Jännä ilmiö. Instagramin puolella olen välillä ottanut puheeksi Instan puitteissa lyhyitä tarinoita tai kyselyitä ja ihmiset todella kivasti, avoimesti ja ahkerasti kommentoi Instagramin puolella.

Omassa blogissa on ollut aina ihme omakohtainen vaade, että tänne pitää kirjoittaa paljon asiaa, mutta ei niitä tekstejä kaikki varmaan jaksa edes lukea. Mietin tässä, että kun tämän aamuinen Instagram päivitys herätti taas niin paljon keskusteltua, niin miksi en jakaisi näitä pienempiä tarinoita myös täällä. Ovatpahan ainakin pituutensa puolesta just ja just luettavissa. 🙂

Tykkään hirmuisesti pilkuista, mutta kärsin samalla trypofobiasta eli reikäkammosta.

Mikään ei saa niin oloa puistattamaan kuin säännölliset reiät ja elämäni karmaisevampia painajaisia on, kun näin unta, että kasvoi säännöllisesti käpyjä kaulassa.

Tämä uni huvitti hauskalla tavalla ystävään, joka joskus julkaisi ysärillä City-lehdessä meikäläisen synskäonnittelut aloittamalla ”Onnea säännöllinen käpy.” 😂 On tämä lehtileike vieläkin tallella ja liimattuna niinkin hassuun paikkaan, kuin lempparireseptit kirjaan.

Mehiläinen tarjoaa jopa terapiaa reikäkammoisille. Oma reikäkammo ei rajoita elämää, mutta kun näen säännöllisiä ällöjä reikiä, on pakko tuijottaa ja samalla voin huonosti. Vissiin tämä on periytyvää, koska löytyy suvusta.

Reikäkammon oletan kantautuneen kaukaa sukupolvien ketjussa, muinoin suojaten ihmisiä varomaan tauteja ja pilaantunutta ruokaa.

Niin ja on myös varvaskammo ja tässä vaan varpaitani esittelen. Häpeän varpaitani vaikka ne on kait ihan suht tavalliset, eikä kukaan ole koskaan niistä mitään tölväissyt. Tuntuu, että olen alasti, jos on varpaat esillä. Enkä kestä lainkaan katsoa kuvia, joissa on varpaat ja niissä on suttuisat kynsilakat tai likaa kynsien alla. Mistähän lie tämäkin fobia tarttunut.

Jos Instassa tulee vastaan jonkun selkeä varvaskuva, oikein hätkähdän ja etenkin, jos jotenkin on suttuisat, eivätkä just manikyyrin laittamat. Inhottaa, että itsessäni on tällainen fobia, koska ihailen ihmisiä, jotka nauttii suvereenisti varpaistaan, eikä niitä piilottele. En haluaisi olla se ihminen, joka häpeilee mitään itsessään. Eikä kannata käsittää väärin, kyllä sandaaleja käytän, mutta elän aina toivossa, että toivottavasti kukaan ei katso varpaisiini. Hulluutta!

Lisäksi en kestä kutitusta, jos joku kutittaa kainaloista ja oikein hyökkää kutittamaan, iskee aivan hysteerinen paniikki. Instan puolella muillakin oli samaa.

Olen joskus aiemmin näistä samoista asioista kirjoitellut, mutta kuka niitä muistaa. 🙂

Ahtaat paikat ovat myös tiukkoja. Miten siellä, löytyykö fobioita ja minkälaisia ja rajoittaako ne teidän elämää?

Pilkkuisaa päivää kaikille. <3