Tänään Turkkuseen
Ihan alkuun pitää pyytää anteeksi turkulaisilta otsikkoa, sillä ilmeisesti sana ”Turkkuseen” on täysin vieras Turussa ja siellä sanotaan vissiinkin ”mennään Turkkuun.” Korjatkaa, jos olen väärässä. 🙂 Ei hajuakaan, mutta olisiko kaikki lähtenyt J.Karjalaisesta, jota en mitenkään fanita, mutta onhan tuo niin mojova sana tuo ”Turkkuseen.”
Niin ja onhan se stadilaisenkin mielestä hassua kutsua stadia ”hesaksi” eli nää on näitä. Suotakoon kaupungeissa ei asuville omat lempparinimet kaupungeille ja kieli elää. Mutta asiaan. Tänään lähden pienelle blogimatkalle Turkuun ja tulipa eräs nuoruusmuisto Turusta mieleen, jonka ajattelin perjantain ratoksi jakaa.
Ystäväni sisko asui ja asuu Turussa ja päätimme lähteä ”Down by the Laituria” viettämään hänen luokseen. Kävimme kyllä muutenkin bilettämässä ystävän siskon luona Turkkusessa ja yhden havainnon teimme tuolloin. Turkulaiset eivät tykänneet stadin likoista. Koskaan, ei koskaan kukaan tullut juttelemaan, toisin kuin stadin baareissa, olimme siis suorastaan näkymättömiä. Päättelimme sitten, että turkulaisilla on joku salainen turkulaiskoodi, josta tunnistavat toinen toisensa.
Iiks alla meikäläisen eka oma koti ja mummille ja vaarille ylpeänä esittelen. Tarjoilin poppareita, en kestä, johan oli tarjoilut! Pukkasikin sitten 6-viikon pankkilakko ja siinä ehti matkailla kaupungista toiseen.
Iiks alla meikäläisen eka oma koti ja mummille ja vaarille ylpeänä esittelen. Tarjoilin poppareita, en kestä, johan oli tarjoilut! Pukkasikin sitten 6-viikon pankkilakko ja siinä ehti matkailla kaupungista toiseen.
Noh mutta siihen nuoruuden bilereissuun. Olimme tosiaan viettämässä ”Down by the Laituria” kahden vuorokauden biletysrupeamalla. Parastahan aina oli se kakkospäivä. Nuorena sitä nukkuikin kuin pupujussi ja samalla muistuikin mieleen reissut Tampereelle, jolloin nukuimme vallan autossa. Että tämä ystävien asunto oli ns. upgreidaus.
No mutta palataan taas Turkkuseen. Oli toinen päivä ja ilo ylimmillään. Baarit olivat auki koko yön ja bilettää pystyi siis todellakin aamuseitsemään, mikä paratiisi! Jossain kohti kuitenkin se parikymppisenkin kone väsyi ja aamukuudelta keksin nerokkaan idean, minäpä hyppään junaan ja lähden kotiin stadiin. Tuolloin asuin muuten Graniittitalossa (Kampin ostoskeskusta vastapäätä) ja kyllä siellä oli kolme asuntoa ja kyllä sielläkin sattui vaikka mitä, mm. naapuri oli sammunut yöksi suihkuun ja Graniitti Anttilan vaatteille tuli vesivahinko ja taisi siinä jonkun toimiston tietokoneetkin saada hieman liikaa vettä.
Kun tosiaan se kone hyytyy lopullisesti, niin kyllähän se oli kamalaa mennä kylässä nukkumaan päiväänsä (krapulaansa) ja jossain kohden siitä sitten jaksaa vielä lähteä illalla kotiin. Joten kätevänä hyppäsin aamu 7:n junaan kohti Helsinkiä. Junalippuun olin varannut käteistä sen verran, kuin Turkkuseen matkatessa lippu maksoi.
Sitten ilmestyi konduktööri, jolle yritin maksaa lippua ja kyseessä olikin sitten joku Turkkusen juna-stadiin eli joku superexpressien express ja rahani eivät riittäneetkään lippuun. Toisellakin mierolaisella eli nuorella miehellä oli sama ongelma.
Siinä kohden sitten jo aloin itkua vääntämään ihan vilpittömästi, että mitäs nyt tehdään, rahaa ei ole, juna koko ajan puksutti eteenpäin ja väsymys kahden vuorokauden ”Down by the Laituri” rupeaman jälkeen oli aivan totaalinen. Itku auttoi ja se oli kuulkaas vilpitön itku se, en osaa tekoitkeä, vaikka olen joskus yrittänyt ja ihan hammastakin purren.
Konduktööri heltyi antoi lipun stadiin asti ja potkaisi samalla nuoren miehen seuraavalla pysäkillä pihalle. Mitä tästä siis opimme, naisen kannattaa kiperiin tilanteisiin opetella se tekoitku, sitä voidaan tarvita, jos ei vilpitöntä itkua ole tuloillaan.
Kyllä voin kuvitella, että konduktööri oli nähnyt kaiken maailman liputta matkaajia ja ns. kahden vuorokauden hummaaminen paistoi epämiellyttävästi kasvoiltani, mutta heltyipä kuitenkin. Kyllä kuitenkin kävi nuorta mieltä sääliksi, kun jäi vieraalle pysäkille riutumaan. Samalla tunsin ristiriitaisia tunteita konduktööriä kohtaan, joka pelasti minut hädästä, mutta oli nuorelle miehelle tiukempi. Toimii se epätasa-arvo kuulkaas näinkin päin.
Eli sellaisia kokemuksia onko se Turuust, ei no Turusta. 🙂 Mitähän tänään taas tapahtuu, hih. Ainakin yritän valita samaa paria olevat korkkarit mukaan, toisin kuin viime syksynä Kabareematkalla Tallinnassa. Onneksi alkoholin käytön olen lopettanut jo vuosia sitten. En ole absolutisti, mutta en halua humaltua. Pari lasia skumppaa ja se on täydellistä niin.
Ah huoleton nuoruus ei voi muuta sanoa ja ihan hirvittää, jos omat nuoret toilailisivat noin. Tai mitäpä minä mistään mitään tiedän, en todellakaan näitä laverrellut omillekaan vanhemmille. Kuten vaikka pakon edessä kamuni, jonka kamat festareilla pöllittiin ja joutui liftaamaan kotiin takaisin bikineissä. Kuulkaas siinä jo oli toisen äidillä ihmettelemistä.
Nyt rauhallisin elein valmistautumaan rauhalliseen aikuisten reissuun, Turku, täältä tullaan! Miten siellä, onko jakaa noloja kokemuksia nuoruudesta tai Turun kokemuksia. Olisi kiva kuulla näin viikonlopun kynnyksellä. Kannat kattoon ns. 😉 Iloa viikonloppuun kaikille. <3
