ettei siinä häsässä heti muista mikä liesi, mikä valuutta ja mikä aleprossa. 

Meille saatiin torstaiksi sähkömieskin täältä Porvoosta, joka oli kissaystävällinen kaveri ja joulurauhakin on kaiken tämän suhinan jälkeen kohta tavoiteltavissa. Ikea seikkailuun meillä meni kaikkinensa aika monta tunteroista ja onhan se koomista, että meidän Swiss Diamondin pannut määritti, mikä liesi meille lopulta päätyi. Ennemmin pannut, kuin se vikkelin ja parhain liesi.

No mutta nyt meidän keittiö sai aivan uuden ehostuksen. Kumman paljon ryhtiä uusi uuni toi keittiöön ja sellaista uudempaa ja siistimpää ilmettä. 


Loppupeleissähän tässä kävi siis kivasti, vaikka onkin ärsyttävää juuri joulun alla joutua tälläisiin ylimääräisiin kiemuroihin ja myös useita satasia vieviin. 

Tänään kotiutuu arpajaispalkinto kinkkukin meille ja uskon, että mies onnellisena sunnuntaina sen paistelee meidän uudenkarheassa uunissa. 

Miten siellä, onko kodinkoneet pettäneet juuri joulun alla ja miten siitä on selvitty, kinkku vai kalkkuna vai kasvisruoka ja mikä on sinun koomisin kauppaepisodisi? Zemppiä jouluruuhkiin ja valmisteluihin kaikille ja kokkaushommiin, mitä ikinä uunissanne paistattekaan tai ette paistele. 🙂