Mikä siinä nyt oikein maksaa?
Eilen Souliina tuli kylään Porvooseen ja tehtiinkin oikein kunnon Porvoo-kierros. Päivän päätteeksi tultiin vielä meille iltapäiväteelle ja pukkasi oikein kunnon kuvaussessio, no koska mansikat on vaan niin kauniita. Siinä oli perheen eläimillä ihmettelemistä, mikä ihmeen show täällä oikein on meneillään. ”Meille ei tipu mitään”, eläimet varmaan tuumi ja miksi yhtä annosta pitää kuvata kahden naisen niin monen monta kertaa ja niin monesta kulmasta ja vielä kahdessa eri paikassa.
Joskus sitä kyllä sortuu älyttömyyksiin metsästäessään itselleen sitä täydellistä kuvaa Huom. siis itselle, sillä kuvaan kännykkäkameralla, enkä muutenkaan ole millään muotoa valokuvaaja, mutta toki aina omaan silmään haluan blogiin ja instaan laittaa sen visuaalisimman kuvan. Kauneus on katsojan silmässä ja luonnollisesti ymmärrän ettei kuvani miellytä lainkaan kaikkia.
Miksi sitten pitää niin paljon kuvata? Piirsin nuorena todella paljon ja vaikka itse sanonkin, siinä oli jopa hieman lahjoja, tosin nekin vähät ovat kaikki kadonneet, kun en ole piirtämistä enää harjoittanut. Huomaan kuitenkin, että valokuvaaminen on samanlaista, rauhoittavaa ja rentouttavaa, joka kietoaa pauloihin ja humps voi joskus vallan kadota ajan taju ja se kahvikin jäähtyä. Hulluutta, mutta nautinnollista.
Silloin kun on mukana samanmoinen blogikamu, niin on vapauttavaa, kun voi valokuvaamisen tunteen antaa mennä täydellä kaasulla, eikä käsijarrulla, etten ole epäkohtelias ystävää tai perhettä kohtaan. Silloin kun en ole blogikamun kanssa liikenteessä, mennään yhden tai max kahden kuvan taktiikalla ja oikeastihan ihan samaa tasalaatua on kaikki kuvat. Eli ihan huijausta ja vähän ehkä maanista, kuvata 20:tä kuvaa yhdestä mansikkacroissantista ja luulla, että sieltä se unelmien kuva sitten joskus syntyy. Toisaalta harjoitus tekee mestarin, toisaalta parhaita kuvia on juuri ne vahinkolaukaukset. No hällä väliä oli miten oli, pääasia on, että on kivaa.
Kuvausassarit ovat aina innokkaina paikalla ja Osku ei luonnollisestikaan saa lipaista kahvia, vaikka selvästi Oskun haaveissa kahvin maistelu onkin. Hauskaa miten eläimet ovat niin uteliaita ja aina punkevat paikalle, kun otan kameran esiin, oikeita linssiluteita.
Rakastatko sinä valokuvaamista tai onko jokin muu harrastus, joka on rentouttavaa, vähentää stressitasoa ja siinä aika ja paikka katoaa. Hyviä kuvausniksejäkin otetaan aina ilolla vastaan. Kaunista torstaita kaikille. <3
Ai niin ja meikäläisen Crocseissa ei ole koristeena herkkusientä/tattia, kuten Souliina luuli, vaan tyttären hylkäämä Seikkailija Dora, jonka tytär on iskenyt äitinsä Crocsiin ja enhän minä henno sitä kenkulista pois ottaa, vaan kuljen koiralenkeilläkin Seikkailija Doran kanssa.
