Avainsana: väsymys

Syksy saapui sieluun ja sydämeen

Syksy saapui sieluun ja sydämeen

Siis oikeasti, tätä en hellekesänä osannut ennakoida, tätä syksyn tuomaa painavaa rähmää, pimeitä laahaavia iltoja, himoa suklaaseen ja sushiin, leipäänkin. Kaikki on taas kuten ennenkin ja kaunis kesä oli pelkkä auringonlaskun siivittämä uni.
Tiedättekö olen niin pettynyt ja koen, että hellekesä oli liiankin ihana ja saa nyt syksyn pimeät illat tuntumaan entistäkin karmaisevimmilta, suorastaan painajaismaisilta. 

Kesällä oli niin kuuma, että nautin ruokaa luontaisesti kevyemmin. Nyt taas sisäinen karhuni ja ilmeisen pian talviunille painuva, on alkanut varastoimaan laardia kehon ympärille ja jo vallan ennen aikojaan. 

Sushi, leipä, pizza ja suklaa, himo kaikkiin näihin kataliin aineisiin on taas nostanut päätään siihen malliin, että tässä on joustokumpparihousutkin jo ratkeamispisteessä. Olen huolissani, tästä taitaa tulla kokolailla vaikea talvi ja vaatekaappi ainakin on kovaa vauhtia menossa uusiksi. 

Antti Tuiskukin muutti talveksi Espanjaan ja julkaisi Instassa kuvan tekstillä ”elämä on hyvää”. Juu elämä on kyllä ihan hyvää, mutta pimeys pelottaa. Pimeys ei vaan toimi, se synkentää, se saa syömään enemmän, se haluaa juurruttaa ihmisen koteloitumaan sisätiloihin vällyjen väliin ja oikeasti inhoan kaikkea sitä luolaan käpertymistä. Haluan kesän takaisin, pirteät kukkamekot ja iloiset hymyt ja olla vetreänä ihmisten ilmoilla. 

Tällä viikolla on ollut poikkeuksellisen vetämätön olo ja myös alhoa on pukannut ja olen pohtinut, onko tämä nyt jotain hormoni hommaa, vai pimeyden aiheuttamaa. Syytän pimeyttä, koska kesällä oli vaan niin tasapainoisen hyvä olla. Turvaksi tähän mustaan aukkoon, olen syönyt yhden jätti Tobleronen, sellaisia pirulaisia jouluversioina saa jo kaupoista. Tuplia on myös mennyt huuleen, koska pari lootaa pukkasi kotiin Tuplan avaruus hommelin myötä. Viime viikolla kävin kahdesti ahmimassa sushia ja sushipalleroiset pyörii koko ajan verkkokalvoilla tyyliin ”syö minut, syö minut.”

Ihan varmuuden vuoksi päätin kuitenkin hankkia talven varalle hormonaalisia tasaajia eli päädyin taas vanhoihin minipillereihin, jotka pitävät kaiken hormonaalisen toiminnan poissa ja täten myös migreenit ja karmeat pms-oireet, joita täällä tuntuu olevan tauotta ihan koko ajan. Mummovuosia ei ole, koska hormonimittauksessa olin kesällä, mutta kuulemma esi-oireita voi olla. 

Voi elämän kevät, ensin hormonit jyllää, sitten koittaa mummovuosien esioireet ja sitten mummovuodet, joista eräs lukijani kertoi kärsineensä peräti 20-vuotta! Jännityksellä ja kauhulla odotan tätäkin vaihetta, sillä aikamoisen viheliäistä on jo nytkin.

En tosiaan tiedä onko tämä täydellisen kesän jälkeinen henkinen krapula ja mielen lätsähdys, vai perinteinen syysväsymys vai hormonihommia, mutta katalaa on. Sain n. viikko sitten yhden elämäni pahimmista migreenikohtauksista ja ihan kesken kaiken alkoi puskemaan, kun olin autossa ja hakemassa miestäni lentokentältä. Kotona olinkin jo lopulta horkassa ja jossain migreenin sisällä olevissa synkissä syövereissä. Migreenitkin alkoi, kun pimeys alkoi.

Mitä on syyttäminen en tiedä, mutta jokaista uutta talvea kohden kuristaa mieltä yhä syvemmin ja syvemmin, tuo pelko pimeitä päiviä kohtaan. Ihminen on kyllä valon lapsi, eikä tarkoitettu pimeydessä kulkemaan. 

Mitä neuvoksi, miten selvitä taas kerran tulevasta pimeästä talvesta, joka tuntuu vuosi vuodelta vaikeammalta? Miten olla mättämättä sushia ja sukulaatia huuleen kiloittain ja nyt viittaan noilla kiloilla viikkoannoksiin. Miten löytää tarmoa ja energiaa iltaisin nousta sieltä soffalta muutakin kuin löntystämään ne pakolliset metrit koiran ulkoiluttamisen vuoksi. Miten herätä aamuihin, kun on pilkkopimeää?

Miten te selviätte pimeästä talvesta vai onko siellä ihmisiä, jotka eivät meinaa millään selvitäkään? 

Ihania syyspäiviä kaikille, nimimerkillä ”eihän tämän pimeyden nyt vielä pitänyt alkaa lannistamaan ja joskus on ihana vaan valittaa”.