Jännä ilmiö. Instagramin puolella olen välillä ottanut puheeksi Instan puitteissa lyhyitä tarinoita tai kyselyitä ja ihmiset todella kivasti, avoimesti ja ahkerasti kommentoi Instagramin puolella.
Omassa blogissa on ollut aina ihme omakohtainen vaade, että tänne pitää kirjoittaa paljon asiaa, mutta ei niitä tekstejä kaikki varmaan jaksa edes lukea. Mietin tässä, että kun tämän aamuinen Instagram päivitys herätti taas niin paljon keskusteltua, niin miksi en jakaisi näitä pienempiä tarinoita myös täällä. Ovatpahan ainakin pituutensa puolesta just ja just luettavissa. 🙂
Tykkään hirmuisesti pilkuista, mutta kärsin samalla trypofobiasta eli reikäkammosta.
Mikään ei saa niin oloa puistattamaan kuin säännölliset reiät ja elämäni karmaisevampia painajaisia on, kun näin unta, että kasvoi säännöllisesti käpyjä kaulassa.
Tämä uni huvitti hauskalla tavalla ystävään, joka joskus julkaisi ysärillä City-lehdessä meikäläisen synskäonnittelut aloittamalla ”Onnea säännöllinen käpy.” 😂 On tämä lehtileike vieläkin tallella ja liimattuna niinkin hassuun paikkaan, kuin lempparireseptit kirjaan.
Mehiläinen tarjoaa jopa terapiaa reikäkammoisille. Oma reikäkammo ei rajoita elämää, mutta kun näen säännöllisiä ällöjä reikiä, on pakko tuijottaa ja samalla voin huonosti. Vissiin tämä on periytyvää, koska löytyy suvusta.
Reikäkammon oletan kantautuneen kaukaa sukupolvien ketjussa, muinoin suojaten ihmisiä varomaan tauteja ja pilaantunutta ruokaa.
Niin ja on myös varvaskammo ja tässä vaan varpaitani esittelen. Häpeän varpaitani vaikka ne on kait ihan suht tavalliset, eikä kukaan ole koskaan niistä mitään tölväissyt. Tuntuu, että olen alasti, jos on varpaat esillä. Enkä kestä lainkaan katsoa kuvia, joissa on varpaat ja niissä on suttuisat kynsilakat tai likaa kynsien alla. Mistähän lie tämäkin fobia tarttunut.
Jos Instassa tulee vastaan jonkun selkeä varvaskuva, oikein hätkähdän ja etenkin, jos jotenkin on suttuisat, eivätkä just manikyyrin laittamat. Inhottaa, että itsessäni on tällainen fobia, koska ihailen ihmisiä, jotka nauttii suvereenisti varpaistaan, eikä niitä piilottele. En haluaisi olla se ihminen, joka häpeilee mitään itsessään. Eikä kannata käsittää väärin, kyllä sandaaleja käytän, mutta elän aina toivossa, että toivottavasti kukaan ei katso varpaisiini. Hulluutta!
Lisäksi en kestä kutitusta, jos joku kutittaa kainaloista ja oikein hyökkää kutittamaan, iskee aivan hysteerinen paniikki. Instan puolella muillakin oli samaa.
Olen joskus aiemmin näistä samoista asioista kirjoitellut, mutta kuka niitä muistaa. 🙂
Ahtaat paikat ovat myös tiukkoja. Miten siellä, löytyykö fobioita ja minkälaisia ja rajoittaako ne teidän elämää?
Pilkkuisaa päivää kaikille. <3
Minua ahdistaa ihmispaljous ja joku Stockmannin hullut päivät on mulle ihan kauhistus. Pelkään myös jonkin verran korkeita paikkoja, se näkyy ahdistuksena minussa. Muistinkin nuo sun fobiat, mutta tuosta kutitusjutusta kuulen ekaa kertaa.
Sen sanon vaan, että sun jutut luen aina, vaikka ne ois pitkiä kuin Niilin joki 🙂
Ihanaa alkavaa viikkoa sulle Tiia <3
Ihanat mekot.
Olisi mielenkiintoista tietää, periytyykö fobiat todella.
Kuulin eka kerran reikäfobiasta, kun luin Insta-päivitystäsi.
Kutitttaminen ei tunnu minustakaan mukavalta.
Itse kammoan korkeita paikkoja ja tiedän mistä se alkoi. Näin putoamisunia lapsena sen jälkeen, kun oikaisimme äidin kanssa rautatiesillan kautta. Sillan kohdalla oli vain palkit ja raiteet. Palkkien välissä oli varmasti 3-vuotiaan mentävä rako. Äiti uhkaili, että juna tulee, jos hidastelen. Ennen lapset kasvatettiin vähän eri menetelmin kuin nykyisin.
Ihanaa uutta viikkoa Tiia!
En halua vähätellä, mutta ovat niin hassuja nuo sinun reikä- ja varvasfobiat. Minulla on jonkinasteinen ahtaan paikan pelko, joka rajoittaa kyllä elämääni. En siedä täpötäysiä hissejä, huoneita tai busseja. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!
Ne reikäkammoisen pelottelukuvat, et reiät on ihossa on karmeita, vaikka mulla ei ole kammoa. Jostain syystä en näe kuitenkaan pilkkuja ollenkaan samalla tavalla. Oon varmaan outo. 😀
Aurinkoista viikkoa. <3
Itsellä järjetön hämähäkkipelko, vaikka olisi kyse kuinka pienestä otuksesta. Ihmispaljoudessa alkaa myös ahdistaa. Myös jonkinasteinen ahtaanpaikan kammo. Jos elokuvassa näkyy elävältä hautaaminen, ja kuvataan ”arkun” sisältä, niin itselle tulee välittömästi hapenpuute.
Mä niin muistan tän sun varvasfobian ja minä kun kuljen koko kesän varpaat näkyvillä, myös teillä ;D
En nyt osaa sanoa, onko mulla varsinaisesti mitään erityistä fobiaa, tulee varmaan mieleen heti tän jälkeen kun olen kertonut, ettei ole. Mutta mulla on korkeanpaikan kammo, jsota nuorempana kärsin enemmänkin, mutta jota olen saanut siedätettyä kohtuu hyvin. Ja toki on paljon asioita joita inhoan, mutta se nyt on asia erikseen .
Kivaa alkanutta viikkoa Tiia <3
Varvasfobiaa en ainakaa tunne, vaikka useenkin tuo poikaystis nimittelöö mun varpahia ”joriininruuriksi”, eikä suuremmin mitää fobioota tuu nyt mielehen ☺ Mutta, hei nuo sun pilkulliset mekot on ihania. Mulla oli joskus nuoruudes kotelomekko, siinä valakoosella pohojalla sinisiä pilikkuja ja siihen sininen jakku ☺ Ihanan aurinkoista tiistaipäivää Sinulle Tiia ♫ ♥ ☺
Reika- tai pilkkukammoa ei onneksi ole, mutta lisko-, käärme- ja hiirifobia jyllääkin sitä kovemmin! Hämähäkit siedän, mutta lierohännät aiheuttavat melkeinpä shokkitilan. Jouduttiin kerran vaihtamaan hotelllihuonetta Thaimaassa itkun ja shokkiväristyksen saattelemana, minä kun näin huoneen katossa gekon ja en vaan pystynyt menemään huoneeseen uudestaan…no sittemmin selvisi, että ne gekot on aika yleisä huoneissa, mutta ollaan sittemmin varattu huone ylimmästä kerroksesta ja mahdollisimman uudesta hotellista, jossa ei ole vielä runsasta liskokantaa. Joten niitä ei ole vilisemällä vilissyt. Käärmeitä kammoksun myöskin ja en uskalla juurikaan liikkua lähimetsässämme kesäaikaan, sillä se kuhisee käärmeitä, voihan yöks.Eli kaipa nuo jollain tavala rajoittavat elämää, vaikka jonkun verran siedätystä onkin tapahtunut vuosien varrella.
Kauniita ajatuksia & aurinkoa viikkoosi <3